maanantai 29. tammikuuta 2018

Vaalivalvojaiset punttisalilla

Rullaava läskipyörä ei sammaloidu, vai miten se menikään? Rahkaäijä heitti eilen aamulla ilmoille idean ex tempore -pyöräilystä ja mikäs sitä keskellä sunnuntaita estäisi ihmistä lähtemästä metsään polkemaan?

Yöllä oli satanut mukavasti pitolunta, joka oli jämähtänyt jäiseen maahan, eikä juuri missään ollut kovin liukasta ajella. Suunnattiin läskien eturenkaat kohti Hervantaa, koska siellä on parhaat talvipolut. Ylipäätään talvella parhaat polut löytyvät paikoista, joissa ihmiset lenkkeilee ja ulkoiluttaa koiriaan metsässä. Tällä puolella Tamperetta esimerkiksi Suolijärven ympäristössä, Pehkusuolla ja Mannerheiminkallion läheisyydessä on perinteisesti hienot talvipolut. Vaikka ei välttämättä heti uskoisi, maastopyöräily on paljon helpompaa talvella kuin kesällä, kun lumi armollisesti tasoittaa polut. Oikeastaan maastopyöräily kannattaisi aloittaa talvella, jos mielii harrastuksen pariin!
Kaikenmaailman metsälätäköt ja suokosteikot ei ihan hevillä jäädy ja välillä sai olla tarkkana, ettei varpaat kastu.
Siinähän kävi sitten sillä tavalla, että Rahkaäijän uskomaton suuntavaisto petti meidät ja työnneltiin pyöriä jossakin kivikossa, jonne ei ollut lunta juuri satanut sankan pusikon läpi. Yksi huono puoli talvipyöräilyssä on se, että klossit menee täyteen lunta ja niitä saa aina kopistella, että saisi kintut taas kiinni fillariin. Kun löydettiin oikea polku, alkoi ajaminen sujua. Nyt on poluilla mukavat lentokelit, kun ensin oli plussaa ja nyt pakkasta, niin reitit on tamppaantuneita ja kovia ja fillari rullaa kuin moottoritiellä konsanaan.
Leikin lapsena, että osmankäämit on jäätelöpuikkoja ja siltä ne näyttää edelleen.
Ajamiseen tuli oikein se kuuluisa flow, kun matka ei jatkuvasti katkennut jonnekin kiveen, mutta sai olla tarkkana, että pysyi polulla, eikä humpsahtanut hankeen. Ajamisen virtaus kuitenkin tyssäsi hetkeksi, kun saavuttiin Särkijärven rantaan. Pakkanen oli jäädyttänyt jäälle nousseen veden, mutta vain osittain ja pintajää hajosi koko ajan renkaan alta. Villi tunne ajaa, kun jää ritisee alla. Ajeltiin jäällä puolisen kilometriä Suolijärven polkuja kohti ja huh huh, tuntui, kun olisi umpihangessa ajanut, kun raivasi tietään jäällä.
Ajettiin Suolijärven rantapolkua Hervantaan ja matkalla tuli monenmoista kävelijää ja juoksijaa vastaan, mutta nykyään kukaan ei enää pahemmin urputa pyöräilijöille, kun polulla ajaminen on ihan sallittua. Toisin oli ennen, kun polun päässä oli pyöräilykieltokyltit, niin mummot kävi kuumana kaikille maastopyöräilijöille. Mitähän pahaa siinäkin olisi käynyt, jos kieltokyltit olisi otettu pois jo kymmenen vuotta sitten?

Hervannassa käytiin etsimässä Mikontalon pihasta vanhaa mummofillaria, joka jäi Rahkaäijältä muutossa sinne vuosia sitten, mutta Tunturia ei enää näkynyt. Napattiin vielä Salesta (kaupasta, ei presidentistä) vähän palauttavia eväitä ja rullattiin alamäkeä kotiin. Keli oli oikein pyöräilyyn sopiva, mutta silti poluilla tuli vastaan vain yksi pyöräilijä, sen sijaan sitäkin enemmän näkyi hiihtelijöitä.

Muutaman ruokailun, videoeditoinnin ja päiväunien jälkeen olimme valmiit ottamaan vastaan kuntosalin tarjoamat haasteet. Muut oli jäänyt suosilla kotiin katsomaan pressanvaaleja, koska salilla oli aivan tyhjää, mutta mä oon tällanen monilahjakkuus, niin pystyn samaan aikaan kyykkäämään ja kuuntelemaan Yle Areenasta vaalilähetystä. Siinä etukyykkyä tehdessä kuuntelin ennakkoäänien tuloksia ja kommentoin vaaleja Rahkaäijän kanssa ja perheen Whatsapp-ryhmässä.
Vaalien viralliset valvojat.
Ajattelin tehdä nyt niin rohkean tempun, että otan vähäksi aikaa etukyykyn liikevalikoimaani. Se ei varsinaisesti koskaan ole ollut leivänheittolajini, mutta ehkäpä juuri siksi sitä kannattaisi harjoitella. Se on siitäkin hyvä liike, että saa etureidetkin jotain tehdäkseen ja polvissakaan se ei tunnu kovin pahalta, toisin kuin lähes kaikki muut etureisipainotteiset liikkeet.
Se on niin iloinen veikko tuo Rahkaäijä, ihan hymyillyttää maastavedossakin!
Meillä on Rahkaäijän kanssa menossa sellainen järkevä ajankäyttö -projekti ja pohdittiin tätä paljon salin jälkeen saunassa. Molempien tavoitteena on tehostaa työaikaa ja tehdä vapaa-ajalla enemmän mielekkäitä asioita ja vähemmän turhaa somessa roikkumista ja muuta aikasyöppöilyä. Mielekkäitä asioita on esimerkiksi liikunta ihan kaikenlaisissa muodoissaan ja mulla lukeminen ja tää blogi ja Rahkaäijällä äänikirjat ja tietokonepelit. Viimeksi kirjoitin, että kaipaan jotain uutta elämääni ja nyt ajatus on jalostunut siihen, että haluaisin ehkä kokeilla jotain uutta liikuntajuttua, mutta en vielä tiedä mitä. Jatkan ajatuksen työstämistä ja pidän ajatukset avoinna kaikille vaihtoehdoille. Saa ehdottaa, jos keksit mitä Rahkamuija voisi seuraavaksi kokeilla! Lupaan raportoida siitä tietenkin blogissa!

torstai 25. tammikuuta 2018

Rehellisiä kuulumisia

Bloggaajien lempiklikkiotsikoita on "Rehellisiä kuulumisia", joissa sitten kerrotaan mitä on puuhailtu viime aikoina ja mitä on mielen päällä. Tässä appelsiinien syönnin lomassa ajattelin vähän naputella kuulumisia. Tämä on sitä aikaa vuodesta, kun ruokakauppojen hedelmäosastot pursuaa aplareita edukkaaseen hintaan. Niinpä olen kantanut niitä kotiin selkä vääränä ja syönyt samaan tahtiin. Appelsiinien hehkuttaminen on joka tammikuinen ilmiö blogissani ja kolme vuotta sitten valitin, kun K-Kaupan Väiski huijasi ja aplarisäkit oli loppu ja kaksi vuotta sitten iloitsin ostamastani viiden kilon säkistä. Nyt en ole ehkä lukenut mainoksia tarpeeksi tarkalla silmällä, kun en ole bongannut yhtään appelsiinisäkkitarjouksia.
Appelsiinien lisäksi olen syönyt erittäin paljon hedelmäturkinpippureita ja tajusin vasta viime viikolla, että koko pussi pitää murskata ja karkit tulee nauttia ihanana turkkarimurskana. <3
Se appelsiineista! Sen vaan sanon, että lomareissu oli aivan ihana, mutta pari päivää reissun jälkeen ei niinkään. Olen tosi huono sietämään aikaeroja ja kun soppaan lisättiin reissusta mukaan napattu trooppinen köhätauti, oli kooma totaalisen valmis. Yhtenä päivänä reissun jälkeen nukahdin keskellä kirkasta päivää lattialle kissa mahan päällä. Ei hyvin mennyt. Kun muutama päivä meni toipuessa, tiesi se pientä kiirepainetta loppuviikkoon, mutta juurihan sitä on lomalta tultu, niin luulisi jaksavan!
Olispa mulla näin iso pönttö hedelmäturkkareita!
Viime viikon lopussa kuvattiin Fazerille vähän mainospätkää ja oman elämänsä mainostoimisto-käsikirjoittaja-kuvaaja-näyttelijä-ohjaajapariskunta Anni ja Lauri oli oikein vauhdissa. Joku on muuten saattanut Facebookissa tai Instagramissa törmätä viime aikoina videonpätkään, missä mä maistelen Fazerin uutta Megahot-turkkaria. Pätkä kuvattiin viime kesänä yhden palaverin yhteydessä ja silloin en tiennyt, että se tulisi päätymään isompaankin jakoon. :D Suljin vaan äkkiä Instagramin, kun video tuli siellä mua vastaan, hahhah. Mutta aika äkäsiä on ne turkkarit!
Rahkaäijä pölisee radiossa.
Tänä aamuna puskettiin läpi kaatosateen ja tuulen Helsinkiin Radio Rockin Korporaatio-ohjelman vieraaksi. Olin jotenkin aivan yllättynyt, kun Sanomatalossa oli vieri vieressä Radio Rockin, Radio Aallon, SuomiPopin ja Helmi Radion studiot ja kaikissa tehtiin samaan aikaan lähetystä. Tehokasta touhua! Meillä on vähän sellainen periaate, että kaikkii vähänkään järkeviin haastatteluihin suostutaan, oli ne sitten radio- tv- tai lehtihaastiksia. Tämä tehdään ihan puhtaasti siksi, että lähes joka kerta haastattelu poikii jotain uutta työrintamalla. Tässä on nähtävissä helposti myös selkeä ketjureaktio. Marraskuussa telkasta tuli Ylen Tubetähdet-dokkari ja heti seuraavana päivänä soitti Suomen Kuvalehden toimittaja, joka oli nähnyt dokkarin. SK:n juttu oli pari viikkoa sitten lehdessä ja sen jälkeen soitti Radio Rockin tuottaja, että tuletteko haastatteluun. Näin se etenee. Ja aina haastattelun näkee tai kuulee joku mahdollinen yhteistyökumppani tai asiakas, joka hoksaa ottaa yhteyttä.

Haastiksen jälkeen pyörittiin Sanomatalon aulassa ja mietittiin pitäisikö mennä syömään seuraavaksi, niin meitä tuli morjestamaan Rahkamuijan lukija! Olin ylpeä, että kerrankin joku tuli tervehtimään Rahkamuija ja Rahkaäijää, eikä niitä Hydraulic Press Channelin murskaajia. Jutusteltiin siinä tovi ja on aina hienoa kuulla, että joku on tosiaan lukenut blogia jo vuosia. Paljon terveisiä sinne!
Taco Supremet kymmeneltä aamulla lounaaksi. Maistuu!
Käytiin keskustassa syömässä Taco Bellissa, koska olen himoinnut sinne jo pidempään. Yhdellä Jenkki-reissulla käytiin Taco Soittokellossa ja tykkäsin siitä, mutta täällä tuntui olevan paljon pienemmät annokset. Tai sitten tilasin USAssa jonkun jättisatsin. Terveellisen ja ravitsevan tacoaterian jälkeen lähdettiin kuvaamaan yhtä videota mielenkiintoisen yrityksen kanssa. Koitetaan aina ottaa Hesan reissuihin useampi kohde tai tapaaminen, kun kerran sinne asti lähtee. Kuvausten jälkeen ajoin Volkkarin turbo punaisena motarin vasenta kaistaa takaisin Tampereelle mahdollisimman nopeasti, sillä sateinen ja loskainen Helsinki ei varsinaisesti ole niitä mun lempipaikkoja. Työnjako on yleensä se, että Rahkaäijä ajaa pääkaupunkiseudulle päin ja mä pois päin sillä aikaa kun ukkeli hoitaa bisneksiä puhelimessa tai sähköpostilla. Ja mä oon aina aamuisin niin ärripurri (varsinkin kuudelta aamulla), että silloin mua ei kannata päästää auton rattiin.
Oli hyvät ketkupolkkailu-kelit, mutta nekin meni jo!
Ihanat pyöräilykelit valui tänään kirjaimellisesti jonnekin katuojaan, kun vettä tuli taivaan täydeltä ja nyt joka kulma on hengenvaarallisen liukas tai tosi sohjoinen. Pakkasia odotellessa! Olen reissun jälkeen tainnut käydä pyöräilemässä kerran tai kaksi, että kovasti en pääse leuhkimaan kivoilla talvipyöräilykokemuksillani. Meillä on alakerrassa sata vuotta vanha kuntopyörä, jolla olen toisinaan mankeloinut ja samalla tuijottanut Katsomosta kanadalaista laatutositeevetä eli "Lapseni on teiniäiti" -sarjaa. Hieno sarja, suosittelen kaikille sisäpyöräilyviihdykkeeksi.

Salilla on päässyt huhkimaan oikeastaan vasta tällä viikolla, kun viime viikko meni tropiikkikoomassa ja työkiireissä. Huh huh, kun rauta painaa! Ikävän raskasta rautaa on melko epämotivoiva nostella, mutta nyt pitää vaan ottaa treenirutiinista kiinni ja näyttää levypainoille kuka käskee. Eiköhän se motivaatiokin ala sieltä löytymään.
Motivaatio löytyy ruokapöydästä! Olin eilen äitin ja anopin kanssa työväenopiston Tapaksia suomalaisittain -kokkauskurssilla ja siellä tehtiin kaikkea ihanaa pikkusuolaista.
Mulle tuli ehkä vähän sellainen Karibian risteilyn jälkeinen tyhjyys elämään ja varsinkin tällä viikolla olen miettinyt, että miten aika menee näin lujaa ja mitä ihmettä olen oikein tehnyt viime vuodet? Katselin juuri jotain vanhaa maastavetovideotani, joka oli kuvattu helmikuussa 2014. Sehän oli juuri äsken! Eikun hetkinen, siitä on jo neljä vuotta. Poden myös vähän ikäkriisiä, koska olen melko varma, että oon 24-vuotias, vaikka oikeasti olen parin kuukauden kuluttua 27 vuotta. Onko mua jotenkin huijattu, en voi olla millään niin vanha!? Tässä on nyt jo kohta kaksi vuotta tehty YouTube-videoita ja koko ajan on menty eteenpäin ja hurjasti on tapahtunut, mutta silti välillä mietin, että haluaisin tehdä jotain muutakin ja saada jotain uutta elämään. Olisiko se sitten joku harrastus vai mitä, mutta jotain uutta kaipaisin. Välillä tuntuu työpäivän jälkeen, että mitä ihmettä tässä pitäisi sitten loppupäivä tehdä? Toisinaan tätä juutubea on eletty ja hengitetty niin 24/7, niin ihan lyö tyhjää, jos pitäisi vapaa-ajalla tehdä jotain muuta. Tavallaan koen, että tämä YouTube-juttu ei ollut ihan mun oma valinta, vaan oudoissa tilanteissa vaan ajauduin tähän, niin paljon mietin, että mitä haluaisin tehdä vaikka viiden vuoden päästä. Sen kun tietäisi! Kolmenkympin kriisiä pukkaa jo vähän etukenossa. :D

Kissojenkin kuulumisia kyseltiin, niin hyvää kuuluu! Tuttuun tapaan Leo dyykkaa roskista aina tilaisuuden tullen ja puree kaikkia, joilla on villasukat ja Leoko hyppii estottomasti jokaisen olkapäälle ja jahtaa Leoo välillä niin, että karva pöllyää. Perusmeininki!
Tilaisuuden tullen Leo myös nuolee astianpesukoneessa olevia likaisia astioita. Inhottavaa, vai mitä? :D
Mitäs vielä? No ainakin sellaista, että viime viikolla löin lukkoon sen tosiseikan, että Ratareisi-pyöräilytapahtuma järjestetään myös tulevana juhannuksena. Vajaat viisi kuukautta ja sitten ne kaikki hullut taas polkee 24 tuntia Alastaron moottorirataa ympäri ja mä johdan sirkusta. Lupasin Rahkaäijälle, että sen ei tarvitse tehdä tänäkään vuonna mitään Ratareiden eteen, mä hoidan koko kuvion pikku apurieni kanssa. Olen oikeastaan aika innoissaan taas tästä! Ja miksen olisi, onhan se nyt mahtava tapahtuma.

Olipa siinä kuulumisia kerrakseen! Ihan rehellisiäkin vielä. Ei siis edes ollut kovin klikkiotsikko. Nyt lätkäisen vielä kuvat postaukseen ja sitten lähden saunan kautta nukkumaan, huomenna kuvataan taas!

maanantai 15. tammikuuta 2018

Kuumetta Karibialla ja alligaattoreita kosketusetäisyydellä

Suomessa taas! Kerrataan vielä vähän mitä tapahtui Karibian risteilyllä Harmony of the Seas -laivalla puolestavälistä eteenpäin, alkuosasta voit lukea täältä.
Olisin voinut imeä noita ananasjuomia vaikka sata, ainoa este oli suolainen 8 dollarin hinta alkoholittomanakin.
Ehkä tunti tai kaksi tuon edellisen postauksen julkaisun jälkeen tiistaina mulle alkoi nousemaan kuume. Samana aamuna herätessä mulla oli vähän yskää ja jossain vaiheessa päivää otin migreenilääkkeen, kun päätä särki ja olo oli muutenkin heikko. Kävimme illallisella syömässä Solarium-ravintolassa ja tärisin siellä huiviin kääriytyneenä, kun lämpö nousi. Meistä kumpikaan ei tietenkään ollut superilahtuneita tästä reissun saamasta uudesta käänteestä, mutta eipä sille mitään voi, jos tauti iskee. Pestiin käsiä ihan neuroottisen paljon koko risteilyn noro-viruksen pelossa, mutta tällä kertaa sekään ei auttanut. Eikä myöskään sinkin runsas rouhiminen, joka joskus pelastaa flunssalta.
En syö vähään aikaan noita ravunpyrstöjä, laivalla niitä sai syödä kyllikseen.
Keskiviikkona aamulla herätessä huomasin meidän perheen Whatsapp-ryhmästä äitin linkkaaman uutisen, jossa kerrottiin maanjäristyksestä Karibialla ja sen vuoksi annetusta tsunamivaroituksesta. Tsunamivaroitus kuitenkin purettiin melko pian ja meillä oli meripäivä. Avomerellä on turvallisinta tsunamin uhatessa. Luultavasti laiva olisi jättänyt menemättä satamiin, jos varoitus olisi ollut voimassa, mutta en tiedä, miten maailman suurin risteilijä suhtautuisi tsunamiin, jos se olisi sattunut olemaan satamassa hyökyaallon iskiessä. Arvaisin, että sielläkin olisi turvallisempaa, kuin maissa. Myöhemmin tutkiessani uutisia tuosta maanjäristyksestä, huomasin, että meidän laiva oli ehkä 200 mailin päässä järistyksen keskipisteestä.
Huutokaupassa otin vaakatason paikan.
Vältettiin siis tsunamit ja hengailtiin keskiviikko laivalla. Otin aika rauhassa, mutta jaksoin hyvin, kun pumppasin kuumeen alas särkylääkkeillä. Ei varsinaisesti tehnyt mieli jäädä hyttiin viettämään päivää, varsinkin kun sää alkoi vihdoin olemaan aurinkoinen ja sellainen mitä voisi Karibialta odottaa. Käytiin taas taidehuutokaupassa ja hengailtiin laivan kannella lukemassa ja hörppimässä ananasjuomia ja illalla vedettiin ykköset ylle ja lähdettiin pääruokasaliin syömään hienosti.

7 yön risteilyllä on yleensä kaksi formal nightia, joilloin pukeutumisen toivotaan olevan siistimpää ja sivistyneempää. Toki tällöin voi käydä syömässä myös buffetissa, jos pynttäytyminen ei kiinnosta. Mulla oli mekko ja Rahkaäijällä kauluspaita ja suorat housut ja ne oli oikein sopivat varusteet illalliselle. Pukeutuminen oli kuitenkin erittäin kirjavaa. Pääruokasalissa oli venäläinen porukka, jossa naisilla oli vähän siistimmät vaatteet, mutta miehillä sortsit ja t-paidat ja LIPPIKSET PÄÄSSÄ! Mun mielestä näinä formaalin pukeutumisen iltoina laivan henkilökunnalla pitäisi olla sen verran linjaa ja selkärankaa, että ketään ei päästetä syömään sortseissa ja teeppareissa ja lippiksistä käydään huomauttamassa. Mutta en tiedä olisinko itsekään mielellään mennyt pyytämään jenkkijääkaapin muotoiselta tatuoidulta ja arpiselta venäläiseltä, että voisiko tämä ystävällisesti ottaa hatun pois ruokaillessa.
Illallisella. Siis oikeesti, miks ton papparaisen piti tehdä noin?! Olisko voinut kattoo vaan eri suuntaan? :D
Toista äärilaitaa edusti sitten latinoperheet, joissa muodollinen pukeutuminen oli otettu erittäin kirjaimellisesti ja miehillä oli kaikilla vähintään puvut, joillakin jopa smokkeja ja naisilla mitä uskomattomimpia ja kauneimpia mekkoja. Koltut olivat sitä tasoa, että niillä voisi lähteä helposti Linnan juhliin tai vanhojentansseihin. Mitä tulee tuohon itse pääruokasaliin eli Main dining roomiin, ei se meidän mielestä yltänyt aivan sille tasolle ruuan suhteen mitä olisi voinut odottaa. Ruoka oli toki hyvää, mutta siitä ehkä huomasi, että samaa annosta valmistettiin satoja kappaleita ja kiire oli kova, joten esimerkiksi monet liharuuat olivat välillä kuivahkoja. Palvelu oli kuitenkin ensiluokkaista ja pääruokasalissa on sellaista Titanic-elokuvasta tuttua prameutta, eli ihan senkin takia Main dining room kannattaa kokeilla pari kertaa.

Tilasin hummeria illallisella ja tarjoilija avasi sen mulle, kun en itse osannut teurastaa sitä.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä heräsin sekavana ja kylmästä tärisevänä luullen, että joku tulee meidän huoneeseen. Sydän hakkasi koko ajan aivan miten sattui ja olo oli todella kuumeinen ja tiesin, että en mitenkään päin voisi lähteä seuraavana päivänä yli 8 tuntia kestävälle retkelle Meksikossa. Aamulla käytiin kysymässä asiakaspalveusta, että onko retkeä mitenkään mahdollista perua, kun olen sairaana. Pelkäsin, että tätä varten pitää mennä käymään laivan sairastuvalla, jossa vierailu on erittäin kallista (kuten Jenkeissä yleensä), mutta aspan naisella oli silmät päässä ja hän näki itsekin, että musta ei nyt ole minnekään fyysiselle luolaretkelle. Saatiin molempien retkistä rahat takaisin täydestä arvosta, eikä lääkärireissua tarvittu. Käytiin sitten aamupalalla Windjammerissa eli Tuulijemmassa, kuten me se nimettiin, ja lähdettiin jatkamaan unia hyttiin.
Äiti, tää kuva on omistettu sulle! (Äiti keräilee sammakoita, niitä on varmaan satoja.)
Päivällä käytiin vähän pyörimässä Cozumelin satamassa, joka oli lähes klooni Falmouthin satamasta. Se ero näissä kuitenkin oli, että Cozumelissa oli paljon mukavampaa ja älyttömästi halvemmat hinnat. Kaupoissa oli ihana kierrellä, kun hyllyt ja seinät oli täynnä värikkäitä vaatteita, tekstiilejä, koriste-esineitä ja astioita. Päivän keli oli erittäin kuuma ja lähdettiin melko pian laivaan vilvoittelemaan, kun mun voimat oli aika vähissä. Voinko ehkä sanoa, että olen käynyt Meksikon maaperällä, mutta hirveästi enempää en voi leuhkia olleeni siellä. :D
Joo heh heh, tässä turistina istuskelen. Maista oli pakko ostaa Pepsiä, kun laivalla oli tarjolla vain Cokista.
Meidän hytistä oli kivat näkymät Cozumelin satamaan, kunhan ensin vieressä parkissa ollut laiva lähti.
Lopun päivää lähinnä makasin eri paikoissa, hytissä, ulkokannella ja aurinkopedissä Solariumissa. Solarium-niminen paikka on K16-alue laivan keulassa ja siellä lasiseinät ja kevyet muovikaatteet ylhäällä, joten tuuli ei siellä puhaltele ja varsinkin aurinkoisella kelillä Solarium on takuukuuma paikka. Olin kuumeissani ihan jäässä ja Solariumissa oli valehtematta 35 astetta lämmintä, niin menin sinne ottamaan päiväunia. Kävin hakemassa baaritiskiltä kokiksen ja käperryin aurinkopetiin juomaan sitä. Viilensin tulikuumaa naamaa ja kaulaa kylmällä lasilla ja nukahdin siihen ja herätessä jäät olivat sulaneet lasissa ja lasi kallistunut ja kippasin vesilitkun syliini. Siinä varmaan on joku ohikulkija miettinyt, että tyttörukka on juonut vähän liian monta Margaritaa jo. Ei varmaan kuulosta kauheen kivalta olla kovassa kuumeessa reissussa, mutta ei se lopulta mitenkään hirveää ollut. Sai maata aurinkotuolissa ja lukea kirjaa ja ottaa ihan rauhassa. Kuulostaa ihan lomalta, vai mitä? Olisin mä tietysti mieluiten terveenä pysynyt, mutta meni se näinkin.
Meidän laiva Harmony of the Seas vasemmalla, oikealla Celebrity Silhuette, jossa näytti olevan pelkästään eläkeläisiä.
Perjantaina olin jo paljon paremmassa kunnossa ja keli oli taas tosi upea. Välillä aurinko paistoi lähes pilvittömältä taivaalta ja käytiin laivan paita-alennusmyynnissä ostoksilla, katsomassa pyyhetaittelunäytöstä, pelaamassa minigolfia ja kannustamassa kilpailijoita surffauskisassa. Laivalla nimittäin pystyy surffaamaan yläkannella! Joka ilta hyttiin tuotiin seuraavan päivän ohjelma, joka oli A4-arkki tulostettuna kahdelle puolelle pienellä fontilla. Tekemistä oli joka tunti, eikä kaikkialle mielenkiintoisiin juttuihin edes ehtinyt. Suurin osa aktiviteeteista oli ilmaisia, toki kaikenlaista maksullistakin löytyi, kuten surffausopetusta, hierontaa, jalkahoitoa tai spinningia. Perjantaina kävin myös venyttelyssä ja kyseisen ohjaajan venyttelyt oli kyllä aivan parhaita juttuja tuolla laivalla. Niin lempeitä, kevyitä ja rauhallisia, että ei voinut kuin nauttia.
Jos tuosta listasta ei mitään mielenkiintoista ohjelmaa löydä, on vika käyttäjässä!
Tässä joku suvereeni surffijäbä, muut lähinnä lenteli selälleen tuolla.
Pyyhe-eläimiä! Sain mukaan esitteen, jossa on oli ohjeita eläinten taitteluun. Alan ehkä taittelemaan meidän kaikki pyyhkeet noin!
Tää auringonlasku! <3
Jo tän takia kannattaa lähteä risteilylle!
Viimeisenä iltana oli aivan uskomattoman kaunis auringonlasku ja sitä oli muutama muukin katsomassa laivan perässä. Pakkailtiin tavaroita ja hytteihin oli jätetty kirjekuoria extra-tippejä varten. Varsinaiset juomarahat oli maksettu jo risteilyn hinnassa mukana, mutta tässä sai jättää kiitokset ihan tietyille henkilöille. Me jätettiin tietysti siivoojalle ja mä halusin palkita unkarilaisen venyttelynohjaajan Gaborin ja sitten Rahkaäijä keksi hulvattoman jutun, että voitaisiin jättää laivan kapteenille dollarin tippi. Naurettiin tälle älyttömyydelle vaikka kuinka kauan ja kapu sai sitten oikeasti yhden dollarin setelin meiltä. Toivottavasti miehellä on hyvä huumorintaju!

Vikana päivänä buffetissa oli pikku kakku. Huutonaurettiin Rahkaäijän kanssa mun pikku vitsille, että kun kakku oli kannettu tuohon, olisin voinut mennä yskimään tätä tosi räkäistä yskääni siihen päälle ja sitten ne ei voisi tarjota kakkua kenellekään, kun olisin saastuttanut sen jollain ebolalla. :D Muut eivät varmaan löydä mitään hauskaa tästä jutusta, mutta meillä jutusta riitti runsaasti huvia.
Laivalla kaikki ostokset maksetaan SeaPassilla eli huoneen avaimella ja ostokset kuitataan luottokortilla tai käteisenä viimeisenä päivänä. Meillä molemmat etukäteen ostetut retket peruuntui, toinen veneen rikkoontumisen takia, toinen mun sairastumisen ja vaikka tehtiin ostoksia laivassa, jäi laivayhtiö meille velkaa 160 dollaria ja käytiin kuittaamassa massit pois perjantaina, mukavaa humputtelurahaa lauantaiksi maihin!
Aplarit oli tuolla aivan ihania! Mmmm!
Lauantai-aamuna herättiin ajoissa, että päästään lähtemään laivasta ajoissa ennen ruuhkia. Laivaan saapuessa kantajat vie laukut laivaan (niille pitää olla tippiä!), mutta pois lähtiessä voi valita jättääkö laukut edellisenä iltana hytin ulkopuolelle, josta ne kannetaan pois vai suorittaako niin sanotusti itsenäisen poistumisen ja lähtee laivasta ensimmäisten joukossa laukkuineen päivineen. Me valittiin jälkimmäinen vaihtoehto ja jätettiin laiva jo puoli seitsemän aikaan aamulla. En keksi yhtäkään syytä, minkä takia kaksi tervejalkaista aikuista ei voisi kantaa omia laukkujaan pois laivasta. Totta kai kantajien käyttäminen on kätevää, jos seurueessa on lapsia tai vanhempia ihmisiä tai risteilylle on raahattu mukaan puoli omaisuutta. Poistuminen oli erittäin näppärää ja nopeaa, eikä maahantulotarkastuksessa ollut lainkaan ruuhkaa.
Laivan jokaisessa hississä luki viikonpäivä hissin lattiassa ja luulin ensin, että hissit on nimetty eri viikonpäivien mukaan. Kun joka päivä osuin kyseisen päivän hissiin, tajusin, että lattiakyltit vaihdetaan joka päivä. Tämä on sitä Amerikkaa!
Meidän lento oli lähdössä vasta myöhään lauantai-iltana Miamista, joten vuokrattiin auto päivän ajaksi. Se oli kätevää, kun sai laukut sinne säilöön koko päiväksi. Hypättiin satamasta Alamon minibussiin, joka vei meidät melko lähellä satamaa sijaitsevaan Alamon autovuokraamoon. Mulla on noista jenkkien autovuokraamoista ollut aina vähän huono kuva, hirveet jonot, tiskillä asiointi kestää, koko ajan yritetään kaupata vielä jotain lisävarustetta tai muuten nyhtää rahoja pois ja kaikki on vaikeaa. Mutta ei tällä kertaa. Ilmainen kuljetus oli näppärä, ei ollut jonoja (jännä homma, ettei oo jonoja klo 7.00 aamulla...), tiskillä kaikki sujui hienosti ja asiakaspalvelun äijä oli tosi rento ja mukava ja saatiin auto nopeasti. Kymmenen pistettä ja papukaijapinssi lähtee sinne!
Tähtitaalaan kahville. Sanoo paraskin kahvinjuoja.
Eikun kamat punaiseen Mustangiin (josta mulla ei ole yhtään kuvaa?!) ja otettiin suunnaksi Starbucks lähellä meidän alkumatkan hotellia. Käytiin siellä aamukahvilla yhden meidän katsojan Frankin kanssa, joka oli oikein amerikkalaisen miehen perikuva. Frank oli noin 35-vuotias kalju ja vähän parrakas vaalea mies, joka saapui paikalle jättimäisellä avolava-autolla ja oli töissä puistonvartijana jossakin luonnonpuistossa. Voitko kuvitella jotakin amerikkalaisempaa? Juteltiin pitkät tovit miehen kanssa ja saatiin hyviä vinkkejä päivän ohjelmaksi. Aamukahvin jälkeen lähdettiin ajelemaan punaisella Mustangilla kohti Hillsboron majakkaa, joka oli Fort Lauderdalesta hieman pohjoiseen. Ikävä kyllä majakka oli niemen kärjessä, joka kuului jollekin golf clubille ja alue oli aidattu. En tiedä olisiko majakan luokse päässyt kävellen, ei lähdetty ottamaan selvää.

Jatkettiin matkaa sisämaahan päin Sawgrass Mill -ostoskeskukseen, joka on aivan valtava outlet-ostosparatiisi. Siis ihan hillitön! Lauantain kunniaksi ostarin parkkipaikka oli melko tiukkaan ahdettu, mutta onneksi väki oli hajaantui sisällä hyvin eri kauppoihin. Käytiin muun muassa Conversen ja Vansin kaupoissa, koska mua edelleen piinaa yhdet Vansin kengät, jotka näin edellisellä Jenkki-reissulla, mutta silloin ei ollut kokoja. Eipä ollut nytkään. Me ollaan superlaiskoja shoppailijoita ja ostin Sawgrassista vain yhden tuliaisen. Toki haaveilin hulvattomasta tiikeri-repusta, mutta onneksi olin aikuinen, joka pystyi vastuullisesti päättämään, että tiikeri ei tulisi mahtumaan mihinkään meidän laukuista kotimatkan ajaksi.
Tää oli superhieno!
Sawgrassin nettiä hyväksikäyttäen Rahkaäijä tutkaili Evergladesin rämealueen tarjontaa. Frank oli kehottanut meitä menemään Evergladesiin alligaattoriajelulle ja sellainen meille löytyikin lauantain ratoksi. Palveluntarjoajia on useampia, mutta päädyimme Everglades Holiday Parkiin ja se oli hyvä valinta. Ostettiin tunnin mittainen veneajelu rämealueella tai joella tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua. Meidän laivan kapteeni Dylan oli todella hilpeä veikkonen ja juttua ja vitsiä riitti. Retken aikana näimme muun muassa iguaanin pötköttävän puussa, korppikotkia ja sitten tietysti niitä alligaattoreita.
Vene piti järkyttäävää meteliä täydessä vauhdissa. Korvatulpat olis ollut kovat!
Everglades on rämealue, jolla on kokoa hulppeat 65x160 kilometriä ja siellä virtaa matalia jokia pitkin poikin.

Laitoin Rahkaäijän istuun tohon reunaan, että alligaattorit syö sen mua ennen!
Eläimet olivat täysin luonnollisessa ympäristössään ja ne todella eli siellä, eli turistien ei tarvinut katsella mitään häkkieläimiä. Mua oikeasti kauhistutti, kuinka lähellä gaattorit meitä välillä oli ja veneen laita oli ehkä 40 senttiä korkea. Kapteeni kehotti pitämään kaikki raajat visusti veneen sisäpuolella. Ei tarvinut kahta kertaa käskeä!
Evergladesissa on tuhansia alligaattoreita ja teiden varsilla näkyy kylttejä, joissa kehotetaan varomaan gaattoreita. Lisäksi alueella on tuhansia pytoneita ja niitä on yritetty vähentää metsästämällä, koska niitä on jo aivan liikaa.
Alligaattorit oli oikeasti tosi lähellä, melkein olisi voinut käsin koskea, jos ei olisi välittänyt pitää sormiaan.
Eläinten lisäksi kapu esitteli meille Evergladesin kasveja ja erittäin mielenkiintoinen, mutta ällöttävä juttu oli lumpeet. Lumpeita kasvoi kaikkialla siellä ja mies selitti, että monissa lumpeissa asuu toukka kasvin varressa. Jos lehdessä ihan varren kohdalla on reikä, tietää lumpeen olevan toukan koti. Linnut kuitenkin kyttäilevät näitä lumpeita ja puhkovat varsia toukkien toivossa. Herra kapteeni avasi yhden lumpeen varren ja siellähän se oli, inhottava mato. Eikä tässä vielä kaikki, laivan kapu meinasi syödä toukan, mutta kysyi viime hetkellä haluaako sittenkin joku muu. Ja silloin mun vieressä istunut harmaaponnarinen mies nosti käden ylös, otti madon ja söi sen. Siitä vaan, ihan elävänä. Ukko oli varmaan joku Vietnamin sodan veteraani, joka oli ennenkin lounastanut toukilla.
Sawgrassissa eli saharuohossa (?) on kolme reunaa, kertoo Dylan.
Siinä se inha toukka on. Lehden yläosassa näkyykin reikä, josta toukka on tehnyt tiensä kasvin varteen.
Mielenkiintoisen jokiajelun jälkeen lähdettiin ajelemaan Miamiin päin ja päätettiin matkalla poiketa Walmartissa, koska tarvittiin lentotyynyt koneeseen ja jotakin syötävää ja ennen kaikkea koska se on pakollinen kohde Yhdysvalloissa matkusteassa. Tämäkertainen Walmart oli jossakin Hialeahissa päin, oikein Walmart Supercenter. Siellä oli puoli kylää samaan aikaan ostoksilla ja meno aika autenttinen. Jos luulee, että USA on sitä, mitä näkee Fort Lauderdalen rantakaduilla tai risteilyllä, kannattaa poiketa Walmartissa. Siellä on ne kansan syvät rivit!
Taas päiviteltiin sipsisäkkien ja keksipakettien kokoa ja ostettiin vähän evästä ja ne niskatyynyt. Kassalla myyjä oikein toivotteli Jumalan siunaukset, kun niin innostui meidän ostoksista. Tyynyt muuten maksoi Walmartissa kympin kipale, vastaavat olisivat olleet lentokentällä 40 dollaria.
This is America.
Shoppailukokemuksen jälkeen kruisailtiin Miamiin ja matkalla oli todella raffin näköisiä kulmia. Ei se kauas heittänyt siitä millaista oli Jamaikalla Falmouthin kaupungissa aiemmin samalla viikolla. Vain vartin päästä olimme Miami Beachilla, jossa kadun reunat oli täynnä maailman kalleimpia autoja, rannat pullollaan huvijahteja ja talot kuin kuninkailla. Niiden jahtien ja autojen omistajat ei todellakaan käy Walmartissa. Aurinkoisena lauantai-iltana oli täysi mahdottomuus löytää parkkipaikkaa South Beachin läheisyydestä, joten ajeltiin vähän aikaa pitkin rantakatuja ja ennen auringonlaskua lähdettiin palauttamaan autoa lentokentälle, koska molempien hermo oli kypsä autoiluun, Rahkaäijällä ajamiseen ja mulla navigointiin.


Auton palautus oli vikkelää ja sukkelaa heti kun löydettiin oikea paikka ja sen jälkeen lähdettiin viettämään aikaa viihtyisälle Miamin lentokentälle. Eikun... Miamin lentokenttä on oikeasti uskomattoman rähjäinen ja ankea. Turvatarkastuksen jälkeen ei ole juuri mitään kauppoja tai ravintoloita, kaikki paikat on vähän rempallaan ja netti toimii hirveän taistelun jälkeen 45 minuuttia ilmaiseksi. Helsinki-Vantaan kenttä on niin siisti, hienoksi laitettu ja kauppoja ja kahviloita piisaa, että on vaikea uskoa, että Miamin kokoisen turistikaupungin kenttä on niin järkyttävä.
Lisäksi kentällä oli jäätävän kylmä, varmaan 15 astetta sisällä.
Kun asettauduttiin portille pistorasioiden läheisyyteen, meidät bongasi kaksi norjalaista sisarusta, jotka eivät voineet uskoa todeksi, että tapaavat meidät Miamin kentällä. Tämä oli jo kolmas bongaus reissulla, aiemmin risteilyllä eräs jenkkimies tuli ottamaan meidän kanssa yhteiskuvan ja Miamin kentällä aiemmin joku mies kehui videoita. Norjalaiskaksikko oli hyvää seuraa meille lennon lähtöä odotellessa, juteltiin vaikka mistä. Videoista, reissaamisesta, kulttuurieroista, saamelaisista, Jo Nesbon kirjoista ja monista muista asioista. Kului odottelu paljon nopeammin kun oli juttukaveria!

Lento Suomeen lähti hiukan myöhässä, mutta se ei haitannut kun kotimatkaa siivitti navakka myötätuuli ja lento Miamista Helsinkiin kesti 9 tuntia, kun mennessä se oli yli 11 tuntia. Lento lähti yhdeltätoista Miamin aikaan ja se takasi kerrankin unet lennolla. Missasin lentokoneen illallisenkin, kun vetelin hirsiä huivini alla. Lentokentältä otettiin juna ensin Tikkurilaan ja siitä Tampereelle, mistä meidät nouti yksityinen taksipalvelu ja vei vielä syömään poropullia, muusia ja sienikastiketta. Onneksi oli hyvät tuliaiset, kun palvelu pelasi niin hyvin. :D
Löysin matkalaukkua purkaessa kuvan, joka saatiin mukaan Evergladesista. Voisin kehystää tämän!
Vaikka nukuin viime yönä lähes 12 tuntia, olen ihan loppu ja yritän vaan sinnitellä nukkumaanmenoon asti, päiväunet olisi houkutellut, mutta se ei johda mihinkään hyvään. Rahkaäijä sai multa tämän trooppisen ebolan ja nyt köhitään molemmat täällä. Köhinästä huolimatta reissu oli kyllä erittäin hyvä ja vakuututtiin siitä, että me todellakin ollaan risteilyihmisiä. Niin helppoa, huoletonta, mukavaa ja ihanaa. Road trip -lomailussakin on tietysti puolensa, mutta kyllä mä sanon, että tuossa laivassa joku taika on, kun voi leväyttää tavarat hyttiinsä ja silti pääsee käymään monessa paikassa ja ruokailuvaihtoehtoja on lukuisia ja tekemistä riittää. Seuraavaksi olisi hienoa lähteä muutaman viikon Atlatin ylitys -risteilylle, katsotaan onko sen vuoro vielä tänä vuonna vai ensi vuonna.

Nyt tämä matkaaja vetäytyy sohvalle palautumaan jet lagista ja toivottaa kaikille Karibian aurinkoa tähän viikkoon!

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Mukavaa elämää Karibian risteilyllä

Terveisiä Jamaikalta Falmouthista! Tiedän, että Suomessa jo kuumeisesti odotellaan kuulumisia Karibian risteilyltä. Nyt on risteilyn neljäs päivä menossa eli puolessa välissä ollaan.
Lähtöillan auringonpaisteessa.
Lauantaina aamulla tavattiin muutama meidän katsoja Fort Lauderdalessa, muun muassa 6- ja 7- vuotiaata Olivet ja Xavier, jotka oli piirtänyt meille tosi hienoa piirrustuksia. Tapaamisen jälkeen lähdettiin kävelemään satamaan, johon oli hotellilta noin 2,5 kilometrin matka. Matkalla taksikuskit tööttäilivät meille ja tarjosivat kyytejään, mutta me itsepintaisesti käveltiin ja nähtiin vain muutama muu, jotka matkustivat satamaan jalkaisin. Satamassa alkoi lentokenttämäiset rituaalit, joissa ensin luovutettiin pakaasit kantajamiehille ja sen jälkeen jonotettiin turvatarkastuksiin. Check-inissä meidän suomalaiset passit aiheuttivat runsaasti espanjankielistä spekulointia työntekijöiden keskuudessa ja kovalla tohinalla etsittiin leimaa, joka todistaa meidän maahantulon ja etenkin oleskeluajan. Pian päästiin nousemaan Harmony of the seas-laivaan ja hämmennyksen vallassa vaellettiin pääaukiolla ja kansilla. Hytit olivat valmiina vasta yhden aikaan iltapäivällä, joten meillä on tunnin verran aikaa syödä ja haahuilla.
Aurinko laski Miamin taa.
Iskettiin välittömästi kiinni legendaariseen Windjammer-buffettiin, josta liikkuu tarunhohtoisia tarinoita, niin hyvässä kuin pahassa. Metritolkulla lähes kaikenlaista ruokaa, salaattiatarvikkeita, hampurilaisvermeitä, intialaista, tacoja, lihaa, juustoja, leipiä, jälkiruokia ja leivoksia. Jos buffetista ei löydä mieluista syötävää, on vika käyttäjässä. Buffetin lisäksi hintaan kuuluu kymmenisen muuta ravintolaa, joissa saa mättää niin paljon kun ikinä sielu sietää ja napa vetää. Me ei olla vielä kokeiltu lisämaksullisia ravintoloita ja ei ehkä tulla kokeilemaankaan, koska tarjonta on muutenkin niin runsasta.
Harvinaista, lautasellani ei ole tacoja!
Lettuja ja sörsselit päälle!
Jos buffet vei jalat alta, niin teki myös meidän hytti. Valoisa ja tilava, kuin hotellihuone. Ei puhettakaan Ruotsin laivojen autokannen alla olevista kopeista. Kerran olen matkustanut Viikkarin paremmassa luokassa, jossa oli parisänky ja enemmän tilaa, mutta sekin kalpenee pahasti tämän rinnalla. Haluttiin panostaa parvekkeeseen ja se oli aivan oikea päätös. Juuri nytkin istun täällä aurinkotuolilla naputtamassa. Omalta parvekkeelta on myös mukava katsella satamasta lähdöt ja saapumiset. Meidän kansi on 6. ja tämä on hyvällä paikalla, aivan kuntosali vieressä, samoin rappuset. Ei puhettakaan, että täällä voisi käyttää hissiä, ne nimittäin pysähtyvät joka kerroksessa ja matka 15. kannelle kestää minuuttitolkulla. Niinpä me reippaina nuorina ihmisinä ollaan käytetty rappuja.
Osa meidän huoneesta. Ihan ovelta asti ei voinut kuvata, kun laukut on räjähtäneet levälleen!
Salilla ei ole vapaita painoja käsipainoja lukuunottamatta ja pystyn kyllä ymmärtämään miksi. Ensimmäisen iltana lähdettiin pumppaamaan auringonottolihaksia gymille ja se oli aivan täynnä porukkaa. Lisäksi isolle merelle päästyä tuuli yltyi melko navakaksi ja oli varsin tasapainoa harjoittava kokemus kyykätä käsipainojen kanssa, kun laiva huojui edestakaisin. Tangot ja levypainot olisivat siis enemmän kuin turvallisuusriski. Ollaan treenattu salilla kaikkina päivninä tätä lukuunottomatta ja ihan hyvän treenin saa tehttä, kun käyttää hieman mielikuvitusta. Sunnuntaina salin päälle ajettiin hissillä alimpaan kerrokseen ja sykittiin rappuset ylimmälle kannelle asti kolme kertaa.
Kutoskannen huvipuistossa.
Aika tällä ei todellakaan tule pitkäksi, salin lisäksi aika on kulunut muun muassa taidehuutokaupassa, venyttelytunnilla ja stand upissa. Venyttelyyn mennään myös tänään ja illalla on ohjelmistossa imitointi- ja laulushow. Ainakin stand up oli erittäin hillitön, yleisö kirjaimellisesti ulvoi naurusta. Kun ensimmäinen koomikko kysyi onko kukaan Pohjois-Amerikan ulkopuolelta, Rahkaäijä tietysti ilmottautui ja siitä seurasi värikäs kimara hupaisia vitsejä mieheni aksentista ja kaljusta. Jenkit ne ei yhtään osaa matkia kunnon rallienglantia vaa imitointi kuulostaa aina venäläiset aksentilta.
Taidehuutokaupassa. Eka taulu myytiin 37 000 dollarilla, mutta se oli varmasti jotain bluffia!
Säiden puolesta meillä ei ole käynyt mikään uskomattoman loistelias tuuri tällä reissulla, kun Floridassa oli poikkeuksellisen kylmä ja laivalla ollessa aurinko on näyttäytynyt vain hetkittäin. Lähtöpäivän iltana ja sunnuntaina kävi erittäin kova tuuli ja laiva keinui huolella. Oikeasti luulin, että maailman suurin laiva ei paljon puhureista välitä, vaan kyntää menemään. Sunnuntai-iltana venyttelytunnilla, joka oli aivan laivan keulassa, ohjaaja heitti kaikkia hupaisia vitsejä uppoamisesta, kun aallot ryskäsivät keulaan. Sunnuntaina ylin kansi oli myös matkustajilta kiinni kovan puhurin vuoksi. Ylimmällä aukiolevalla kannella kävi niin järjetön hönkä, että paikoin oli vaivalloista kävellä ja kaikista irtotavaroistaan sai pitää lujaa kiinni.
Neljä kertaa Silja Europan kokoinen laiva laiturissa Labadeessa.
Eilen laiva vietti kahdeksan tuntia maissa Haitin Labadessa, joka on Royal Caribbeanin oma satama, johon ei ole paikallisella väestöllä asiaa. Keli oli oikeastaan aika sopiva, +25 mutta aurinko loisti poissaolollaan (hehheheh). Etukäteen Suomessa ostin meille retket kahteen satamaan, eli tänne Jamaikalle ja ylihuomiseen kohteeseen Meksikon Cozumelille. Jo ensimmäisenä päivänä saatiin kuulla, että Jamaikan snorklaus- ja katamaraaniretki on peruttu, koska katamaraani on mennyt rikki. Otettiin sitten Labadeelle parin tunnin snorklaus ja sen oli määrä alkaa heti kahdeksan jälkeen, kun laiva saapuu satamaan. Juostiin aivan ensimmäisinä ihmisinä ulos laivasta ihan vain kuullaksemme, että snorklausretki on peruttu liian pahojen aaltojen takia. Voi räkä! Sataman puolella meri näytti ihan leppoisalta, mutta toiselle puolelle niemeä päästessä todellakin selkeni, minkä vuoksi retki on peruttu. Aallot olivat aivan hulluja, varmaan kolmemetrisiä! (Kuultiin äsken porealtaassa, että kaikkia muitakin retkiä oli peruttu tuulen vuoksi.)
Tuonne snorklaamaan? Jätetään väliin.
Nautittiin Labadeesta sitten muuten. Aamulla saimme olla lähin kaksin siellä, kun muut laiskamadot vielä nukkuivat laivassa. Kiertelimme niemeä ja koska ollaan tällaisia isoja lapsia, käytiin vesipuistossa, jossa oli kaikenlaisia täytettäviä liukumäkiä, esteitä ja kiipeilyjuttuja. Vähän kuin Kaukajärvellä kesällä! Tänään mietin, että miten onkin kädet ja hartiat niin kipeät, mutta kiipeiltiin esteiden päälle ihan tosissaan. Labadeessa oli myös paikallisia myyjiä, jotka myivät maalauksia, puutöitä, koruja, vaatteita ja muuta Haiti-kamaa. Yhden tällaisen myyjän kanssa kävin erittäin tiukan tinkauskeskustelun parista matkamuistosta ja tein mielestäni hyvä diilin. Se äijä varmaan mietti samoin, että tekipä hyvän kaupan ja sai turistilta rahat pois. Myyjämies oli erittäin taitava kaupanhieroja ja asiointi oli ilo! Myös Rahkaäijä teki shoppailuja ja sen jälkeen olimme valmiita palaamaan laivaan.
Löysin aivan järjettömän kokoisen simpukan! Heitin sen kuitenkin takaisin mereen, koska saarelta ei saa ottaa mitään luontoon kuuluvaa mukaan. Ei sinne jäisi muuta kuin hiekka rannelle, kun turistit veisivät kaiken.
Turistit imee ananascoctaileja.
Ihan tyhjä ranta puoli yhdeksältä aamulla. Veden alla oli tosi paljon kivikkoa, varpaat täynnä naarmuja.
 Laivassa oli erittäin väljää ja mukavaa, kun muut pyörivät maissa. Tämä risteily on viimeistä luukkua myöten loppuunmyyty ja paatilla on yli 6000 asiakasta ja parituhatta miehistönjäsentä päälle. Voisi helposti uskoa, että ruuhkaa ja jonotusta muodostuu joka käänteessä, mutta näin ei itse asiassa ole. Meillä on aikaeron vuoksi melko aikainen rytmi ja ollaan heräilty päivittäin seitsemän maissa. Tämä tarkoittaa sitä, että ollaan joka paikassa aina muita ennen. Aamupalalle ei tarvitse jonottaa, kun menee ensimmäisten joukossa, lounaalla ja illallisella sama. Parhaimmillaan buffetissa ei ole monen pöydän säteellä yhtään ketään ja lähinnä tarjoilijoita on niin, että päät yhteen kolisee. Porukkaa täällä on varmasti joka maanosasta ja ihan kaikenlainen väki on lähtenyt risteilemään. On nuoria ja vanhoja pariskuntia, perheitä, kaveriporukoita ja koko suvun laumoja.
Pyyhekoira, joka oli ilmestynyt vahtimaan meidän hyttiä eräänä iltana.
Ostettiin rajattomat limsapaketit ja näistä ämpäreistä ollaan imailtu litratolkulla dieetti-colaa, kun Pepsi Maxia ei ole.
Tänään ensimmäisten joukossa astuimme myös Jamaikan maaperälle ja tämä kohde olisi ehdottomasti tarvinut sen retken, sillä itse satama oli ehkä vähän tylsä. Alkuun oli siisti turistialue, jossa oli timanttikauppa ja krääsäkauppaa joka lähtöön ja ajateltiin, että voitaisiin mennä kiertelemään varsinaista Falmouthia. Päästin turistialueen aidan ulkopuolelle ja saman tien oli joku tyrkyttämässä kaupunkikierrosta tai taksiajelua tai opastettua kävelyä. Kysyttiinpä meiltä jopa, että halutaanko ostaa kannabista. Kieltäydyttiin kohteliaasti. Meininki oli niin tungetteleva, että käännyttiin kymmenen minuutin jälkeen takaisin ja pyörittiin lähinnä sataman turistikaupoissa, joissa sai olla ja hengittää ihan rauhassa.
Jos se on tehty puusta, tällä kaverilla on se myynnissä.
Turistialueella oli siistiä ja rauhallista.
Älä tuo marihuanaa laivaan tai tulee sanomista!
Falmouthin kierroksen jälkeen palattiin laivaan ja käytiin kokeilemassa laivan vesiliukumäkiä. Liukumäkiä oli kolme ja yksi niistä oli suljettu, koska on liian kuuma (+31 astetta) ja kahden muun liukumäen luona oli radiopuhelinäijä pitämässä huolta, että lasketaan juuri oikeaan aikaan. Ei puhettakaan kylpylöistä tutuista liikennevaloista, joka kertoo, koska saa mennä. Liukumäkien jälkeen kylvettiin porealtaassa ja nautittiin pilvien takaa kurkistavasta auringosta. Sen jälkeen ollaan lähinnä syöty ja makoiltu hytissä ja käytiin tässä välissä uudestaan porealtaassa. Puolen tunnin päästä on jälleen venyttely, sen jälkeen meillä on pöytävaraus Solarium-nimiseen ravintolaan ja illalla vielä katsomaan showta. Me ei juuri tiedetä mitään tämän laivan yöelämästä, kun painutaan pehkuihin jo kympin aikaan. :D Huomenna on luvassa meripäivä, torstaina Meksiko ja perjantaina meripäivä ja lauantaina laiva on satamassa. Kunpa tämä voisi jatkua ikuisesti, täällä on ihmisen mukava olla ja elää!