Heräsin tänä aamuna puoli kahdeksan aikaan Rahkaäijän ja Leokon metelöintiin, mutta näinä aikoina se on just sopiva aika herätä, koska on jo valoisaa. Lehteä hakiessa mietin, että olisko ihan liikaa pyydetty jos tänään paistais aurinko. Ei ilmeisesti ollut, koska nyt paistaa!
|
Aamulehti ja aamupala. Jos appelsiinit ja rahka on erikseen hyviä, niin yhdessä ne on vielä parempaa! |
Aamupalan jälkeen keräsin vielä vähän voimia ja lähdin sitten salille. Nyt ruumis ja mieli alkaa jo pääsemään kiinni näihin säännöllisen satunnaisiin aamusaleihin, kun tarpeeksi kauan olen harjoitellut. Lämmittelyiden ajan pähkäilin, että mitä alan tekemään, koska nyt voisi olla aika vaihtaa treeniohjelmaa, mutta mun maailmassa ei taida olla muita ohjelmia kun Wendlerin 5/3/1 ja 5x5-ohjelma. Valitse nyt sitten näistä! Vaihdoin treenisuunnitelmaa vähintään kolmesti, mutta päädyin lopulta tekemään vielä ainakin yhden treenin 5x5 mad cow -ohjelmaa, jolla on menty jo pidemmän aikaa. Paitsi maven olen tehnyt viiskolmeykkösellä! Ota näistä nyt sitten selvää.
|
Ostin Lidlistä viime viikolla treenitrikoot ja ne on tosi hyvät jalassa, mutta vielä en ole päättänyt onko ne hienot vai onko muistuttaako ne liikaa pappojen pitkiä kalsareita.Sepalusaukko vaan puuttuu! |
Tällä hetkellä maastaveto ja kyykky kiinnostaa ja kulkee, mutta penkki ei kiinnosta eikä varsinkaan kulje. Se on ihan höpöhöpöä sellanen, että ihminen haluaa kehittää huonoja osa-alueitaan, mielummin mää tuun entistä paremmaksi kaikessa missä olen jo hyvä ja lopun aikaa keksin selityksiä miksi en tarvitse niitä asioita, jotka ei suju. Se on mun taktiikka, en suosittele muille. :D Penkki tuntuu laahaavan, koska laskin sarjapainoja pakon edessä ihan reilusti sen jälkeen, kun aloin tekemään reenit enemmän kisapenkkityylillä, eli pieni pysäytys rinnalla. Vanhat sarjapainot ei lopulta kuitenkaan ole kovin kaukana, joten ei syytä epätoivoon! Kyykky sen sijaan on joka viikko helpompaa ja hauskempaa!
|
3x76 kg melkein ilmaiseksi. |
Että sentään vähän olisi ollut säkrifaissia, kurjuutta ja voimanoston raakuutta tämänkin aamun reenissä, purin viimeisessä etukyykkysarjassa alahuulen rikki. Siis mitä ihmettä oikeesti?:D Mulla olis jossain vielä thainyrkkeilyajoilta hammassuojat, jos ne säästäis tämmösiltä vammoilta. Rahkaäijä vaati, että pistän tämän huulivammakuvan, koska näytän kuulemma ihan alkuasukkaalta.
|
Jos oikein tarkasti kattoo, niin vähän siellä näkyy verta! |
Päivän jumppa siis piti sisällään kyykkyä, penkkiä, leuanvetoa, etukyykkyä ja hauiskääntöä. Hauiskääntö oli vähän vili kortti, mutta se oli varmaan se päivän mukavuusalueelta poistuminen. Mutta kaikkiaan hyvä treeni! Se on paras tunne, kun tuntee itsensä voimakkaaksi ja jaksaa nostaa painavia asioita.
Nyt riitti reenijutut ja vaihdamme aihetta lennosta askarteluun ja kotoiluun! Rahkaäijä näytti mulle hienon videon, jossa valkoinen kahvimuki kastettiin astiaan, jossa oli vettä ja kynsilakkaa ja mukiin tuli huippuhienoja kuvioita. Joo hei, määkin haluan taidemukeja! Ainoat yksiväriset mukit, jotka halusin uhrata tähän kokeiluun, oli kaksi turkoosia Ikean kahvikuppia. Ja sitten kauneusalan ammattilainen R. Ahkamuija alkoi muistella, että löytyyköhän mistään kynsilakkoja ja löytyihän niitä ja vesiastiaksi valitsin tietenkin Oltermanni-kuvun kannen. Olin valmis valmistamaan upeat kuviomukit! Ihan siis yllättäen kolme vuotta vanhat kynsilakat ei ollutkaan erityisen nestemäisiä ja lakka tippui köntteinä veteen. Lisäksi Oltermanni-kupu taisi olla vähän väärän muotoinen vesiastiaksi, laakeampi astia olisi ollut parempi. Sain kuviomukeja. Ne on tavallaan ihan hienoja. Jos ne olisi tehnyt joku 5-vuotias. Lahjoitan nämä ehkä Rahkaäijän työpaikalle kahvimukeiksi.
|
Nyt voin myydä nämä 75 sentin mukit 17 eurolla, koska ne on taidemukeja. Myös tarjouksia otetaan vastaan! |
Ja sitten vähän uutisia Itä-Tampereen terroristiryhmästä eli Leokosta ja Leosta. Eilen rauhaisa sunnuntai-ilta vaihtui valkuaismaiseen kaaokseen, kun poikien teki mieli vähän kananmunaa. Niitä otettiinkin hyllyltä peräti viisi pakettia kerralla alas lattialle, mutta valitettavasti lähes kaikki munat hajosivat rytäkässä. Näky oli jo niin koominen, että sotku lähinnä nauratti. Neljä munaa sentään säästyi ja paistoin ne itselleni iltapalaksi.
|
Syylliset löytyi rikospaikalta saaliinsa kimpusta. |
Meillähän on nykyään vähän runsaammin näitä lemmikkieläimiä. Viime viikolla mietittiin, että minkä takia kissat viihtyy niin tiiviisti alakerrassa. Pian selvisi, että niillä on menossa muurahaisjahti tai lähinnä -vahti. Kelien lämmettyä muurahaiset on kömpinyt jostain koloistaan tepastelemaan pyörähuoneen nurkkaan. Ensimmäistä kertaa tuli mieleen, että ei se kerrostalossa asuminen sittenkään ollut hullumpaa. Mutta toisaalta kun on Kalifornian reissulla nukkunut samassa sängyssä luteiden kanssa, alakerrassa hääräävät muurahaiset tuntuu ihan ystävällisiltä kavereilta. Varmaan ollaan Leokon ja Leon mielestä ihan mälsiä aikuisia, mutta aiotaan myrkyttää niiden pikkukaverit hengiltä!
Tän postauksen tekeminen on kestänyt nyt suunnilleen puoli päivää ja aurinkokin on lakannut paistamasta, koska meidän internet viettää siestaa noin viiden minuutin välein. Eli nyt en enää yritä lisätä enää yhtään kuvaa tai odottaa tekstin tallentumista. Mutta sen vielä sanon, että illalla alkaa taas kaikkien tv-ohjelmien helmi eli Satuhäät, jes!
Viimein kaikki on hyvin!
Nuo kisuthan ovat ihan ekokatastrofi, kun syövät pelkkää lihaa ja kaikenpäälle vielä tekevät "roskaruokaa". Onneks sentään Leo koittaa tuossa kuvassa vähän siivota :D
VastaaPoistaSä koitit mukeille varmaan sitä samaa marmorointijuttua mitä mä koitin kynsilleni joskus? Ei menny ku Strömsöössä sekään.. Mut jos lohduttaa, niin mun mielestä noista Ikean tusinamukeista ei ainakaan yhtään nätimpiä saa millään. Tylsä muotoilu ja se RAIVOSTUTTAVAN olematon korva!
Mä meen aina vähän tolaltani kun nään murkkuja sisätiloissa, koska sain varmaan jonkun elinikäiset trauman 11-vuotiaana, kun kerran kauniina kevätpäivänä kotiin tullessa mun huone kuhisi niitä mustanaan. Jossain shokissa mä ne sain vedeltyä kaikki hengiltä ja loput julmasti imuroin. Kylmät väreet menee vieläkin kun ajattelee, yyyhhhyyhh.. Onnea myrkytykseen, se onkin kahta haasteellisempaa kun on eläimiä talossa.
Hauistreeni=mukavuusalueelta poistuminen :D Täytyy kyllä sanoa että tarvis itekkin vähän joskus keskittyä noihin pikkulihasten pumppailuihin. Jotenkin on itelläkin viime aikoina jääny tai sitten tekee häthätää muun treenin lopuksi...jos jaksaa :)
Jep, onneks ne ei sentään käy vielä syömässä ulkona tirppoja, muuten tilanne olisi kestämätön luonnon kannalta. :D Leo oli vähän laiska siivoon!
PoistaJonkinlainen marmorointijuttu tuo varmaan oli, voin vaan kuvitella kuinka kauniit sun kynsistä tuli. ;) Mutta mää voin paljastaa, että paljon noita tusinamukeja ostetaan, että joku varmasti pitää pienikorvasista kahvimukeista!
Ymmärrän traumojasi, koska mulla on vähän vastaavanlaisia kirvoista. Meidän koko olohuonen oli ihan täynnä niitä (tuskin oikeesti oli, mutta näin sen muistan) ja siitä lähtien en kirvoja ole voinut sietää. Vaikka ne onkin vihreitä. Ja mitä tuohon myrkyttämiseen tulee, kestän kyllä pari muurahaista, jos vaihtoehtona on yrittää eristää kissat yläkertaan, ettei ne syö myrkkyä. Täytyy vähän katsoa mitä myrkkyjä on tarjolla!
Mulla on ihan sama juttu, että pumppailu on jäänyt ja usein tulee "kiire kotiin" kun niitä pitäis alkaa treenin lopuksi tekemään. :D
Oot kyllä huikee tyyppi! Löysin sun blogin kaverin kautta ja nyt helmikuun aikana oon kahlannut kaikki julkasut läpi enkä voi lakata ihmettelemästä sun hyvää asennetta ja suhtautumista kaikkeen tekemiseen ja tilanteisiin! Oon yrittänyt ammentaa sun hyvää asennetta omaan tekemiseen, koska ihailen sitä piirrettä sussa tosi paljon! Monet kerrat oon räkättänyt sun jutuille vedet silmissä ja salilla miettinyt "jos Rahkamuija pystyy ni niin pystyn minäkin". ;) jatka samaan malliin, oot huippu!
VastaaPoista-Suvi
Äää, häkellyin täysin, kun luin tän kommentin! Eli ensinnäkin kiitos Suvi kun paiskasit kommentia ja toisekseen aika huikeeta, että olet kahlannut kaikki sadat postaukset läpi, siinä on riittänyt iltasatua! Mulla on aika kohtuullisen rento asenne moneen asiaan, enkä ota juttuja kovin vakavasti, niin se luultavasti näkyy sitten blogissakin. Tosi paljon tsemppiä treeneihin, tiukan paikan tullen voit vaikka kuvitella vihaisen Rahkaäijän karjumaan pää punaisena viereesi, se on mun salainen ase salilla. :D
PoistaMelkoisen munakokkelin sai kISkIS terroristit aikaan siellä :P.
VastaaPoistaTsemppiä muurahaissotaan. Se voi olla pitkä ja verinen, mutta lopulta kääntyy Rahka-armeijan voitoksi!
Kohta on varmaan Suojelupoliisi ja CIA ikkunan takana kyttäämässä meidän omaa terroristihaaraa. :D
PoistaMä uskon, että me voitetaan! Ne muurahaiset pelästy jo julkisuutta, koska ne väheni huomattavasti tän postauksen jälkeen!
Vähän myöhässä kommentointia.
VastaaPoistaJos kuitenkin muurahaiset olisivat haistaneet kananmunat kaapista ja kiivenneet sinne, ja kun tarpeeksi muurahaisia kiipeää kananmunapakettien päälle voi pino lopulta joutua epätasapainoon ja pudota alas. Tietysti ystävälliset nelitassuiset rientävät kiireellä katsomaan mitä tapahtui ja juuri kun ovat aloittamassa siivousta tulee ylläpito paikan päälle ja ymmärtää tilanteen aivan väärin ;-)
Jossain olin lukevinani kissa-aitauksestakin, kannattaa sitten tehdä hyvin, ettei mikään ohikulkeva eläinkään kettu tai supikaan pääse kaivautumaan aitaukseen ja ahdistelemaan kissoja.