Mavea ja ruskaa pakkasessa!

Ei ole meinaan pakkanen enää kovin kaukana meidän salilta, kun tänään aamulla oli neljä astetta lämmintä, kun lähdettiin kyykkäämään. Varmaan jo kuukauden olen hokenut blogissa, että kohta pitää siirtyä "oikealle" salille lämpimään treenaamaan, mutta nyt ollaan oikeasti jo aika lähellä!

Onneks kuitenkin varastin Tiimarista lähtiessäni pitkähihaisen työpaidan mukaan, niin sillä on loistava podata! (Uudemmille lukijoille tiedoksi, että lähdin Tiimarista vasta konkurssin jälkeen, eli konkurssi ei siis johtunut paita-anastuksestani.)

Salilla oli siis aamuruuhka, kun päästiin kerrankin yhtä aikaa kolistelemaan. Erityisen spesiaalihienon tästä reenistä teki se, että Rahkaäijän tekemä megahieno maastavetotunkki pääsi ensimmäisen kerran käyttöön. Tiedätkö sen tunteen, kuinka ärsyttävää on ährätä maassa lepäävään maastavetotankoon painoja, vaikka kaikki voimat pitäisi säästellä itse suoritukseen? Sellaisen amatööritoiminnan voi nyt unohtaa, koska ärhäkän keltainen mavetunkki kannattelee tankoa kauniisti ilmassa ja painot suorastaan sujahtavat tankoon!

Mavetunkki työssään. Niin kaunista, niin tasapainoista!

Meidän keltainen kaunokainen pääsee huomenna oikein ihmisten ilmoille esittelemään voimiaan, koska viedään se opiskelijoiden voimanoston SM-kisoihin töihin. Jos siis maastavetosi kulkee huomenna kisoissa erityisen hyvin, se on vain ja ainoastaan mavetunkkimme ansioita!

Yhden aamupäivän käytin tuon tekstin sapluunan kirjainten irtileikkaamiseen. Huh mikä homma!

Vaikka keskityimme lähinnä ihailemaan tunkin upeita nostelutaitoja, nostettiin me itsekin tänään vähäsen. Rahkaäijä osti tällä viikolla uuden puhelimen (koska kissat hajotti vanhan, hups) ja puhelimen kamerasta löytyy vaikka mitä käsittämättömän hienoja toimintoja. Sen lisäksi, että kameralla saa lisättyä kuvaan vaikka dinosauruksia, sillä voi ottaa myös sangen hauskoja videoita, jotka on oikeasti myös ihan näppäriä salilla. Tämän jälkeen ei voi oikein enää selitellä, ettei tekniikka näy kunnolla videossa.

Aamujumpan jälkeen oli vielä sen verran voimia jäljellä, että lähdettiin pienelle syysretkelle. Ajeltiin Helvetinjärven kansallispuistoon ja ilmeisesti kaikki muutkin pirkanmaalaiset oli saanut saman idean, koska Helvetinportin parkkipaikka oli aivan täynnä.

Mutta ensin Rahkaäijän pitää saada kahvia, sitä ennen ei voi haaveilla mistään metsäretkistä!

Katkerin kansallispuistomuistoni on sellainen, että tokaluokalla oltiin Seitsemisessä retkellä ja löysin sieltä hienon kiven, mutta luokkatoverini kanteli siitä opettajalle ja ope suuttu, koska sieltä ei saanut kerätä mitään mukaan. Varmasti vain tämän kirvelevän muiston takia on tullut vietettyä hyvin vähän aikaa kansallispuistoissa. 

Mun mielestä metsä menee vähän hukkaan, jos ei ole pyörällä liikkeellä, mutta oli käveleminenkin vaihteeksi ihan kivaa. Tavallaan. Matka parkkipaikalta nuotiopaikalle oli ehkä kaks kilometriä ja polulla olisi ajanut vaikka maantiepyörällä, niin kovin suuresta syysvaelluksesta ei oikein kehtaa puhua tässä tapauksessa.

"Laitetaan tänne metsään metrin kerros hiekkaa polulle, ettei kaupunkilaiset kompastu juuriin."

Hienoja maisemia, kyllä!

Tässä näemme kotimaisen kasvin nimeltä mustikka, latinan kielellä se tunnetaan nimellä Rahkan Mauste.

Hienoa ruskapuskaa oli jo havaittavissa ja keli oli muutenkin kertakaikkisen upea. Kuljin kuitenkin varmuuden vuoksi kaksi huppua tiukasti päässä, koska hirvikärpäskauhuni on jotain aivan omaa luokkaansa. Niitä pirulaisia ei tällä kertaa kuitenkaan kauhesti näkynyt. Nyt kun sanon näin, keräilen niitä kuitenkin kohta tyynyltäni.

En oikein mahtunut kulkeen tuolla rotkossa, niin salin loppulämmittelyksi työnsin nuo kalliot erilleen. 

Meillä on Rahkaäijän kanssa leikki nimeltä "Paljon sulle pitäis maksaa, jos..." ja rotkolla Rahkaäijä kysyi multa, että paljon mulle pitäisi maksaa, että hyppäisin  rotkon yli. Ei taida Rahkaäijän viikkoraha ihan riittää siihen. 

Nuotiopaikallakin väkee oli kun pipoo, mutta meille oli vielä juuri sopiva rako nuotiopiirissä (sattumalta just siinä kohta, mihin tuuli puhalsi savun) ja virilteltiin eväitä esiin. Muilla näytti olevan perinteisiä makkaroita, karjalanpiirakoita, herkkusieniä ja muita kivoja nuotioruokia, mutta sitten kun vedettiin vaahtokarkit ja suklaadippi repusta, kaikki melkein alkoi itkemään kateudesta. Erityisesti suklaadippi herätti syviä huokauksia.

Toi yks selvästi yrittää pidättää kateuden kyyneleitä meidän suklaadipin edessä. 

Kyllä tämän vuoksi voisi kävellä vähän pidemmänkin reissun!

Kun yhteensä noin 600 grammaa suklaata ja vaahtokarkkeja oli kadotettu tästä maailmasta, oli aika lähteä talsimaan takaisin autolle. Kevyessä sokerihumalassa paluumatka taittui erittäin ripeästi samalla jostain suolaisesta haaveillen. Harmi kun Helvetinportin villisikaburgereita myynyt kioski oli sulkenut jo luukkunsa, muuten olisi voinut parikin villisikaa extrasuolalla upota ihan mukavasti.

Tai entäpä grillattuja strutsinkoipia? Ihan ominpäin ei ilmeisesti kannata lähteä strutsimetsälle, koska tuossa kyltissä sanotaan, että strutsi potkaisee tappavasti. 

Automatkalla kotiin muisteltiin, että edellisestä Helvetinkolu-visiitistä on peräti viisi vuotta aikaa (eväinä silloin suklaalla täytetyt banaanit) mutta onneksi tuo Helvetinkolun rotko kyllä jaksaa odottaa meitä taas vaikka viisi(toista) vuotta, se ei sieltä mihinkään lähde! Eväitä voisi tietysti ruveta jo suunnittelemaan, miten olisi vaikka suklaalla täytetty suklaa?