Pieni kierros Helsingin pyöräkaupoissa

Kun olin kuusitoista ja kaikkitietävä, vieraalla paikkakunnalla piti aina päästä levykauppoihin. Kerran Tukholmassa pakotin koko muun perheen kiertämään kanssani levykauppoja, ihmettelen vieläkin miten ne suostuivat. Nyt on Spotify, eikä mulla edes ole kunnollista cd-soitinta, joten levykauppojen tilalla on jotain muuta. Tämän ajan hullutukseen sopiva korvike on pyöräkaupat. Niinpä viime lauantaina Helsingissä ollessamme googletettiin paikallisia pyöräliikkeitä ja lähdettiin kiertämään niitä, mulla mielessä maantiepyörä ja Rahkaäijällä Giron aero-kypärä. Koska tunnetusti tykkään vertailla asioita, pidin vähän kirjaa kiertämistämme pyöräkaupoista.

Bike Planet, Martinkyläntie 39 B, Vantaa
Melkein meni maalaiset hämilleen jo ensimmäisessä paikassa, koska pysäköinti oli leuhkasti parkkihallissa. Tähän parkkihalliin jopa mä olisin voinut ajaa, vaikka yleensä olen vakavasti parkkihallikauhuinen. Sisällä Bike Planetissa oli kaksipyöräistä jokaiselle perheenjäsenelle, mutta melkein lähdettiin jo pois, koska maantiepyöriä ei näkynyt missään.

Pian kuitenkin jostain ilmestyi myyjä, joka oli kuin ilmetty Rick Panttilainaamo -ohjelmasta. Sama mies ei kuitenkaan tainnut olla kyseessä, koska mies puhui ihan suomea ilman Vegasin korostusta. :D Maantiepyöriä kysyttäessä "Rick" johdatti meidät perällä olevaan huoneeseen, josta löytyi jonkun verran maantiepyöriä. Koska tähän mennessä lähinnä Rahkaäijä oli ollut äänessä, "Rick" luuli maantiepyörän menevän hänelle ja olikin vähän yllättynyt, kun mä olinkin se potentiaalinen ostaja. Myyjä nappasi sen enempää kyselemättä telineestä kivan värisen Bianchin ja oli jo lähdössä viemään mua koeajolle parkkihalliin. (Kuinka kätevää muuten, että pyöriä voi koeajaa ympäri vuoden parkkihallissa!) Pyörä oli kuitenkin samantasoinen, kun mun Merida ja sitten vasta tuli puhetta pyörän kriteereistä. Hiilikuiturunko, osasarja luokkaa Shimanon 105 ja hinta mieluiten lähempänä 1500 euroa kuin kahtatonnia. Nämä kuullessaan "Rick" tuhahti, ettei siihen rahaan saa mistään sellasta pyörää ja nosti Bianchin takaisin telineeseen ja lähti pois. No ei se varmaan meidän vika ole, ettei sulla sellasta pyörää ole myydä!

Jos mulla olis lapsia ja tarvisin niille pyörät, tänne menisin ehdottomasti ja vaikutti siltä, että tiloja oli myös hyvin pyörän huoltoja varten, mutta maantiepyöräkaupat ei ollut lähelläkään.

Helsingin urheiluvälinehuolto, Latokartanontie 7, Helsinki
Malmille saavuttaessa jouduttiin hetken tsuumailemaan parkkipaikkaa, mutta löytiin sitten auto parkkiin viereisen palvelutalon pihaan. Urheiluvälinehuollon edessä oli parkissa vaikka mitä työmatkahybridiä, siitä vaan sopivasta kaupat. Nyt ei kuitenkaan sellaista haeskeltu, joten mentiin oikein sisälle liikkeeseen. 

Melkein heti sisälle päästessä myyjä tuli kyselemään tarpeita ja edellisestä paikasta oppineena tein itse selväksi, että pyörä tulisi mulle. Kriteerien lisäksi korostin, että fillarin tulisi olla hyvän värinen, eikä tähän suhtauduttu ollenkaan naureskellen tai alentuvasti, vaan myyjä kaivoi esiin Specializedin luettolon ja etsi sieltä kriteereihin sopivat pyörät ja kertoi minkä värisenä niitä on mahdollista saada. Tästä mä tykkään, koska arvotan värin yhtä korkealle (ellei korkeammalle) kuin muut ominaisuudet. Mitään sykähdyttävää ei kuitenkaan löytynyt, mutta Rahkaäijä kyseli löytyisikö Giron kypärää. Sitä olisi ollut, mutta ei heti saatavilla, vaan jossain edellisenä päivänä saapuneen kuorman seassa, parin tunnin kaivelun takana.

Tästä kaupasta mä tykkäsin, hyvä ja mukava palvelu ja pyöriä näytti olevan joka lähtöön, etenkin jos Spessun pyöristä pitää. Myös esimerkiksi pyöräilykenkiä näytti olevan melko reilusti, vaikka pieni liike olikin.

Velosport, Mäkelänkatu 95, Helsinki
Velosportiin tullessa ei tarjolla ollut parkkihallia, eikä edes vanhainkodin pihaa, vaan jouduttiin ihan tyytymään kadunvarsipysäköintiin. Ulkona ennen liikkeeseen astumista jompi kumpi meistä taisi sanoa, että tää näyttää nyt vähän kalliilta paikalta. Sisältö olikin pelkkää italialaista laatua täynnä!

Pian meitä palvelemaan tuli myyjä (joka näytti myös vähän joltain telkkaritähdeltä, mutta en keksi keneltä. Ehkä joku hovimestari jostakin englantilaisesta rikossarjasta) ja melko nopeasti hän tajusi mitä ollaan hakemassa. Hyvä pyöräkauppias ymmärtää kyllä, että jos ollaan hakemassa hyvää harrastuspyörää mun kriteereillä, ei ole järkeä esitellä mitään viiden tonnin vehkeitä. Herrasmyyjä esittelikin meille Olmoa, josta löytyi hyvät herkut mukavaan ja reiluun 1800 euroon. Pyörässä oli suunnilleen kaikki (paitsi väri) kohdallaan ja pyörän olisi saanut suoraan paremmilla vanteilla lisämaksua vastaan. Shimanoon tottuneena Campagnolon osat kuulosti varsin hienoilta ja eksoottisilta, etuna olisi ollut myös se, että olisin päässyt haukkumaan Rahkaäijän maantiepyörää virvelin osista tehdyksi. (Toim. huom. Shimano = virvelin osia. Tai niin ne väittää.)

Myyjä myös sanoi hienosti, "Sitten kun olet nukkunut tarpeeksi monen yön yli ja päätät ostaa tällaisen pyörän, varaat meiltä mittausajan ja sitten lähetämme mitat Italiaan pyörän valmistusta varten." Tämä kaikki kuulosti niin ruhtinaalliselta, että melkein jo aloin kaivamaan kuvetta nukkumatta yhdenkään yön yli. Lähdimme Velosportista kuitenkin tyhjin käsin (hinnaston sain mukaan!), koska Giron kypärästä ei ollut Rahkaäijän jättipäälle sopivaa kokoa. Ja sitä paitsi, Olmo olisi ollut mulle aivan liian vakava pyörä. Mä haluan leikkisän ja kivan maantiekaverin!

Velosport oli varsinainen pyörähifistelijän kauppa ja myyjä todellinen fine gentleman, arvostan. Ja sitä paitsi, en ole koskaan ennen nähnyt lapsille mitoitettuja maantiepyöriä livenä ja voihan virveli, että ne oli söpöjä!

Cycle Center, Helsinginkatu 9, Helsinki
Rahkaäijän maaginen pysäköintitutka löysi sivukadulta ilmaisen paikan, johon hyljättiin Volkkari shoppailun ajaksi. Liike oli kunnon pieni kivijalkaputiikki ja aivan täyteen ahdettu pyöriä. Myyjiä tai omistajia oli paikalla kaksi (vahvasti veikkaan, että veljeksiä tai vähintään serkuksia. Tai sitten miekkoset olivat ahavoituneet aurinkoisilla maantielenkeillä ihan samannäköisiksi) ja koska muita asiakkaita ei liiemmin ollut, saimme heti palvelua. 

Pojat ei ihan hiffaanneet, kun sanoin, että väri on tosi tärkeä juttu. Olisivat myyneet mulle lähinnä mustia pyöriä ja värikkäin oli alakuvassa näkyvä De Rosa, joka on kuulemma valittu joskus maailman kauneimmaksi pyöräksi. Pyh! Loskaisena päivänä oli ilmeisesti kova himo saada myytyä jotain, koska De Rosa oli jo varattu ja haettaisiin muutaman päivän päästä ja sen olisi saanut heti mukaan "päivän hintaan". Mä ainakin olisin suuttunut aivan helvetisti, jos mun varaama pyörä olisi myyty, kun tulisin sitä hakemaan. Sen takia niitä varmaan varataan, että niitä ei muut voisi ostaa? Rahkaäijä oli aivan pähkinöinä tämän kaupan tarjonnasta, hienoja pyöriä isoilla alennuksilla. Mää en kuitenkaan ollut niin pähkinöinä, että olisin ostanut kurjan väristä pyörää, vaikka miten halvalla olisi saanut. Ei vaikka "tutut Ranskassa ajaa näillä kilpaa."

Cycle Center oli myös tosiharrastajan kauppa, josta ei haeta mitään Jopoja. Jos sattuu olemaan pari kolme tonnia ylimääräistä rahaa, niin täältä varmaan saisi tosi hyvän ylivuotisen maantietykin. Jos värillä ei ole väliä.

Hi5bikes, Puusepänkatu 11, Helsinki
Haifaiffi oli jossain teollisuusalueella (?) joten parkkipaikka löytyi kadun varresta melkein oven vierestä. Tästä paikasta oli hyvä odotukset, Rahkaäijä oli lukenut Fillarifoorumilta kehuja paikan palvelusta, mutta tiedettiin etukäteen, että täältä ei välttämättä maantiepyörää löydy.

Sisällä olikin maastopyörää ja kampetta joka lähtöön. Näin myös ensimmäisen maantiepyörän, jossa väri oli kohdallaan ja hinta myös, mutta muut ominaisuudet ei vastannut hakemaani. Liikkeessä oli jonkin verran muitakin asiakkaita, eikä myyjät ehtineet tulla tarjoamaan apua, vaan Rahkaäijä meni ihan itse kyselemään polvisuojista (siis alamäkiajoon, ei vaimonpainotreeniin!) ja löysikin sopivat, koko pyöräkauppakierroksen ainoat ostokset. Huhuista huolimatta palvelu ei ollut mitenkään erityisen ystävällistä, liekö lauantai-kiire painanut poikia. Hi5:ssa olisi viihtynyt pidempäänkin, kaikki pyörät ja tarvikkeet oli niin ihanan värikästä ja riemukkasta. Miksei samoin voi olla maantiepyörissä?

Jos pari edellistä kauppaa oli maantiehifistelijä taivas, niin tämä oli sitä maastokuskille. Vaatteitakin löytyi varsin hyvin! Rahkaäijä tahtoi antaa lisäpisteet nimestä, mä voin antaa lisäpisteitä tatuoiduista miesmyyjistä.

Kierroksen pääpalkintona olisi tietysti ollut onnistuneet pyöräkaupat, joten pääpalkintoa ei tällä kertaa jaeta kenellekään. Lohdutuspalkinto olisi sitten jaettu Giron kypärän myyneelle lafkalle, mutta sitäkään ei saatu mistään. Mutta Rahkaäijä harkitsee vahvasti tilaavansa sen kakkospaikasta, eli Helsingin urheiluvälinehuollosta. Siellä kypärä oli varsin kilpailukykyisen hintainen jopa ulkomaisiin nettikauppoihin verrattuna.

En määkään kuitenkaan aivan tyhjin käsin pääkaupunkiseudulta kotiin saapunut. Olen aiemminkin käynyt ostoksilla Vantaalla Partioaitan Outlet-myymälässä ja siellä poikettiin myös sunnuntaina. Joskus syksyllä ostin Icebreakerin pitkähihaisen merinovilla-pyöräilypaidan ihan kokeilumielessä. Paita on ollut painonsa arvosta timangia ja nyt mukaan lähti saman merkin lyhythihainen paita. 45 euroa ja ihan käsittämättömän mukava päällä! Outletissa on aika hyvin erilaista pyöräilyvaatetta, että jos siellä päin hiippailee, niin kannattaa poiketa!

Maastoudun kohta täydellisesti metsään!

Näin mä sit kaahaan kesällä! Otin vähän Rahkaäijän pyörää kuvauslainaan, kun oma roikkuu seinällä.

Mutta nyt saa kaikenlaiset pyörähaaveilut riittää, työt kutsuu! Hauskaa viikonloppua! 

Rahkalaskuri: 744

Fiilis? Aivan kiva ja hyvä!

Fiilistelin tänään aamulla radiosta tullutta Robinin Onnellinen-biisiä (nyt oikeesti Anni!!), kun fillaroin kouluun, mutta se sopi niin hyvin hetkeen. Tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen. Aurinko paistoi heti aamusta ja se on aina yhtä ilahduttavaa, että Hervannasta keskustaan on alamäki.

Ei kannattais pitää suuta noin leveesti auki näinä katupölyn kulta-aikoina. Terveisin nimim. räkäni on mustaa ja silmissäkin on ylimääräistä hiekkaa.

Tää äkkikevät on nostanut mun pyöräilyintoa noin 647 prosenttia ja on aika epätodellinen fiilis ajaa kuivalla asfaltilla pitkästä aikaa. Keskiviikkona korkkasin maantiekauden ja ajelin maantie-Meridalla töihin. Ja taas oli ihan uskomaton olo, pyörä eteni ihan maagisesti lähes polkematta, vaikka oli vähän vastatuulta ja reisiä hapotti edellisen päivän jalkatreenin jäljiltä. Tuntui melkein ihanammalta, kun yksikään täydellinen maastavetosarja koskaan!

Mä olen salaa alkanut haaveilemaan uudesta maantiepyörästä, mutta mulla on varsin tiukat kriteerit. Koko 51-51, hiilikuiturunko, hieman (tai aika paljonkin) Shimanon Soraa smoothimmin toimiva osasarja ja hyvä väri (=vihreä kiitos) ja tietenkään ei saisi maksaa liikaa. Että jos nurkissa pyörii just kriteereitä vastaava mankeli, niin myy mulle!
Vaikka pyöräilijöillä olis jo ajofiilis täysin kohdallaan, musta vähän tuntuu, että muut liikenteessä ei ole vielä hiffanneet pyörien paluuta katukuvaan. Äsken kotiin tullessa melkein kävi äksidentti, kun auto oli kääntyä päälle ihan Hervannan ytimessä. Väitän, että tilanteen pelasti se, että olin itse niin hyvin hereillä sillä hetkellä ja levyjarrut pääsi kerrankin kunnon käyttöön. Autoilija saattoi lukea mun huulilta, mitä mieltä olin tilanteesta. :D Mutta onneksi ei (taaskaan) käynyt mitään, ja toivottavasti jatkossakin tulee pidettyä silmät auki, koska kun paljon ajaa, riski kolahdukseen on aina olemassa.

Kävin ottaan eilen vähän d-vitamiinia samalla kun vein roskia. Haalarissa tiätty! 

Ihan pian me lähdetään Rahkaäijän kanssa viikonlopuksi etelän lämpöön eli pääkaupunkiseudulle. Tänään sitä kliseistä parisuhteen laatuaikaa ja huomenna hullunhyvät sushi-orgiat paikallisväestön jäsenten kanssa. Ja ettei mene homma ihan löysäilyksi, niin huomenna mennään vähän koekuormittamaan tankoja jollekin salille, jota ei olla ihan vielä päätetty. Huh huh, kuinka kivaa kaikki nyt on! :D Toivottavasti myös sulla on tosi kiva viikonloppu!

Rahkalaskuri: 733

Maanantain turinat ja murinat

Olen viime aikoina potenut pientä työmatkapyöräilytuskaa, koska tällä hetkellä ainoa kelvollinen reitti sisältää pelkästään kevyen liikenteen väylillä kihnuttamista ja sellainen ei nappaa. Maantiepyöräilykausi on asia erikseen. Eilen Rahkaäijä kuitenkin keksi, että nopein ja lyhyin reitti Hervannasta Ikeaan menee suoraan Särkijärven poikki. Koska järvi on nyt tukevasti jäässä ja lunta jäällä vain pieni kerros, oli työmatka ihan tosi helmi! Melkein jäin kurvailemaan jäälle loppupäiväksi, mutta lopulta sunnuntaipalkan kutsu oli liian houkutteleva.

Kesällä voi sitten uida yli.

Myös leuanvedon kutsu oli tänään aivan liian houkutteleva, eikä mikään estänyt treeniä! Leuanvedossa on ollut muutaman viikon motivaatiokuoppa, mutta siitä pääsee yli vaan vetämällä leukoja. Mulla motivaatiokuopasta ylös kömpiminen onnistuu lyhyillä sarjoilla, mutta ne vaatii tietysti vähän lisäpainoa. Olis muuten varaa ottaa vähän lihaa peräosastolle, että lisäpainovyö pysyisi paremmin päällä. :D

Edellisessä postauksessa kyseltiin vinkkejä ojentajatreeneihin. Mä yritän pitää sen linjan täällä blogissa, että en liiemmin ala ketään neuvomaan, mutta mielelläni kerron miten ite teen asiat. Olen ihan amatööri, enkä siksi oikea ihminen neuvomaan ketään.
Ojentajat, eli tuttavallisemmin takaläskit, oli oikeastaan syy siihen, miksi päädyin salille. Mulla oli ojentajalihasten tilalla höllyvät lötköpussit ja niistä halusin eroon. Nyt lötköt on vähän pienentyneet ja täyttyneet lihaksella. Mullahan ei siis ole erikseen mitään käsipäivää, joten ojentajatreeni tulee aina esimerkiksi penkin tai olkapäiden jälkeen. Molemmissa tarvitaan ojentajaa, joten ihan tuoreita lihaksia ei tarvitse lähteä tuhoamaan. Mun ikuinen lemppari on pushdown taljassa, sillä saan aina tuntumaa.

Toinen vakkariliike on "pumppailu taljassa", oikeasta nimestä ei mitään hajua. :D Siis vähän niin kuin ranskalainen punnerrus seisaaltaan. Tässä joudun yleensä kovasti keskittymään, että teen työn ojentajilla, enkä millään muilla lihaksilla.

Kickbackia teen harvemmin (koska se on vähän nössöö...), samoin ranskalaista punnerrusta (koska se on rankkaa kyynerpäille ja ranteille), mutta toisinaan teen alkuun dippejä. Dippejä en kuitenkaan pysty tekemään niin massiivista määrää, että se kävisi ojentajatreenistä. Dipit penkkiä vasten on taas huomattavasti helpompaa ja niitä teinkin muutaman sarjan vielä muiden ojentajaliikkeiden päälle. Tässä yhteydessä en voi olla muistuttamatta dippitieteen dosentin R. Ahkamuijan kehittämästä dippi-elämäntavasta, johon voi heittäytyä täysin ojentajin mukaan! Oldie but goldie. :D

Ja sitten ihan pari sanaa siitä, kuinka käyttäydytään salilla. Kenellekään ei voi tulla yllätyksenä, että tammikuisena maanantai-iltana seitsemän aikaan on salilla varmasti jokunen kanssatreenaaja. Tänään kuitenkin eräs salin vakiokalustoon kuuluva treenaaja otti tilanteen aika raskaasti ja vittujen ja saatanoiden säestämänä kuulimme, kuinka yhtään käyttökelpoista tankoa ei ole vapaana. Kuulostaa hauskalta tilanteelta, mutta sillä hetkellä ei ollut erityisen huvittavaa, kun jenkkijääkaapin muotoinen bodari raivoaa samassa huoneessa pää punaisena, kuinka koko sali on perseestä ja muut treenaajat on paskanaamoja ja höpöhöpötreenaajia, jotka vaan homoilee. Kunnon roid rage. Onneksi mulla ei sillon ollut yhtään tankoa käytössä.

Tangot oli tehokäytössä.

Ottamatta yhtään kantaa siihen, kuka on höpöhöpö ja kuka ei, pisti pahemman kerran ketuttamaan kyseinen tilanne. Omissa silmissäni miehen arvostus putosi ihan nollaan ellei pakkaselle, mutta enemmän harmittaa se, että jos kuulolla sattui olemaan vasta saliuransa aloittaneita kanssatreenajia. Olisin varmaan kakannut housuun pelosta, jos olisin ollut vasta ekoja kertoja salilla. Mä ainakin arvostan ihan jokaista kanssatreenaajaa niin paljon, että jaksan odottaa vuoroani ja ymmärrän sen, että treenaajia on monen tasoisia. Kenenkään toisen treeni ei ole yhtään sen vähäpätöisempää, vaikka funktiona ei olisikaan kasvaa hulluksi lihakasaksi. Valoja päälle nyt!

Hyvä lenkki, huono penkki

Kesäloman ensimmäinen osa vetelee aivan viimeisiään, mutta en ole lainkaan suruinen, lisää on luvassa elokuussa ja mukava oli tämäkin viikko.
Viikon salitreenit jäi säälittävästi kolmeen, koska sain torstain yhteislenkiltä riesakseni vähän kipeähkön polven, joka ei vieläkään ole aivan iskussa. Polvi tuntu turvonneelta ja kyykkyyn meneminen oli hankalaa, joten yksi jalkatreeni jäi välistä, mutta eipä tuo haittaa mitään!

Ostin Tigerista kahdella eurolla pikkusen siistin kellon Rauskiin. Oon kuullut vähän juttua, että on suorastaan rikos pistää täpäriin kello painoksi, mutta arvaa mitä? Mä laitan kellon jos haluan!

Tänään pistettiin kroppaa likoon ja vaihdettiin jäykkäperäsiin maastopyöriin kesärenkaat. Joo-o, niillä on taidettu ajaa viimeksi huhtikuussa, joten olikin korkea aika ulkoilluttaa Meridoita. Tää on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, niin monta fillaria, ettei kaikilla ehdi millään ajaa!

Kaksipyöräisiä joka makuun!

Pidemmän aikaa on ollut puhetta, että täytyy käydä tsekkaamassa kohuttu uittotunneli (pitkä tunneli maan alla, sitä pitkin on näppärä siirtää vene Pyhäjärvestä Näsijärveen tai toisin päin). Ajeltiin lepposasti keskustan läpi ja Nässyn rantaa tunnelille ja harjun toista puolta kotiin.

Leuatus uittotunnelin Pyhäjärven päädyssä

Tunneli oli aika khuul, pitkä kun mikä ja melkein hirvitti sukeltaa pyörällä pimeyteen kohti kylmää ja kalseaa tunnelia. Rahkaäijä nimesi luolan hinnat alkaen -tunneliksi, koska pohja oli vähän epätasainen ja urilla, odotti varmaan jotain asfalttipohjaa ja kaupan päälle vielä ovimiestä tervehtimään tunnelin suulla. Uittotunneli näytti muuten olevan varsin suosittu turistikohde näin sunnuntaina, halvat on tamperelaisten huvit!

Jätskitauko on paras tauko

Pyöräretki kesti aika tarkkaan pari tuntia ja D.I.Y.-kanahampurilaisten jälkeen oli vielä voimia lähteä salille penkkaamaan. Sunnuntai-iltapäivä on ilmeisen epämuodikas treeniajankohta, koska salilla ei ollut juuri ketään. Olen alkanut vähän epäilemään, että tietyt kanssapodaajat asuvat HH-Gymillä, koska ne on aina treenamassa kun tulen paikalle ja jäävät sinne, kun lähden. Mutta tänään nämä vakiasukkaatkin puuttuivat!

Tärkeintä ei ole voitto, vaan kunnon psyykkaus

Penkkipunnerrus ei varsinaisesti ole mikään strong point osaamisalueessani, mutta nykyään suhde on jo ihan terveellä pohjalla ja puhdas vihaaminen on vaihtunut kohtuulliseen sietämiseen. Erehdyin luulemaan, että tänään on hyvä päivä koittaa penkkimaksimi ja vanhat ennätykset paukkuu ja galaksit räjähtää ja vaikka mitä, mutta olin väärässä. 50 kiloa nousi, eikä edes mitenkään vaivalloisesti, mutta sen jälkeen 52,5 kg jäi rinnalle eikä liikkunut siitä mihinkään. Ensin vähän harmitti, koska nyt pitäisi olla tekniikan parempi ja naisen vahvempi, mutta lisää reeniä vaan. On tosiaan ehkä oikeasti jonkun sikabulkin aika, että penkki nousis sillä massalla.;)

Hnghhh!

Joku lukija muistaakseni pyysi jo jonkin aikaa sitten jonkinlaista liikuntapäiväkirjaa ja joka viikko mietin, että nyt teen semmosen. Mutta joka sunnuntai havahdun, että en muuten yhtään muista mitä olen alkuviikolla tehnyt. Salitreenien määrä on yleensä aina vakio, niin ne juuri muistaa, mutta pyörähöntsäilyt ja muut sellaset tuppaa pahasti unohtumaan. Ensi viikolla voisin vaikka kokeeksi kirjoittaa treenit ylös ja listata myös tänne. Rehellisesti en edes tiedä, tuleeko tällä hetkellä liikuttuja tunteja viikossa kuusi vai kymmenen vai jotain siltä väliltä, joten jonkinlainen kirjanpito voisi sivistää myös itseäni! Tai onko niillä tuntimäärillä edes mitään väliä, kunhan itellä on fiilis, että tällä viikolla liikuttiin ihan sopivasti?

Rahkalaskuri vuoden alusta: 326

Kesäheila ja pari kesäkissaa

Kesäiset lomapäivät suorastaan valuu käsistä, kun nukkuu pitkään, kokkailee, pyöräilee ja käy välillä salillakin kääntymässä. Tällä viikolla Weiderin ohjelma näyttää kevyttä viikkoa, sitä siis totellaan. Eilinen jalkatreeni tuntui melkosen turhalta, kun kyykkyjä oli merkattu vain kolme naurettavaa vitosen sarjaa. Lisäksi tein viisi tosi kevyttä mavesarjaa. Reeni oli siinä. Kestikö peräti 30 minuuttia? Vaikka vähän syö naista tällainen "löysäily", en lainkaan väheksy sen merkitystä. Tekee varmasti oikein hyvää!

50 kilon mave, onks tää joku vitsi?

Salikulkuneuvoina meillä kuitenkin oli polkupyörät, niin varsinainen liikunta tapahtuikin matkalla. Koska pyörät sattui olemaan täysjoustomaastureita, meno oli melko vallatonta. Muut pyörätienkäyttäjät varmasti kiittivät, kun ohitse ei meinannut mahtua.

Ollaan Rahkaäijän kanssa hengailtu viime päivinä meidän vakioituneessa lomaresidenssissä, jonka luontaisetuihin kuuluu pakastin täynnä poronlihaa, sauna ja kaksi kissaa. Näistä eduista ollaan toden totta otettu kaikki irti. Eilen kokkailtiin poronkäristystä, niin että koko keittiö oli harmaan savun peitossa. Mutta hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Kun lautasella on poronkäristystä ja perunoita, tuntuu että safka menee suoraan lihakseen, ei vaan ole muuta vaihtoehtoa!

Koska mun päivittäinen uupumaton väsytystaistelu kissan saamisen suhteen ei ole vieläkään tuottanut tulosta, nautin kahdesta lomakissasta kovasti. Voisin kuitenkin vähän protestoida, sillä viime yönä kaverukset toivat sisälle sekä linnun että hiiren ulkoiluhäkistään. Onneksi eivät sentään sänkyyn tuoneet niitä näytille.

Luka

Leksa

Lomaetuihin kuuluu myös urheilullinen kesäheila

Koska salilla on niin kevyttä meininkiä koko viikko, jää hyvin voimia sotkea fillarilla. Rahkaäijä on kuulemma riatlonin jäljiltä totaalisen kyllästynyt maantiepyöräänsä (mutta silti suunnitteli jo uutta perusmatkaa viimeistään ensi kesälle), joten tänään otetaan alle ehkäpä maasturit ja lähdetään seikkailemaan.

Rahkalaskuri vuoden alusta: 316

Jäähyväistreeni ja himokasta fillarointia Himoksella

Eilen oli edessä se surullinen hetki, kun päästiin tekemään viimeinen treeni omalla, tutulla ja turvallisella "kotisalilla", jonka korvaa uusi sali syksyllä. Olosuhteiden pakosta rinta-selkä -jumppa oli tehtävä jo aamulla ja sekös vasta olikin kova paikka Rahkaäijälle, joka vihaa aamutreenejä enemmän kuin mitään. Fiilistä latisti vielä taustalla vaaniva kiire, joten mahdollisuudet täysin katastrofaaliselle treenille olivat olemassa. Ei se täysi floppi kuitenkaan ollut. Rinnalle käsipainopenkkiä, vinopenkkiä ja muuta kikkailua, selälle ylätaljaa, kulmasoutua, alataljaa ja muuta hauskaa. Olisi kieltämättä ollut melko herkullista tehdä viimeisessä "äijäsali"-treenissä oikein huolella maastavetoennätyksiä, mutta kyllä näitäkin muistoja sietää verestää. Olihan meidän rakas punttisali jo vähän parhaat päivänsä nähnyt...

Dippasin vähän raivolla ja yritin korjata maalarinteipillä, mutta mäsä mikä mäsä!

Mave-romutkin putos vähän korkeelta, niin seinäkin halkes

Pumppailin habaa taljassa kuuskytneljä sarjaa ja sen jälkeen laitoin vaijerit rusetille

Lähtöhalit

Treenin jälkeen kammattiin naamarit juhlakuosiin ja lähdettiin kohti Keski-Suomea ja isovanhempieni kultahääpäiväjuhlia. Takakonttiin heitettiin mukaan pari salamatkustajaa.

Ruoka oli hyvää ja kultahääpari yhtä hehkeä kuin 50 vuotta sitten. 10 vuoden päästä taas uudelleen! Rahkaäijä jo ilmoitti, että Rahkaväen kultahääpäivänä pukukoodina on mökkivaatteet. Liekö tuo kauluspaita kovasti kuristanut, kun niin haaveili jostain Karjala-paidasta.

Kun jo valmiiksi oltiin aivan Himoksen naapurissa, kakkukahvit sulateltiin pyörän päällä. Ajeltiin samoissa maisemissa muutama vuosi sitten jäykkäperäisillä maastureilla ja ne olisivat olleet paljon parempi valinta nytkin. Kun pyrkii laskettelurinteen päälle, on yllättäen hieman ylämäkeä matkalla ja täpäri oli aika raskas työntää rinnettä ylös ja maasto ei muutenkaan ollut ihan täysjoustopyörän heiniä. Lisäksi lauantaina olisi voinut jättää askelkyykyt tekemättä, oli nimittäin melko tiukkaa tunnelmaa pakarassa lenkin aikana.

Himo(s)leuattaja (Minttu muuten heitti hyvät leuatukset kehiin ja vielä märkäpuvussa, muiden kuvia odotellessa!)

"Hei anteeks, saisko nää hissit vielä päälle?"

Mäen päältä laskettiin rinne alas, tai siis mää en todellakaan ajanut pyörällä, mutta Rahkaäijä urheasti laski rinteen. "Kun on isolla rahalla pistetty hienot levyjarrut, niin kyllä niitä pitää joskus käyttää".

Ei kannata koskee, voi olla vähän lämmin

Kesäkuun alku tarkoittaa kohdallani sorvin ääreen eli kassan taakse palaamista viisi kertaa viikossa, mutta ei paha, jo viiden viikon päästä nautitaan pieni pätkä palkallista kesälomaa! Eli hymy naamalle ja mummojen kassit täyteen teko-orvokkeja!

Rahklaskuri vuoden alusta: 265 (tahti on hidastunut viime aikoina huomattavasti, pitäisikö ryhdistäytyä?)

Lokarit on neideille!

Pyörässä lokareita käyttää vaan nössöt, koska on tosi khuul olla kouluun tullessa alusvaatteita myöten läpimärkä ja naama kurasta harmaa! Häh, ei ole vai?

Lasit toimii työmatkatempokisan salaisena aseena, ne hämää vastustajan!

Edellisessä postauksessa taisin uhota, että ilman nastarenkaita ajaminen on hengenvaarallista, mutta koska mulla on vain yksi pari nastarenkaita ja ne on Radonissa, oli pakko pärjätä ilman. Huomasin, että ilman nastoja ei ollutkaan hengenvaarallista, se sisältää ainostaan korkean riskin kaatumiseen (kolme läheltä piti-tilannetta) Lukot vaan irti pahimmissa jääsohjo-kohdissa ja kieli keskellä suuta! Paluumatkalla en enää jaksanut väistellä lätäköitä, vaan suorastaan tähtäsin niihin.

Meridakin oli ihan ravassa. Huomaa arskoihin mätsäävä lukko!

Kaikki tuo sulaa eteisen lattialle <3

Vaikka kura jäätyi kiinni pyörään ja takkiin ja ahteri vaipui antartikseen tilaan, tuntui tänään jo ihan selvästi oikealta keväältä. Tuli oikein wannabe-pyöräilijän sydämeen hyvä olo, että pian päästään ajamaan kuivilla teillä. Tiistai on toivoa täynnä!

Rahkalaskuri: 136 (Valion rahkan yllättävä loppuminen kaikista kaupoista varjostaa onneani.)

Vihreä rakkaus

Tänään vaati todellista tsemppiä keskittyä olemaan töissä ja koulussa, kun kotona odotti "pieni" paketti Posti-Patelta tai tarkemmin sanottuna Saksan pojilta. Lauri ystävällisesti kasasi paketin sisällön sellaiseksi kuin kuuluukin ja mua odotti eteisessä kokonainen pyörä! Ja hei, millainen pyörä! Kauppakassi vaan putos mun kädestä ja kurkusta purkautua epämääräinen "öööäääärghhh", kun näin Radonin. Voin sanoa, etten ole ikinä nähnyt yhtä päheetä (ja mulle mätsäävää) pyörää ja kaikkein uskomattominta tässä on se, että se on nyt oikeasti mun!

Siinä se on, Radon Slide 150 8.0. Onko se sitten nimeltään Raili? Raimo? Rane?

Satula laskee nappia painamalla!

Polkimet piti tietenkin ostaa erikseen, väri täsmää!

Grippienkin väri täsmää!

Fillarispeksailijoille tiedoksi: 15 millinen akseli myös takana tukevoittamassa menoa

Climb - trail - descend

Välipalaakaan ei malttanut syödä pöydän ääressä, kun sitä ei voi päästää hetkeksikään silmistään.

Kerrasta oikea koko, ohjaustanko on leveemmän puoleinen, mutta sen saa kuulemma rälläkällä lyhyemmäksi...

Mää oon niin iloinen!

 Nyt mulla on enää yksi ongelma. Kuinka hennon ajaa sillä? Taidan lähteä kohta pienellä tutustumisajolle, vaikka etureidet on eilisestä jalkatreenistä melkein kosketusarat. (Voisko syynä olla esim. 80 askelkävelykyykkyä?)
Eihän nyt jäänyt epäselväksi, minkä värinen mun uusi täpäri on?

Vuoden alusta syödyt rahkat: 40