200 kierrosta rööriä

Tiedätkö mikä on pyöräilydarra? Se on just tämä hirveä olotila, joka mulla on ja nyt aionkin kertoa miten sellaisen saa.
Eilen aamulla 4.46 starttasi Rahkabiili kotipihasta sisältönään molempien pyörät ja tarpeelliset pyörävärkit. Moottoritielle päästessä nautittiin maittava sämpyläaamiainen ja Rahkamuija tietty söi myös rahkaa. Viideltä sunnuntaiaamuna ei ollut pahemmin ruuhkaa missään, mikä oli varsin kiva asia, koska Nokian kohdalla lumisade yltyi ja sitä kesti seuraavat puolitoista tuntia. Juuri mitään teitä ei oltu aurattu ja neliveto puski sitkeästi eteenpäin hangessa. Oltiin varattu matkaan reilusti aikaa ja hyvä niin, kun keli on vähintään mielenkiintoinen. Lumisade ja lumi ylipäätään loppui kuin seinään parikymmentä kilometriä ennen Uuttakaupunkia. Onneksi oltiin aivan ajoissa seitsemän aikaan perillä, koska kukaan ei olisi varmaan edes uskonut, jos oltais väitetty lumisateen hidastaneen matkaa.

Perillä meitä siis odotti Vahterusring, jossa on kilometrin hiihtoputki ja kuntoputki ja kuntoputkessa oli tarkoitus viettää päivä polkien Röret Runt -tapahtuman merkeissä. 13 tuntia aikaa ajaa 300 kierrosta eli 300 kilometriä tai niin paljon kuin ehtii ja jaksaa. Olin etukäteen miettinyt, että olisi tosi siistiä saada 200 kierrosta kasaan, kun pisin pyöräily tähän mennessä on ollut Pirkan pyöräily, joka on 134 kilometriä.

Kilometrin putki ja monta mutkaa.

Päivä alkoi turvaluennolla ja tutustumiskierroksella putkeen ja kahdeksan aikaan starttasi varsinainen ajo. Koska kuntoputki on vaan nelisen metriä leveä, ohittaminen oli sallittu kolmessa kohdassa ja muutenkin ajosäännöt oli tiukat. Ekat kierrokset meni ajolinjojen etsimiseen, mutta hiljalleen sain lisää vauhtia hommaan. Ekat 50 kierrosta tuntui siltä, että ei olisi polkenut vielä ollenkaan ja polkeminen maistui varsin hyvältä.

Jäiskö vaan tähän istuun käsi sipsisammiossa?

Järjestäjät olivat ilmeisesti käyneet tyhjentämässä paikallisen Lidlin kaikesta herkkusaastasta ja taukotilan pöydät notkui sipsejä, karkkia, suklaata, limsaa, nakkeja ja leipää ja kaikkea muutakin terveellistä mitä urheilijat nyt yleensä syövät. Pidin taukoja aika tiheään, koska maantiellä ajaessa ollaan totuttu pitämään taukoja suht useasti ja koska olen oikein pahoinvoinnin mestari, tiedän, että juomaa ja safkaa tarvitaan paljon tai muuten tulee yrjö kylään.

Laitoin taukoeväistäni kuvan Instagrammiin, niin joku kommentoi siihen, että "hyi rasvaa". Se aiheutti kevyen naurukuoleman. Matkamittarin summittaisen arvion mukaan fat burn päivän aikana oli luokkaa 400 grammaa, joten ei paljon sipsit paina, vaikka olisi parikin pussia vetänyt. 

Ajoin pääasiassa yksin ja välillä Rahkaäijän kanssa, koska en oikein löytänyt sopivatahtista porukkaa (=muut meni liian kovaa) ja tapahtumassa saikin ajella vain 4 hengen ryhmissä. Kummasti mun ohi kuitenkin tuli useamman kerran sellasia kymmenen ajajan pikajuniakin. Kuntoputken lisäksi oltiin myös iskelmäputkessa, koska siellä raikasi Iskelmäradio koko päivän. Se oli harmittavan hiljaisella, koska vain suorilla pääsin hoilaamaan mukana. Joka toinen biisi oli Kaija Koota, joka toinen Haloo Helsinkiä ja siihen väliin vielä vähän Vain Elämää -hittejä ja Virve Rostia. Mutta ei haitannut mua, yksitoikkoiseen meininkiin sopi hyvin helposti sisäistettävä ja mukana laulettava musiikki.

Näin kapeassa putkessa ei ole varaa sooloilla tai ajella sekavia ajolinjoja.

Rahkaäijä sai aina vähän etumatkaa muhun ja oli jatkuvasti 5-15 kierrosta edellä. Satasen kohdalla oli ensimmäisen kerran ilmassa pientä epätoivoa, että ihanko oikeasti pitäisi vielä samanlainen satsi jaksaa. Sadasta sataanviiteenkymppiin meni kuitenkin ihan kohtuullisesti ja sain hyvän fiiliksen pidettyä yllä. Mutta sitten kierroksella 147 takajarru alkoi laahata ja muutenkin iski ihan hirveä lamaannus ja pahoinvointi. Rahkaäijä oli tuolloin viettämässä omaa välikuolemaansa taukotiloissa ja oli jo melkein luovuttamassa. Tankkasin ja tein suunnitelmaa miten saisin 200 kierrosta kasaan. Kovin pitkiä etappeja ei voinut enää ottaa, kun meno alkoi olemaan jo varsin takkuista. Päätin, että ajan loput kierrokset kolmessa erässä eli 18+18+17 kierrosta.

Rahkaäijän rööritykki. Mulla oli vielä 17 kierrosta jäljellä, kun Rahkaäijä sai 200 kierrosta täyteen. Keskinäinen kisamme päättyi soputasapeliin. 

Pitkillä lenkeillä mun kondromalasia-polvet alkaa väsyä ja kipeytyä polvilumpioiden alapuolelta ja jossain sadan kierroksen kohdalla polvia alkoi särkemään. Ajoa se alkoi oikeasti haittamaan vasta 150 kierroksen jälkeen, niin senkin vuoksi tiheät tuot oli paikallaan. Yllättäen maisemat on täsmälleen samat joka ikisellä kierroksella ja mutkat ja mäet tulee varsin tutuksi. Varsinkin viimeiset hitaat mutkat otin tosi rauhallisesti, mutta ylämäissä yritin raivota mutkien hitautta kiinni. Varsinkin maalisuoran mäen riuhdoin aina täysiä ylös ihan vaan siksi, että pystyin. Kierrosta kohden nousua tuli yli kymmenen metriä, joten siitä voi jokainen päissään laskeskella, että mitä se tekee parillesadalle kierrokselle.

Vihreä Rahvélo sai tosi paljon huomiota ja ihmettelyä osakseen. 

Varsinkin viimeiset kaksi settiä oli tosi raskaita ja sain maanitella itseäni aika paljon, että sain ne ajettua. Saman lyhyehkön kierroksen pyöriminen vaati paljon enemmän päätä, kuin osasin ajatellakaan. Voisi kuvitella, että vajaa kakskyt kilsaa on niin piis of keikki vaan ajella pois, mutta vikassa setissä jokainen kilometrin kierros oli aika tiukka. Kun olin päättänyt, että ajan 200 kierrosta, en hyväksynyt, että lopullinen kierrosmäärä alkaisi ykkösellä. Kun olin kierroksella 180 ja jotain, eka jäbä sai 300 kierrosta rikki. Se pyyhkäisikin musta ohi suunnilleen joka kierroksella.
Vihdoin viimeinen kierros lähti, eikä vauhti todellakaan enää huimannut päät, keskinopeus varmasti alle 20. Vikan mäen sentään ajoin täysiä ylös!

Nyt se on ohi!

Että voi olla ihminen rikki ajon jälkeen! Polvia poltti, alaselkä ja niska ihan jumissa ja vähän huono oli muutenkin. Mutta ajoin hei 200 kierrosta! Siihen meni aivan järkyttävän kauan, melkein 9 tuntia, mutta silti! Ihan vaan vihalla ja tahdonvoimalla. :D

Hymyilin tai lähinnä irvistin, koska niin käskettiin tehdä. :D

Lähdettiin vielä ajalemaan kotiin Uudestakaupungista, koska ajatus omasta sängystä voitti kaikki hotellit sata-nolla. Tuntui, että kotimatka vaan kestää ja kestää, kun väsytti niin paljon. Kotona koko päivän yksin olleet kissat ja varsinkin Leoko olisi halunnut seurustella mun kanssa ihan kauheasti, mutta olin niin rikki, että mahdollisimman äkkiä vaan nukkumaan. Tänään seurustelen niiden kanssa senkin edestä!

Vahterusringin vieressä ollut vesitorni tai joku vastaava toi kotoisan tunnelman, kun röörin siitä ei näkynyt kuin alaosa, niin  kuvittelin olevani Tampereella Näsinneulan juuressa ajelemassa. 

Nyt sattuu oikeasti ihan joka paikkaan ja toinen polvi on tosi tulehtuneen oloinen, ja nyt fiilis on se, että en aio enää ikinä ajaa pyörällä ja varsinkaan tommosia älyttömyyksiä. Katotaan taas loppuviikosta. :D Sen sijaan voisin vaikka vaihtaa hiihtoon, koska näin yöllä unta, että yritin sivakoida hiihtoputken tuhat kertaa ympäri.