Täällä sitä ollaan, Ruotsin kuningaskunnassa, Jämtlandin läänissä, Åren kunnassa, Tegefjällin kylässä. Eilen oli ensimmäinen ajopäivä, enkä voi tarpeeksi korostaa kuinka siistiä täällä on.
Lauantai-aamuna siis saavuttiin lautalla Uumajan satamaan ja ajettiin siitä Uumajan maaseudulle. Pitkän hiekkatien päästä löytyi Hälje Gård -tila, jossa lehmät ammui pellolla ja kukko piti jöötä kanoille.
Tilalla asuu Erik Johansson perheineen ja Erikille ei kannata pahemmin ryttyillä, koska mies on entinen Ruotsin mestari nyrkkeilyssä. Vielä enemmän riitahaluja vähentää se fakta, että Erikillä on nurkat täynnä dynamiittia! Ukkeli pitää Swedish dynamite -youtubekanavaa, jossa on siis ideana räjäyttää asioita dynamiitilla.
Luvassa olikin siis varsin eeppinen taistelu, Hydraulic press channel vs. Swedish Dynamite. Suomi vastaan Ruotsi.
Kun saimme syötyä Erikin tekemät lammaspurilaiset, lähdettiin metsään vähän räjäyttelemään.
Kyllä mää taas mietin, että miten tähän on tultu. Siellä me oltiin keskellä hakkuuaukeeta jonkun tuntemattoman ruotsalaisen kanssa, joka tykkää räjäyttää dymatiilla pianoja ja bajamajoja. Mutta uskoisin, että videoista tuli erittäin hyviä ja toivon todella, että ihmiset löytää niiden ansiosta Erikin päättömän kanavan. Erik oli uskomattoman symppis ja kiva tyyppi. Kun kuvaukset oli saatu päätöksen, Erik pyysi meitä vielä jäämään syömään ja siellä me istuttiin punaisen maalaistalon pirtinpöydän ääressä ja juteltiin Erikin lasten kanssa. Tarjolla oli jotain ihme vaaleita palleroita, jotka keitettiin ja niissä oli lihaa sisällä. Pallot syötiin voin ja puolukkahillon kanssa. Kuulemma jotakin pohjoisruotsalaista kansallisruokaa. Ihan hyviä, vaikka ensin olin vähän skeptinen.
Lähdettiin illalla vielä ajamaan kohti Årea ja ajomatkan maisemat oli koko matkan kuten kuvassa. Metsää ja horisontissa näkyviä vaaroja ja tuntureita ja välillä vähän jokea tai järveä.
Perillä meitä odotti sama mökki kuin viime vuonna ja tämä on varmaan Åren alueen halvin mökki, mutta kaikki meidän kriteerit täyttävä. On sauna, telkkari ja pehmeä sänky ja ruuanlaittokin onnistuu. Täydellistä!
Keli on erittäin vaihteleva ja eilen satoi melkein koko päivän ja tänään aamulla, mutta nyt näyttää loppupäiväksi poutaantuvan. Rinteet on tietysti aika märkiä, mikä tarkoittaa erittäin mutaisia vaatteita. Mutta ei se mitään, sade ei varsinaista ajamista haittaa ja mökissä on kuivauskaappi. Kengät tuskin kuitenkaan kuivuvat koko viikolla.
Reitit on tosi hyvässä kunnossa ja ajettavaa riittää bike parkissa ihan loputtomasti. Matka 1300 metrin korkeudesta alas on aika käsittämätön, kun reitti mutkittelee rinteessä. Olikohan niin, että matkaa tulee noin yhdeksän kilometriä ylhäältä alas. Sitä on melko mahdoton ajaa putkeen lepäämättä välillä. Alamäen ajaminen on kuitenkin erittäin fyysistä puuhaa ja kroppa on kovilla. Mutta kuten sanottu, tää on aivan mahtavaa! Erityisesti pidän vuoren yläpään reiteistä, joilla on paljon kalliota ja kivikkoja.
Tänä vuonna mulla on eri pyörä, kuin viime vuonna ja sen todella huomaa. Nyt pyörä on ihan puhtaasti alamäkeen tarkoitettu ja se yllättäen tekee ajamisesta huomattavasti vaivattomampaa. 😀 Eilen muun muassa totesin, että kohdat, jotka viime vuonna aiheuttivat kuumotusta, menevät nyt ihan leikiten. Oli siis ihan fiksu veto vähän päivittää pyörää.
Yllä olevassa kuvassa on muuten mun lempiajopaikka koko bike parkissa. Loiva ja vauhdikas laaksopätkä, jossa pääsee todella kovaa ja pätkä loppuu tunturipuron läpi ajamiseen. Niin paras!
Päivärytmi täällä on aika sama kuin viime vuodenkin reissulla. Kympiltä aamulla mäkeen, puolen päivän aikaa syömään ja sen jälkeen ajoa niin kauan kuin hissit menee kiinni. Vika hissinousu kannattaa tähdätä just ennen neljään, koska neljältä hissit lopettavat päivänsä. Vuorelta laskettelee alas helposti 40 minuuttiakin, kun vähän lepää välillä, niin ajopäivä päättyy viiden aikaan. Loppuilta vaan syödään ja lötkötään tai poiketaan jossakin hyvin valitussa turistikohteessa. Eilen lilluttiin ilta kylpylässä ja teki kyllä hyvää, kun eka ajopäivä oli aika shokki kaikille lihaksille.
Nyt popsin loput lohkoperunat ja lohet naamariin ja sitten lähdetään taas mäkeen. Tää on sitä lomaa! 🚲
Terveisiä Vaasasta! Kaikki varmaan luuli, että Rahkamuija on kuollut tai paennut maasta, mutta edelleen elossa ja hyvissä ruumiinvoimissa ja Vaasassa. Loma alkoi jo viikko sitten, mutta käytännössä ollaan oltu lomalla nyt viisi tuntia, eli siitä asti kun lähdettiin Tampereelta tänään.
Ihan hullu viikko takana, piti kuvata lomareissun ajaksi videoita varastoon ja päivät oli täynnä muutakin äksöniä. Yle tekee dokkaria tubettajista ja kuvaaja käveli tällä viikolla kaksi päivää meidän perässä ja eilen kyykkäsin ja penkkasin tv-kameroiden edessä. Meillä kävi myös eräs saksalainen fani/yhteistyökumppani, ja kun oltiin tarpeeksi prässätty asioita, vietiin hänet Tammelantorille Veijon kokkitykkiin syömään päivän kalalajitelmaa. Arvosti kovin!
Eilen kävi myös sellanen hauska juttu, että Rahkaäijä valittiin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi! Ihan superhieno juttu! Äijä siis edustaa nyt Tamperetta Suomen positiivisin -kilpailussa ja toivottavasti tuo pystin kotiin. Sitten mennään kyllä torille suihkulähteeseen uimaan!
Me ollaan siis tosiaan Vaasassa yötä ja seilataan aamulautalla Uumajaan. Siellä meillä on pieni kuvauskeikka ja sitten paahdetaan Volkkarin turbo punaisena Åreen. Siellä ei muuten tarvitse kärvistellä helteessä, mutta ei sinne aurinkoa mennäkään ottamaan. 😀
Matkalla Vaasaan kurvattiin Tuurin kyläkaupan kautta, koska se vaan kuuluu kesälomareissuun.
Tuuri on kyllä uskomaton paikka, ihan kuin joku junttien Las Vegas, eli just sopiva meille! Pidettiin pieni evästauko ja käytiin shoppailemassa kesän tyylikkäimmät vaatteet. Kunnon white trash -paita Rahkaäijälle ja kissaoksennuskalsarit mulle. :D
Kissoista puheenollen, Leksat jäi kotiin ja heitä ympärivuorokautisesti tuli palvelemaan hovimestari, joka pyytettömästi ruokkii ja paijaa karvakavereita meidän lomaillessa.
Nyt me nautitaan Vaasan aurinkoisesta illasta ja fiilistellään lomaa. Hyvää viikonloppua!
Ihan piti elää tätäkin kesää yli heinäkuun puolivälin, että päästiin ensimmäistä kertaa pommittamaan Sappeeseen alamäkeä. Vaikka kuinka monta kertaa on pitänyt mennä ja päiväkin päätetty etukäteen, mutta aina on tullut jotain. Jos ei muuta, niin piinaava laiskotus. Melkein rupesi jo ressaamaan, että eikö me ikinä ehditä ja vähän pitäis edes saada tuntumaan, kun ens viikolla ajetaan jo Åressa. Kun päästiin rinteeseen, kysyin, että miten tällä ajetaan. Ihan kun en olisi koskaan ennen alamäkeä ajanut! No en ollutkaan tällä pyörällä, koska Kona on hankittu vasta keväällä.
Ei kesää ilman kuvaa Sappeen päältä.
Pari laskua se otti, mutta sitten sain taas sarvista kiinni. Ekalla hissimatkalla kylläkin putosin kyydistä, kun oli hissimatkustus vähän hakusessa. Mutta ei käynyt mitenkään ja työnsin vaan ylös.
Hissiura, samoin kuin monet muut reitit oli jo tosi kuluneita, eli ainakin joku muu on jo ajanut tänä kesänä paljon. Hissiura oli ihan täynnä pään kokosia kiviä ja kävi vaan mielessä, että on se mukavaa istua sitten Åressa gondolihississä koko matka ylös asti.
Elämä tai ainakin pyörä menee alamäkeen.
Ajon jälkeen tuli oikein helpotus, että selvisin hengissä ja tämä oli vieläkin kivaa. Etukäteen olin ihan vakuuttunut, että mistään ei tuu mitään, mutta uusi pyörä pysyi ihan yllättävän hyvin hanskassa ja jo parissa tunnissa tuli reilusti lisää vauhtia. Kun kerran päästiin ajamisen makuun, heti perjantaina mennään uudestaan, koska Sappeessa järjestetään Sappee bike fest -tapahtuma ja siellä pitää ajokoulua Matti Lehikoinen. Oon ihan fiiliksissä jo valmiiksi, koska oon seuraillut Lehikoisen hommia pidemmän aikaa ja lukenut miehestä kaikki artikkelit, jotka on missään vastaan tullut. Rahkaäijä on ollut kerran aiemmin Lehikoisen ajokoulussa ja kehuu sitä vieläkin, joten odotuksen on kovat. Kurssi tulee hyvään saumaan, kun opit pääsevät heti testiin Åreskustanilta alas rytyytellessä.
Se on aina jännittävää odotella, että toi silta kippaa. :D
Tämä olikin oikeastaan ensimmäinen raskas liikunta, mitä tein reiluun viikkoon, kun viime viikolla selkä suuttui jotenkin todenteolla ja pari päivää kuljin kun vanhus. Selkäkipu on nyt kuitenkin taakse jäänyttä elämää, eikä ajaminen tuntunut tänään yhtään pahalta. Kyykkäämisenkin voisi taas aloitella, mutta tällä kertaa voisi kehonhuollolle antaa hetken tai pari, niin voisi säästyä turhilta säryiltä.
Viikonloppuna kuvattiin videoo, jossa juoksen meloni kainalossa Hervannan urheilukentällä. Mitä? Videon julkaisua odotellessa.
Kesä ei ole varsinaisesti ollut mitään reenin kulta-aikaa, mutta viime kesä oli vähän samanlainen löysän reenin kausi. Loman jälkeen voisi vähän aktivoitua, jos meinaa joulukuun voimanoston SM-kisoissa saada sijoitukseksi muutakin kuin viimeisen sijan. Mutta en ota paineita, kärkikahinoihin ei ole mitään asiaa kuitenkaan, joten omaa parasta sinne joka tapauksessa lähdetään tekemään. Mutta ei, heinäkuussa en aio ajatella vielä joulukuuta! Sen sijaan ajattelen hyvin voimakkaasti kesälomaa, joka alkaa kahden työpäivän päästä. Jihuu! Sitten en tee muuta, kuin pyydystä Pokemoneja pitkin kylää. ;)
Mä olin kova Ruisrockin kävijä monta vuotta teini-iässä, mutta edellisen kerran olin poikennut ihailemassa Ruissalon maisemia vuonna 2009. Nyt heti perään 2016 päätin lähteä katsomaan näkyykö hanhia ja eksoottisia lehtipuita. Seuran rekrytoiminen mukaan oli mielenkiintoinen prosessi, kun seuralainen, jolle ostin lipun, ei päässytkään mukaan. Monen kieltäytyjän jälkeen sain huijattua mukaani Anninan, huippumuijan töistä. Eipä tiennyt Annina, mihin ryhtyi!
Mustat pilvet menomatkalla oli todellinen lupaus seikkailusta, kun mulla oli vain kesähepeneet mukana. Mikään ukkonen tai raekuuro ei kuitenkaan koskaan yltä Ruissaloon asti ja taivas tyhjeni vedestä jo matkalla.
Lyötiin auto viralliseen Ruisrock-parkkiin, josta oikein maksettiin rahaa. Mulla on periaate, että en maksa pysäköinnistä, jollei ole pakko ja alkuperäinen suunnitelma oli lyödä auto jonnekin kauas puskaan ja polkea pyörällä mestoille. Heräsin kuitenkin todellisuuteen, kun pyöräparkki maksoi 4 €/per pyörä ja autoparkki 5 €/auto ja parkista pääsi ilmaisella bussilla kävelymatkan päähän. Ihan älytön juttu.
Kun saatiin auto parkkiin ja lähdettiin bussijonoon, muistin, että edellinen Ruissireissu oli tosiaan joskus viime vuosikymmenellä, koska kaikki muut festareille lähteneet näyttivät noin 16-vuotialta eli silloin viime vuosikymmenellä syntyneiltä. Vedettiin vaan aurinkolaseja syvemmälle päähän, ettei kukaan huomaa, että ollaan jo reilusti ylitetty täysi-iän kynnys.
Ruissaloon kävellessä molemmille tuli mieleen kaikki vanhat kävelyreissut festarialueelle ja sieltä pois ja niitä muistellessa kävelymatka sujui varsin rattoisasti. Portille oli ihan älytön jono, mutta ei se mitään, koska joka toisella oli mukana joku kannettava soitinpömpeli, josta tuli sekaisin niin Antti Tuiskut, kuin Teflon Brothersit. Siinä jonotellessa Robin veti keikkaansa Rantalavalla ja sekös harmitti, koska salaa vähän tykkään Robinista ja olisin halunnut nähdä sen shown. Kun vihdoin päästin alueelle sisään, nähtiin Olavi Uusivirran viimeinen biisi ja Robinin viimeinen biisi. Eihän sitä nyt enempää olisikaan tarvinut nähdä!
Iik, Robiiiiin! Vaikka ei Robinin musiikista tykkäisi, voi varmaan myöntää, että jäbä on tehnyt jotain oikein, kun on päässyt niin pitkälle.
Festarialueen järjestys oli tietty ihan sotkettu sitten viime näkemän, mutta Annina väitti, että tällä pohjapiirroksella on menty jo vuosia. Pyh! Alkuun vaan pyörittiin alueella ja syötiin kehnot burritot ja ihmeteltiin sitä, kuinka kaikkien näiden lasten äidit on päästänyt pikkumussukkansa riehuun festareille.
Festarileivoksia, näitä ei ollut viimeksi.
Onneksi en sortunut mihinkään varmuuden vuoksi -farkkuihin ja itsepäisesti pistin kesähepenet ukkosvaroituksista huolimatta.
Ihan uusi kokemus oli myös anniskelualueella hengailu, koska aikanaan oltiin ensin itse liian nuoria, ja sitten kun olisi itse päässyt, seuralaiset oli liian nuoria, eikä niitä viitsinyt hylätä sen takia. Ihan yhtä kännissä ihmiset on siellä anniskelualueella ja sen ulkopuolella, ei mitään eroa. Eli ihan sama meno aitojen molemmilla puolilla. Tajusin myös, että edellisellä kerralla Ruississa käydessä ei ollut sitä ongelmaa, että Whatsappit ei tullut läpi tai netti tökki Instagrammia päivittäessä. Silloin Nokialaisen akku kesti muuten varmaan koko viikonlopun. :D
Kalja-alueella, ollaan koviksia! Odotetaan selvästi, että taustalla näkyvät poliisit tulee vähän pamputtaan meitä.
Mulla ei ollut mitään pakko nähdä -bändejä, niin pyörittiin vähän siellä täällä katselemassa eri laulu- ja soitinyhtyeitä. Patti Smithin aikaan oikein parkkeerattiin nurmelle (siis kuivalle savelle) fiilisteleen lavalla heiluvaa mummoa. Hattu pois päästä, uskomaton nainen! Ikää 69,5 vuotta ja siellä se rokkaa lavalla ja saarnaa nuorisolle kapitalismin pahuudesta. Vetää melko sanattomaksi, kun miettii mitä ja millaisessa seurassa Smith on puuhaillut aikanaan, "Tehtiin poikien kans semmonen uus juttu, sanovat sitä punkiks."
Keikan aikana huomasi kyllä sen, että nykynuoriso ei tajua mistään mitään, koska Smithin keikkaa oli kuuntelemassa huomattavan vähän porukkaa. Meininki oli hieno, mutta silti!
Smithin Patti se siellä meuhkaa.
Kotimatkalla, kun yritin pysyä hereillä ajaessa, funtsin tätä asiaa muutenkin, että miks rockfestareilla ei enää esinny rockbändejä? Jos vilkaisee esiintyjälistaa vuodelta 2006, oli kattaus puhtaasti rock-painotteinen. Jos vilkaisee esiintyjälistaa vuodelta 2016, useista kymmenistä esiintyjistä ehkä alle kymmenen voidaan laskea rock-yhtyeeksi. Tai jos muistelee vaikka YleX:n soittolistaa kymmenen vuoden takaa, oli kattaus vähän monipuolisempi kuin nykyään. Melkein naurattaa ajatus siitä, että YleX:n soittolistalle vois näinä aikoina päästä esimerkiksi Mokoman. CMX:n tai Kotiteollisuuden uudet sinkut, jotka oli aivan peruskauraa radiossa vielä edellisellä vuosikymmenellä. Mitä tapahtu? Mikä tätä ohjaa, kysyntä vai tarjonta? Onko kansan musiikkimaku tosiaan muuttunut kymmenessä vuodessa näin radikaalisti? Edelleen tehdään paljon rockia, rockpoppia ja heviä ja kaikkea siltä väliltä, mutta ei sitä missään enää kuule. Jos jollain on vastaus tähän asiaan, saa kertoa!
Kävin vähän leuttaan aikani kuluks...
...Ja sitten pojat liittyi mukaan!
Annina aikoo nauttia kivoista pojista ennen kuolemaansa!
Mulla meni vähän aikaa, että pääsin yli siitä, että en oo enää 17-vuotias ja että Ruisrock ei oo enää kovin rock ja ihmiset pistää päällensä ihan ihme vaatteita festareille, mutta sitten kun pääsin sinuiksi näiden asioiden kanssa, alkoi olemaan hauskaa!
Itsehän käytän Koffia vain leuatukseen. (Hyvä toi jäbän ilme vasemmalla!)
Ihmispyramidi! Alueella pyöri myös yksisarvinen, jossa oli ihmisiä sisällä, mutta siitä en saanut kuvaa ja sekös harmittaa!
Ostin festarikorvikset, joista varsinkin vasemmanpuoleinen on niin yliampuva, että se korvassa ei mennä tapaamaan mummoa. :D
Annina halus nähdä Years&Yearsin keikan ja sitä suunnattiin katsomaan iltasella rantalavalle. Jokaisen ihmisen pitäis joskus kokea se fiilis, kun Ruisrockin Rantalavalla jammailee joku hyvä bändi ja heinäkuun ilta-aurinko lämmittää ja ohi lipuu iso Ruotsinlaiva. Siinä on vaan sitä jotain!
Annina otti hienon panorama-kuvan!
Etualalla näkyvä propellilippis oli todellinen hittiasuste.
Joskus voi harmittaa, kun ei ole ohi kulkevan laivan kyydissä, mutta eilen ei ollut se päivä, Laivailijoita harmitti, kun ne ei ollut Ruisrockissa.
Olin kuullut aiemmin Years&Yearsilta ehkä kaksi biisiä radiosta, mutta bändi oli ihan yllätyskiva (vaikka laulaja näytti siltä, ettei ollut syntynyt edes silloin, kun edellisen kerran olin Ruississa) ja jammailtiin rannassa. Mun ei tarvi olla yhtään kännissä sitä varten, että sokka irtoo ja mun tanssimuuvit tallentui varmaan muutamankin kanssarokkaajan kameraan. Sain niin sanotusti rytmistä kiinni!
Bongasin väkijoukosta tuollaisen komean nuoren miehen juuri mun makuun ja pyysin sen yhteiskuvaan. Olin jo ihan unohtanut koko kuvan, kunnes Annina sen tänään lähetti mulle ja hetken nauroin niin, että melkein tukehduin. Tässä kuvassa on kaikki täydellisen otoksen ainekset!
Vuosien ja vuosien keikan jälkeen valuttiin kohti Niittylavaa, koska festarin viimeisenä siellä vetäisi keikan Macklemore & Ryan Lewis ja niiden Thrift Shop -biisi on mun ja Rahkaäijän ikisuosikki. Tän keikan aikana loputkin estot poistui ja bailasin erittäin villisti muutamien biisien aikana. Kävin haastamassa muita bilettäjiä dance offiin ja hetken aina tanssin sekopäisesti jonkun kanssa, kunnes siirryin seuraavan luo tai sekosin ihan itsekseni, Musta tuntuu, että M&RL teki encoren noin viis kertaa ja aina juhlat alkoi uudestaan. Erityisesti Can´t Hold Us räjäytti tunnelman kattoon tai siis taivaisiin. Ja tänään oon kuunnellut And we danced -biisin suunnilleen 50 kertaa. "And we had a really really really good time!"
Ja silloin kun en riehunut yleisössä, letitin Anninan veljen tukkaa. Ja kaikki tämä ihan selvinpäin!
Kun Macklemore ja Ryan oli saanut setin päätöksen, lähdin käppäilemään pois alueelta ja tunnelma oli edelleen tiivis, kun jonkun kannettavasta kaiuttimesta raikasi Antti Tuiskun Keinutaan ja sitä koko jono lauleskeli yhdessä.
Mulla on vaan niin hyvä mieli eilisestä, oli aivan huippuhauskaa ja kaikinpuolin mahtava päivä, just semmonen irtiotto mitä tarvitsinkin tähän kovaan työleirikesään. Ei ollut Ruisrock ihan sama kuin silloin seitsemän vuotta sitten, mutta annan anteeks, kun määkään en ole ihan sama. Nyt en ehkä odota seitsemää vuotta, että menen seuraavan kerran!
Me lähdettiin tänään seikkailemaan pyörillä vailla mitään selkeää suunnitelmaa. Cyclocrossit on äärimmäisen hyviä seikkailupyöriä, pienet maastotaipaleetkaan ei haittaa. Löydettiin meille ihan uusia maisemia ja reittejä Pyynikiltä Pyhäjärven rannasta. Hetken myös harkittiin, että käydään viuhahtamassa keskellä Pyynikin kesäteatterin näytöstä, olis tullut vähän säpinää Taivaan tuliin.
Tää heinäkuun kesäilta on vaan jotain niin kaunista ja lämmintä. Hanskat kädessä.
Vaikka määkin olen asunut Tampereella jo yhdeksän (!?) vuotta, vieläkin löytyy uusia näkökulmia kaupunkiin. Silloin kun muutin tänne, tutkin paljon pyöräillen uusia kotikulmia. Tampereella riittää lääniä niin paljon, että ajamattomia polkuja ja ennennäkemättömiä maisemia riittää jatkossakin.
Meininki melko cyclocross. Välillä kannettiin pyöriä olkapäällä, kun oli vähän liian maastohenkistä polkua.
Jalkasaari. Täällä kaikki teinit käy kuulemma kaljoittelemassa.
Pyöräilyssä on tärkeintä se, että on kivaa ja saa viettää aikaa ulkona ja tämmösillä päättömillä seikkailupyöräilyillä se todella toteutuu. Valitaan suunta ja lähdetään katsomaan mitä löytyy ja reitti selviää matkan aikana. Musta olis suorastaan omituinen ajatus ajaa pyörällä jonkun sykemittarin kanssa ja vetää jotain vauhtivetoja. On sekin varmaan ihan kivaa, mutta paljon mieluisampaa on vaan pyöritellä rauhakseen ja ihailla maisemia ja välillä haastaa pikkusen itseään, kun tulee joku tekninen kohta reitillä. Puolitoista tuntia pyörän päällä kuluu ihan itsestään. Hauskat ja rennot pyöräilyt on mun juttu!
Myös kevyt kapinointi on mun juttu. Tarkalleen ei ollut just ton kyltin kohdalla, niin ei varmaan lasketa.
Seikkalupyöräilyn lisäksi tänään todellinen yllätysviihdyttäjä on ollut minitrukki! Niin mikä? Tubettamisen paras puoli on kaikki erittäin erikoiset yhteistyöt, jonka takia meidän nurkkiin kerääntyy mitä ihmeellisintä tavaraa. Tänään Fedexin pojat oli kantanut sisään jättimäisen paketin Vat19-nettikaupasta, ja sisällä oli muun muassa 5 kilon nallekarkki ja vaikka kuinkaa montaa erilaista limaa. Parasta oli kuitenkin se trukki!
Kauko-ohjattava minitrukki, joka voi siirrellä minikokoisia kuormalavoja minikokoiseen trukkihyllyyn.
Eräs asia mikä mua ja Rahkaäijää kovasti yhdistää, on heittäytyminen leikkiin. Siis sellaista, että aikuinenkin voi ihan hyvin rakentaa legoilla tai ajaa ympäri olohuonetta minitrukilla. Joskus ollaan haaveiltu, että olisipa mahtavaa jos olkkarissa risteilisi valtava puinen junarata. Nämä kaikki videoiden muovailuvahajutut on samaa sarjaa, kyllä aikuinenkin voi tehdä muovailuvahaeläimiä, jos haluaa. Eikä siinä mun mielestä ole mitään outoa, ei tarvi yhtään pyöritellä silmiä siellä kotikatsomoissa.
Leo oli aivan huippukiinnostunut trukista. Välillä se antoi vähän tassua sille ja yritti kaataa koko vekottimen.
Kuten tämä hassunhauska paketti, kaikki muukin kiva elämässä, liittyy tällä hetkellä meidän Youtube-kanaviin. Elämä on tällä hetkellä yhtä suurta Youtubea. Hydraulic press channel sitä ja tätä. Sen takia blogin päivittäminenkin jää vähän välillä. Aika on tosi kortilla ja olisi välillä kiva kirjoittaa muutakin kuin Youtube-asioita. Tää on Rahkamuija, ei mikään Hydraulic press -muija. Toki tämä blogi kertoo Rahkamuijan elämästä, joka on tällä hetkellä aika HPC-painotteista.
Mun ja Leon yhteinen leikkituokio.
Odotan tällä hetkellä lomaa aika paljon, että sitten ei tarvitsisi käydä "oikeissa töissä" ja voisi tehdä vain näitä Youtube-töitä. Ja lomalla mennään Åren lomalle, mutta jotenkin ihmeen kaupalla sillekin reissulle on taas buukattu parikin eri yhteistyöjuttua. Mutta ne on kivoja projekteja, odotan innolla. Mutta se Åreskutan-tunturin alas pommittaminen fillarilla on se juttu, siihen lasken päiviä!
Mun pitää vähän harjotella vielä tätä trukilla ajamista, koska suunnitelmana on tehdä video, jossa otetaan mittaa siitä kumpi on parempi trukkikuski.
Nyt meen vähän vielä sompaileen trukilla ja sitten saunaan. Huomenna on vähän kuvaustöitä pingispelaajien kanssa, mutta sunnuntaina on vaihde erittäin vapaalla, koska Ruisrock! Jos joku on siellä, saa tulla morjestaan. Nyt loppui tämä hölinä, heippa!
Nyt olen jo toipunut Ratareidestä niin paljon, että voin kirjoittaa siitä. Nyt on kylläkin jo uudet univelat eilisen Iron Maidenin keikan myötä, mutta ei se mitään!
Viime viikko oli täynnä puuhaa, kun tehtiin viimeisiä Ratareisi-valmisteluita ja perjantaina iltapäivällä päästiin lähtemään kohti Alastaroa. Lähtö oli hyvin pitkällinen prosessi, kun mukaan pakattiin kahdeksan polkupyörää ja viisi ihmistä tavaroineen. Kaikki oli varmasti hyvin helpottuneita, kun vihdoin päästiin tien päälle. :D
Oikealta varikolle, vasemmalta radalle.
Siellä se Alastaron moottorirata taas odotti meitä, ei ollut lähtenyt karkuun sitten viime näkemän. Pistettiin rata kuntoon ja rekvisiitat paikalleen, koska väkeä alkoi valua jo perjantai-iltana paikalle. Siihen oli myös hyvä syy, koska järjestettiin illalla polkupyöräkiihdytyksen SM-kisat, joista ei ole yhtään kuvaa, kun satoi vettä. Miesten sarjan vei viime vuonna mestaruuden napannut Jari Viskari ja naisten sarjassa pystin vei kotiin Tiina Nieminen.
Meillä oli tänä vuonna pokaalit voittajille. Voitko uskoa, että nämä pokaalit on tulostettu 3D-tulostimella? Desing on Rahkaäijän käsialaa ja tulostuksen hoiti kangasalalainen 3D-tulostukseen erikoistunut Prenta Oy. Iso kiitos Prentan Rikulle pokaaleista!
Kiihdytyskisan jälkeen lähdettiin mökkiin paistelemaan pakastepitsoja ja muutenkin tankkaamaan tulevia koitoksia varten. Meitä oli mökissä erittäin sekava seurakunta, eli mun ja Rahkaäijän lisäksi Hullu-Maija, kaverini Niina ja Rahkamuijaa ahkerasti lukeva Kaarlo. Kaikki eivät tunteneet toisiaan ennen tätä reissua, mutta kyllä siinä tutustui, kun hervoton läppä lensi mökissä.
En saanut yöllä kunnolla nukuttua, kun Ratareisi jännitti niin paljon ja puoli viideltä oli pakko katsoa, että lupaahan sääennustukset edelleen poutaa. Kyllä lupasivat. Lauantai koittikin harmaana, mutta poutaisena, eikä koko viikonlopulle ollut luvassa pisaraakaan vettä.
Vaikka kaksin tehtiinkin tapahtuman ennakkovalmistelut, oli meillä mukavasti apujoukkoja paikan päällä. Nöyrä kiitos siitä! Kuva Timo Kananoja, joka on räpsinyt myös muutkin kuvat tästä eteenpäin.
Ennakkoon ilmoittautuneita oli reilut 60 ja vielä paikan päälläkin sai ilmottautua, joten mainion sään ansiosta rikottiin entiset osallistujaennätykset hetkessä. Lopulta lähtölistassa oli 97 nimeä, joka oli juuri täydellinen määrä, koska kisaajanumeroita oli painettu sataan asti.
Ennen lähtöä pidettiin kaikille vakava puhuttelu siitä, kuinka pitää juoda paljon vettä kuumalla kelillä.
Siinä ne odottaa malttamattoman lähtöä. Oli ihan mahtavaa nähdä kaikkia Ratareisi-tuttuja taas pitkästä aikaa!
Viimeiset selfiet ennen starttia!
Kello 12 heilahti lähtölippu ja lähes sata polkijaa tai potkuttelijaa lähti liikkeelle erilaisilla välineillä. Upea näky!
Hyvää matkaa, nähdään maalissa 24 tunnin päästä!
Startti oli hienoa katsottavaa ja etujoukko lähti kaahaamaan sen minkä reisistä lähti. Kaikki olikin mennyt koko aamun liian hyvin, koska pian startin jälkeen taivaalle ilmestyi synkkiä pilviä. Siis vain kuvainnollisesti, ei onneksi oikeasti. Jokin häiritsi ajanottajien laitteiston signaaleja ja kierrokset eivät tallentuneet sähköisesti. Kierrokset kirjattiin ylös käsin ja virhemarginaali oli melkoinen, kun ajanottoauton ohi saattoi suhahtaa parinkymmenen hengen porukka, niin bongaile siitä nyt sitten kenenkään kilpailijanumeroita. Yritettiin paniikissa pyydystää syytä häiriöön ja pyydettiin yhtä nojapyöräpariskuntaa ottamaan radiopuhelimet pois käytöstä, kun toivottiin sen olevan syyllinen ongelmaan. Radiopuhelimet olivat syyttömiä ja lopulta vika löytyi sähköistä, sillä ajanottovehkeet oli maadoittamattomassa sähkövirrassa ja kun vaihdettiin maadoitettuun pistokkeeseen, johan alkoi pömpelit pelittää! Tässä vaiheessa oli kuitenkin hukattu yli puolitoista tuntia aikaa ja kierroksia, mutta monella oli kuitenkin kilometrimittari mukana, jonka perusteella ajanottajat saivat kierrokset ajantasalle. Hetken aikaa kauhu hiipi kuristamaan kaulaa, mutta onneksi tilanne saatiin kuitenkin suht nopeasti ohi. Kunnon tapahtumajärjestäjän painajainen!
Ei ole ennen tätäkään ihmettä Ratareidessä nähty, että voisi polkea lyhytlahkeisissa ja hihattomassa!
Iltapäivällä meikäkin pääsi radalle ja korkkaamaan maantiepyöräkauden. Kun on veivannut vain kyklokrossilla ja läskipyörällä, maantiepyörä tuntui melkein lentävän! Ajoin monessa eri porukassa ja monen eri ihmisen kanssa ja tunnelma oli kyllä kohdallaan. Ihmiset oli innoissan hyvästä kelistä, mukavasta seurasta ja tapahtumasta ylipäätään.
Jos meillä olisi ollut Tapahtuman komein kulkuneuvo -kisa, tässä olisi kiistaton voittaja. Se on polkuauto!
Läskipyöriä oli tänä vuonna radalla peräti kolme kappaletta.
Hullu-Maijahan se siinä! Vitsit mikä muija. Malta postauksen loppuun, niin näet Maijan tekemän upean videon tapahtumasta!
Hienoja pyöriä ja hienoja ajoasuja, kuten Sarilla tässä kuvassa. Tää nainen meni kovaa!
Viiden aikaan taivas aukeni ja aurinko alkoi porottamaan täydeltä terältä ja keli oli suorastaan kuuma. Radalla pyöräillessä kävin muistuttelemassa monille juomisen lisäksi aurinkorasvasta, mutta siinä vaiheessa oli jo aika monta tulipunaista pohjetta, niskaa ja käsivartta. Ensimmäisen viiden tunnin aikana myös meni urheilujuomaa varmaan enemmän kuin kahdessa aiemmassa Ratareidessä yhteensä. Hienosti kaikki kuitenkin pitivät järjen päässä kuumassa säässä (kuinka runollista!) ja vain yksi kävi mulle tunnustamassa, että tuli vähän huono olo, kun veti liian kovaa eikä muistanut juoda. Tämä on järjestäjän kannalta siitä(kin) erittäin mukava tapahtuma, että ensiavun tarve oli melko minimaalista. Meillä oli jatkuvasti joku ensiaputaitoinen varikolla päivystämässä, jos jotakin olisi sattunut. En kyllä tiedä kuinka kovan luokan toimintaan olisin kyennyt silloin kello 5.36 aamulla, kun nuokuin varikolla ja odotin, että pääsen nukkumaan.
Grilli sauhusi koko vuorokauden ja siinä paisteltiinkin vaikka mitä pyöräilyeväitä.
Tapahtuman nuorin osallistuja oli muuten neljä kuukautta vanha. Neiti kölli kärryssä vanhempien pyörien perässä peräti 38 kierroksen edestä.
Myöhäistä iltaa kohden keli vähän viileni ja kymmenen jälkeen oli juuri se upea Ratareisi-hetki, josta olin unelmoinut melkein kolme vuotta. Lämmin kesäilta, aurinko painumassa mailleen ja radalla kymmeniä iloisia pyöräilijöitä. Täydellistä!
Kato nyt näiden ihmisen virneitä, taitaa olla aika kiva juhannus heidän mielestä.
Niin mikäs tämä tapahtuma olikaan?
Meille saapui myös kannustusjoukkoja, jotka oli aivan huikeen hauskoja. Postauksen lopussa olevista videoissa voi kuulla heidän kannustuksiaan.
Aurinko laskee ja tunnelma vaan nousee!
Mä lähdin nukkumaan pariksi tunniksi puolen yön jälkeen. Kun olin päässyt takaisin tähän maailman, kävin polkemassa pari kierrosta ennen neljältä alkanutta vahtivuoroani. Radalla oli upea sumu, joka toi polkemiseen vielä jotain lisätaikaa.
Ennen puolta viittä aurinko nousi metsän takaa ja sen näyn talletan mieleeni hyvin tarkasti ja kaivan esiin, kun marraskuussa ketuttaa. Joku osallistujista sanoikin hienosti, että harvoin tulee poljettua niin, että näkee samana yönä auringon laskun ja nousun.
Monet polki läpi yön tai kävivät nukkumassa muutaman tunnin ja taas radalle. Mä menin uudestaan nukkumaan kuuden jälkeen, mutta siitä ei ollut enää paluuta radalle ja viimeisen eli 35. kierrokseni polkaisin silloin aamuyön tunteina.
Varikon vieressä nurmikolla oli suorastaan telttakylä!
Tässä kaks oikein tosikahjoa. Vasemmalla oleva Petri potkutteli kickbikella sata kierrosta eli 272 kilsaa vuorokaudessa.
Sunnuntai-aamupäiväkin oli melko lämmin, mutta silti moni jatkoi sitkeästi taivaltaan radalla. Aamupäivällä oli pientä jännitysnäytelmää, kun kahdella kovimmalla pyöräilijällä oli pientä nokittelua, eikä varsinkaan kisaa koko ajan johtanut Mikko halunnut antaa tuumaakaan periksi, malttoikohan pitää kunnolla taukojakaan.
Istun tässä Bilteman kärryssä, jonka painoraja on 15 kiloa. Ei se paljoo mennyt yli, kun painan kypärän ja kameran kanssa 17 kiloa.
Tässä todellinen kestävyyskunkku, eli Jarmo, joka pyöritteli läskillään 183 kierrosta eli noin 500 kilometriä vuorokauden aikana. Hei läskipyörällä.
Kun vuorokausi läheni loppuaan, nappasin ruutulipun mukaan ja lähdettiin maalisuoralle ottamaan maalintulijoita vastaan. Vaikka kaikki eivät ajaneet koko 24 tuntia, moni halusi lähteä vähän ennen kahtatoista ajamaan ja saapua maaliin ruutulipun heiluessa. Maalissa olikin suuren urheilujuhlan tuntua, kun 24 tunnin aika loppui.
Ruutulippu heiluu kuin viimeistä päivää, kun Maija ja Kaarlo kaahaa maaliin.
Voittajan on helppo peukuttaa! Mikko Nurmela ja 239 kierrosta eli noin 650 kilometriä. Hattu tai lähinnä kypärä pois päästä. Niin kova äjjä!
Pokaalit annettiin kotiin viemisiksi parhaalle polkupyöräilijälle, parhaalle kinneri/nojapyöräkuskille ja parhaalle potkuttelijalle. Ja ne jotka jäivät ilman pokaalia, saivat muistoksi kunniakirjan suorituksestaan. Ihan helposti olisin voinut luovuttaa jokaiselle pokaalin, mutta siinä olisi käyneet Prentan 3D-tulostimet varmaan vähän liian kuumina. Niin hienoa porukkaa!
Tässä muuten tapahtuman somekuninkaalliset. Maija päivitti kaikkia mahdollisia somekanavia koko tapahtuman ajan ja Juha teki Facebookin viihdyttäviä livelähetyksiä radalta.
Aika rankka rypistys tuollainen viikonloppu, mutta kyllä se on sen arvoista. Niin monta hienoa hetkeä tuli taas koettua. Yksi hienoimmista oli seurata voittaja-Mikon voittohämmennystä, kun äijä lapioi mansikkakakkua naamaan varikolla kisan päätyttyä. Ihan mielettömän hienoja ihmisiä niin monia. Ja mikä myös kiva lisä, tapahtuma jäi tänä vuonna vähän plussalle, niin mekään ei menty konkurssiin tästä ilosta. :D Tässä oli varmaan jo hengästyttävä määrä kuvia ja tunnelmia, mutta jos sulla on vielä hetki aikaa, katso pari videota!
Tässä Rahkaäijän Ratareisi tiivistettynä puoleen tuntiin:
Seuraavaksi Hullu-Maijan versio aiheesta. Tää video on niin hyvä, hauska ja lopussa melkein myös koskettava, joten suosittelen katsomaan:
Youtubesta löytyy myös muita videoita tapahtumasta, mutta tässä muutaman eri ihmisen näkemykset. Sanonko vielä kerran, että oli tosi hieno viikonloppu ja olen valtavan kiitollinen kaikille, jotka saapuivat paikalle tai jotenkin auttoivat meitä järjestelyissä. Kyllä kivoille ihmisille on kiva tehdä tapahtumaa. Ja yhdessä me se tehtiin, me kaikki jotka siellä oltiin!
