Lähdettiin aamulla Rahkaäijän kanssa vähän ulkoiluttamaan itsemme ja de gröna -pyöriä metsään. Lumi on mystisesti kadonnut tai ainakin vähentynyt huomattavasti tässä muutaman päivän aikana, joten ajokeli oli sanalla sanoen jännä. Sohjo, jää ja melkein paljas maa vaihteli.
Myös Google+ on sitä mieltä, että Tampereella on liian vähän lunta ja ystävällisesti lisäsi hieman lumisadetta kuvaan. Koskahan se alkaa kirjoittaa blogitekstit mun puolesta?
Ajettiin Suolijärveltä Särkijärven jäälle ja rannassa käytiin kiihkeät neuvottelut siitä voiko jäälle edes mennä, koska koko järvi näytti ihan mustalta ja jään päällä oli kolme senttiä vettä. Rahkaäijä kuitenkin vannotti jään kestävän ja vakuudeksi tunki kätensä pilkkireikään ja okei, jäätä oli ainakin 20 senttiä.
Tuleeko kohta kylmä kylpy?
Silti koko matkan suunnittelin miten saan evättyä perinnön avio-oikeuden Rahkaäijältä, jos jää sittenkin pettää ja painun pyörineni pohjaan. Vaikka järki sanoo, että ihan turvallista on, niin silti kauhistutti. Jäällä kuuluu olla lunta, enkä halua nähdä siitä läpi!
"Ootas, täytyy välillä vähän feisbuukata ja tsekkailla mailii... Eikun siis kattoo karttaa!"
Ajettiin jotain Rahkaäijän itte keksimää spesiaalireittiä Lahdenjärvelle ja siitä Vuorekseen ja takaisin Suolijärvelle. Rantapolku oli pehmennyt huomattavasti verrattanu menomatkaan ja muutkin ulkoilijat olivat ryömineet jostain koloistaan esiin. Polulla tuli vastaan peräti kolme seuruetta, joilla oli mukana koira tai useampi, mutta tällä kertaa ei tullut mitään selkkauksia. (Paitsi että yksi höntti, sulonen pentu pelkäsi pyöriä. :D) Muutaman kerran on käynyt niin, että koira juoksee jo kaukaa viereen räksyttämään tai vaihtoehtoisesti spurttaa perään vimmatusti haukkuen, vaikkakin ihan iloisin tarkoitusperin. Mutta koska en ole mikään koirakuiskaaja, niin en varsinaisesti tiedä koska se haluaa tulla vaan moikkaamaan ja koska puremaan, ja vieraat, haukkuvat koirat on ollut mulle aina vaikea pala purtavaksi. Siksi kaikki koirakohtaamiset ei ole erityisen miellyttäviä mun mielestä. Jos omistaja pysähtyy ja ottaa koiran kiinni, kun ollaan tulossa pyörällä kohti, on mun mielestä aivan kohtuulista taluttaa pyörää ohi. Ja vielä jopa kiittää tien antamisesta.
Tässä mäessä edes 2,4" renkaat ei ollut riittävän leveät, läskipyörä olis tarvittu!
Rahkaäijä oli tässä taannoin kohdannut pyörälenkillä naishenkilön, jolla oli koirat mukana ja nainen oli tuhahtatunut Rahkaäijän ohi mennessä, että "on sullakin vaikeet harrastukset!". Eihän tuossa oikein voi sanoa muuta kuin, että kiitos samoin. :D Jopa tällaisessa metropolissa, kuten Hervanta, aivan varmasti riittää kaikille tilaa metsässä. Ihan turha provosoitua koirista, pyöristä, lapsista, ufoista tai mistään muustakaan, mikä osuu omalle tielle. Ja sitä paitsi, verenpaineen nousu on epäterveellistä!
Tähän mennessä olen tehnyt havainnon, että herkimpiä hermostumaan ovat vanhemmat rouvashenkilö, joille jokainen metsässä ajava pyöräilijä on henkilökohtainen loukkaus. Viime viikolla lenkillä tuli vastaan eräs rouva, joka vastaantullessaan asettui X-asentoon polulla ja ilmoitti, että pyörätie loppuu tähän (ja kuinka me vaan härskisti käytetään hyväksi kävelijöiden tallaamia polkuja. Aika paha hei!). Mun täytyi melkein purra kieleni poikki, etten lohkaissut mitään epäkypsää kommenttia, joka liittyy esim. väärään paikkaan joutuneesta hiekasta. Hyppäsin vaan pyörän päältä pois ja toivotin hyvät päivänjatkot.
Leuatus pienellä lisäpainolla.
Mun mielestä pyöräillessä(kin) kannattaa muistaa se, että samalla kun edustaa itseään, edustaa myös kaikkia muita pyöräilijöitä. Jos tuolla polulla ajaessaan melkein kaahaa jonkun koiran päälle tai haistattaa paskat valittajalle, ei se kelaile myöhemmin, että olipas syvältä tuo pariskunta vihreillä pyörillään, vaan se kelailee, että aivan berberistä noi kaikki maastopyöräilijät. Ja mitä harvinaisempi harratus, sitä vähemmän kannattaa antaa itsestään (ja koko porukasta) huonoa kuvaa.
Alkuviikko on näyttänyt varsin värikkäänä, siihen on kuulunut paljon kouluepätoivoa, vähän töitä, riemun kiljahduksia ja kauhun sekaisia hetkiä. Eilen tein salilla palautteluviikon penkkitreenin, olen huomattavan helpottunut, että kevyempi viikko on pian ohi, melkein jo hävettää niin pienet painot. Heh heh, ihan kun ne yleensä olis jotenkin suuret. Menossa on siis Wendlerin Boring but big -ohjelma, jossa joka neljäs viikko kevennetään voimaliikkeitä.
Leuatuskausi vetelee viimeisiään, pian voisi olla paikallaan kesän best of leuatukset!
Bussikortista on ollut lataus loppu jo pidemmän aikaa ja tärkeämpiäkin rahanreikiä on, joten tänäänkin koulumatka meni joutuisasti fillarilla. Takaisin tullessa pukkasi pahemman kerran kylmää hikeä, kun oikealta kolmion takaa meinasi joku soccermami tulla farmariautollaan päälle. Lähes ilmiömäisellä reagointikyvyllä sain väistettyä, niin että auto ehti pysähtyä. Kolmion takaa tuli ja blää blää, mutta jos ajaa polkupyörällä kevyen liikenteen väylää 40 km/h, eikä yhtään kato risteyksissä, en ainakaan ihan syyttömänä olisi voinut itseäni pitää, jos olisi kolissut. Onneksi ei kolissut! Jatkossa varmaan molemmat osapuolet tajuaa olla tarkempia.
Paint-dramatisointi tilanteesta
Tänään käytiin vähän Team TEHO Sportin kanssa spurttailemassa järkkyjyrkkiä mäkiä, mutta siitä lisää huomenna. Yhteistreenin jälkeen mä ja Rahkaäijä jäätiin vielä hetkeksi pelleilemään Pirkkalan kirkonkylän koulun pihaan. Taidan olla jotenkin ylikasvanut noihin kiipeilytelineisiin, aikamoista ähkimistä oli!
Vaatii vähän vielä reeniä tää mun sulava striit wörkautti.
Aiemmin päivällä sisäinen lapseni kiljui riemusta yliopiston kaikuvassa aulassa, kun Rahkaäijä iloisesti ilmoitti ostaneensa mulle Aku Ankan Lataamo-palvelun seitsemäksi kuukaudeksi. Tää Aku-fanaatikko vois melkein itkeä ilosta, digitaalisena 100 000 sivua akkareita, oi kyllä! Veikkaan, että tabletilla plärättävät sarjakuvat ei juurikan paranna ennestään heikkoa motivaatiota seurata luentoja. ;)
Löysin myös uuden ystävän koulun pihasta!
Koska internetti on mennyt sekaisin ja tänään Rahkamuijan keväistä hölmöilyä on klikattu enemmän kuin koko blogia yhtenäkään kuukautena, on varmaan kyytiin eksynyt myös uusia lukijoita. Pieni pikaesittely on siis paikallaan.
Tää on Rahkaäijä.
Kuten selväksi on käynyt, meikä on Rahkamuija ja styylaan varsin vakavasti Rahkaäijän kanssa. Rahkaväki pitää majaansa Hervannassa ja kaksiossa kanssamme asuu viisi fillaria ja muuta haisevaa treenitavaraa varsin paljon. Meillä syödään tosi paljon rahkaa ja ruokaa muutenkin ja melkein joka päivä tulee tehtyä jotain sporttailua. Jos ei muuta, liikuntavieroitusoiressa rasvaillaan pyörien ketjuja ja laskeskellaan seuraavan treenikierron painoja. Molemmat käy opintojen ohessa töissä, ihan vaan siksi, että tämä pyöräsirkus ja muut järjettömät rahanreiät on pakko rahoittaa jollain. Tulevaisuuden haaveissa on oma kotisali (joo, ei tänne kaksioon...) ja ensi talvena voisi lähteä viikoksi pitämään omaa etelän leiriä jonnekin halpaan turistirysään. Siinä bloggaaja ja sen äijä pähkinänkuoressa! Kommenttipoksiin saa aivan vapaasti esittää mieltä kaihertavia kysymyksiä nyt ja jatkossa!
Nyt nukkuun, että jaksan kyykätä huomenna pelkällä tangolla.
Rahkalaskuri vuoden alusta: 432 (yksi rahka = 250 gramman purkki)
Aloitan päivän epistolan rehellisellä tunnustuksella. Kävin torstaina ensimmäisellä pilates-tunnilla ikinä, ajattelin että se voisi tehdä enemmän kuin hyvää jäykälle selälle. Ja olishan se muutenkin aika khuul sanoa harrastavansa pilatesta, ja olla sellainen seesteinen syvään hengittelijä, jolla on hyvä ryhti. Mutta se oli ihan kauheeta. En yhtään saanut jutun juonesta kiinni, ja kiemurtelin koko tunnin lattialla tuskastuneena, kun hengitin ihan väärin enkä saanut voimaa tulemaan sisältä päin. Kaikki tehtiin muka tosi hitaasti, mutta silti en tiennyt pitääkö hengittää sisään vai ulos, kun nostettiin jalkaan, niin varmuuden vuoksi en hengittänyt ollenkaan. Se ei varsinaisesti helpottanut ahdinkoani.
Koska haluaisin silti edelleen olla seesteinen hengittelijä, sovin itseni kanssa, että käyn vielä kaksi kertaa melilosvot-tunnilla ja jos en edelleenkään tajua siitä mitään, luovuttaminen on ihan ok. Seuraavaksi voisin kokeilla jotain vähän simppelimpää.
Olen kuitenkin tällä viikolla jo ainakin kaksi kertaa yllättänyt itseni venyttelemästä oikein huolella ja tänään aion ottaa vielä kolmannen session. Jumi ei siis voi olla ikuista!
Pitäiskö treenata vähän kovempaa, ettei hymyillyttäis noin leveesti?
Kipu sen sijaan tuntui melko ikuiselta tänään jalkatreenin parissa. Sunnuntai on vakiintunut salipäiväksi, jolloin työn alle otetaan lyhyet sarjat mavea ja kyykkyä 5x10 ja pohkeet kaiken kruunuksi. Tästä voikin päätellä, että odotan sunnuntaita ja treeniä suunnilleen yhtä paljon kuin hampaan poistoa tai raajan amputaatiota. Etenkin kyykkysarjat ketuttaa jo valmiiksi niin paljon, että sillä raivolla saa mavet hoidettua pois alta.
Kaikkien iloksi Rahkaäijä otti varsinaisista pääsarjoista liikkuvaa kuvaa ja se on nähtävissä just tässä ja just nyt.
Puolen kilon Pringlesit
Enää kymmenen kertaa alas ja ylös, niin se on ohi.
Vaihdoin tähän treenin takakyykyt etukyykkyihin jonkun aikaa sitten, kun tuntui ettei takakyykyn kanssa homma etene yhtään, mutta en tiedä paraniko tilanne merkittävästi. Yritän panostaa siihen, että pääsen syvälle, eikä viimeiset toistot ole rumaa katseltavaa, joten tänään painoa oli peräti 31 kiloa. Puolen kilon painot molemmissa päissä oli lähinnä henkinen juttu, ei paina yhtään mitään, mutta enemmän rautaa, kuin viime viikolla. Melilosvojen hengitystekniikalle olisi taas ollut käyttöä, kuin rykäisin muutamat ensimmäiset sarjan niin vauhdikkaasti (jos ne tekee tosi nopeasti, treenikin loppuu nopeammin...) että unohdin hengittää ja melkein pukkas päänsärkyä sarjan jälkeen.
Saisko tekohengitystä kiitos?
Kyykyn jälkeen oli vielä melkein pahin edessä, Rahkaäijän piiskaama pohjetreeni. Alan hiljalleen epäilemään, että mulla täytyy olla pohkeissa jotenkin alentunut kipukynnys, kun jokainen kerta tuntuu edellistä pahemmalta. Toivon tällä kertaa säästyväni naurettavilta domseilta, joista nautin muutama viikko sitten. Pohkeet oli kosketusarat viisi (5!!!) päivää treenin jälkeen. Rahkaäijä vakuuttelee jatkuvasti, että kohta pohkeet räjähtää kasvuun. Sitä odotellessa voin pohtia, että voiko oman persoonallisen rainerinsa haastaa oikeuteen katteettomista lupauksista, kivusta ja särystä.
Uusi Rockshock ja vanha Fox.
Tällä viikolla koko kämppä on taas vaihteeksi ollut pyörän osia levällään, kun Rahkaäijä tilasi kasan uusia ketjuja molepien pyöriin ja uuden keulan täysjoustomaasturiinsa. Olen huomaavinani, että Rahkaäijää harmittaa, kun vaimolla on uudempi ja parempi maasturi ja siksi on pakko varustella vanhaa Mondrakeria vähän parempaan kuosiin. Ihan kohta alkaa mun koulumatkapyöräilykausi ja kesällä tosi vähälle käytölle jäänyt jäykkäperämaasturi pääsee kunnon käyttöön. Tosin, olen harkinnut, että siitä voisi tehdä myös jäykkäkeulaisen vaihtamalla susipaska "aurinkomatkojen" joustokeula hiilikuituiseen. Jos on tietoa edukkaista hiilikuitukeiloista, saa vinkata!
Eilen muuten oltiin Rahkaäijän siskon häissä ja kuvamateriaalia on melko heikosti, mutta tahtoisin tiivistää juhlat omalta osaltani yhteen kuvaan. Hääpari, kaaso ja bestman siellä taustalla pistää parasta poseeraustaan peliin, mutta milloinkaan hetki ei ole liian herkkä pienelle leuatukselle.
Tämän lomapäivän ohjelmaan kuului treffit ystäväni Miljan kanssa ja muutaman tunnin päättömän keskustahaahuilun jälkeen lähdin polkemaan takaisin Hervantaan. Puolessa välissä matkaa pysähdyin moikkaamaan Rahkaäijää, joka ei paljon kesälomia vietä ja painaa niska limassa duunia, että saa vaimon rahkat maksettua. Kun silmäilin Rahkaäijän töiden loppumista odotellessa pihassa lojuvaa romua ja painavia taravoita, en voinut enää hillitä itseäni. Improvisoitu industrial workout!
Näissä teollisuushommissa iso ja näyttävä hauis on tärkeä!
Leuanveto trukissa, kestää ainakin 5000 kiloa painavan vetäjän.
Ne remmit voi jättää kotiin, tässä se grippi kasvaa!
Pumppukärryn vetoon painoja voi lastata justiinsa sopivan määrän.
Ja työntöön kans! Ei muuten liikkunut kumpaankaan suuntaan.
Renkaiden heittely. Toisessa renkaassa muuten luki "Joka tämän varastaa, sitä piru rakastaa", että palautin paikalleen heti käytön jälkeen.
Pystypunnerrus trukkilavalla, heitä näyttävästi maahan sarjan päätteeksi.
Pumppukärrypotkuttelu sopii vaikka alkulämmittelyksi!
Kiekon heitto romulavalle piristää mieltä ja äänijänteitä.
Industrial workout ei muuten ole mitään hienojen neitien hommaa, kädet saattaa likaantua.
En tajua, miten vasta nyt huomasin romun monikäyttöisyyden, vaikka olen useamman vuoden ajoittain pyörinyt Rahkaäijän työpaikalla. Saattaa olla, että tästä lähtien viihdyn konapajalla huomattavasti paremmin, kun pihassa on aina jotakin pientä puuhaa.
Kun suurin ruoste ja pöly oli pyyhitty shortseista, lähdettiin kotiin puuhailemaan päivällistä. Ryden rohkaisemana halusin kokeilla sushin tekemistä itse ja eilen haalittiin kaupasta levämattoa ja muuta tarpeellista tilperhööriä.
Jo eilen illalla keiteltiin kattilallinen puuroriisiä ja tänään iltapäivällä keittiö muuttui sushitehtaaksi. Homma sujui yllättävän helposti, vaikka pieneltä kiroilulta ei vältytty. Maku ei ihan vielä kilpaillut ravintolasushin kanssa, riisi oli liian suolatonta ja levä sitkeää, mutta melko hyvä suoritus ensimmäiseksi testieräksi. Kevyesti yliarviointiin meidän nälkä (kerrankin niin päin) ja pötkylöitä tuli ihan järjetön määrä. Mutta ei se mitään, eiköhän ne häviä jääkaapista yksi kerrallaan illan aikana.
Kumpi on kuumempaa, industrial workout vai itsetehty sushi? Kerro! Rahkalaskuri vuoden alusta: 394
Kun päivällä kaunis sää menee ihan hukkaan töissä ollessa, pitää illalla ottaa kaikki irti kiivasta kelistä. Rahkaäijä ehdotti eilen iltalenkkiä Vehoniemeen maantiepyörillä ja pienen lähtökankeuden jälkeen (mm. mun pyörästä puhkes kumi) päästiinkin satulaan.
Menomatkalla Rahkaäijä halusi vähän kokeilla pyöränsä aero-ominaisuuksia ja hyvin näytti kulkevan, joutui ihan tekemään töitä, että pysyi perässä. Vehiksessä onneksi odotti tankkausmunkki. Ja limsa kans!
Meidän kamerassa on sellanen ominaisuus, että se ei suostu tarkentamaan, jos joku syö jotakin verisuonet tukkivaa ruokaa. Liikuntabloggaajan paras ystävä.
Takaisin ajeltiin ihan dippa-dappa -vauhtia ja poikettiin Mobilian automuseon pihassa. Vastustin kovaa mielihalua mennä ajamaan liikennepuistoon polkuautojen sekaan fillarilla, mutta houkuttelevaa leuatusmahdollisuutta en voinut enää väistää. Koko leuatussuoritus oli aikamoinen episodi, mikä ilmenee seuraavasta "sarjakuvasta".
Kilometrejä iltalenkillä kertyi noin 60 ja pyörä kulki kieltämättä aika mukavasti, kuten Rahkaäijä sanoi "ihan kun autolla ajais ja kattelis ikkunasta maisemia". Mutta yhteen asiaan olin pettynyt, muut maantiepyöräilijät morjesteli vähän nihkeästi! Keväällä kaikki nostivat lapaa innosta puhkuen, mutta näin syksymmällä koko homma ehkä jo kyllästyttää. Tai ehkä syy oli Rahkaäijän aerotangossa, tempoilijoita ei kuulu morjestaa?
Harkitsen uutta tatuointia ja Rahkaäijä ystävällisesti piirsi koetatatskan käteeni. Siihen on syynsä, että Rahkaäijä on teekkari tatuointitaiteilijan sijaan.
Tänään taoin lisää pinta-alaa kätösiin, kun kävin treenamassa rintaa, selkää ja käsiä salilla. Nyt lähti taas käyntiin 5/3/1 -ohjelman palauttava viikko ja penkkipainotkin olivat sen mukaiset eli tosi pienet. En silti malttanut himmailla esimerkiksi ojentajia tehdessä, vaan kolmen sarjan jälkeen ojentajat eli tuttavallisemmin takaläskit olivat aivan tulessa.
"Ääh, voisitko kaataa tän palkkarin mun suuhun, kun en jaksais pitää käsiä ylhäällä?"
Rahkaäijä on keksinyt, että kun etukyykkytankoon ripustaa kettinkejä roikkumaan, tulee tosi äijjäisä meteli ja taas tänään salilla ei kuullut edes omia ajatuksiaan, kun miekkoseni kyykkäsi. On kuulemma tosi tehokasta ja kyykky lähtee mukavasti pohjista, mutta mä vielä harkitsen kettinkikyykkyä. Siinä olisi kieltämättä sellaista suuren maailman tyyliä.
Kotimatkalla salilta tullessa silmiin osui vallan hauska näky. Eräs herrasmies ajoi polkupyörällä, kuunteli musiikkia kuulokkeilla ja luki kirjaa. Ja kaikki samaan aikaan. Ilman kypärää, totta kai. Liikennevaloissa malttoi sentään nostaa hetkeksi aikaa katseen kirjasta. Mahtoi olla jännä kohta menossa. Taisin just vähän aikaa sitten kirjoittaa samasta aiheesta, mutta joskus vois olla ihan kohtuullista keskittyä siellä liikenteessä.
Loma-tj näyttää tällä hetkellä kolmea ja perjantaina iltapäivällä koittaa loput kesälomasta, kolme viikkoa. On oikeasti tosi luksusta, että on mahdollista pitää palkallinen kesäloma. Yritän muistaa sen talvella, kun kiidän suoraa luennolta töihin. Mutta vielä ei tarvitse ajatella mitään ikävää loskaa, nyt nautitaan!
Tiesithän, että snorklauksen lisäksi sukellusmaski on näppärä keittiössä. Sipulin leikkaaminen sujuu kyynelittä maski päässä. Snorkkeli lisää draamattisuutta.
Juuri sopivan matkan päässä jossain Tampereen rajojen ulkopuolella on pieni järvi keskellä metsää, kutsuttakoon sitä vaikka Kalliojärveksi rantojen kallioiden vuoksi. Järven vesi on ennennäkemättömän sinistä ja todella syvää. Näiden seikkojen vuoksi Kalliojärvi on oikein kiva snorklailu- ja uintipaikka.
Järvi on myös suosittu keskenkasvuisten (ja vähän isompienkin) uimareiden keskuudesssa, sillä kalliolta on aika khuul hyppiä veteen.
Rahkaäijä näytti Kalliojärven mulle pari vuotta sitten ja viime kesänä snorklasin ensimmäistä kertaa järvellä. Märkäpukua, räpylöitä tai sukellusmaskia ei löydy omasta takaa, mutta onneksi Rahkaäijän sporttiset siskot ovat välineet aikanaan hankkineet ja nyt mä niitä härskisti lainailen.
Märkäpuku ei ollut yhtään hullumpi juttu, sillä vesi oli todella viileää. Viime kesänä käytiin ehkä viisi kertaa snorklaamassa ja siinä on kaikki kokemukseni lajista. Veteen päästyä ensimmäiset viisi minuuttia meni siihen, että keskityin hengittämään iiihaaan rrrauhallisesti. Kylmä vesi ja snorkkelin läpi hengittäminen pistävät oudokseltaan haukkomaan henkeä.
Kun homman saa haltuun, on uskomattoman rauhoittavaa lipua vedessä ja katsella ahvenien menoa ja bongailla vedestä "aarteita". Viime kesänä Kaukajärvestä löytyi useita aarteita, kun sukelsimme pohjasta yli kymmenen golf-palloa.
Mukana vedessä meillä oli ikivanha Olympus-kamera, joka on muuten täysin käyttökelvoton, mutta se sattuu pitämään vettä viiteen metriin asti.
Rahkaäijä on vanha uppopallon pelaaja, joten perässä ei ole helppoa pysyä. Välillä pintaan noustessa melkein panikoin, että nyt se on hukkunut, kun miestä ei näy missään. Mutta joka kerta pää nousee järvestä hämmentävän pitkän ajan jälkeen.
Järvellä käy paljon muitakin viettämässä kesäpäivää ja sukeltelemassa ja valitettavasti järvestäkin löytyy tavaraa heidän jäljiltään. Mä en uskalla sukeltaa muutamaa metriä syvemmälle, mutta Rahkaäijä bongasi vedestä arviolta seitsemästä metristä jonkun toisen sukeltajan omaisuutta.
Räpylän omistajaa ei näkynyt pohjassa
Kun ahvenia oli katseltu tarpeeksi, lähdimme kotimatkalle ja päähänpistosta ajeltiin takaisin pienempiä teitä. Matkan varrelle osui myös Haralanharjun näkötorni, joka näyttää mielestäni aivan majakalta. Voisinpa asua siellä!
Leuatus näkötornilla
Maksettiin!
Nyt on mukavan raukee olo sukellushommista ja taidankin komentaa Rahkaäijää olemaan vähän vähemmän leveästi sohvalla, jotta mäkin mahdun siihen loikoilemaan. Aurinkokin meni pilveen ja sunnuntaisin telkkarista tulee sopivan älyvapaata ohjelmaa, eli kaikki tekosyyt löysälle loppuillalle on kasassa!
