Kato äiti, ilman käsiä!

Koska meillä asuu teekkari, myös pyörälenkki on mahdollista päättää Excelin ja jonkun hienon liikkeenjohdollisen analyysin avulla.

Taivis= Taivalpirtti, pyhis= Pyhäjärvi ympäri, Vehis= Vehoniemeen ja takasin, kauksu=Kaukajärvelle ja takaisin metsässä.

Vaihtoehtoina oli niin maantie- kuin maastolenkkiäkin ja ominaisuudet pisteytettiin nollasta kakkoseen ja voittajaksi selviytyi maastopyöräretki Taivalpirtille. Jos Ekseli niin sanoo, niin mitä sitä vastaan vänkäämään! Tamperelaiset fillaristit on merkkaillut Open street mapin (kartta täällä, fillarifoorumilta ohjeet, miten sen saa puhelimeen) päälle polkujen vaikeusasteen ja seurailtiin vähän merkittyjä polkuja. Mentiin melko pitkän matkaa oranssilla (toiseksi vaikein) merkittyä polkua ja se oli paikoin niin hankalaa, ettei edes Rahkaäijä ajanut siellä. Haluaisinkin nähdä sen ninjan, joka vetää koko polun ajamalla läpi, mutta ymmärrän aivan hyvin, että polkua on turha merkitä punaiseksi (lähes ajamaton), jos iso osa siitä on ajettavissa.

Yllättävä metsäjärvi ilmestyi jostain eteemme.

Rahkaäijä löysi polun varrelta pullon, johon oli alkanut jo kasvaa elämää.

Ostin muutama viikko sitten Camelbackin eli repun, jossa on vesisäiliö, niin nyt voin juoda ilman käsiä. Rahkaäijä navigoi, ei taideta olla kartalla.

Oho, hetken aikaa oikein helppoa polkua!

Ja taas metsäjärvi!

Lidlin naanleipä ei petä retkieväänä koskaan.

Kun otin tätä kuvaa, Rahkaäijä epäili, että menetin hermoni lopullisesti ja otan kuvan myynti-ilmoitusta varten. 

Kaarinanpolulla saa kävellä vain jos, selässä on jättimäinen Kånken, käsissä kuulantyöntökuulat ja otsaankin saattaa kasvaa tollanen uloke, jos on liian juurakkoista.

Taivalpirtiltä ajeltiin suorempaa reittiä ihan tietä pitkin takaisin, koska menomatkalla pyörän työntelyä tuli ihan tarpeeksi. Mutta uudet reitit on aina vähän riskinottoa, joskus osuu kohdalla ihan huikeita polkuja ja toisinaan touhu muuttuu ihan patikointiretkeksi. Nyt ainakin tiedetään, että Taivalpirtille kannattaa pyörällä mennä ehkä jotakin muuta kautta.
Jos palataan ihan vähän eiliseen, niin mulla oli sellainen päivä, että valitsin salilla  "Go hard or go home" -sanonnasta jälkimmäisen osan. Kolmen penkkisarjan jälkeen suutuin koko maailmalle niin paljon, että istuin loppuajan hierontatuolissa ja mökötin. Tänään otin uuden lähestymisen treeniin ja valitsin Go hard -linjan. Tai hardista niin nyt tiedä, mutta hiki tuli. Rahkaäijäkin oli aika kovis, sillä oli venyttelypäivä, ja silloinkin voi treenata, jos tekee sen ilman käsiä, mieluiten ajatuksen voimalla.

Ei kyykyssä tarvii käsiä!

Ja levypainokin on melko kevyt, kun se leijuu ilmassa.

Mutta penkki ilman käsiä sopii vain oikeilla maagikoille. Noora Karma, sut on haastettu!

Kun katsoo blogin paria viimeaikaista postausta, niin luulee, että meidän elämä on pelkkää salia ja pyöriä. Sitä vapaa-aika suurimmaksi osaksi onkin. Salitreenit, pyörät ja Ratareiden jatkuva suunnittelu ainakin ajatuksen tasolla ei päästä tästä elämäntyylistä hetkeksikään pois. Enkä haluaisikaan. Viime viikkoina lisämausteena on ollut eräs pieni projekti. Mun piti kertoa siitä vasta sitten, kun se on kokonaan valmis, mutta en malttanut ja Instagrammiin jo lipsahti yksi kuva viikonloppuna. Mitä meillä sitten on työn alla? Maailman ensimmäinen Rahvèlo! (Toim. huom. Rahkamuija+ vèlo=Rahvèlo)

 Rahvèlo pääsi vihdoin päivänvaloon! 

Rahvèlo ei ole vielä valmis ja esittelen sen tarkemmin, kun saadaan se kasaan ja  Rahvèlo-teippaukset kylkeen. Pyörä on maalattu vihreäksi plasti dipeillä ja lyhyesti kuvattuna oli aika piinallinen urakka kaiken kaikkiaan ja siitä kunnia kuuluu osin suomalaisille nettikaupoille, joista dippejä tilailtiin. Auto Vision Finland-nettikaupasta sain kyllä ihan kaikkien aikojen surkeinta asiakaspalvelua, eikä plasti dipit koskaan lopulta tulleet perilla ja pari muuta puljua myi luokattoman huonolaatuista tavaraa. Jälkiviisaana voin todeta, että olisi heti alun alkaen pitänyt tilata maalit ulkomailta. Mutta pääasia on, että  Rahvèlo pääsee vielä tänä keväänä ajoon ja siitä tuli VIHREÄ! 

Rahkalaskuri: 798

Hyvän viikon hyvä loppu

Morjesta mikä viikonloppu, nyt on meinaan ollut aktiviteettia joka lähtöön ja monta hommaa on nytkähtänyt hitusen eteenpäin. Juuri kokoustettiin Ratareisi-tapahtuman tiimoilta ja nyt varmistui, että saadaan paikalle sähköinen ajanotto. Tää on niin siistiä olla tekemässä yhtä kesän hienointa tapahtumaa!

Aivan hienoa oli eilenkin, kun heti aamusta heitettiin maastopyörät autoon ja ajeltiin kaupungin toisella laidalle tai tarkemmin sanottuna Ylöjärvelle Lamminpäähän ja käytiin heittämässä kunnon aamupäivälenkki.

No mooi!

Jään tänne, haittaako? 

Ajeltiin Pikku-Ahveniston laavulle ja tehtiin tuli, vaikka tuuli yritti kovasti meitä lannistaa. Mutta koska Rahkaäijä on oikein kunnon eräjorma, se saa vaikka kasan märkiä puita syttymään ja kohta saatiin nautiskella lämpimiä päiväys-karjalanpiirakoita, -50 %. Tarkan markan muija ei tuhlaa edes retkieväisiin!

Tauon paikka, melkein kun olis absille tullut.

Tässä grillissä tuli mukavan rapea kuori! Tai sitten piirakat oli jo ihan kuivettuneita.

Kun eväät oli nautittu, harhailtiin hetken pyörillä Pikku-Ahveniston ympäristössä ja poljettiin takaisin kohti Lamminpäätä. Metsässä oli paikoin vielä lunta ja jäätä ja muutaman kerran Rahkaäijä otti kontaktia maapalloon, kun kaahasi liian kovaa alamäkiin, jotka olivat vielä peilijäässä. Mä otin onneks vähän rauhallisemmin ja lähinnä pyörittelin päätäni, kun katselin että taas siltä lähti pyörä käsistä. Mutta kuten vanha sananlasku kuuluu, fiksu pyöräilijä välttää paikat, joista taitava selvityy. 

Sen fiksun pyöräilijän peli.

Se taitava ajaa tässä.

Lenkki vei puolitoista tuntia ja tauko päälle ja oli kerrassaan ihanaa ajaa pitkästä aikaa täpärillä. Lamminpäässä on tosi helpot ja vauhdikkaat polut, mitä nyt harjun mäet tuo oman lisämausteensa, mutta ajaminen ei ole samanlaista teknistä näppäilyä kuin tällä puolella Tamperetta, jossa suurin osa poluista on hyvin runsaasti kuorrutettu juurilla ja kivillä. Mutta mielummin näin päin, että ajaa yleensä vaikeampia reittejä ja poikkeilee välillä helpommilla poluilla. Sillä tavalla sitä oppii.

Loput lauantaista ja vielä tämäkin aamu jatkui tiiviisti ulkoilun merkeissä, kun muokattiin metsää vähän uuteen uskoon. Meillä on menossa pieni downhill/endurorata-projekti ja sitä saatiinkin hyvin eteenpäin viikonloppuna. Kirjoitan siitä ihan oman postauksensa kuvineen kaikkineen, koska se on niin jänskä juttu!

Kottikärrykin liikkuin kivasti metsässä, kun sitä kolmeen pekkaan vähän avitettiin.

Koska kottikärryn työntelyssä ei muka ollut riittävästi treeniä, käytiin vähän iltapäivällä harjoittamassa ruumiin voimia kuntosalilla. Rahkaäijä penkkas, mää puuhailin olkapää-käsitreenin parissa ja niin tuntui tekevän tänään muutkin, kun käsipainohuoneessa oli jopa ruuhkan poikasta. Mä toivon myös, että mun olkapäihin tulis vihdoin joku lihasten ruuhka, tilaa meinaan olisi vielä!

Yhden käden pystäri pikkusen etukenoon, paukkii hyvin sivuolkapäähän!

Dip dip dip

Treenin hauskin osuus kuitenkin oli jostain hyllyn päältä löydetty vempele (mikä sen nimi on?), jolla oli kiva testailla voimiaan. Rahkaäijä sai tangon eniten mutkalla, mutta ilmepisteet menivät Rahkaäijän veljelle, joka myös kunniakkaasti sai tankoa taipumaan. Mä jatkan harjoituksia.

Takana päivystävä Lee Priest olisi tehnyt tangosta rusetin.

Loppuun vielä Rahkamuijan niksinurkka. Oletko huomannut, että hauispullistelut nousee aivan uudella tasolle, kun pidät räjähdysäänen samalla, kun lataat aseet valmiuteen? Mikään hiljaa kuiskattu putum ei riitä, vaan pitää kunnolla tulla räjähdyksen ääntä, PUTUUUM tai KAPUUM! Jos et usko, niin kokeile! 

Yritin paintilla visualisoida räjäshdysäänen voimaa, mutta se on livenä paljon vakuuttavampi. Tai ainakin kaikki kattoo ihan silmät pyöreinä, että mitä toi mölisee.

Koska viikonloppu vaatii veronsa, olenkin tyytyväinen, että heti viikonlopun jälkeen tulee vapaapäivä. Käytän sen ehkä vielä näyttävämpien räjähdysäänien harjoitteluun. Tai sitten en!

Hauskaa loppuviikkoa (kaks tuntia aikaa!) ja ensi viikkoa myös!

Rahkalaskuri: 773

Niin kävelijä vastaa kun sille huutaa

Lähdettiin aamulla Rahkaäijän kanssa vähän ulkoiluttamaan itsemme ja de gröna -pyöriä metsään.  Lumi on mystisesti kadonnut tai ainakin vähentynyt huomattavasti tässä muutaman päivän aikana, joten ajokeli oli sanalla sanoen jännä. Sohjo, jää ja melkein paljas maa vaihteli.

Myös Google+ on sitä mieltä, että Tampereella on liian vähän lunta ja ystävällisesti lisäsi hieman lumisadetta kuvaan. Koskahan se alkaa kirjoittaa blogitekstit mun puolesta?

Ajettiin Suolijärveltä Särkijärven jäälle ja rannassa käytiin kiihkeät neuvottelut siitä voiko jäälle edes mennä, koska koko järvi näytti ihan mustalta ja jään päällä oli kolme senttiä vettä. Rahkaäijä kuitenkin vannotti jään kestävän ja vakuudeksi tunki kätensä pilkkireikään ja okei, jäätä oli ainakin 20 senttiä.

Tuleeko kohta kylmä kylpy?

Silti koko matkan suunnittelin miten saan evättyä perinnön avio-oikeuden Rahkaäijältä, jos jää sittenkin pettää ja painun pyörineni pohjaan. Vaikka järki sanoo, että ihan turvallista on, niin silti kauhistutti. Jäällä kuuluu olla lunta, enkä halua nähdä siitä läpi!

"Ootas, täytyy välillä vähän feisbuukata ja tsekkailla mailii... Eikun siis kattoo karttaa!"

Ajettiin jotain Rahkaäijän itte keksimää spesiaalireittiä Lahdenjärvelle ja siitä Vuorekseen ja takaisin Suolijärvelle. Rantapolku oli pehmennyt huomattavasti verrattanu menomatkaan ja muutkin ulkoilijat olivat ryömineet jostain koloistaan esiin. Polulla tuli vastaan peräti kolme seuruetta, joilla oli mukana koira tai useampi, mutta tällä kertaa ei tullut mitään selkkauksia. (Paitsi että yksi höntti, sulonen pentu pelkäsi pyöriä. :D) Muutaman kerran on käynyt niin, että koira juoksee jo kaukaa viereen räksyttämään tai vaihtoehtoisesti spurttaa perään vimmatusti haukkuen, vaikkakin ihan iloisin tarkoitusperin. Mutta koska en ole mikään koirakuiskaaja, niin en varsinaisesti tiedä koska se haluaa tulla vaan moikkaamaan ja koska puremaan, ja vieraat, haukkuvat koirat on ollut mulle aina vaikea pala purtavaksi. Siksi kaikki koirakohtaamiset ei ole erityisen miellyttäviä mun mielestä. Jos omistaja pysähtyy ja ottaa koiran kiinni, kun ollaan tulossa pyörällä kohti, on mun mielestä aivan kohtuulista taluttaa pyörää ohi. Ja vielä jopa kiittää tien antamisesta.

Tässä mäessä edes 2,4" renkaat ei ollut riittävän leveät, läskipyörä olis tarvittu!

Rahkaäijä oli tässä taannoin kohdannut pyörälenkillä naishenkilön, jolla oli koirat mukana ja nainen oli tuhahtatunut Rahkaäijän ohi mennessä, että "on sullakin vaikeet harrastukset!". Eihän tuossa oikein voi sanoa muuta kuin, että kiitos samoin. :D Jopa tällaisessa metropolissa, kuten Hervanta, aivan varmasti riittää kaikille tilaa metsässä. Ihan turha provosoitua koirista, pyöristä, lapsista, ufoista tai mistään muustakaan, mikä osuu omalle tielle. Ja sitä paitsi, verenpaineen nousu on epäterveellistä!

Tähän mennessä olen tehnyt havainnon, että herkimpiä hermostumaan ovat vanhemmat rouvashenkilö, joille jokainen metsässä ajava pyöräilijä on henkilökohtainen loukkaus. Viime viikolla lenkillä tuli vastaan eräs rouva, joka vastaantullessaan asettui X-asentoon polulla ja ilmoitti, että pyörätie loppuu tähän (ja kuinka me vaan härskisti käytetään hyväksi kävelijöiden tallaamia polkuja. Aika paha hei!). Mun täytyi melkein purra kieleni poikki, etten lohkaissut mitään epäkypsää kommenttia, joka liittyy esim. väärään paikkaan joutuneesta hiekasta. Hyppäsin vaan pyörän päältä pois ja toivotin hyvät päivänjatkot.

Leuatus pienellä lisäpainolla.

Mun mielestä pyöräillessä(kin) kannattaa muistaa se, että samalla kun edustaa itseään, edustaa myös kaikkia muita pyöräilijöitä. Jos tuolla polulla ajaessaan melkein kaahaa jonkun koiran päälle tai haistattaa paskat valittajalle, ei se kelaile myöhemmin, että olipas syvältä tuo pariskunta vihreillä pyörillään, vaan se kelailee, että aivan berberistä noi kaikki maastopyöräilijät. Ja mitä harvinaisempi harratus, sitä vähemmän kannattaa antaa itsestään (ja koko porukasta) huonoa kuvaa.

Rahkalaskuri: 683

Onnellinen hölmö

Mun piti jo eilen pistää kuvia meidän tiistaiselta pyörälenkiltä, mutta penkin universumin ennätys kiilasi postausjonossa ohi. Eihän sen niin ole niin päivän päälle, pyöräily on ikuista!
Tällä viikolla päivät on mennyt lähinnä niin, että istun tietokoneella ja tuijotan vilkkuvaa kursoria kandi-tiedostossa ja välillä vähän feisbuukkaan. Pienet ja vähän isommatkin ulkoiluhetket on ollut siis äärimmäisen tervetulleita. Rahkaäijä suunnitteli reitin ja mä poljin onnellisena hölmönä perässä, kuten aina. :D

Onnellisen hölmön elo tarkoittaa yleensä myös sitä, että välttyy ikäviltä pyöränhuoltotoimenpiteiltä ja satulan jumittuessa Rahkaäijä joutui töihin. Putki oli kuitenkin jäätynyt sen verran napakasti kiinni, että satulaa ei tosiaankaan tarvinut laskea. En olis halunnutkaan!

Hmm, ajaisko tänään Jyväskylään? Jos et muuten tiedä miltä tuntuu, kun silmä karsastaa ja kaiken näkee kahtena, katso tarkkaan motarilla olevaa pakettiautoa. Maailma näyttää siltä. 

Kuten jo aiemmin todettu, metsässä on edelleen hyvin vähän lunta, eikä talvipolut ole täten vielä ihan parhaimmillaan. Kun tämän yhdistää liian korkealla olevaan satulaan, hermostuminen oli melko lähellä. Mutta tämmösenä fine ladyna hillitsin hermoni vähän haastavammassa maastossa ja olin iloinen, kun loppulenkillä oli helpompaa, enkä törmännyt jokaiseen edessä olevaan kiveen.

Koskaan ei saa mennä konkelon alle! Se voi romahtaa koska vaan! Nih!

Poljettiin Hervannasta Pehkusuolle, joka on suorastaan kuuluisa talvipoluistaan. Joskus viikonloppuina Pehkiksellä saisi melkein olla liikennevalot, kun ulkoilijoiden ja pyöräilijöiden trafiikki on niin kova. Pehkusuolta ajeltiin muutamien mutkien kautta Särkijärvelle. Liukas järven jää herätti sisäiset lapset ja kaikenlainen kurvailu, liirailu ja kaatuilu oli hetken maailman suurinta hupia.

 Rahkaäijä sai vanhana bomberina aikaan paljon näyttävämpiä takarenkaan heittoja, mutta en mäkään ihan huono ollut! Ihan tavallinen lenkki muuttui hauskaksi potenssiin sata, kun pääsi vähän hölmöilemään. Valitettavasti mailleen painuva aurinko ja kurniva maha olivat sitä mieltä, että olis korkea aika mennä jo kotiin.

Mulle elämän ihanuus näyttäytyy juuri tollasina hetkinä, kun alla on paras fillari, joka tekee juuri sitä, mitä sen laittaa tekemään, aurinko on laskemassa ja Rahkaäijä nauraa mun hölmöilyille. Kaikki hyvin!

Rahkalaskuri: 661

Pakkanen ei nujerra kovia muijia (eikä äijiä)!

Mun mielestä aamuisin on yleensä mielekkäämpääkin tekemistä, kuin raahautua 21 asteen pakkaseen pyöräilemään. Tänä aamuna taisi olla vielä aivot offlinessa, kun Rahkaäijä houkutteli seuraksi Suolijärven ympäriajoon, ja huomasin vastaavani myöntävästi. Sen verran kuitenkin sähköt oli päällä, että ymmärsin vetää kevyttoppapuvun alle kolme kerrosta vaatetta. Silti kaipasin taas pakaranlämmitintä!

Aurinko ei ollut vielä noussut, kun lähdettiin, mutta valoille ei ollut enää tarvetta. Suolijärven polut alkaa ihan muutaman polkaisun päästä kotiovelta, ei siis tarvitse ajaa mitään näännyttävää siirtymää päästäkseen metsään.
Hervannan Sunny Beachilla oli varsin rauhallista heti aamusella ja kaahattiin rantapolulle, kuin pahaisetkin lainsuojattomat. Suolijärven rantapolkua ei saisi ikivanhojen kylttien mukaan ajaa fillarilla, mutta se on ilmeisesti joku kaupungin keksimä oma sääntö, joka ei perustu mihinkään, niin meidän kaltaiset out law bikerit vähät välittää kieltokylteistä. Vastuu täytyy tietenkin itse kantaa, kun lähtee "kielletylle" fillaroimaan. Oma vika, jos kaatuu kivikkoon tai putoaa suohon ja ei kannata ajaa niin kovaa, että kenenkään koira tai mummo jää alle. Jälkimmäiset suurempi turvallisuusriski.

Metsässä oli vielä yllättävän vähän lunta, ja aamun luontoääni olikin kiviin kolisevat polkimet. Mutta ei se mitään, meno oli silti mutkatonta ja mukavaa! Päivä alkoi myös varmasti skarpimmin, kuin jos olisin jäänyt tuplapeiton alle koomailemaan.

Hihattoman tammikuun avauspostauksessa epäiltiin, että hihattomuus muuttuu jo epämukavaksi näin kylmällä kelillä. Vielä mitä! Nythän on hihattomat kelit suorastaan parhammillaan. Siitä todisteeksi käytiin eräänä päivänä salitreenin jälkeen  nappaamassa pari hihatonta kuvaa Iidesjärven rannassa. Kauempana joku lintubongari kuvaili maisemia, ei ole varmaan koskaan ennen tämmösiä haukkoja bongannut, vaikka Iidesjärvi onkin kuuluisa tirpoistaan. Heh, olinpas nokkela!

Tän posen nimi on tuplat pakkasessa.

Talvikin lähtee nopeammin, kun sille vähän heristää nyrkkiä!

Kun kerran on annettu uudenvuoden lupaus hihattomasta tammikuusta, se viedään tyylillä loppuun asti! Pitkähihaisissa ehtii treenaaman sitten koko loppuvuoden!

Hyydyttääkö pakkanen aamulenkkihimot? Uskallatko jo hortoilla järven jäällä vai pelottaako kylmä kylpy? Tykkäätkö lintujen tai haukkojen bongailusta? Miten hihaton tammikuu sujuu? Kerro!

Rahkalaskuri: 648

Ei tartte mennä merta edemmäs kalaan

Näin jossain sellaisen kuvan, jossa tyytyväisen näköinen mies makasi rahakasan päällä ja kuvassa oli teksti "Kuntosalin omistaja tammikuussa." Toisten kesäkunto on toisten rahasampo. Suurissa kaupungeissa ihan jokaiselle löytyy varmasti sopiva sali, mutta entäs jos sattuu asumaan niin sanotusti kasvukeskuksen ulkopuolella? Olin muutaman päivän Hämeenlinnan eteläpuolella Turengissa ja kävin tsekkaamassa kunnan kuntosalin. Etukäteen olin kuullut vain huhuja punttisalin varustuksesta, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Melkein leuka putosi lattialle, kun huomasin, että kuntosalilta löytyy penkki- ja kyykkypaikat, usempi tanko ja Leokon levypainoja aina 50 kiloon asti. Lisäksi treenikalustoon kuului kattava lajitelma käsipainoja, taljat, tosi hyvä leuanvetopaikka, kahvakuulia ja tietenkin erilaisia vitkuttimia, mutta mulla ei ole tapana noteerata niitä.

Ja tämä täysin pätevä treenivarustus olisi käytössä joka päivä 6-22 erittäin kilpailukykyiseen hintaan, puoli vuotta maksoi alle 140 euroa. Ja sekaan tuntui mahtuvan, kuten kuvasta voi nähdä!
Miksi nyt mainostan jotain peräkylän kunnan kuntosalia täällä? No koska samanlaisia aivan päteviä ja puoli-ilmaisia kuntosaleja löytyy ympäri Suomen, on siis olemassa muitakin vaihtoehtoja, kun All Inclusive -kuntokeskukset tai kotijumpat kuminauhan kanssa. Ja mikä parasta, yleensä tällaisiin saleihin ei tarvitse sitoutua loppuelämäksi tai edes loppuvuodeksi. Mää maksan ihan mielelläni veroja, kun niillä ylläpidetään näin hienoja asioita. Täällä Tampereellakin Nääshallissa voi treenailla ihan naurettavan pienellä kertamaksulla, voi järkätä vaikka kyykkytreffit kavereiden kesken. Sellaiset on muuten huomenna luvassa!

Mulla oli tänään työmatka-aiheiset treffit rakkaan täysjoustomaasturini Rauskin kanssa. Rahkaäijä lähti jollekin herrasmiesliiga-lenkille toiselle puolelle kaupunkia, eikä mua huolittu mukaan, joten ihan itsekseen sain ajella. Pistin elämäni risaseksi ja kokeilin uutta reittiä töihin. Vaikka pysyin ihan pururadalla, (taaskaan ei tullut hiihtäjiä vastaan) jouduin ottamaan yhden varmistuspuhelun, että olenhan oikealla reitillä.

Ajelen aina Rahkaäijän perässä niin nollat taulussa, että yksin pyöräillessä en ole koskaan ihan varma reitistä. Tällä(kin) kertaa kuitenkin pääsin perille ja vielä ihan aikataulussa. Varsinainen maastopyöräily-inspis on tällä hetkellä melkein pakkasen puolella, koska kuran määrä on rajaton, ja pimeällä ajaminen on tylsää, jollei ole lunta. Viime talvi oli todellista talvipyöräilyn kulta-aikaa, mutta nyt ei voi sanoa samaa. Melkein tekisi mieli nostaa maantiepyörä alas talviteloilta ja lähteä Vehoniemeen munkille!

Rahkalaskuri: 612

Pyöräilijät pois laduilta!!

Meillä on ihmeellinen tapa antaa kaikki lahjat, oli joulu tai synttärit, aina vähän etukäteen. Mun lahja on kuulemma vielä hankkimatta, mutta Rahkaäijä sai omansa jo tänään. Ostin viime talvena itselleni olohaalarin ja Rahkaäijä on kiehunut kateudesta kaikki nämä kuukaudet, mutta mitään vaatteitahan mies ei vapaaehtoisesti osta, varsinkin jos se maksaa yli 10 euroa. Pukin tai lähinnä tontun kontista paljastuikin justiinsa passeli haalari Rahkaäijälle. Parasta haalarissa on kuulemma huppu, jonka luukun saa kiinni, jos ja kun vaimon nalkutus käy sietämättömäksi. :D

Haalari ja uusi Gran Turismo, nyt on jouluilo ihan käsin kosketeltavissa!

Joululahjariemun jälkeen lähdettiin pitkästä aikaa fillaroimaan maastopyörillä. Viime viikkoina maastapyöräilykelit on ollut äärimmäisen epäinspiroivia, pelkkää märkaa mutaa kaikkialla. Eikä tämä päivä ollut poikkeus, loska-lokakuu keskellä joulua. Mutta silti pyöräily on kivaa!

Hei, nosta heti toi pyörä sivuun tuosta, tai joku hiihtäjä voi kompastua siihen!

Ajeltiin ensin jonkin matkaa Suolijärvellä ladulla tai siellä missä ladun pitäisi tähän vuoden aikaan mennä. Hiihtäjät on yleensä sitkeää porukkaa ja niille riittää vähempikin lumikerros, mutta nyt ei sentään bongattua yhtään.

Rahkaäijä taitaa hieman vastustaa hiihtäjiä, kun päätti vähän hiekoittaa latua. Oli hiekkakasakin valmiina sopivasti.

Mun fillari ei ainakaan huku tonne harmauteen!

Suolijärveltä ajeltiin polkuja pitkin Vuorekseen ja jatkettiin siitä vielä pidemmälle metsään. Ajo-olosuhteet oli kieltämättä tosi haastavat, märkä keli teki juuret ja kivet liukkaiksi ja toisinaa polulla oli jäätä, sekös vasta liukasta olikin. Ja huomasin kyllä, että en ole muutamaan viikkon ajanut maastossa, kun tuntui jotenkin olevan ajotatsi kateissa.

Vuoreksen metsissä odottaisi hyvä latvakuusi ottajaansa. Vaatii kylläkin ainakin neljä metriä huonekorkeutta. 

Löydettiin valkea joulu!

Metsässä oli jo melkein hämärää, kun vihdoin päästiin sieltä pois. Viimeiset pari kilometriä oli näännyttävää asfalttisiirtymää, mutta rauhassa kun rullailee, niin ei pala hermo, eikä lopu reidet. Matkalla ohitettiin talo, jonka kyljessä olevaa koristusta ihailen aina bussimatkalla töihin. Ihan superhieno, mutta ei taida jäbällä olla kypärää!

Lenkki kesti reilun tunnin ja sen jälkeen pyörät kaipasivat huuhtelua ja kuskit lämmintä suihkua. Ja ruokaa! Pyhien lähestyminen tietää alelihabongareille autuaita aikoja ja lenkin päätteksi napattiin lähikaupasta broilerin ohutleikettä puoleen hintaan. Hitsi, mikä tuuri! Kinkkua meillä ei ole paistettu tänä vuonna, mutta luulenpa, että ilman ei kuitenkaan jäädä.

Jos tämä on ohutleike, niin paksu leike ei varmaan edes mahtuisi kuvaan.

Joulu ei juuri tuo poikkeusta Rahkaväen treeneihin ja huomenissa aamapäivällä suunnataan salille. Onni on sali, jonka aukioloajat ei riipu pyhistä! Aaton loppu kuluukin sitten niin sanotusti työn merkeissä, mutta me, tonttu ja pukki, ollaan todella odotettuja vieraita! 

Ihanaa ja rahkallista joulua kaikille!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 596