Töihin polje!

Kuuntelin tällä viikolla radiosta uutista, jossa kerrottiin, että Helsingin kaupunki kaavailee työntekijöilleen polkupyörätukea eli työmatkaseteleitä voisi jatkossa vaihtaa ihan kylmään käteiseen, joka on tarkoitettu fillarin ostamiseen. Ylen uutinen löytyy täältä. Kun maan suurin työnantaja näin kannustaa  työntekijöitään työmatkapyöräilyyn, kohta on pääkaupunkiseudun bussit aamuisin tyhjillään ja pyöräteille tarvitaan liikennevalo-ohjausta. Ehkä ei nyt ihan, mutta niin toivoisin!
Rahkamuija kulkee suurimman osan työmatkoistaan polkupyörällä ympäri vuoden, joten ajattelin jakaa kaikki parhaat vinkkivitoset, jotta Helsingin kaupungin kaikki 40 000 työntekijää ja kaikki muutkin työmatkapyöräilyn aloittamista suunnittelevat voisivat helpommin päästä kiinni työmatkapyöräilyn syrjään.

Kuvaa ei ole lavastettu, olin tänään tulossa töistä kotiin!

Matka
Oma työmatkani on pituudeltaan seitsemän kilometriä ja se on oikein passeli pyrähdys, johon kuluu reilusta vartista yli puoleen tuntiin riippuen kelistä ja suunnasta. Kotiin päin kesäkelillä maantiepyörällä vartti, töihin päin lumikaaoksessa yli puoli tuntia. Reitin valitsin aikoinaan niin, että katsoin mitä reittiä Google maps tarjoaa lyhimpänä ja vähän vielä muokkasin sitä, ettei tarvinnut mennä turhia kiertoteitä. Matkaani osuu kahdet liikennevalot, mutta en ole alkanut kiertää niitä, koska se toisi matkaan reilusti lisää pituutta. Reittiä miettiessä kannattaa pituuden lisäksi tarkastelle myös turvallisuutta. Maantien laitaa polkiessa reitti voi olla ehkä vähän lyhyempi, mutta olisiko se turvallisempi vähän pidempää reittiä pyörätietä ajaen? Kannattaa myös ottaa huomioon, osuuko matkalle kunnon pommiristeyksiä, joissa on oiva mahdollisuus päästä hengestään tavallistakin helpommalla, jos pyöräilijällä tai autokuskilla on vielä vähän unihiekkaa silmissä.

Ylipäätään on järkevää ottaa selvää, miten oma työmatka ajetaan liikennesääntöjen mukaan pyörällä. Itse ajoin koulumatkalla jalkakäytävällä monta kuukautta, ennen kuin tajusin, että pyörätie jatkuu siinä kyseisessä kohdassa tien toisella puolella. Myös pyörätien jatkeen ja suojatien ero on ihan olennainen juttu tietää ja myös se, milloin auto väistää pyörätien jatkeella ajavaa pyöräilijää. Vaikka oman työmatkan liikennesäännöt olisi kuinka hyvin hanskassa, on pyöräilijä aina altavastajaa kun kohdataan auton kanssa ja omista oikeuksistaan ei kannata pitää kiinni ihan liian kovaa. Mulla on tapana hakea katsekontakti autoilijaan risteyksissä, jos en ole aivan varma, onko tämä huomannut mut. Mun työmatkan varrella on ABC-asema ja tuntuu, että osa autoilijoista tulee tai lähtee pihasta aivan silmät kiinni ja koomassa, koska viimeisen viikon aikana olen kaksi kertaa vetänyt liinat kiinni risteyksessä ja väistänyt täpärästi autoilijaa, joka ei huomaa pyöräilijää.

Myös etuvalo edesauttaa sitä, että muut näkevät missä menet. 

Punainen takavalo ei myöskään ole hullumpi sijoitus! 

Vuosia sitten kun asuin vielä kotona ja kävin kesätöissä kirkonkylällä, ajoin suurimman osan matkoista pyörällä, vaikka matka oli 20 kilometriä suuntaansa. Eräänä kesänä olin kuukauden töissä hautausmaalla 8 tuntia päivässä ja melkein joka päivä ajoin 20 kilometrin matkan mennen tullen.Voisin luonnehtia, että se oli jo melko fyysinen kesä. Mutta tämän elvistelyn pointti oli siis se, että pitkäkään työmatka ei ole este. Työmatkaa ei ole pakko ajaa joka päivä pyörällä, mutta esimerkikisi muutamana päivänä viikossa. Jos matkaa on reilummin, voi harkita sellaista ratkaisua, että toisena päivänä polkee töihin ja myöhemmin viikolla polkee pyörän kotiin. Näin ei-niin-himopyöräilijäkin saa viikkonsa kaksi ihan reipasta lenkkiä. Jos taas työmatka on turhan lyhyt, voi vaikka kotimatkan koukata pidempää kautta, niin työmatka käy liikunnasta.

Fillari
Mun työmatkapyörä vaihtelee vuodenajan ja kelin mukaan. Suurimman osan vuodesta poljen jäykkäperäisellä maastopyörällä, kesällä maantiepyörällä ja viime talvena ajoin kunnon lumikeleillä täysjoustomaasturilla tai läskipyörällä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaisella itseään kunnioittavalla työmatkapyöräilijällä pitäisi olla tallissa joka säähän ja mielialaan sopiva pyörä, vaan yhdelläkin pärjää! Jos mun pitäisi ajaa samalla pyörällä ympäri vuoden, olisi valintani jäykkäperäinen maastopyörä. Siihen saa nopeat ja rullaavat renkaat kesäkeleillä, mutta talvella alle voi vaihtaa kunnon monsterinastarenkaat, jotka pitää vaikka peilijäällä. Maastopyörä on myös siitä kiva, että välillä voi poiketa vaikka lisälenkille metsään, jos siltä tuntuu. Maastopyörä antaakin paljon enemmän valinnan mahdollisuuksia reittiin, kuin vaikkapa maantiepyörä, jonka kanssa pitää miettiä onko kaikkialla asfalttia.

Työmatkapyöräni, joka on itse asiassa Rahkaäijältä lainattu. 

Välillä haaveilen kunnon työmatkatykistä, joka olisi cyclocross-pyörä, johon mahtuisi alle järeät nastarenkaat. Jos ajaisin vielä samaa työmatkaa, kuin hautausmaalle töihin mennessä, valintani olisi ehdottomasti cyclocross, koska sillä reitillä oli metsäautotietä, hiekkatietä ja asfalttia. Jos pyörällä ajetaan vain työmatkaa, kannattaa pyörä valita reitin ehdoilla ja panostaa siihen, että sillä on mukava ja kevyt ajaa. Apuja pyörän valintaan voi etsiä Rahkaäijän kirjoittamista maastopyörän ja maantiepyörän valintaoppaista. Pyörää ostaessa on syytä muistaa, että halpaa, kestävää ja kevyttää pyörää ei koskaan saa yhtä aikaa, jostain näistä kolmesta ominaisuudesta joutuu aina tinkimään.

Varusteet
Mikään ei ole työmatkapyöräilyssä niin totaalinen ilonpilaaja, kuin väärät varusteet. Kesän helteillä on aivan sama, vaikka ajaisi töihin farkkusorteissa ja topissa, mutta mitä kylmempi ja huonompi keli, sen tärkeämpi on oikea pukeutuminen, sen olen huomannut. Mulla on aika hyvä työmatkavaatesetti tällä hetkellä ja se sopii moneen keliin, kun lisää vaatteita olla. Vielä on hakusessa täydelliset talvipyöräilyhousut, jotka kestäisi kunnolla tuulta ja vettä. Yhtenä kriteerinä on myös se, että niissä on henkselit, ettei selkään käy viima. Kun vaatesetti on hyvin mietitty, ei aamuisin kulu aikaa siihen, että mitäs mää nyt tänään pukisin päälleni työmatkalle. Olen huomannut, että esimerkiksi XXL:stä saa tosi asiallisia pyöräilyvaatteita kohtuulliseen hintaan.

Kypärä on aina sama ja viileämmillä keleillä pistän alle ohuen trikoopipon ja/tai ohuen kypärämyssyn. Tällä hetkellä hanskoina on IKH:sta ostetut lämpimät ja vedenpitävät työhanskat, jotka on aivan loistavat. Tästä kun vielä kelit viilenee, on aika siirtyä rapuhanskoihin, eli hiihtohanskoihin, joissa pikkurilli ja nimetön on omassa kolossaan ja etusormi ja keskisormi omassaan. Paljon kätevämmät pyöräillessä kuin tavalliset rukkaset tai tumput!

3 euroa IKH:sta! Työvaatteita myyvistä kaupoista saa myös halvalla suojalaseja, joissa on kirkas linssi. Lasit suojaa silmiä tuulelta ja lentävältä hiekalta ja kuralta. 

Ajan työmatkan aina lukkopolkimilla, koska en varmaan enää osaisikaan ajaa ilman. Lukkopolkimet on tosi simppelit ja nopeat opetella käyttämään, mutta ne tuo aika paljon tehoa ihan tavallisellekin työmatkapyöräilijälle. Ei kannata ajatella, että lukkopolkimet on vaan joku "pro-pyöräilijöille" varattu juttu.

Nämä on mun talvipyöräilykengät, kesälle on erikseen vähän ohuemmat ja matalavartisemmat.

Koska työvaatteet odottaa aina töissä, ei repussani tarvitse olla sellaisille tilaa. Luin jostain taannoin hyvän vinkin, että jos pyöräilee joka päivä töihin, voi vaikkapa maanantaina viedä kaikki viikon työvaatteet töihin, niin ei niitä tarvitse olla joka päivä pakkailemassa mukaan. Mun repussa kulkee eväät, eikä juuri muuta, joten tykkään, että reppu on kompaktin kokoinen (vaikka mulla onkin aina paljon eväitä) ja hyvä selässä. Tämänhetkinen reppu ei ole mikään varsinainen pyöräilyreppu, mutta ajaa asiansa!

Toisinaan tähän reppuun ei oikein meinaa mahtua pitkä työpäivän eväät.

Töissä
Meidän työpaikalla on pyöräteline, johon pyörän saa rungosta kiinni. Kun pyörä on usein samalla paikalla katseiden alla, kannattaa vähän panostaa myös lukkoon. Esimerkiksi Biltemasta saa tosi asiallisia u-lukkoja. Mää teen toisinaan niin, että jätän u-lukon kiinni pyöräteliseen, niin sitä ei tarvitse raahata joka päivä mukana. Jos pyörää ei saa kiinni ulkona mihinkään kiinteään, kannattaa tiedustella voisiko pyörän tuoda työpäivän ajaksi jonnekin sisälle säilöön tai vaikkapa työpaikan parkkihalliin, jos sellainen on olemassa. Kaikkien työntekijöiden pyörät sisällä eteisessä ei ole kuitenkaan kovin järkevä ratkaisu, joten kannattaa prässätä työnantajaa hankkimaan pihaan pyörätelineen, johon pyörät uskaltaa turvallisesti jättämään.

Omalta työpaikaltani löytyy niin suihku kuin kuivauskaappi, jotka molemmat on aika kovia juttuja, kun on polkenut kaatosateessa töihin. Jos märkiä vaatteita ei saa päivän ajaksi kuivumaan jonnekin, ei ole erityisen mieltäylentävää vetää kosteita vaatteita päälle työpäivän jälkeen ja lähtee syksyviimaan polkemaan. Pyörätelineen lisäksi työnantajaa kannattaa vähän painostaa siis myös kuivauskaapista. Jos työnantaja kehtaa änkyröidä, että kuivauskaappi maksaa liikaa, on 500 euron kaappi melko mitätön sijoitus siihen nähden, että työntekijät pysyy hyvässä kunnossa ja työkykyisinä työmatkaliikunnan ansiosta. Jo muutamalla sairaslomapäivän hinnalla saa kuivauskaapin!

Työmatkapyöräilystä kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helppoa, että se on aito vaihtoehto autolla tai julkiselle liikenteelle. Työmatkapyöräilyyn on helpompi koukuttua, kun välineet ja varusteet on kunnollisia ja lähteminen helppoa. Jos se ei vielä motivoi tarpeeksi, voin paljastaa, että ympärivuotisella työmatkapyöräilyllä saa töissä suurta ihailua ja kateellisia huokauksia. Kukapa ei haluaisi olla tunnettu työpaikan sitkeänä sissinä, joka polkee, oli keli mikä hyvänsä!

Tässä oli Rahkamuijan kootut vinkit ja ajatukset työmatkapyöräilystä ja nyt kuulisin mielelläni muidenkin aatokset aiheesta. Pyöräiletkö töihin? Miksi tai miksi et? Onko sulla jotain pettämättömiä vinkkejä siihen, kuinka työmatkapyöräilystä saa paljon hauskempaa ja mukavampaa? Kerro!