Kun olin seiskaluokalla koulussa, mun huone remontoitiin. Sain itse päättää pintojen ja sisustuksen värit ja halusin limenvihreät seinät ja päiväpeiton ja verhojen väriksi valkkasin erittäin intensiivisen pinkin. Merkittävästi ei ole maku muuttunut 13 vuodessa.
|
Rumilus-Kona viime viikonloppuna Sappeessa, Rahkaäijä vähän fiksas jarrulevyasioita! |
Mulla on ollut aina vähän ristiriitainen suhde alamäkipyörääni Konaan. Se on tavallaan ihan kiva ja hyvä ajaa, mutta meille ei ole oikein koskaan syntynyt läheistä suhdetta. Se johtuu siitä, että Kona on ollut ruma. Värinä joku aivan kammottava harmaan ja tummansinisen epäpyhä liitto ja tehostevärinä kulta. Kulta?! Kullanväri on ehkä viimeinen, mitä käytän yhtään missään. Tämän vuoksi sainkin villin vision, että Kona pitää maalata! Ihan heti ei Rahkaäijä lämmennyt tälle idealle, mutta viikko sitten alettiin tositoimiin. Vihreitä pyöriä mulla on tällä hetkellä peräti kaksi, joten jokin muu väri saisi tällä kertaa näytellä pääosaa. Jännästi molemmille tuli mieleen kirkkaan pinkki ja tehosteväriksi limenvihreä. Inspiraatio tuli ajoasustani, joka yllättäen on näissä väreissä.
|
Inspiraatioasu. |
Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Ensin pestiin pyörä ja otettiin kuvat kaikista osista jotka jäisivät maalin alle. Tämän jälkeen otettiin renkaat ja vanteet pois ja suojattiin etu- ja takaiskarit, jarrupalat ja muut herkät paikat. Pohjalle vedettiin valkoista spraymaalia pari kerrosta, että pinkki väri pääsisi kaikkein parhaiten oikeuksiinsa. Neonpinkki spray löytyi Motonetistä ja käytiin useammassa paikassa ennen sitä, koska en halunnut tyytyä mihinkään kompromissiväriin. Jo ensimmäiset suihkaukset runkoon paljastivat, että etsintä palkittiin ja löysimme täydellisen värin.
|
Valkosta alle ja pinkkiä päälle! |
Pinkkiä vedettiin runkoon muistaakseni kolme kerrosta. Toiselta puolelta väri vähän halkeili, mutta mitäs pienistä. Itte tehty, niin vähän pitää olla sen näköinenkin! Kun runko oli saatu maalattua, aloin suunnittelemaan koristeluita ja tilasin netistä pyörään limenvihreät kahvat ja vaaleanpunaisen ketjusuojuksen. Koristeluita varten ostin valkoisen maalikynän, vihreää akryylimaalia (akryylimaaleja olisi ollut kotonakin, mutta oikea sävy puuttui) ja vähän tarroja. Akryylimaalilla maalasin runkoon Kona-tekstin ja toisella puolella lukevan Kinky Pinkyn. Pyörän malli on siis nykyään Kona Kinky Pinky. Pervessi pinkkiläinen, höhöh! Maalikynällä roiskin muita tekstejä ja kuvia pyörään, sieltä löytyy muun muassa pääkallo ja kirkkovene. Kyllä semmoset jokaisesta alamäkipyörästä pitää löytyä! Timanttitarroja liimasin ohjaustankoon ja jarrukahvoihin ja runkoon länttäsin pari kissatarraa, mutta pahoin pelkään, ettei kissat tule pysymään rungossa.
|
Tein sapluunan itse ja säästin. |
|
Timantit on ikuisiaaaa, voou vou... |
|
Siinähän on aivan selvästi ylhäällä Leo, keskellä Leokoja kaksi kappaletta ja alhaalla vielä Nelli-kissa maalta. |
Kun kerran päätettiin lähteä näihin maalaushommiin, niin Rahkaäijä ehdotti, että vedetään vanteet vielä vihreiksi. No sehän sopii! Vanteet maalattiin myös ensin pariin kertaan valkoisella ja sitten kaksi kerrosta vihreää päälle, niin hyvä tuli. Jälkikäteen ajatellen tämä vanteiden maalaus oli ehdoton loppusilaus, joka kruunasi kokonaisuuden.
|
Aika herkullinen vihreä tuli! |
Tänään oli viimein totuuden hetki ja laitettiin pyörä kasaan. En kestä, kuinka upea siitä tuli!
|
"Saanko esitellä, uusi Kona... |
|
...Jonka tyylikäs Kinky Pinky -malli sopii asennemuijille!" |
|
Ei oo Rockshockit eikä Foxit mitään, kun keulan merkki on Rahkamuija. :D |
Rakastan värejä ja värikkyyttä ja saan valtavasti hyvää energiaa värikkäistä vaatteista ja pyöristä ja muista hyvänvärisistä jutuista. Nyt Konassa on mahtava boogie ja alan hymyilemään, kun katsonkin näitä kuvia. Mä vastustan myös kaikenlaista ryppyotsaisuutta ja ankeilua ja sen takia onkin hauska vähän rikkoa kaavaa ja maalata kallis pyörä ihan läpällä. No kallis ja kallis, se on varmaan kymmenen vuotta vanha malli ja eikä siitä tonnia enempää saisi, mutta ei näin vaan kuulu tehdä. Mua ei semmoset kirjottamattomat säännöt koske ja maalaan pyöräni, jos saan siitä hyvää mieltä. Suosittelen muillekin pientä fillarin tuunausta, jos sykkeli näyttää nyt liian ankealta.
|
Juutuup mani! Se on semmonen sisäpiirin vitsi, että kaikenlaista ostellaan YouTube-rahalla. Yleensä se pitää sanoa, kun asioi Prismassa tai shoppailee Pirkkaa tai Rainbowta tai ostaa Nettiauto-sivuston halvimman linttapulkan peltoautoksi. Sopii hyvin tähän arvokkaaseen projektiin! |
Laskeskelin, että tämä muodonmuutosprojekti maksoi noin 90 euroa, joista maalit ja maalikynä oli noin 50 euroa. Neonpinkkiä maalia jäi yksi purkki kokonaan käyttämättä, mutta sillä voi sitten roiskia vielä jotain muuta. Samoin maalitussia ja vihreää akryylimaalia on vielä jäljellä. Kokonaan meni siis kaksi spraypurkkia valkoista, noin 1,5 pulloa pinkkiä ja vajaa vihreä. Kissatarrojakin jäi vielä!
|
Joo morjesta pöytään, kuinka pähnäkkä fillari! Nyt niitä vuoria tänne päin kiitos! |
Nyt tämä pyörä odottaa kovasti, että pääsee Åren ja Järvsön rinteille, mutta sitä ennen sitä pitää vielä käydä ulkoiluttamassa Sappeessa ja kokeilla, että kaikki varmasti toimii. En halua ajatella, miltä pyörä näyttää, kun sillä pari päivää ruopii menemään jossain rapakoissa ja kivikoissa, mutta nyt nautin vielä vähän aikaa täydellisen pinkistä väristä!
On värikäs ja hieno pyörä siitä plussat kun osaa ja viitsii ja saa kaikkea aikaiseksi, mutta mutta mutta, missä on viimeisen pyöräilykuvan kypärä, ai ai ai.
VastaaPoistaMukavaa tulevaa lomaa Rahkaväelle
Aijai, aika paha, kun kypärä uupuu! Onneks ajoin vaan kuvaa varten muutaman metrin. 😁
PoistaKiitos!
Kiitos itsellesi :-)
PoistaAijai, on kuin karamelli! Aivan mahtavan näköinen. Fillarin ulkonäöllä on kyllä väliä! Hyvän värinen ja näköinen pyörä on ihan must! Se innostaa ajamaan ja tuntuu, että pyörästäkin tulee rakkaampi kun se on vielä mieluisan näköinen.
VastaaPoistaKiitos! Ja todellakin samaa mieltä, pyörään ei vaan voi muodostua hyvää suhdetta, jollei pyörä sekä tunnu että näytä kivalta!
Poista