Fiilis? Aivan kiva ja hyvä!

Fiilistelin tänään aamulla radiosta tullutta Robinin Onnellinen-biisiä (nyt oikeesti Anni!!), kun fillaroin kouluun, mutta se sopi niin hyvin hetkeen. Tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen. Aurinko paistoi heti aamusta ja se on aina yhtä ilahduttavaa, että Hervannasta keskustaan on alamäki.

Ei kannattais pitää suuta noin leveesti auki näinä katupölyn kulta-aikoina. Terveisin nimim. räkäni on mustaa ja silmissäkin on ylimääräistä hiekkaa.

Tää äkkikevät on nostanut mun pyöräilyintoa noin 647 prosenttia ja on aika epätodellinen fiilis ajaa kuivalla asfaltilla pitkästä aikaa. Keskiviikkona korkkasin maantiekauden ja ajelin maantie-Meridalla töihin. Ja taas oli ihan uskomaton olo, pyörä eteni ihan maagisesti lähes polkematta, vaikka oli vähän vastatuulta ja reisiä hapotti edellisen päivän jalkatreenin jäljiltä. Tuntui melkein ihanammalta, kun yksikään täydellinen maastavetosarja koskaan!

Mä olen salaa alkanut haaveilemaan uudesta maantiepyörästä, mutta mulla on varsin tiukat kriteerit. Koko 51-51, hiilikuiturunko, hieman (tai aika paljonkin) Shimanon Soraa smoothimmin toimiva osasarja ja hyvä väri (=vihreä kiitos) ja tietenkään ei saisi maksaa liikaa. Että jos nurkissa pyörii just kriteereitä vastaava mankeli, niin myy mulle!
Vaikka pyöräilijöillä olis jo ajofiilis täysin kohdallaan, musta vähän tuntuu, että muut liikenteessä ei ole vielä hiffanneet pyörien paluuta katukuvaan. Äsken kotiin tullessa melkein kävi äksidentti, kun auto oli kääntyä päälle ihan Hervannan ytimessä. Väitän, että tilanteen pelasti se, että olin itse niin hyvin hereillä sillä hetkellä ja levyjarrut pääsi kerrankin kunnon käyttöön. Autoilija saattoi lukea mun huulilta, mitä mieltä olin tilanteesta. :D Mutta onneksi ei (taaskaan) käynyt mitään, ja toivottavasti jatkossakin tulee pidettyä silmät auki, koska kun paljon ajaa, riski kolahdukseen on aina olemassa.

Kävin ottaan eilen vähän d-vitamiinia samalla kun vein roskia. Haalarissa tiätty! 

Ihan pian me lähdetään Rahkaäijän kanssa viikonlopuksi etelän lämpöön eli pääkaupunkiseudulle. Tänään sitä kliseistä parisuhteen laatuaikaa ja huomenna hullunhyvät sushi-orgiat paikallisväestön jäsenten kanssa. Ja ettei mene homma ihan löysäilyksi, niin huomenna mennään vähän koekuormittamaan tankoja jollekin salille, jota ei olla ihan vielä päätetty. Huh huh, kuinka kivaa kaikki nyt on! :D Toivottavasti myös sulla on tosi kiva viikonloppu!

Rahkalaskuri: 733

Ei riemulla rajaa, kun fillarilla ajaa!

Lauantaina mun töiden jälkeen otettiin todellinen pikalähtö pyöräilemään. Koska keli oli mitä parhain, vielä kerran oli pakko lähteä maantiepyörillä Vehoniemeen. Kun kerran sää tuntui niin kesäiseltä, puin päälleni lyhythihaisen pyöräilypaidan, mutta se oli selvästi virhe. Etenkin alkumatkasta kylmästä pystyyn nousseet käsikarvat lisäsi tuulenvastusta ainakin 54 prosenttia ja muutenkin on epämukavaa ajaa, jos on kylmä. Onneksi Kangasalan mäet piti huolta, että Vehikseen päästessä oli jo aivan lämmin!

Fiilis oli koko lenkin niin korkealla kun vaan olla ja voi. Upea ilta ja aavistus siitä, että tämä on nyt varmaan se kauden viimeinen pidempi lenkki. Merida rullasi aivan ilmaiseksi eteenpäin, tuntui ettei tarvitse itse tehdä mitään. Tiedätkö sen tunteen, kun ajaa pienessä humalassa fillarilla kotiin kesäyönä ja tuntuu, että pyörä liikkuu aivan itsekseen, tekisi mieli syleillä koko maailmaa ja kaikki on mahdollista? Lauantain lenkki tuntui juuri siltä, mutta selvinpäin.

Tuhti pala kakkua, onneks Rahkaäijä vähän auttoi.

Vehoniemi-limsaa! Ei muuten ollut mitään lightia!

Meiltä Vehoniemeen ja takaisin on juuri passeli viidenkympin kiva ja helppo iltalenkki, kunhan muistaa olla repimättä mäkiä täysiä. Seitsemän aikaan kotiin tullessa oli varjopaikoissa jo tosi viileää, yhtään pidempään en olisi kesäkuteillani tarjennut. Maantiekausi alkoi maaliskuun viimeisenä päivänä ja loppuu piakkoin. Puoli vuotta, kyllä kelpaa!

Lauantai-illaksi oli sovittu myös oikein virallista ohjelmaa. Jaana ja miehensä Juha tulivat meille kylään ja istuttiin keittiön pöydän ääreen kokoustamaan. Kokouksen syynä oli Ratareisi ry:n perustaminen. Kesällä saamani megahuippumahtavasuperparas ajatus moottoriradalla järjestettävästä pyöräilytapahtumasta on tosiaan mennyt vauhdilla eteenpäin ja niinpä meidän upouusi Ratareisi ry järjestää ensi juhannuksena Alastaron moottoriradalla 24 tunnin pyöräilytapahtuman. Tsekkaa lisäinfot tapahtuman feisbuukki-sivuilta!

Tärkein eli logo on jo valmiina, kiitos Jaanan! 

Meidän hienon yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin täysin yksimielisesti Rahkaäijä eli mieheni Lauri, koska Rahkaäijä on vienyt tätä juttua aivan täydellä höyryllä eteenpäin. Muut pestit jaettiin sitten mun, Jaanan ja Juhan kesken. Muutama ilonpilaaja on jo vähän nurissut, ettei juttu tule onnistumaan, juhannus on huono ajankohta, Alastaro liian tasainen, vaimo ei päästä ja vielä vaikka mitä muuta valitusta, mutta meillä on aivan täysi luotto ja varmuus, että juhannuspäivänä 2014 poljetaan Alastarossa hyvällä porukalla, oli se sitten iso tai pieni.
Tapahtuma on vielä toki aika alkutekijöissään, mutta tästä lähdetään suurella innolla vuosikymmenen parasta juhannusta kohti. Kaikki järjestelyapu, ideat ja yhteistyö on hyvin tervetullutta, eli jos haluat olla mukana tekemässä Ratareisi 2014 -tapahtumaa, niin voit laittaa vaikka viestiä sivupalkissa olevaan meikän sähköpostiin. Tai heittää juttua FB-ryhmään!
Juhlallisesti ilmoitan, että mun oma tavoite juhannuksen pyöräilysaldoksi on 100 kierrosta eli hippusen vajaa 300 kilometriä, sillä saa juhlallisen Ratareiden arvonimen. Eikun reenaan!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 446

Hyvä iltalenkki, huono smoothie ja kirje menneisyydestä

Vaikka jo lehdet putoilee puusta ja ensimmäiset hätäiset kurjetkin on bongattu, ei silti maantiekausi ole vielä ohi. Pidän siitä kynsin ja hampain kiinni siihen asti, että näpit jäätyy ohjaustankoon. Eilen oli kuitenkin vielä melkein kesä, kun lähdettiin Eltsin kanssa polkemaan Teiskon kuoppaisia teitä.

Mää ja kesäkuteet

Viime viikon pyöräretkemme ei varsinaisesti ollut mikään kreit suksee, Vehoniemestä lähtiessä alkoi kevyesti ripsiä vettä ja se yltyi järkyttäväksi kaatosateeksi, jota kesti lähemmäksi tunnin. Kun kaikki vaatteet oli läpimärkiä, oli loppumatka varsin viileä ja musta jo vähän tuntui, että kylmyys hyydytti koko muijan, eikä läppä todellakaan lentänyt totuttuun malliin.

Eltsi ja kesäkuteet

Tällä kertaa keli suosi meitä, eikä pieni tuulikaan haitannut ollenkaan. Keskivauhti oli kaikkea muuta kuin kova, mutta tärkeintä olikin jatkuva pölötys, hiljaista tuli lähinnä suuremmissa ylämäissä. Eltsi tuli moikkailemaan allekirjoittanutta bloggaajaa Pirkan Pyöräilyssä ja sen jälkeen jäi ajatus hautumaan yhteisestä pyörälenkistä, joka viimein saatiin viime viikolla toteutettua. Ihmeellistä, kuinka blogi voi tuoda näin kivoja ihmisiä elämään!

Viitapohjantie oli paikoin täynnä halkeamaa, kuoppaa ja töyssyä, mutta maisemat korvasivat pienet kosmeettiset haitat.  

53 kilometrin lenkin jälkeen heitin vielä Eltsin kotiin ja poikettiin Rahkaäijän kanssa Prismassa. Jo muutama viikko sitten olin ostamassa kokeilumielessä Fastin uutta proteiinismoothieta, mutta silloin se jäi jostakin syystä kauppaan. Nyt nappasin ostoskoriin mansikan makuisen juoman, koska ajattelin, että sen täytyy olla tosi hyvää! Metsään meni, litku oli kuin mansikan makuista vettä ja vielä ihan liian makeaa sellaista. Makeutus oli mennyt todella överiksi ja koostumus ihmetytti. Odotin, että se olisi ollut vähän paksumpaa, eikä yhtään niin vetistä. Jos tämän oli tarkoitus olla se viimeinen niitti, jolla proteiinituotteet ujutetaan kansan syvien rivien käyttöön, niin tuskin tulee onnistumaan.

Rahkaäijänkään mielestä ei jatkoon.

Sitten asiasta aivan kolmanteen. Maanantaina postiluukussa odotti kirje vuosien takaa. Kesällä 2003 tehtiin perheen kanssa viikon reissu Lappiin. Viimeinen yö vietettiin Oulussa ja siellä poikettiin myös Tietomaassa, joka on Heurekan tyylinen tiedekeskus.

Jäätölöö Ranuan eläinpuistossa, vieressä nykyisin niin salskea veljeni Aapo.

Napapiirillä on joululahjoja kesälläkin. Tohon aikaan mulla oli joku huivi päässä melkein yötä päivää, niitä löytyi lukuisia eri väriä.

Tietomaassa oli mahdollisuus lähettää itselleen kirje tulevaisuuteen ja muistaakseni valittavana oli lähetys viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Tietysti tahdoin raapustaa terveiset tulevaisuuteen, vaikka siinä vaiheessa kymmenen vuotta tuntui ikuisuudelta, jota ei koskaan tulisi. En ihan tiedä mitä päässäni on liikkunut, kun niin vähän sain tekstiä aikaan, sillä noihin aikoihin äidinkielen ainekirjoitukset olivat puolen vihkon pituisia ja tuolla kyseisellä reissullakin pidin hyvin laveasanaista reissupäiväkirjaa.

Terveisiä Aapolle!

Puuttuikohan Tietomaan kirjoituskoneesta mahdollisesti välimerkit, kun ei niitäkään sattunut tulemaan mukaan? Erityisesti jäin kuitenkin pohtimaan ensimmäistä lausetta "Toivottavasti olet oikein onnellinen" ja sen syvempää olemusta. Tuona kesänä takana oli melko hankala viides luokka, luokan tyttöjen kanssa oli paikoin sukset vähän ristissä ja muullakin saralla kevät oli murheentäyteinen. Kouluun ei huvittanut mennä takaisin yhtään, edessä oli vielä pitkä vuosi ennen yläasteelle pääsemistä ja murrosikäkin jo painoi päälle.
Olisiko sitä esiteini-ikäisen kaaosta yhtään helpottanut se, että olisin voinut tietää, että kymmenen vuoden päästä olen todellakin oikein onnellinen, onnellisempi kuin koskaan? Pikku-Anni ei olisi varmasti uskonut, että kymmenen vuoden päästä se jo viettää ensimmäistä hääpäivää ja on töissä lapsuudensa lempikaupassa. Voisinpa nyt lähettää kirjeen kymmenen vuoden päähän, siinä saattaisi olla vähän enemmän sanottavaa!

Tää menneisyyden muistelija lähtee tästä ihan kohta mökille moikkaamaan isovanhempia ja huomenna Rahkaäijän kanssa suunnistetaan jonnekin, missä on paljon kloorivettä, hyvin varusteltu kuntosali ja buffet-pöytä katettuna. Pieni huilaustauko onkin paikallaan, kun tää lomailu on niin kiireistä puuhaa. ;)

Mitä sä olisit sanonut 10 vuotta sitten nykyminälle? Tai nykyminä sanois menneisyyden minälle? (Meneepä syvälliseksi.:D) Kerro!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 396

Varikkotytön suuri oivallus

Rahkaäijä sanoin eilen mulle, että olen oudon värinen. Se on rusketusta, kultaseni! Outoa se onkin, sillä olen yleensä ympäri vuoden viehkeästi kalkkunafileen värinen. Mutta väri voi tarttua kalkkilaivan kapteeniinkin, jos hengailee kaksi päivää ulkona Pohjanmaan paahtavan auringon alla.

Tällainen tientukko nähtiin viikonloppuna Pohjanmaan teillä

Reissuun lähtemisessä kaikkein pahinta on se lähteminen. Hirvee ressi, onko kaikki tavarat mukana ja muutenkin kovaa sähläystä. Olen vasta tyytyväinen, kun pääsen autoon eikä enää tarvitse hakea mitään mistään tai käydä tankkaamassa tai asentaa peräkärryä paikalle tai muuta hermoja repivää.
Kuuden tunnin matkan ja taukojen jälkeen päästiin vihdoin perille Veteliin, Kemoran moottoriradalle. Heti ensimmäisenä pyörät pois autosta ja radalle!

Kemoran moottorirata on noin 2,7 kilometriä pitkä ja asfaltti oli oikein mukavassa kunnossa. Radalla ajaminen sopi mulle tosi hyvin, kaikki maantiellä olevat häiriötekijät kuten autot ja jyrkät mäet puuttui kokonaan. Mikään ei siis voinut estää vauhdin hurmaa!

Potkulauta on aika ehdoton varikolla, jos kävely ei kiinnosta

Illalla kruisailtiin leppoisasti kahdeksan kierrosta ja sitten alkoi tulemaan jo kylmä, kun aurinko laski.
Viikonlopun ruokasuunnitelmana oli grillata safkat, mutta aikomus kariutui jo heti perjantai-iltana, kun Rahkaäijän vanha uskollinen ystävä sähkö-Simo käräytti vastuksensa poikki.

Hups!

Tätä mieltä mä oon!

Lauantaina heräsin jo puoli kahdeksan jälkeen ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin loikkasin Ritun selkään ja lähdin radalle. Alkuhuumassa tuli tietenkin ajettua vähän turhan vauhdikkaasti ja kahdeksan ensimmäistä kierrosta meni täydellisellä apinan raivolla. Loput kierrokset yritin ottaa vähän rauhallisemmin ja kun oli moottoripyörien aika päästä radalle, oli mulla kasassa 14 kiekkaa, joka tekee 38 kilometriä. Minkään sortin nopeusmittaria mulla ei ollut, mutta ajan perusteella arvelin keskivauhdin olleen noin 30 km/h.

Varikkopilttuu-leuatus

Kun Rahkaäijä oli saanut tarpeekseen radan kiertämisestä motskarilla, laitettiin kamat kasaan ja siirryttiin vähän etelämmäs Kurikkaan Botniaringille. Rata on vasta muutama viikko sitten avattu laajennuksen jälkeen, joten otettiin uusiin kurveihin tuntumaa heti illalla, meikä rullaluistimilla ja Rahkaäijä pyörällä.

Uusi rata on suorastaan näännyttävän pitkä, neljä kilometriä ja pari metriä päälle. Mutta radalta ei löydy yhtäkään mäkeä ja uusi asfaltti oli lähes virheetön. Eipä ole varmasti vaikea arvata, kuka oli taas aamulla ennen yhdeksää fillaroimassa. Aloitin taas liian kovaa (ettei rataa kiertänyt rullasuksimies saa mua kiinni), mutta tein neljän kierroksen jälkeen varikkopysähdyksen ja tankkasin muutaman Pantteri-karkin, niin taas kulki. Sunnuntaina kierroksia tuli kymmenen eli 40 kilometriä.
Viikonlopun aikana kahta eri rataa tuli siis kierrettyä suunnilleen sata kilometriä.

Kyllä Ehrmanniakin syö, kun on kovasti nälkä lenkin jälkeen

Kun en ollut pyöräilemässä, hengailin varikolla, luin lehtiä ja katselin motskareiden menoa. Melko booring, mutta oli aika kivaa olla tekemättä mitään järkevää. Mutta kaikille varikkoelämästä haaveileville voin paljastaa, että on aika rasittaavaa kuunnella kaksi päivää sitä hirveää meteliä, jota auttamatta syntyy, kun radalla on yhtä aikaa yli parikymmentä moottoripyörää. Kotimatkalla olikin ihanan hiljaista!

Botniaringin varikko, ajajakokous ennen ajopäivää menossa oikeassa alalaidassa

Ei mennyt kaupaksi, varsinkaan kun kyseinen pyörä otti pienet lennot lauantaina Kemoralla

Varikkovahti

Rahkaäijä ja ruutulippu on kavereita

"Pum, ammun sua tällä infrapunamittarilla!"

Rahkaäijä selvisi taas kaksi ajopäivää kaatumatta ja muutenkin koheltamatta, mutta viikonlopun suurin voitto oli kuitenkin kuningasidea, joka tuli perjantai-illan lenkillä. Moottoripyöräilijöille järjestetään muutaman vuoden välein Rataperse-tapahtumaa. Tarkoituksena on ajaa 1000 mailia rataa ympäri ja aikaraja on vuorokausi. Rahkaäijä haaveili tästä koitoksesta, kun poljettiin radalla ja silloin valo syttyi päässäni. Pyöräilijät tarvitsevat myös jonkun ajotapahtuman moottoriradalla! Kuinka siistiä olisi tavoitella vaikkapa Ratareiden arvonimeä polkemalla vaikka viisikymmentä tai sata kierrosta rataa ympäri. Vaatii kuntoa ja myös melko paljon henkistä kanttia. Se on sitä samaa tietä ja maisemaa ihan koko ajan.

Rataa ei tarvitse sulkea muulta liikenteeltä tapahtuman ajaksi ja 15 metriä leveällä baanalla riittää ohittelutilaa ja voi vaikka ajaa aivan ennennäkemättömän leveässä telaketjussa! Pyörittelin ajatusta päässäni koko viikonlopun ja tulin siihen tulokseen, että tälläinen tapahtuma ei voi olla kohtuuttoman hankala järjestää. Rata vuokralle vuorokaudeksi, pyöräilijöille jonkinlaisen ajanotto/kierros-chipit mukaan ja radalle ja määrätyssä ajassa (oli se sitten vuorokausi tai vähemmän riippuen radan pituudesta ja kierroksien määrästä) on saatava urakkansa tehtyä. Urakan jälkeen maalissa saa tietenkin Ratareiden arvonimen.

Mun mielestä idea on varsin hauska ja jos se on sitä myös muiden mielestä, voisi se olla ihan toteuttamiskelpoinen. Olisiko Suomessa kysyntää vielä yhdelle, mutta radikaalisti erilaiselle pitkän matkan pyöräilytapahtumalle? Onko ideassa jonkinlaista potentiaalia? Kertokaa ihmeessä, mua kiinnostais kovasti!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 357

Savolainen naimakauppa

Kun Rahkaväki lähtee reissuun, silloin on auto ihan täynnä ja polkupyörät mukana.

Niin oli tänäkin viikonloppuna, kun lähdettiin kohti Etelä-Savoa ja Villen ja Sannan häitä. Perjantaina heitettiin romut autoon, napattiin Prismasta puolentoista kilon mansikkalaatikko autoevääksi ja huristeltiin melkein matkan puoleen väliin Asiakkalaan ja pistettiin leiri pystyyn Karisalmen sillan kupeeseen. Juuri perjantai-iltaa varten maantiepyörätkin lähtivät mukaan ja puolitoista tuntia rullailtiin rauhalliseen tahtiin. Melkosen upea paikka tää Suomi aurinkoisena kesäiltana!

Rahkatauko ennen pyörälenkkiä

Ainakin 50 km/h!!!

"Toi talo mulle kiitos!"

Leuatus Asikkalan kirkolla

Leuatus Karisalmen sillalla

Majapaikkana reissussa oli tietenkin meidän pakettiauto, iltasafkat grillattiin kertakäyttögrillillä ja raikkaan kylvyn tarjosi Päijänne. Todella toimiva setti helteisenä päivänä, tihkusateessa olisi saattanut kaivata hotellisänkyä ja lämmintä suihkua.

Ylellisesti sisustettu, tilava sviitti moottoroidulla king size -vuoteella

Aamulla ei todellakaan tarvinut jäädä pohdiskelemaan elämän syvintä olemusta järvimaisemiin, koska oltiin tehty melko optimistinen arvio ajoajasta Puumalaan ja vähän kiirehän siinä tuli. Tukkapesu järvessä ja rahkaa naamariin ja menoksi! Lopulta oltiin hyvissä ajoin paikalla, kun Rahkaäijä pisti rallikuskin taidot peliin ja turbo hehkui koko matkan.

Häät olivat yhdestä syystä täysin ennenkokemattomat. Ystäviemme Villen ja Sannan lisäksi samalla kertaa naimisiin menivät myös Villen sisko ja tämän mies. Oli meinaan savolaiset pistäneet viimestä päälle komeat juhlat pystyyn! Kirkolta siirryttiin juhlapaikalle kahdella laivalla, meidän paatti oli 106-vuotias höyrylaiva Wenno. Muutaman tunnin seilailun aikana aurinko porotti todella kuumasti ja selkähän siinä kärvähti pahemman kerran. Enkä ollut ainoa, päivän väri oli ravunpunainen olkapäissä ja naamoissa.

Kuvasta bongattavissa monta olkapäätä ja kaljua, jotka saivat uuden värin matkalla

Hymyillyttää, vaikka juhannuskoivu tunkee suuhun

Myös Hervantaa edustava Juho on miettinyt päivän asun aurinkolaseja myöten

Leuatus höyrylaivalla

Taikuri ja sen hassut narutemput

Tuplahäät olivat kerrassaan hienot! Ruokaa, juomaa, hyvää seuraa, musiikkia ja naurua (ja hyttysiä!!) riitti ihan yöhön saakka. Tanssilattialla oli sen verran kuumat tunnelmat, että vielä ennen nukkumaanmenoa oli pakko käydä järvessä vilvoittelemassa.

Sika, sen perää maistetaan!

Tää oli vasta eka satsi!

Hääparit saivat asianmukaiset tohvelit

Voisko mulle joku vihdoin kertoa mikä tää littipeukkujuttu on?:D

Yllätystaivutus!

Nyt neidit valmiina, kohta pääsee joku naimahommiin, kun kimppu kopsahtaa syliin

Myöhäisillan leuatus

Hervannan höpönassut saivat toisensa

Aamu valkeni aivan liian aikaisin, mutta onneksi sauna oli kuumana ja possuakin vielä vähän jäljellä. Ajomatka kotiin oli pitkä ja poikettiin noin kolmella huoltoasemalla katsastamassa ruokavaihtoehtoja, mutta vasta vanha kunnon aakkosravintola täytti toiveet ja elvytti nääntyvää matkailijaa. Kotiin päästessä olin aivan valmista kamaa unten maille, mutta päädyttiin kuitenkin salille. Penkkaamalla se väsymys lähtee!

Uusi lempparilaitteeni salilla

Viiden työpäivän jälkeen koittaa kesäloma osa yksi, jota jo innolla odotan. Tämä oli kyllä sellainen viikonloppu, josta voi imeä energiaa niihin puuduttaviin työpäiviin tai synkkiin syysiltoihin! Laskeskelin, että meikä on lyhyen elämänsä aikana käynyt tsekkaamassa yli 15 hääpirskeet ja Savon sankarit todellakin ylsivät ihan kärkikastiin juhlineen, Rahkaväki kiittää!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 300(!!)