perjantai 18. elokuuta 2017

Ruotsin roadtrip alkoi!

Täällä sitä köllötellään Åressa mökissä ja odotellaan, että sade vähän lakkaisi, että pääsisi mäkeen pyörän kanssa. Tai mennään me sinne joka tapauksessa, satoi tai ei. Saavuttiin tänne myöhään keskiviikkona Uumajasta, jonne lautta meidät kuljetti Vaasasta. Alkuviikko ennen reissuun lähtöä oli varsin hektinen ja sisälsi muun muassa uskomattoman farssin nimeltä Konan jarru. Mun pinkissä alamäkitykissä on ollut jo pidemmän aikaan ongelmia takajarrun kanssa ja mikään ei ollut auttanut ja alkoi jo uskoa loppua, että saanko sitä lainkaan ajokuntoon tätä reissua varten. Lopulta ongelman ratkaisi Rahkaäijä myöhään maanantai-iltana, vaikka olin kiikuttanut pyörää ympäri Tamperetta, että ongelman ratkaisi joku, jonka työ on korjata pyöriä. Se oli pitkä ja kivinen maanantai, mutta sen vaan sanon, ettei päivän tapahtumat liiemmin lisänneet luottamustani kaikkia paikallisia pyöräliikkeitä kohtaan. Huhhuh! Pääasia on kuitenkin, että Kona on ajokunnossa ja päästiin perille.
Leokolla oli kova yritys päästä salamatkustajana mukaan.
Neljä pyörää mahtui pakuun. Ei helposti, mutta mahtui kuitenkin!
Vaasasta bongattiin uskomaton juttu eli Lidl-outlet! Siellä oli pakko käydä, ei kuitenkaan tehty mitään löytöjä.
Matka tänne meni yllättävän mukavasti, vaikka Tampere-Åre -välille saa kulumaan noin neljätoista tuntia. Ajokeli Ruotsin puolella oli aivan upea, kelpasi kaahailla Jämtlandin mutkateillä!
Itsehän en kaahannut, vaan ajoin täysin nopeusrajoitusten mukaan.
 Eilinen ajopäivä alkoi vähän tylsästi, kun iso kabiinihissi oli rikki ja se on ainoa, joka vie ylös asti. Edellisvuosina puolesta välistä ylös on päässyt myös pienemmällä gondolihissillä, mutta tänä kesänä me ollaan niin myöhään liikkeellä, että gondoli oli pistetty jo odottelemaan laskettelukauden alkua. Ruotsin pojat kuitenkin näppärästi korjasi ison hissin meidän lounastauolla ja vihdoin päästiin ylös asti eli noin 1300 metriin. Åreskutan-mäellä on korkeutta peräti 1420 metriä, mutta fillarireitit alkaa vähän alempaa. Hissin yläasemalta alkaa kaikkien aikojen paras reitti eli Easyrider, joka on  viisi kilometriä pitkä polku jylhissä maisemissa kivikoissa ja kallioilla. Easyrider on varmaan se asia, joka meidät joka vuosi vetää tänne. Se on vaan niin upea reitti!
Täällä me taas ollaan!
Easyriderilla oli paikoin vähän lunta. Hyvää elokuuta!
Tässä maisemassa silmä lepää, enkä vähiten tarkoita pyörääni.
Eilen ajeltiin kaksi settiä eli ennen lounasta kympistä kahteentoista ja toinen setti kahdesta viiteen. Osa tästä ajasta on tietenkin hisseihin jonottelua ja hissillä nousua, mutta kyllä varsinaista ajoa varmaan nelisen tuntia tuli eilen. Ja sen huomaa nyt jokaisesta lihaksesta! Erityisesti kädet ja kaikki käsivarsien lihakset on todella kovilla. Voisi ajatella, että sehän on kevyttä kauraa ajaa mäkeä alas, mutta se on oikeasti aivan hullun raskasta! Ylhäältä alas polkua on yhteensä yhdeksän kilometriä, eikä ainakaan mulla ole mitään saumaa ajaa koko matkaa pysähtymättä kertaakaan. Eilen tokavikalla laskulla tultiin erittäin kovaa ylhäältä alas, että ehdittiin päivän viimeiseen hissiin ja kaksi tai kolme kertaa pysähdyin puoleksi minuutiksi vetämään happea ja aikaa meni silti suunnilleen 27 minuuttia.

Isossa kabiinikärryssä oli tunnelmaa. Kaveri vasemmalla huomasi tilaisuutensa tulleen.
Uskomatonta, että tällaisessa kivikossa voi oikeasti ajaa!
Rahkaäijä kompuroi jo eilen ja rikkoi pyörästään takavaihtajan korvakkeen, mutta mahtavalla tuurilla siihen oli varaosa mukana ja ukkeli fiksasi pyöränsä takaisin kuntoon lounastauon aikana.
Puuha-Lauri kaiken korjaa!
Tällä hetkellä reissun suunnitelma näyttää siltä, että Åressa pommitetaan yhteensä kolme ajopäivää ja alkuviikosta siirrytään vähän etelämmäs Järvsöhön ajamaan. Myös siellä on bike park ja hyvä parkki kuulemma onkin. Siitä on nyt kuultu kehuja niin paljon, että pakko sekin on testata tällä reissulla. Åressa joidenkin reittien kunnossapito on ehkä vähän laiminlyöty, mutta Järvsössä sen sijaan polut pitäisi olla ihan priimaa. Järvsössä ajellaan tämänhetkisen suunnitelman mukaan pari päivää ja siitä jatketaan Gävlen kautta Tukholmaan, josta laiva tuo Suomeen viikon päästä. Lisäksi ajateltiin lauantaina poiketa Norjan puolella Trondheimissa, sinne ei ole kuin parin tunnin matka. Eli paljon ajelua niin pyörällä kuin autolla luvassa!
Åre-matkojen perinteitä kunnioittaen käytiin tietenkin Tännforsen-vesiputouksella eilen!
Täällä Åressa ollaan jälleen tutussa mökissä ja tuntui ihan kuin olisi omalle kesämökille palannut. Muutenkin tuntuu hyvältä, kun tietää mistä löytyy lähikauppa ja muistaa vielä missä hyllyssä siellä on rahkat ja kuviot on muutenkin ennestään tuttuja. Tuo Järvsön keikka tuo sitten eksotiikan tälle reissulle.
Ajopäivät on sen verran tiukkoja, että tuntuu, ettei mikään maailman ruoka riitä tuomaan tarpeeksi voimia, mutta onneksi Åren ICA:sta löytyy hyvät valikoimat karkkeja ja jätskiä.
Ei ollut niin hyvää, 3/5.
Ruotsissa kaikki on toisin, Fairykin on Yes.
Kohta me lähetään mäkeen, vaikka ei olisi lainkaan hassumpaa jäädä tähän sängylle katselemaan leffoja ja syömään lisää jätskiä. On aivan superihanaa olla vihdoin lomalla!

2 kommenttia: