sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Murmeliviikon mutasunnuntai

Tällä viikolla luulin useammankin kerran, että olen joutunut tahtomattani mukaan Päiväni murmelina -elokuvaan, jossa kaikki asiat toistuu päivästä toiseen samoina. Aamulla seittemältä ylös, töihin, töistä salille, salilta Prismaan, sitten kotiin laittamaan ruokaa ja nukkumaan ja aamulla kaikki alkaa taas alusta. Mutta varmaan kellojen siirto mursi murmelikirouksen ja tänään kaikki olikin toisin. Ei töitä, eikä salia, Prisman sijasta Citymarketiin ja syötiin vain toisten kokkaamia ruokia.
Aivan. Kuin. Olisin. Nähnyt. Tämän. Kohdan. Joskus. Ennenkin.
Aamu kului sängyssä makoillessa ja Thug life -videoita katsellessa. Jo kuitenkin ennen puolta päivää päästiin liikkeelle ja lähdettiin muutaman tunnin läskilenkille. Toki anopin ruokapöydän kautta! Keli oli mitä parhain kunnon läskimöyrinnälle, kun koko ajan satoi vettä.
Toivon, että kaikkien muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi läskipyörää voi käyttää kellukkeena, jos tulee vähän syvempi lätäkkö. 
Vedenpitävät vaatteet niskaan, niin ei pieni tihkusade tehnyt mitään. Poljettiin Linnainmaalta Katajajärven laavulle suurimmaksi osaksi polkuja pitkin, mutta sitten Rahkaäijän toinen poljin hajosi, niin oikaistiin vähän myös metsäautoteitä pitkin. Melkein kaikkeen mekin aina varaudutaan pyörälenkeillä, mutta ylimäärästä poljinta ei just nyt sattunut mukaan!
Tämmösille kokeneille eränkävijöille nuotion sytyttäminen ei temppu eikä mikään, vaikka taivaalta satais pieniä mummoja!
Tässä kuvassa on tasan yksi väri ja se on nimeltään muta. 
En millän keksinyt nimeä paksupyörälleni, mutta eräs lukija sen mulle tarjoili kuin kultalautasella. Se on Shrek! Aivan ilmiselvästi, vihreä ja tuhti!
Tämä oli ensimmäinen kunnon pidempi maastolenkki läskipyörälläni ja oli se erilaista! Aiemmin olen ajanut maastossa vaan täysjoustolla ja takajäykällä maasturilla, ja tämä oli tavallaan vähän niiden välistä. Renkaissa oli vähän ehkä liikaa ilmaa näihin olosuhteisiin (=limaisille juurille ja kiville) ja ainakin kolme kertaa melkein kaaduin. Mutta tykkäsin tosi paljon ajaa maastossa fatbikella, ihan huippua!
Nyt tosi tarkkana sitten! 
Alkulenkistä ehkä vähän säästelin, enkä ajanut ihan joka lätäköstä ja kurakosta läpi, mutta loppulenkistä oikein keräilin niitä. Ei Rahkaäijäkään huonosti pärjännyt lätäkköpisteiden keräämisessä! Mutaan uponnut pyörä, ainakin viisi lisäpistettä!
"Soittelen täältä Itä-Tampereen perämetsistä, saisko hinausautoa paikalle, jäi traktori jumiin mutaan."
Ainakin kerran syksyyn pitää kunnon mutapyöräily tehdä ja tämä oli juuri sitä mitä haettiin. Kotipihaan päästessä pestiin niin pyörätkin kuin kuskitkin puutarhaletkulla. Sisälle päästessä ensimmäinen asia oli saunan sytyttäminen ja siellä olikin aika mukava lämmittää lenkille viilenneitä kinkkuja. Eräs, joka on taas myös keksinyt saunan ihanuuden, on Leoko. Pentuna se oli kova saunomaan, mutta sittemmin se on vain käynyt pyörähtämässä löylyissä. Nyt Leoko on kuitenkin huomannut, että kun me ollaan poistuttu saunasta, lauteet on aivan mainio paikka mennä köllimään. Sieltä sen on löytänyt useampana iltana tällä viikolla.
"Laitatko sitä ovee vähän kiinni, kun lämpö karkaa!"
Muutenkin välillä tuntuu, että Leksoista kannattaisi ottaa vähän mallia siihen, kuinka rentoudutaan.
Haista hikisukka! Eikun tassu!
"Montako söpöyspistettä saan tästä?" Ainakin tuhat!
"En millään jaksain enää pitää silmiä auki."
"Hei, voitteko olla vähän hiljempaa!? Toiset yrittää nukkua!"
Heippa ja hyvää ensi viikkoa, toivottavasti se ei ole erityisen murmelimainen tällä kertaa!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ensiapukissan seikkailut

Mitä kamalaa on tapahtunut?!? Rahkamuijan pää on paketissa!?
Öööh, kuolen varmaan ihan just!
Ei hätää, tilanne on lavastettu ja päässä on huipputyylikäs Rahkaäijän tekemä paineside. Villasukka varmasti tyrehdyttää vähän isommankin verenvuodon. :D Nyt olemme molemmat virallisesti ensiaputaitoisia, koska viimeiset kaksi päivää on kulunut Suomen punaisen ristin EA1-kurssilla. Nyt pitäisi ainakin teoriassa onnistua niin elvytys kuin painesiteiden teko. 
Letit vaan heiluu, kun yritin saada tämän kaverin pumpun toimimaan. Kaikki raajat siltä on kyllä jo lähtenyt. Liekö vähän riskialtis tyyppi?
Aiemmin olen soitellut lähinnä juopoille ambulansseja, mutta sen suurempaa ensiaputaitojen tarvetta ei ole koskaan tullut eteen. Mää en kuitenkaan halua olla se, joka jää sormi suussa funtsimaan tilanteen vakavuutta, jos jotain käy, vaan edes yritän toimia. Ensiaputaitojen opiskelun lisäksi harrastin taas vähän taiteilua ja tänään syntyi ihan uudenlaisia muistiinpanoja, kun aloin piirtämään Ensiapukissa Leokon seikkailuja. Ensiapukissa liitelee taikaviittansa avulla ympäri maata ja antaa ensiapua kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Kuvat suurenee klikkaamalla!
Ensiapukissa tunnistaa aivoverenkierron häiriön oireet vaikka sadan kilometrin päästä!

Uskomattomalla hajuaistillaan se myös tietää, jos jonkun verensokeri putoaa vaarallisen alas!

Ensiapukissan vasenta korvaa alkaa aina kutittamaan, jos jossakin on tajuton henkilö.

Yksikään kurkussa jumissa oleva karkki ei ole liian tiukasti jumissa Ensiapukissalle!

Ensiapukissa on niin nokkela, että keksii ratkaisut ja välineet vaikka keskellä metsää!

Ensiapukissa on aina lähtövalmiina, mutta ihan siltä varalta, että sillä on liian kiire tulla juuri sinun luokse, kannattaa käydä SPR:n nettisivuilta tsekkaamassa tärkeimmät ensiapuohjeet!

Turvallista illanjatkoa!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Uusi vihreä poikaystävä

Mun ensimmäinen mielipide läskipyöristä oli, että ne on vähän humpuukia. Mun mielipiteet on toisinaan onneksi vaihtuvaa sorttia, ja kun ensimmäisen kerran testasin Rahkaäijän uutta läskipyörää viime syksynä, teki mieli omia se itselle. Viime keväänä käytiin kokeilemassa SUP-läskiä ja siitä tykkäsin tosi paljon, ainoa vika oli se, että se ei ollut vihreä. Sitten joskus alkukesästä kuulin juttua, että XXL:ään tulee myyntiin läskejä ja niistä edukkain malli on VIHREÄ!  Aika monta kertaa meinasin pistää pyörän tilaukseen, mutta paras maantie- ja alamäkikausi vähän hillitsi läskeilyhimoja. Voin tässä nyt varmaan paljastaa, että pistin XXL:lle jopa sähköpostia, että voitaisko pyörästä tehdä jonkinlaista blogidiiliä. Kukaan ei koskaan suvainnut edes vastata sieltä, joten en saanut sponsoripyörää. Taas kerran Rahkaäijä oli viisain ja kehotti olemaan hätiköimättä, koska kohta vihreitä unelmia pyörisi fillaritorilla myynnissä, kun joku ei pidäkään läskistään. No niinhän siinä sitten kävi, että bongasin vihreän läskin käytettynä Turusta ja mikä parasta, siihen oli vaihdettu kehnot alkuperäisrenkaat kevyempiin ja paremmin rullaaviin. Elikkä erittäin kannatta diili! Onneksi maltoin odottaa.
Boooom, siinä se nyt on! Kaikkien niiden extrana otettujen ilta- ja viikonlopputyövuorojen kaunis hedelmä. 
Mää oikeesti RAKASTAN tota pyörää! Se on vaan niin upea ja hauska ja hyvännäköinen. Ihan niin kuin puhuisin jostakin uudesta poikaystävästä. Rahkaäijä voisi varmaan siirtyä pariksi viikoksi työhuoneeseen nukkumaan, jotta saisin tuon komistuksen yöksikin viereeni.
Rakas, mennäänkö naimisiin?
Tänään aamusella ehdin polkaista jo tunnin neitsytlenkin ja ensimmäinen kerta oli aivan ihanaa! Minkä kyydin sainkaan! Pyörässä on 3,8 tuumaa leveät renkaat, eli kapeammat kuin esimerkiksi Rahkaäijän fatbikessa ja eron kyllä huomaa silmällä. Ja myös ajaessa, kapeammat renkaat tekee pyörästä aika tavalla ketterämmän. Pyörän runkoon kuitenkin mahtuu leveämmätkin nakit, joten ne voi vaihtaa halutessaan.
4,8 vastaan 3,8. 
Isoveli ja pikkuveli. White-pyöriä molemmat!
Nyt mulla on sellainen olo, että en koskaan enää halua ajaa millään muulla pyörällä ja tästä lähtien työmatkatkin on yhtä suurta leppoisaa läskirullailua. Ennen kaikkea kuitenkin odotan talvea, jolloin paksupyörä on ihan parhaimmillaan. Tänään koitinkin jo vähän provosoida kahvipöydässä työkavereita sillä mielikuvalla, kuinka he hytisevät pakkasaamuna lumihangessa ja odottavat myöhästeleviä busseja ja mää poljen nietosten läpi läskillä samalla iloisesti lauleskellen, Ai että!
Miten niin White, täähän on Green!
Harrastukset on niitä asioita, jotka arvostan tosi korkealle tässä elämässä. Jonkun mielestä ei ole mitään järkeä omistaa viittä polkupyörää, mutta tämä on mun harrastus tai voisiko jo sanoa, että elämäntapa. Pyöräily on elämässä läsnä joka päivä, ainakin siinä muodossa, että kun menee alakertaan, huomaa jälleen kerran, että takkahuoneessamme on kymmenen polkupyörää. Olen onnellisimmillaan kun poljen ihanalla pyörällä Rahkaäijän kanssa mukavaa lenkkiä, silloin elämä todellakin hymyilee! Ensi viikolla menen vihdoin ensiapukurssille, minkä jälkeen pyöräilynohjaajakoulutukseni tulee valmiiksi. Jos joskus voin saada osan elannosta jostakin pyöräilyyn liittyvästä, olen tehnyt oikeita asioita.
Olispa toi järvi jo jäässä, niin mää ja mun vihreä poikkis päästäis vähän yhdessä kurvaileen jäälle!
Tämän syksyn pyöräilyt on siis hyvin vihreitä ja paksurenkaisia. Elän nyt aikamoista alkuhuumaa tämän hurmaavan kaverin kanssa, mutta uskon, että meidän suhde kestää kaikki kivikot ja alamäet. Joskus ehkä yhdessä joudutaan vähän rämpimään hangessakin, mutta siitä tulee vain hauskaa!

P.S. Olenko muuten koskaan kertonut mikä oli lempibändini yläasteaikaan? No tietenkin Green day! Höhööhööhöhöhö! Olipa hauska juttu!

torstai 15. lokakuuta 2015

Kolmen satkun metsästys

Jo joskus kauan sitten ajattelin, että voimanostossa 300 kilon yhteistulos olisi kyllä tosi khuul, että ehkä mää vielä joskus. Että ne on kovia muijia semmoset, jotka niin isoja rautoja liikuttelee. Mutta joulukuussa meikä aikoo olla kova muija. HH Gymillä järjestetään kahdesti vuodessa Tampereen voimanostoseuran jäsenten väliset kisat ja tämän vuoden kinkkukisoissa joulukuussa ajattelin riipaista ihan kunnolla ja tykittää 300 kiloa tauluun. Ei mitään semmosia, että yritän nostaa tai teen parhaani nostaakseni, vaan mää nostan 300 kiloa. Se on päätetty. Nyt tämä kolmesatkua leijailee vähän epämääräisenä ilmassa, että mitähän se mahtaa sisältää, mutta eipä hätäillä, minäpä kerron.

100+60+140=300, helppoa matikkaa, lapsikin osaa!
Tää oli mun motivaatiotaulu Rautis Gymin seinällä. Nyt voin aina kyykkysarjojen välissä katsella tätä kuvaa puhelimesta ja mietiskellä 300 kiloa. Itse elokuvaa en ole nähnyt, enkä aio katsoa, vaikuttaa vähän raa´alta ja barbaariselta. 

Tavoite numero 1: Kyykky 100 kiloa
Satku on jo kertaalleen kyykätty elokuussa ja vielä kun sen saa niin syväksi, ettei kisoissa tarvitse arpoa, meneekö läpi vai ei, niin se on siinä. Aivan tehtävissä joulukuussa, ei mitään ongelmaa. Pää tulee kuitenkin vielä vähän jäljessä ja pidän edelleen kaikkia yli 70 kilon rautoja painavina, vaikka ne ei sitä ole. Paljon vaan raskaita nostoja, niin huomaan, että eihän ne paina mitään. Mulla on sellainen tapa, että sanon aina itselleni ennen nostoa, kun tanko on selässä, että "aivan helvetin kevyt"! Jos alan kelailemaan, että painaapa tää paljon, niin ei tule hyvä kakku siitä.

Tavoite numero 2: Penkki 60 kiloa
60 kilon penkkikin on jo korkattu salipenkin merkeissä ajat sitten. Kisapenkki pysäytyksellä on vähän eri juttu, mutta tällä hetkellä siihen on matkaa pari kiloa eli ei paljon mittään! Tokihan penkki mulla on aina perinteisesti junnannut paikallaan kuukausitolkulla, mutta nyt tuntuisi kulkevan. Musta vähän tuntuu, että aiemmin olen penkannut ehkä liian harvoin (=1-2 kertaa viikossa), mutta nyt oikea resepti tähän hetkeen on tainnut löytyä, koska usein ja vähän kerrallaan vaikuttaisi toimivan. Uskon täysin siihen, että 60 kilon kisapenkki on täysin tehtävissä joulukuussa.

Tavoite numero 3: Maastaveto 140 kiloa
Tää on mun leipälaji! Paitsi, että ykkösen kokeileminen (etenkin maastavedossa) jännittää mua niin paljon, että reeneissä siitä ei meinaa tulla yhtään mitään. Ehkä enkat onkin siksi viisaampi tehdä kisoissa, kun on muutenkin niin tärinöissään. Vanha ennätys on kevään kisoista 135 kiloa ja kesällä maastaveto tuntui ihan kuralta, mutta nyt alkaa taas usko hiljalleen palautua siihen että osaan tämän jutun kyllä, kunhan viitsin vähän nähdä vaivaa. Joillakin mave tuntuu menevän eteenpäin ihan reenaamattakin kyykyn suosiollisella avustuksella, mutta mun pitää vähän nyppiä maasta, että pääsen eteenpäin. Ja eteenpäin mä haluan!

Ihan siis vielä ei ole 300 kiloa kasassa, mutta kyllä tällä suunnitelmalla joulukuussa aivan varmasti! Mä olen ollut viimeisen kuukauden aivan huippuinnoissani reenihommista, kun on tällainen aivan selkeä tavoite, jota kohti olen menossa kovaa kyytiä. Kolmesatanen ei tule sohvalla piereskelemällä, vaan pitää vähän reenatakin ja se mulle sopii juuri nyt. Sen lisäksi yritän panostaa siihen, että syön tarpeeksi. Mielummin siis liikaa, kun liian vähän. Mutta ei niin liikaa, että singahdan painoluokasta yli. Alle 63-kiloisissa olen nostanut ennen ja siinä ajattelin pysyä. Hokasin myös viime viikkoisen Cooperin jälkeen, että tommoset kohtuutyhmät airoopiset tempaukset kannattaa jättää vähän vähemmällä tässä syksyllä. Ei ollut nimittäin ollut erityisen maukasta kyykätä viime viikolla, kun neljä päivää kuupperin jälkeen reidet oli aivan tulehtuneet. Pyöräilyä multa ei vie kukaan, mutta joku järki siihenkin, ettei mitään 8 tunnin himopyöräilyjä. Ainakaan kovin paljoo!
Huhhuh, olipas tosi jännittävää kirjoittaa tämä tavoite koko kansalle! Ensin ajattelin, että en kerro kellekään mitään tästä tavoitteesta, että voin sitten ihan rauhassa epäonnistua, mutta se on väärä asenne. Kerron tämän nyt kaikille, että voidaan sitten yhdessä joukolla juhlia, kun kisoissa tulee kunnon tulos. Enkä myöskään ala nössöilemään missään vaiheessa, että alkaisinko sittenkin pelaamaan mielummin shakkia. Katellaan sitä shakkiharrastusta sitten joulun jälkeen!
Ei kai tässä sitten mitään, tällä naamalla kohti kolmeesataa! Jeah!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

RAHKAMTB 2015

Tänään kauniissa Lamminpään maisemissa järjestettiin RAHKAMTB-maastopyöräilykilpailu. Kilpailu oli salainen, eikä sitä ollut mainostettu missään. Paikalle saapui silti kaksi osallistujaa, nimittäin Rahkamuija ja Rahkaäijä. Koska kilpailu oli niin salainen, jäi järjestävä tahokin vähän epäselväksi. Osallistumismaksu oli nolla euroa, mutta osallistujilta vaadittiin älypuhelimet, jotta reitin seuraaminen olisi mahdollista. Ajanottoa kysellessä kilpailijat saivat vastauksen, että kannattaa katsoa kelloa lähtiessä ja perille päästessä, niin tietää kauanko on mennyt. Kisan lähtö oli Lamminpään ulkoilumajalta ja maali samassa paikassa. Hyvin jännittynein mielin kaikki osallistujat asettuivat lähtöviivoille valmiina kisaamaan!
Naisten sarjassa kultamitalista taisteli Rahkamuija.
Miehissä voittoa haki läskipyörällään Rahkaäijä!
Kilpailijat huomasivat heti, ettei RAHKAMTB:n reittiä ollut merkitty lainkaan, vaan kisareitti piti yrittää keksiä itse. Kisassa ei kuitenkaan onneksi ollut mukana mitään amatööreja, joten kärkijoukko löysi metsästä hyvän reitin ja muut seurasivat perässä.

Vaikka kilpailusta ei ollut kerrottu kenellekään, reitin varrella oli silti runsaasti katsojia, jotka auttoivat väsyneitä kilpailjoita jatkamaan eteenpäin kannustuksillaan.
Matkan varrella oli myös hyvin haastavia tilanteita, koska ufot yrittivät kaapata toisen kilpailjoista matkaansa. Rahkaäijä sai kuitenkin poljettua karkuun abduktointisädettä ja säästyi Marsiin joutumiselta täpärästi.
Kilpailu oli hyvin rankka ja maasto mäkistä ja haastavaa, paitsi lopussa, jolloin kilpailijat ajoivat lähinnä latupohjaa pitkin väsymyksestä johtuen. Taistelu kärkisijoista oli erittäin ankaraa, mutta tällaiset rankat kilpailut erottavat jyvät akanoista ja vain todelliset voittajat selviävät maaliin!
Ensimmäisenä maaliin keuli Rahkaäijä!
Rahkamuijan maalihyppy jäi sen sijaan vähän vajaaksi. 
Miesten sarjassa kultaa vei Rahkaäijä läskipyörällään ja heti hänen perässään maaliin saapui naisten sarjan kiistaton voittaja Rahkamuija. Kuten kunnon isoissa kilpailuissa kuuluukin, palkinnot olivat erittäin hyvät ja ruhtinaalliset. Tässä yhteiskuva onnellisista voittajista!
Rahkaäijä aikoo lähteä lahjakortillaan Etelämantereelle ajamaan läskipyörällä ja Rahkamuija suunnitteli maailmanympärysmatkaa, jossa pysähdytään kaikissa maailman Disneyland-huvipuistoissa. Kun matkat on tehty, on aika ruveta reenaaman ensi vuoden RAHKAMTB:tä varten, sillä näin kovatasoisessa kilpailussa ei tulla voittajaksi sohvalla makoilemalla! Reenit jatkukoon!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Töihin polje!

Kuuntelin tällä viikolla radiosta uutista, jossa kerrottiin, että Helsingin kaupunki kaavailee työntekijöilleen polkupyörätukea eli työmatkaseteleitä voisi jatkossa vaihtaa ihan kylmään käteiseen, joka on tarkoitettu fillarin ostamiseen. Ylen uutinen löytyy täältä. Kun maan suurin työnantaja näin kannustaa  työntekijöitään työmatkapyöräilyyn, kohta on pääkaupunkiseudun bussit aamuisin tyhjillään ja pyöräteille tarvitaan liikennevalo-ohjausta. Ehkä ei nyt ihan, mutta niin toivoisin!
Rahkamuija kulkee suurimman osan työmatkoistaan polkupyörällä ympäri vuoden, joten ajattelin jakaa kaikki parhaat vinkkivitoset, jotta Helsingin kaupungin kaikki 40 000 työntekijää ja kaikki muutkin työmatkapyöräilyn aloittamista suunnittelevat voisivat helpommin päästä kiinni työmatkapyöräilyn syrjään.
Kuvaa ei ole lavastettu, olin tänään tulossa töistä kotiin!
Matka
Oma työmatkani on pituudeltaan seitsemän kilometriä ja se on oikein passeli pyrähdys, johon kuluu reilusta vartista yli puoleen tuntiin riippuen kelistä ja suunnasta. Kotiin päin kesäkelillä maantiepyörällä vartti, töihin päin lumikaaoksessa yli puoli tuntia. Reitin valitsin aikoinaan niin, että katsoin mitä reittiä Google maps tarjoaa lyhimpänä ja vähän vielä muokkasin sitä, ettei tarvinnut mennä turhia kiertoteitä. Matkaani osuu kahdet liikennevalot, mutta en ole alkanut kiertää niitä, koska se toisi matkaan reilusti lisää pituutta. Reittiä miettiessä kannattaa pituuden lisäksi tarkastelle myös turvallisuutta. Maantien laitaa polkiessa reitti voi olla ehkä vähän lyhyempi, mutta olisiko se turvallisempi vähän pidempää reittiä pyörätietä ajaen? Kannattaa myös ottaa huomioon, osuuko matkalle kunnon pommiristeyksiä, joissa on oiva mahdollisuus päästä hengestään tavallistakin helpommalla, jos pyöräilijällä tai autokuskilla on vielä vähän unihiekkaa silmissä.

Ylipäätään on järkevää ottaa selvää, miten oma työmatka ajetaan liikennesääntöjen mukaan pyörällä. Itse ajoin koulumatkalla jalkakäytävällä monta kuukautta, ennen kuin tajusin, että pyörätie jatkuu siinä kyseisessä kohdassa tien toisella puolella. Myös pyörätien jatkeen ja suojatien ero on ihan olennainen juttu tietää ja myös se, milloin auto väistää pyörätien jatkeella ajavaa pyöräilijää. Vaikka oman työmatkan liikennesäännöt olisi kuinka hyvin hanskassa, on pyöräilijä aina altavastajaa kun kohdataan auton kanssa ja omista oikeuksistaan ei kannata pitää kiinni ihan liian kovaa. Mulla on tapana hakea katsekontakti autoilijaan risteyksissä, jos en ole aivan varma, onko tämä huomannut mut. Mun työmatkan varrella on ABC-asema ja tuntuu, että osa autoilijoista tulee tai lähtee pihasta aivan silmät kiinni ja koomassa, koska viimeisen viikon aikana olen kaksi kertaa vetänyt liinat kiinni risteyksessä ja väistänyt täpärästi autoilijaa, joka ei huomaa pyöräilijää.
Myös etuvalo edesauttaa sitä, että muut näkevät missä menet. 
Punainen takavalo ei myöskään ole hullumpi sijoitus! 
Vuosia sitten kun asuin vielä kotona ja kävin kesätöissä kirkonkylällä, ajoin suurimman osan matkoista pyörällä, vaikka matka oli 20 kilometriä suuntaansa. Eräänä kesänä olin kuukauden töissä hautausmaalla 8 tuntia päivässä ja melkein joka päivä ajoin 20 kilometrin matkan mennen tullen.Voisin luonnehtia, että se oli jo melko fyysinen kesä. Mutta tämän elvistelyn pointti oli siis se, että pitkäkään työmatka ei ole este. Työmatkaa ei ole pakko ajaa joka päivä pyörällä, mutta esimerkikisi muutamana päivänä viikossa. Jos matkaa on reilummin, voi harkita sellaista ratkaisua, että toisena päivänä polkee töihin ja myöhemmin viikolla polkee pyörän kotiin. Näin ei-niin-himopyöräilijäkin saa viikkonsa kaksi ihan reipasta lenkkiä. Jos taas työmatka on turhan lyhyt, voi vaikka kotimatkan koukata pidempää kautta, niin työmatka käy liikunnasta.

Fillari
Mun työmatkapyörä vaihtelee vuodenajan ja kelin mukaan. Suurimman osan vuodesta poljen jäykkäperäisellä maastopyörällä, kesällä maantiepyörällä ja viime talvena ajoin kunnon lumikeleillä täysjoustomaasturilla tai läskipyörällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisella itseään kunnioittavalla työmatkapyöräilijällä pitäisi olla tallissa joka säähän ja mielialaan sopiva pyörä, vaan yhdelläkin pärjää! Jos mun pitäisi ajaa samalla pyörällä ympäri vuoden, olisi valintani jäykkäperäinen maastopyörä. Siihen saa nopeat ja rullaavat renkaat kesäkeleillä, mutta talvella alle voi vaihtaa kunnon monsterinastarenkaat, jotka pitää vaikka peilijäällä. Maastopyörä on myös siitä kiva, että välillä voi poiketa vaikka lisälenkille metsään, jos siltä tuntuu. Maastopyörä antaakin paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia reittiin, kuin vaikkapa maantiepyörä, jonka kanssa pitää miettiä onko kaikkialla asfalttia.
Työmatkapyöräni, joka on itse asiassa Rahkaäijältä lainattu. 
Välillä haaveilen kunnon työmatkatykistä, joka olisi cyclocross-pyörä, johon mahtuisi alle järeät nastarenkaat. Jos ajaisin vielä samaa työmatkaa, kuin hautausmaalle töihin mennessä, valintani olisi ehdottomasti cyclocross, koska sillä reitillä oli metsäautotietä, hiekkatietä ja asfalttia. Jos pyörällä ajetaan vain työmatkaa, kannattaa pyörä valita reitin ehdoilla ja panostaa siihen, että sillä on mukava ja kevyt ajaa. Apuja pyörän valintaan voi etsiä Rahkaäijän kirjoittamista maastopyörän ja maantiepyörän valintaoppaista. Pyörää ostaessa on syytä muistaa, että halpaa, kestävää ja kevyttää pyörää ei koskaan saa yhtä aikaa, jostain näistä kolmesta ominaisuudesta joutuu aina tinkimään.

Varusteet
Mikään ei ole työmatkapyöräilyssä niin totaalinen ilonpilaaja, kuin väärät varusteet. Kesän helteillä on aivan sama, vaikka ajaisi töihin farkkusorteissa ja topissa, mutta mitä kylmempi ja huonompi keli, sen tärkeämpi on oikea pukeutuminen, sen olen huomannut. Mulla on aika hyvä työmatkavaatesetti tällä hetkellä ja se sopii moneen keliin, kun lisää vaatteita olla. Vielä on hakusessa täydelliset talvipyöräilyhousut, jotka kestäisi kunnolla tuulta ja vettä. Yhtenä kriteerinä on myös se, että niissä on henkselit, ettei selkään käy viima. Kun vaatesetti on hyvin mietitty, ei aamuisin kulu aikaa siihen, että mitäs mää nyt tänään pukisin päälleni työmatkalle. Olen huomannut, että esimerkiksi XXL:stä saa tosi asiallisia pyöräilyvaatteita kohtuulliseen hintaan.

Kypärä on aina sama ja viileämmillä keleillä pistän alle ohuen trikoopipon ja/tai ohuen kypärämyssyn. Tällä hetkellä hanskoina on IKH:sta ostetut lämpimät ja vedenpitävät työhanskat, jotka on aivan loistavat. Tästä kun vielä kelit viilenee, on aika siirtyä rapuhanskoihin, eli hiihtohanskoihin, joissa pikkurilli ja nimetön on omassa kolossaan ja etusormi ja keskisormi omassaan. Paljon kätevämmät pyöräillessä kuin tavalliset rukkaset tai tumput!
3 euroa IKH:sta! Työvaatteita myyvistä kaupoista saa myös halvalla suojalaseja, joissa on kirkas linssi. Lasit suojaa silmiä tuulelta ja lentävältä hiekalta ja kuralta. 
Ajan työmatkan aina lukkopolkimilla, koska en varmaan enää osaisikaan ajaa ilman. Lukkopolkimet on tosi simppelit ja nopeat opetella käyttämään, mutta ne tuo aika paljon tehoa ihan tavallisellekin työmatkapyöräilijälle. Ei kannata ajatella, että lukkopolkimet on vaan joku "pro-pyöräilijöille" varattu juttu.
Nämä on mun talvipyöräilykengät, kesälle on erikseen vähän ohuemmat ja matalavartisemmat.
Koska työvaatteet odottaa aina töissä, ei repussani tarvitse olla sellaisille tilaa. Luin jostain taannoin hyvän vinkin, että jos pyöräilee joka päivä töihin, voi vaikkapa maanantaina viedä kaikki viikon työvaatteet töihin, niin ei niitä tarvitse olla joka päivä pakkailemassa mukaan. Mun repussa kulkee eväät, eikä juuri muuta, joten tykkään, että reppu on kompaktin kokoinen (vaikka mulla onkin aina paljon eväitä) ja hyvä selässä. Tämänhetkinen reppu ei ole mikään varsinainen pyöräilyreppu, mutta ajaa asiansa!
Toisinaan tähän reppuun ei oikein meinaa mahtua pitkä työpäivän eväät.

Töissä
Meidän työpaikalla on pyöräteline, johon pyörän saa rungosta kiinni. Kun pyörä on usein samalla paikalla katseiden alla, kannattaa vähän panostaa myös lukkoon. Esimerkiksi Biltemasta saa tosi asiallisia u-lukkoja. Mää teen toisinaan niin, että jätän u-lukon kiinni pyöräteliseen, niin sitä ei tarvitse raahata joka päivä mukana. Jos pyörää ei saa kiinni ulkona mihinkään kiinteään, kannattaa tiedustella voisiko pyörän tuoda työpäivän ajaksi jonnekin sisälle säilöön tai vaikkapa työpaikan parkkihalliin, jos sellainen on olemassa. Kaikkien työntekijöiden pyörät sisällä eteisessä ei ole kuitenkaan kovin järkevä ratkaisu, joten kannattaa prässätä työnantajaa hankkimaan pihaan pyörätelineen, johon pyörät uskaltaa turvallisesti jättämään.

Omalta työpaikaltani löytyy niin suihku kuin kuivauskaappi, jotka molemmat on aika kovia juttuja, kun on polkenut kaatosateessa töihin. Jos märkiä vaatteita ei saa päivän ajaksi kuivumaan jonnekin, ei ole erityisen mieltäylentävää vetää kosteita vaatteita päälle työpäivän jälkeen ja lähtee syksyviimaan polkemaan. Pyörätelineen lisäksi työnantajaa kannattaa vähän painostaa siis myös kuivauskaapista. Jos työnantaja kehtaa änkyröidä, että kuivauskaappi maksaa liikaa, on 500 euron kaappi melko mitätön sijoitus siihen nähden, että työntekijät pysyy hyvässä kunnossa ja työkykyisinä työmatkaliikunnan ansiosta. Jo muutamalla sairaslomapäivän hinnalla saa kuivauskaapin!

Työmatkapyöräilystä kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helppoa, että se on aito vaihtoehto autolla tai julkiselle liikenteelle. Työmatkapyöräilyyn on helpompi koukuttua, kun välineet ja varusteet on kunnollisia ja lähteminen helppoa. Jos se ei vielä motivoi tarpeeksi, voin paljastaa, että ympärivuotisella työmatkapyöräilyllä saa töissä suurta ihailua ja kateellisia huokauksia. Kukapa ei haluaisi olla tunnettu työpaikan sitkeänä sissinä, joka polkee, oli keli mikä hyvänsä!

Tässä oli Rahkamuijan kootut vinkit ja ajatukset työmatkapyöräilystä ja nyt kuulisin mielelläni muidenkin aatokset aiheesta. Pyöräiletkö töihin? Miksi tai miksi et? Onko sulla jotain pettämättömiä vinkkejä siihen, kuinka työmatkapyöräilystä saa paljon hauskempaa ja mukavampaa? Kerro!

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Lahjattomat reenaa elikkä Cooperin testi

Kaikki parhaat ideat tulee aina juuri ennen nukahtamista iltaisin ja viime viikolla eräänä iltana sain kuningasajatuksen, että voitais käydä Rahkaäijän kanssa juoksemassa Cooperin testi, ihan vaan huvin ja urheilun vuoksi. Ideaan inspiroi myös mainio Dream of Fire -blogi, jossa tavoiteltiin 2800 metrin tulosta pelastusopiston pääsykokeissa. Mää olen juossut Cooperin vain kerran aikaisemmin elämässäni ja se oli yhdeksännen luokan syksyllä ja silloin kiskoin tytöistä kaikkein kovimman matkan eli 2550 metriä. Näin jälkeenpäin vähän rohkenen epäillä tuota tulosta, oliskohan ollut vähän mittavirhettä juoksuradan pituudessa? Mutta joka tapauksessa edellisestä Cooperista on aikaa yhdeksän vuotta.
Hervannan kentällä oli muitakin juoksemassa ja ne oli semmosia ihan oikeiden juoksijoiden näköisiä tyyppejä, eikä mitään tuulihousukavereita. :D
Mä, Rahkaäijä ja Rahkaäijän sisko (olkoon hän Rahkasisko!) oltiin sovittu treffit Hervannan urheilukentälle seitsemäksi. Tänään valmistauduin koitokseen polkemalla töihin ja takaisin ja viuhtomalla siellä kahdeksan tehokasta tuntia. Varsinaisesti en voi leuhkia reenin määrällä tässä asiassa, koska viimeksi olen juossut vuosi sitten syksyllä yhden lenkin. Mutta lahjattomat reenaa, kai sitä nyt jonkun kolme tonnia voi vetää ihan minä päivänä hyvänsä!
Rahkaäijä ilmoitti yhden kierroksen jälkeen, että juoksut oli sitten siinä, ei pysty!
Mulla ei ollut kovin loppuun saakka hiottua alkulämmittelysuunnitelmaa ja lähinnä hölkkäilin rataa ympäri, ensin vähän hitaampaa ja sitten vähän kovempaa. Koko touhu meinasi alkaa hieman epäilyttämään, kun lenkkarit tuntui huonolta, kovaa juokseminen ikävältä ja vähän pissahätäkin oli. Olin kuitenkin jo päättänyt, että kun on kerran oikein Hervantaan asti tultu, niin eiköhän sitä nyt 12 minuuttia jaksa hölkätä. Rahkaäijä otti aikaa ja mää ja Rahkasisko lähdettiin matkaan.
Hyvin oli voimia, kun jaksoi morjestella kamerallekin!
Ennen starttia sovittiin, että koitetaan pitää kahden minuutin kierrosaikaa, jos sillä saisi vaikka 2400 metriä kasaan. Ajattelin, että se nyt on sellainen matka, että eiköhän sen pysty väkisin repimään. Lähdettiin aika rauhassa liikkeelle ja ekan kierroksen jälkeen Rahkaäijä huuteli, että tasan kaksi minuuttia on mennyt. Mulla oli taktiikkana pysytellä Rahkasiskon takana koko ajan, eikä päästä edellä pomppivaa vaaleaa kihraponnaria metriä kauemmas. Jänikseni pitikin oikein hyvää tahtia ja toisen kierroksen lopussa aikaa oli kulunut viisi sekuntia vajaat neljä minuuttia. Aikataulussa ollaan!
Otettiin varsinkin pari ensimmäistä kierrosta ehkä vähän turhankin leppoisasti, koska ei tuntunut ihan tolkuttoman pahalta, vähän vaan.
Vetävä askel, se on tärkeetä!
Kolmannella kierroksella jopa funtsin, että juokseminen on ihan kivaa ja mikäs tässä Sabatonia kuunnellessa. Neljäskin kierros meni vielä kohtuullisesti, mutta viidennellä alkoi jo vähän hapottaa kun koitettiin vähän kiristää tahtia. Kuudennen kierroksen alkaessa revittelin jäniksestäni ohitse, koska aioin juosta lopun aivan täysiä. Rahkaäijä lähti tälle kierrokselle mukaan juoksemaan ja huusi koko ajan kannustuksia. Viimeisessä kaarteessa ennen 2400 metrin rajapyykkiä ajattelin, että jos olisin nössö, niin nyt jäisin vaan maahan makaamaan. En kuitenkaan jäänyt ja yritin kiskoa lisää metrejä, kun tiesin, että aika käy vähiin.
Ilme kertoo kaiken.
Vihdoin kuului Rahkaäijän SEIS-karjaisu ja lysähdin maahan istumaan. Pääsin kaarteen loppuun ja Rahkasisko makasi kaarteen alkupuolella eli ainakin vähän sain kaulaa hänen tulokseensa. Rahkaäijä mittaili matkaa ja ihan kun ei otettu selvää radan kaikista viivoista, päädyttiin siihen, että mää juoksin noin 2575 metriä ja Rahkasisko 2500 metriä. Hyvä me!
Missä meidän mitalit ja mitalikahvit viipyy??
Jalat on aivan sairaan kipeet nyt, mutta muuten ei ollut ihan kohtuuttoman raskasta ja se on merkki siitä, että vähän kovempaakin olisi voinut juosta. Mutta ei paljon! Ei hullumpi suoritus tällaiselle juoksun välttelijälle. Veikkaan, ettei onnistuisi välttämättä ihan kaikilta voimanostoseuramme jäseniltä, kröhöm... (Kyllä, tää oli haaste!) Virallisen taulukonkin mukaan kunto on molemmilla hyvä, hienoa!
Hei jos olisin yli 30-vuotias, tulos olisi erinomainen! Taulukko löytyy esim. täältä
Kentällä oli myös ihan oikea jänis. Paljonkohan siltä irtoaisi 12 minuuttiin?
Loppuun oli pakko vähän hölkötellä kenttää ympäri, sillä vähän tuntui, että reisien tilalle on valumassa betonitolpat. Silti kokeilin vielä olisiko musta aitajuoksijaksi. Kentällä on tuskin koskaan ennen nähty yhtä sulavaa ja vaivatonta liikehdintää! Nyt äkkiä varaan lippuja Rioon!
Rahkasisko suunnitteli, että kahden viikon päästä juostaan taas Cooper, mutta mää olen aivan valmis odottamaan jälleen yhdeksän vuotta seuraavaa testiä. Sainhan on muuten 25 metriä lisää ysiluokan tulokseen! Tällä vauhdilla olen aikamoisessa juoksukunnossa joskus 180 vuoden päästä. Silloin menee yli 3000 metriä!