Lomanlopettajaiset Poronpolulla

Lomalaiskottelut on takana päin ja nyt jo tahkotaan kolmatta päivää bruttokansantuotetta nousuun. Sunnuntaina viimeisen lomapäivän kunniaksi lähdettiin mun pyöräilykaverin Sarin kanssa Poronpolulle polkemaan. Nimestä voisi päätellä, että lähdettiin vähintään Kuusamoon asti pyöräilemään, mutta tällä kertaa riitti autosiirtymä vajaan puolentoista tunnin päähän Lopelle.

Orange on jo nokka kohti Poronpolkua. Pilkutin on muuten mahtava paikannimi!

Poronpolun maisemissa on joskus ollut sarvipäitä, sillä 60-70-luvun vaihteessa alueella oli koeluontoisesti poroja. Porot lähti, mutta polku jäi.
Kun yrittää löytää netistä tietoja, mistä alkaa vaikka jokin luontopolku, vaellusreitti tai eräkämppä, ohjeet ovat aina tasoa "Aja Mökkitietä viisi kilometriä ja käänny punaisen tönön kohdalta oikealle ja aja seuraavaa tietä, kunnes näet karhun kurkistavan metsästä ja tee u-käännös ja mene vasemmalle. Polku alkaa sieltä tai ehkä ei." Siis oikeesti, miksi ei vaan voi antaa tarkkaa osoitetta tai sijaintia? Ehkä suomalaiset luontokohteet on niin suuria salaisuuksia, että vain aidot eräjormat saa ne löytää. Mä en oo semmonen, vaan vaadin aina tarkkoja navigaattoriosoitteita. Me pysäköitiin auto aika tarkalleen osoitteeseen Rautakoskentie 525, josta löytyi pieni ja soma metsäautotien alku. Varsinainen Poronpolku alkoi muutama sata metriä Rautakoskentietä pohjoiseen mennessä oikealta puolelta. Ei kestä kiittää, kun googletat, että mistä pääset Poronpolulle. Reitin voi aloittaa myös polun ns. eteläpäästä Luutasuon suunnasta, muttaTampereelta tullessa oli lyhyempi matka tähän pohjoispäähän

Poronpolulla on joka vuosi Poronpolkupäivä, jolloin polulla seikkailee satoja ihmisiä jalan ja pyörillä.

Kun polku oli löydetty, lähtivät White ja Orange matkalle urheine kuskeineen. Alkuun pyöriteltiin navigaattoria ja karttaa aika paljon, ettei vaan jouduta reitille, joka vie Punelian salmelle päin. Siellä on tosiaan salmi elikkäs vesistö, josta pääsee lossilla yli tasan yhtenä päivänä vuodessa.

"Ollaanks me viä kartalla?!"

Matkalla oli paljon pieniä metsäjärviä.

Pyörät meni ottaan rannalle arskaa.

Keli oli varsinkin alkumatkasta aivan ihastuttava, aurinko paistoi ja oli tyyni ja mukava keli, ei lainkaan syksyinen. Auringon lisäksi mukavaa lisälämpöä toi reitin mäet, joita riittää runsaasti. Polku menee paljolti ylös ja alas harjumaisemissa ja jokaisen alamäen jälkeen tulee aivan varmasti ylämäki. Osan ylämäistä me reippaina tyttöinä jaksettiin polkea ylös, mutta osa oli niin jyrkkiä, että sai tehdä töitä työntääkseen pyörän nyppylän päälle.

Työnnän tän pyörän taivaaseen asti, on niin pitkä mäki.

Tästä alkoi niin jyrkkä alamäki, että teki mieli vain heittää pyörä alas ja mennä itse pyllymäkeä perässä.

Meillä on Sarin kanssa eriäviä näkemyksiä pitkospuiden ajamisesta. Mä ajan ja Sari ei. Yhdet pitkospuut Sari ajoi, kun kovasti yllytin hullua.

Teknisesti Poronpolku oli suht helppoa ajettavaa, mikään paikka ei jäänyt ajamatta niitä muutamia pommeja ala- ja ylämäkiä lukuunottamatta. Läskipyörällä pärjäsi aivan kivasti ja etujoustoinenkin saattaisi riittää. Hiekkatiesiirtymiä oli myös jonkin verran, että ihan koko reittiä ei tarvitse jumpata metsässä. Me ajettiin niin sanotusti koko kierros, mutta tuolla pystyy tekemään myös vähän lyhyempiä lenkuroita.

Tajusin vasta tästä kuvasta kotona, kuinka kaksosina oltiin liikenteessä. Molemmilla turkoosit kypärät ja huomiokeltainen takki ja mustat housut.

Löydettiin matkalta viihtyisä kesäasunto.

Jos mä oon kova puhumaan, niin Sari on kyllä joku aivan tolkuton pälätyskone. Ja siis vain hyvässä mielessä! Ei paljon ollut pelkoa karhuista, kun sinitukka ja punatukka kalkatti koko matkan. Meitä yhdistää se, että molemmat on sellaisia hyväntuulen fiilistelypyörälijöitä, joiden harrastuksessa tärkeässä osassa on värikäs pyörä, iloinen mieli ja hyvät eväät. Pyörämaailmaan mahtuu niin monenlaista polkijaa ja matkalla Sarin kanssa rupateltiin tai lähinnä vaahdottiin sellaisista ryppyotsafillaristeista, jotka ottaa harrastuksen äärimmäisen tosissaan ja vaatii sitä myös muilta ja latistaa innon uskomattomalla vaatimuslistallaan siitä, mitä fillariharrastajan tulee tietää, osata ja omistaa. Molemmat on tällaisiin kunnon ryppyotsiin toisinaan törmännyt.

Punaiset merkit matkalla johdatti hyvin, vähän kuin piparinmurut Hannua ja Kerttua konsanaan.

Kerron nyt faktan. Maastopyöräilyä on lupa harrastaa alle tonnin pyörällä, ja ilman että tietää keulan ja renkaiden tarkkaa painetta kahden desimaalin tarkkuudella, ja ilman että osaa purkaa ja koota koko pyörän, ja ilman, että kantaa koko ajan repussaan täydellistä työkalupakkia ja vuoden eväitä ja suuronnettomuusensiapupakettia. Juomaa kannattaa olla aina ja vähän energiaa, jos on taipumusta pahoinvointiin, kuten mulla. Pientä sidetarvetta ja varasisurin ja pikkupumpun voi ottaa myös mukaan, mutta joku roti. Jollain menee varmaan tunteisiin, kun sanon tän, mutta varsinkin naisena tuntuu, että joutuu koko ajan todistelemaan jotain oikeutustaan osallistua fillariharrastukseen. Ihan kaikilla on oikeus ajaa metsässä, oli pyörä, kunto tai osaaminen mitä tahansa. Älä oikeesti lannistu, vaikka et ymmärtäis mitään polkupyöristä, mutta haluat silti harrastaa. Sulla on siihen täysi oikeus ja opit kyllä pikkuhiljaa. Ihan sama, kun mää alkaisin vaatiin kaikilta, jotka laittaa YouTubeen videoita, että ne pitää kuvata vähintään 10 000 euron kamerakalustolla ja editoida Premier Prolla ja optimoida täydellisesti YouTubessa. Tai että ei ole oikeutta käydä salilla, jos ei tiedä Wilksin pisteitään, käytä Wahlandersin nostovyötä ja palvo joka ilta Fredrik Smulterin ja Ray Williamsin kuvia.

En tiedä tarkkaan paljonko lenkillä oli painetta renkaissa, mutta täysin sopivasti.

Sarppandaaleni se on kova likka räpsimään kuvia!

Huhhuh, kun alkoi verenpaine nousemaan. Mikään ei niin raivostuta, kun itseriittoiset lannistajat. Mää oon mielummin aina kannustaja, kun lannistaja. Mutta takaisin Poronpolkuun! Ensimmäisen kunnon ruokatauko pidettiin noin 11 kilometrin kohdalla, mitä edelsi varsin reipas määrä nousuja ja laskuja. Kuvia tietysti räpsittiin joka välissä ja pysähdyttiin ihmettelemään metsää, joka näytti palaneelta maantasolta. Sari ehdotti, että sen täytyy olla alakulo. :D

Sari ottaa kuvaa alakulosta ja Orangesta.

Mittaa meidän upealle sunnuntailenkille tuli 29,1 kilometriä, joka oli aivan riittävästi tällä erää. Jatkuvat nousut vaati veronsa ja molemmat oli aika poikki retken jälkeen. Aikaa meillä meni 3 h 49 min, joista 2 h 50 min poljettiin ja lopun aikaa syötiin eväitä ja räpsittiin kuvia. Ja ehkä vähän vedettiin happea mäkien työntämisen jälkeen. Katseltiin Stravasta, että joku nainen oli hilpaissut saman reissun 2,5 tuntiin. Kovasti ei varmaan ollut pitänyt taukoja hän. Me tultiin siis alku ja loppu samaa reittiä, että vältyttiin salmen yli uimiselta. Ajettiin reitti niin sanotusti kellon suuntaan ja näin se olikin järkevä, koska opasteet oli varsin selkeästi niin päin. Jossain risteyskohdissa lisäopasteista ei olisi ollut mitään haittaa, mutta vältyttiin eksymiseltä. Paitsi melko lopussa otettiin joku ihan oma metsäpätkä ohjelmistoon, mutta se oli vain mukava lisä!

Helposti voin kyllä suositella Poronpolkua kaikille innokkaille maastokuskeille, varsin kiva päiväretki ja kohtullisen matkan päässä niin Tampereelta kuin Helsingistäkin ja miksei myös Turun suunnasta.

Kyllä tämmöstä valtatietä kelpaa päästellä!

Nyt siirtyy fokus pyörän satulasta kyykkyhäkkiin, sillä homman nimi on se, että reilun kuuden viikon päästä on voimanostokisat! Lomareissun takia tuli pidettyä pari vähän kevyempää viikkoa ja sehän kannatti, sillä eilen salilla rauta nousi varsin mukavasti. Toivottavasti tunnelma ja voimat ovat jatkossakin nousujohteisia!

Me ollaan muuten viikonloppuna Pirkkalan Verkkokaupana avajaisissa vetämässä liveshowta molempina päivinä viikonloppuna, niin tuu morjestamaan, jos pyörit siellä päin!