Tehokasta sisälenkkeilyä ja yhdet ei-ihan-priimat polvet

Pirkkahallista on nyt melkein tullut Team TEHO Sportin päämaja, kun eilen illalla kokoonnuttiin sinne jälleen juoksemaan. Mutta mikä siellä juostessa, lämmintä ja mukavaa!
Sairastumisista ja muista jutuista johtuen ei saatu koko porukkaa paikalle, mutta se ei haitannut mitään, laatu korvasi määrän tai jotain sinne päin. Jaanaban mies härre ajoi triathlon-pyörällä paikallaan sillä aikaa kun me juostiin.

Än... Yyy.. Teee... NYT!

Nyt on kyllä niin päättäväiset ilmeet, että nää menee läpi vaikka mistä esteistä!

Muut valmistautui juoksemaan, niin Juha ja Fuji valmistautuivat pitämään kadenssin korkealla.

Alkuun vähän lämmiteltiin ja sitten tehtiin tekniikkajuttuja ja sitten taas juostiin. Tai toiset juoksi, toiset ei, siihen palaan kohta. Jä välissä hörpittiin urheilujuomaa ja jälkeen palkkaria! Kuten joka kerta aiemminkin meidän treeneissä.

TEHO Sportille taas kerran thänks juomista!

Kuten kuvasta näkyy, mä keskityin lähinnä pelleilyyn ja lentoon lähtöön. Alkuun juoksin, mutta sitten tein ehkä vähän liian tohkeissani tekniikkajuttuja kuten polvennostojuoksua, pakarajuoksua ja harppauksia ja sitten sattukin polviin jo niin paljon, että jäin "vaihtopenkille" istumaan ja kannustamaan härreä kovempaan polkimien pyöritykseen.
Tää onkin aivan oiva aasinsilta siihen, että kävin eilen polvien vuoksi ortopedilla, joka päätyi samaan diagnoosiin kuin fysioterapeutti jo syksyllä.

Suomeks kondromalasia siis meinaa sitä, että polvien rustot on syystä tai toisesta pehmentyneet ja todennäköisesti jo jonkin verran kuluneet ja siitä johtuen polvissa on välillä varsin epämiellyttävää tuntumaa. Ortopedi meinasi, että sitkeetä venyttelyä ja jumppausta vaan, eikä leikkauksesta ole nyt hyötyä ja samaa mieltä mä itsekin olen. Pärjään näiden kanssa aivan mainiosti, vaikka toisina päivinä polvet onkin varsin kipeet. Välillä pyörälenkillä ei edes muista koko juttua, mutta joskus ei voi muuta ajatellakaan, kun tuntuu niin kamalalta. Mutta se oli tosi hyvä kuulla, kun ortopedi tuumasi, että kaikkea mahdollista saa tehdä mitä pystyy, polvillaan oleminen on ainoa asia, jota tulisi välttää. Ei muuten tulisi mieleenkään hengailla polvillaan. Missään tilanteessa. Koskaan.

Boksi on jo  niin matala, että ei olla enää kaukana kyykystä, jota voi syvyyden puolesta kutsua kyykyksi.

Team TEHO Sport juoksee tosiaan toukokuussa Extreme run -tapahtumassa ja sitä varten täytyy nyt pitkän tauon jälkeen ihan määrätietoisesti ruveta juoksemaan. Lisäksi olen nyt yrittänyt keskittyä kyykkäämään hyvällä tekniikalla boksin päälle ja olen varsin ylpeä siitä, että boksi on madaltunut aika tavalla siitä, mistä vähän aikaa sitten aloitin. En siis (vielä) pysty kyykkäämään yhtä syvälle kuin ennen polvihommia, koska se sattuu jonkin verran. Ja rutina on niin hirvee, että koko Nekala varmaan kuuroutuu.

Kaiken kaikkiaan fiilis on jopa hieno, nyt varmasti tiedän missä mättää (eikä se ole vain mun korvien välissä) ja voin kuitenkin ihan huoletta tehdä kaikkea mitä ennenkin pelkäämättä, että rikon paikkoja entisestään. Tässä kondromalasia-hommassa ei koskaan tiedä, että miten ja kuinka kauan polvet vaivaa, mutta näkisin että olen tässä jutussa kuitenkin niskan päällä, mää määrään, ei polvet. Olisikohan hiekat lakaistu jo niin hyvin, että voisi tänään mennä maantiepyörällä töihin?

Rahkalaskuri: 728