Puheenvuoro gekolle

Moi, mun nimi on Urkki. Mä oon ohutvarvasgekko. Kuten nimikin kertoo, mullon tosi ohuet varpaat. Varpaat on siitä kätevä juttu, että niiden avulla on kiva kiivetä vaikka kannon päälle, mutta lasiin ne ei oikein pure, en voi siis karata mun aavikolta.

Tänä aamuna oli pakko ottaa vähän lepiä, kun oli aika rankka yö pilkkitoukkien kanssa. 

Asun siis pienellä aavikolla, jota ympäröi lasiseinät. Lasin takaa kuluu aika usein kaikkia ääniä ja jotkut jättiläiset liikkuu siellä, mutta mä en välitä niistä. Oon asunut tällä aavikolla nyt 2,5 vuotta, sitä ennen punkkasin jonkun helsinkiläisen äijän aavikolla. Muutin tälle aavikolle kahden tyttöystäväni kanssa. Tai en mä tiedä, onks ne mun tyttö- vai poikaystäviä. Toinen niistä, Anita, kuoli viime keväänä. Yhtenä aamuna se vaan pötkötti ihan reporankana raajat levällään hiekalla ja menin kysyyn siltä, että tulisko se mun kans hiekan alle päikkäreille, mut se ei enää puhunut mitään.
Nyt täällä asuu mun kanssa vielä Sylvi, mutta se välttelee julkisuutta, niin en puhu siitä sen enempää nyt. Mitä muhun tulee, mä oon vähän sellanen maanis-depressiivinen luonne. Toisinaan mua ei kiinnosta yhtään mikään ja makaan vaan pronssilautasen alla ihan rauhassa. Silloin aina kuulen, kun jättiläisistä se, jolla on kimeämpi ääni, panikoi, että oonkohan kuollut. Se ei vaan ymmärrä, että tykkään ottaa ihan relasti välillä.

Tsiikailen täältä kannon alta ihan rauhassa maailman menoa.

Sitten toisinaan mut valtaa hullu draivi ja huutelen öisin (haluaisin kuulostaa joltain tyrannosaurus rexiltä, mutta oikeesti kuulostan ihan pikkulinnulta, tsirp tsirp!) ja kaivelen hiekkaa ja painin ruokaeläinten kanssa ja jahtaan Sylviä. Mut ei semmosta aina jaksa, joskus on vaan ihan kiva levyttää hiekalla ja ottaa arskaa nahkaan.
Mun luonteeseen kuuluu myös se, että jos jättiläisille tulee toisia jättiläisiä kylään, me mennään aivan saleen piiloon, eikä todellakaan näyttäydytä koko iltana. Ei vaikka, mitä herkkuja olis tarjolla! Jos siis näet jossain lemmikkikaupassa tyhjän aavikkolaatikon, siellä varmaan asuu jotain mun serkkuja.

Nää ei mene ahvenille, mä aion syödä ne!

Mä oon ihan lihansyöjä ja tosi ylpeä siitä. Jättiläiset antaa aina kaikkee safkaa meille. Tykkään tosi paljon kenttäsirkoista, mutta niiden täytyy olla tosi pieniä, koska mua alkaa vähän jännittään, jos ruoka onkin mun pään kokonen. Mieti nyt ite, jos pitäis syödä oman pään kokonen pihvi, joka kävelee ja pomppii! Kotisirkoista en taas pidä yhtään, ne ei jotenkin ole mun makuun. Jauhomadot on ihan okei, mutta tosi paljon nautin pilkkitoukkien eli kärpästen toukkien mutustelusta. Ne on mukavan pieniä, eikä lähde liian hanakasti karkuun. Joskus kesällä se kimeä-ääninen jättiläinen pyydystää meille heinäsirkkoja. Ensin ne pomppi karkuun aavikolta, kunnes jättiläiset keksi katkoa niiden pomppujalat. Sain vähän tasotusta! Kerran myös jättiläiset laittoi pari muurahaista meille ruuaksi, mutta ne ei ollut yhtään kivoja, halusin vaan mennä piiloon niitä.
Mun elämä on tosi jees, enkä sillain kaipaa mitään ihmeellistä, kunhan liharuokaa ja hiekkaa riittää elämän loppuun asti, niin olen tyytyväinen!

Rahkalaskuri: 646

Selkätreeniä ja gekkoja

Olis melko näppärää, jos Hulluilla Päivillä olis myynnissä lisätunteja vuorokauteen, mulle kelpais! Lisätunnit varmaan levyttäisin vaan sohvalla, että ei sittenkään.
Totesin, että on (taas) aika vaihtaa saliohjelmaa.:D Nyt koitetaan uudestaan sitä kolmijakoista ja alotin tänään selkätreenillä. Alkuun tein muutaman lämppäsetin leukoja, sitten kolme settiä ylätaljaa, pari alataljaa, kolme polvenpäältä vetoo ja kaks kulmasoutua. Huh huh, kuulostaa hirveen läkähdyttävältä näin kirjotettuna, mutta ei käytännössä tuottanut ongelmia. Paitsi polvenpäältä veto oli pitkästä aikaa tehtynä tosi hooceen tuntuinen. Lisäks tein hauikset ja vatsat. Parasta päivän treenissä on, että se on jo tehty!

 Olin tosi tyytyväinen treenin sujumiseen ja omaan virkeyteen. Alkuviikko meni vähän pilalle muutaman tosi huonosti nukutun yön takia ja osaan taas arvostaa ihania yhdeksän tunnin yöuniani. Olen aina ollut säännöllisen vuorokausirytmin ystävä ja melkein mistä vaan muusta voin tinkiä, mutta en yöunista. Siksi olinkin aivan ihmisraunio, kun kahtena yönä unet jäivät muutamaan tuntiin. Olin jo aivan varma, että kyseessä on vähintään krooninen unettomuus, mutta viime yö onneksi osoitti pelon aiheettomaksi. :D
En muuten äkkiä keksi mitään niin tyhmää kun lippis päässä treenaminen. Oikeesti, sattuu aivoon! Paitsi yksi poikkeus on. Jos sali sattuu sijaitsemaan Muscle Beachilla, lippis on hyväksyttävä. Yksi meidän Kalifornian reissun odotetuimmista kohteista onkin tuo eeppinen lihasranta!

Otan tämän vaimoilun nyt ihan tosissaan ja alkuviikosta sain päähänpinttymän, että haluan virkata pyöreän maton. Tätä se on, kun on töissä Tiimarissa, jatkuvasti keksii uusia villityksiä, jotka kuitenkin yleensä loppuu melko äkkiä. Mutta matontekele tulee valmiiks, sen päätin!

Rahkamuijan oikeaoppinen treenin valmistautuminen, silmukkaa syntyy!

Yksi meidän liskoistakin suvaitsi näyttäytyä pitkästä aikaa, ja sitä ei oikeasti tapahdu usein päiväsaikaan, niin hetki oli ikuistettava.

Sylvi päiväkävelyllä

"Pistä se kamera pois tai puren!"

Urkki, Anita ja Sylvi on ohutvarvasgekkoja ja parhaiten niitten kanssa vois seurustella öisin, mutta kuten aiemmin sanottu, itse nukun silloin. Nuo gekkoset on kyllä aivan mahtavia ja helppoja perheenjäseniä, samaa en kyllä sanoisi näiden kavereiden ruokaeläimistä, jauhomatoja ja kenttäsirkkoja, yöök!