No niin, heti tuli hirveät vesikelit, kun sain potkukelkan ostettua. Tiedänkin sitten, että kun olen täysin kyllästynyt tähän talveen, ostan Stigan, lumikengät ja kuus pulkkaa, niin samantien sulaa kaikki lumet. Tyydyttiin sitten tänään vähän tutumpaan touhuun ja vaihdettiin maastopyöriin nastakumekset alle ja lähdettiin metsään jumppaamaan. Tietä pitkin Hervantaan ja Suolijärven kielletylle metsäpolulle. Se on "kielletty", koska siellä ei saa ajaa pyörällä. Me ollaan kuitenkin oltu anarkistisieluisia jo monta vuotta ja ajettu silti. Se ei millään tavoin vahingoita ketään tai mitään. Paitsi joidenkin koiranulkoiluttajamummojen moraalikäsitystä. Mutta niille pitää vaan hymyillä kauniisti, niin ne leppyy!
Meillä oli suurehkot suunnitelmat ajaa vaikka minne, mutta pimeä yllätti iltapäiväpyöräilijän ja jäällä oli vettä, joten reittiä piti vähän muokata. Silti ajeltiin yli puolitoista tuntia. Ajo-olosuhteet oli paikoin vähän haastavat, mutta kaikesta huokui se, että kohta on ihan huikea lentokeli metsässä, kun poluille sataa nyt vähän lunta ja sitten pakastaa. Ja sitten ajetaan ja paljon!
Muutama vuosi sitten joku lukija kantoi siitä huolta, että Rahkaäijän pyörälenkit menee pilalle, kun se joutuu aina odotteleen mua, kun olen niin hidas. Mutta sitä sanotaan rakkaudeksi, kun odottaa toista pyörälenkillä. Silti mä aina välillä harmittelen sitä, että olen hitaampi, kun Rahkaäijä, mutta se on varmaan ihan ymmärrettävää, koska mulla ei ole miehen fysiikkaa. Mä en juuri koskaan treenaa muiden naisten kanssa, niin en oikein tiedä, kuinka kovaa muut tytöt polkee pyörällä tai mitä ne tekee salilla, yritän aina vaan ottaa kaikkia äijiä kiinni. Tuskin saan, mutta jos edes lähelle pääsisi!
Sorsan olisin varmaan tänään saanut kiinni, jos olisi ankkapaistia tehnyt mieli. Niitä oli nimittäin aikamoinen lauma Hervannassa Ahvenisjärven rannalla. Nimestään huolimatta järvi on vain pieni lammikko, mikä ei virtaa mihinkään ja talvisin kaloille tulee siellä varsin tukalat oltavat. Sen takia järvi pidetäänkin osittain auki ja se kyllä passaa ankoille. Mikäs siinä on ollessa, kun pulimummot vielä käy jakamassa vähästään maistuvaa syötävää. Tällä kertaa paikalla oli myös hyvin hiilihydraattitietoinen rantojen nainen, joka epäili erään sorsan keskivartalotanakkuuden johtuvan liiallisesta leivän syönnistä. Vähän odotin, että se viskaa linnuille pekonia, voikönttejä ja palvikinkkua, mutta ruokalistalla oli kuitenkin ajan hengen mukaisesti kauranjyviä.
Nää ei karppaa.
Kovasti yritin keksiä sitä aasinsiltaa, joka yhdistää sorsat, pekonin ja leuanvedon, mutta en keksinyt. Tuuppasin äsken Youtubeen leuanvetovideon eilisestä reenistä ja tokihan se tännekin pitää laittaa, joskus muka just tänään joku haluais nähdä mun leuanvetorimpuilut. Mä en tiedä mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, mutta tällä viikolla oli tosi hyvä spiritti salilla, kaikki vaan sujui. Niin tein nättejä kyykkyjäkin eilen! Nyt en muuta mitään, niin treeni jatkaa voittokulkuaan?
Ja sitten palataan taas tähän päivään ja pyöräilyn jälkeisiin tunnelmiin. Jokainen, joka joskus on ulkoillut tihkusateessa, tietää sen persejäädykkeen, mikä iskee, kun housut kastuu ja on kylmää ja inhottavaa. Sillon tekis vaan mieli pistää sauna päälle ja mennä sulattamaan ahteri lauteille. Ennen vaan haaveiltiin moisesta, mutta loppukesästä lähtien ollaan saunottu valehtelematta neljää kertaa viikossa jatkuvasti.
Kiuas on Rahkaäijän vaarin tekemä. Taattua laatua. Kivet vois kyllä jo vaihtaa,
Pakko pitää vielä vaatteet päällä, kun on ihan kylmä sauna.
Meidän sauna on kunnon puolijoukkuesauna ja siksi sillä kestää hetken lämmetä, niin yleensä mennään jo vähän viileeseen saunaan istumaan ja odottamaan kuumiamista. Ei malta odottaa! Ärsyttäviä asioita saunan lämmittämisessä on kolme. Puiden hakeminen, aina lopussa olevat tulitikut ja tuhkalaarin tyhjentäminen. Mutta nää on pieni hinta siitä, että kaksi saunafania voi lojua omassa saunassa niin usein kun haluaa.
Tänään homma oli tarkalla. Talosta löytyi tasan yksi tulitikku. Se riitti.
Kauden saunahaju on eukalyptus. Syksyllä oli juhannuskoivu.
Koskaan ei jaksa hakea kerralla kuin yhden kopan puita ja sitten ne on aina loppu.
Kun me ollaan saunassa, kissat päivystää pesuhuoneessa. Usein Leoko pyytää päästä saunaan ja se makaa alalauteella tai lattialla, mutta Leo jää mielummin vahtimaan josko suihkusta tulisi vettä, mitä pitäisi vähän tappaa.
Leoko saunassa ihan rääpäleenä syksyllä.
Kylppäri meillä on varsin retro. Monen mielestä pesuhuoneen lattia on ollut jopa hieno, mutta mä en ole ihan yhtä innoissani. Tai sitten fengshuin vaan pilaa keltaiset seinät. Joku ei varmaan edes pystyisi asumaan asunnossa, jossa on rumia pintaratkaisuja, mutta mä en onneksi ole niitä ihmisiä.
Pyörät tuli pesuhuoneeseen kuivumaan. Räikeä suihkuverho on parasta kylpyhuoneessa.
Yleensä tässä kohtaa sisustusohjelmissa tulee mainoskatko, kun ennen-kuvat on esitelty, mutta koska tää on blogi, eikä mikään Inno, niin postaus taitaa päättyä nyt tähän. Kiitos, että olitte seuranani, Inno eikun siis Anni kiittää ja toivottaa mukavaa iltaa tai aamua tai sitä milloin tämän nyt luetkaan!
Mua ei kyllä häiritsisi kanssa ollenkaan noi pintaratkaisut. Monesti asuntoilmoituksia selatessa kiinnitän huomiota kämppiin, joissa on 70-80 -luvun keittökaapit ja/tai kylppärit ja ilmoituksessa lukee, että kaipaa remonttia tai "remppareiskan unelma, päivitä tämä 2000-luvulle", ja mä oon ihan et miks, kai toi tommosenaankin menis.
Ne saa yleensä halvemmalla, jotka kaipaa remonttia! Sit jos me päivitettäis tää 2000-luvulle, niin 2050-luvulla puhuttais, että joo, nää kaakelit on niiiiiin vuotta 2015. :D
"Nää ei karppaa" Ihan parasta! Siis jos ei sorsatkaan, niin miksi minäkään sitten :D
Kas, puilla lämpiävässä saunassa ärsyttää tasan samat asiat kuin varaavan takan lämmittämisessä. Nää on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, varsinkin kun meilläkin puut löytyy heti ulko-oven takaa suljetusta väliköstä johon ei edes tuiverra. :)
Jos meinaa istua koko talven tuolla miinusasteisessa vedessä, niin sillon todellakin saa vetää pullaa!
Meillä joutuu vähän pistään kroppaa likoon puita hakiessa ja käveleen ainakin 10 metriä. Takka olis kyllä silti kiva. Tai siis takka löytyy, mutta se ei ole varaava eikä sitä ole nuohottu ja tulipesä on täynnä pyörän renkaita. :D
Oliko teillä siis vuokra vai omistuskämppä, ja ootte roudannu sinne vaarin kiukaan? Vai liittyykö vaari jotenkin tuohon asuntoon?
VastaaPoistaVaarin kiuas kulkee kaikkialla mukana. :D
PoistaEi vaan, tämä kyseinen vaari on siis taannoin asunut tässä. Nyt ollaan vuokralla, tulevaisuudessa ehkä oma.
Nauroin hiilaritietoiselle sorsaruokkijalle :D.
VastaaPoistaMua ei kyllä häiritsisi kanssa ollenkaan noi pintaratkaisut. Monesti asuntoilmoituksia selatessa kiinnitän huomiota kämppiin, joissa on 70-80 -luvun keittökaapit ja/tai kylppärit ja ilmoituksessa lukee, että kaipaa remonttia tai "remppareiskan unelma, päivitä tämä 2000-luvulle", ja mä oon ihan et miks, kai toi tommosenaankin menis.
Kyllä mekin vähän naurettiin, hassu täti!
PoistaNe saa yleensä halvemmalla, jotka kaipaa remonttia! Sit jos me päivitettäis tää 2000-luvulle, niin 2050-luvulla puhuttais, että joo, nää kaakelit on niiiiiin vuotta 2015. :D
"Nää ei karppaa" Ihan parasta! Siis jos ei sorsatkaan, niin miksi minäkään sitten :D
VastaaPoistaKas, puilla lämpiävässä saunassa ärsyttää tasan samat asiat kuin varaavan takan lämmittämisessä. Nää on näitä ensimmäisen maailman ongelmia, varsinkin kun meilläkin puut löytyy heti ulko-oven takaa suljetusta väliköstä johon ei edes tuiverra. :)
Jos meinaa istua koko talven tuolla miinusasteisessa vedessä, niin sillon todellakin saa vetää pullaa!
PoistaMeillä joutuu vähän pistään kroppaa likoon puita hakiessa ja käveleen ainakin 10 metriä. Takka olis kyllä silti kiva. Tai siis takka löytyy, mutta se ei ole varaava eikä sitä ole nuohottu ja tulipesä on täynnä pyörän renkaita. :D
Kyllä niin käy kateeksi noi leuat! Ite en pääse edes oranssin kuminauhan avulla kuin kutosen sarjoja.
VastaaPoistaNyt taas jotenkin leuat kulkee, en tiä mikä on. Ei kai siihen auta muu, kuin sitkee reeni!
Poista