Älä tee tänään mitään, minkä voit jättää huomennakin tekemättä

Tämänkin postauksen aloitin jo eilen. Tai toissapäivänä. Kun koko ajan on muka niin kiire, ettei ehdi mitään. Mutta huomenna, sillon alkaa taas särmä elämä. Huomenna otetaan taas elämästä kiinni ja siivotaan täällä. Huomenna oikeesti nukutaan yhdeksän tunnin yöunet. Huomenna alkaa taas normaali arki ja ruvetaan syömään kunnolla. Huomenna mennään sitten salille ja aletaan treenaan kunnolla taas. Vähän kuluneita ja kuultuja läppiä nämä jo. En tiedä pitäiskö hävettää vai ei, mutta tämä kevät on mennyt ihan rappiolla. Yhtäkkinen Youtube-menestys syöksi normaalin arkielämän raiteiltaan viikoiksi ja vieläkin haetaan arjen linjoja kaiken uuden keskellä. Puolustukseksi on sanottava, että koko kevät on ollut niin uskomatonta sirkusta, että sitä on vähän vaikea pukea sanoiksi. Sanalla sanoen, on ollut aika kiire. Mutta onko se oikeeasti syy vai tekosyy olla ihan rappiolla?

Rappio on kierre. Kun on nukkunut liian vähän ja koko ajan on hirveä hässäkkä, ei jaksa yhtään miettiä mitä syö. Kun ei ole syönyt kunnolla, ei jaksa eikä huvita treenata. Ja sitten ei tarttekaan syödä kunnolla, kun ei ole treenannut. Eh. Meidän arjessa on ollut aikaisemmin varsin säännöllinen rytmi. 9 tuntia unta yöllä, ruokaa viis kertaa päivässä, joista kaksi on lämmintä "kunnon" ateriaa, treeni neljä kertaa viikossa. Tämä raflaava rappio siis tarkoittaa sitä, että nukutaan kuus tuntia, syödään miten sattuu ja korvataan ateria karkilla tai jäätelöllä ja mikrobanaaneilla ja lykätään treeni huomiseen. Kyllähän sitä viikon, pari jaksaa, mutta tällain pari kuukautta on vähän liikaa. Uniasia on jo korjattu, viikatemies olisi varmaan vienyt omansa, jos en olisi alkanut nukkumaan öisin tarpeeksi.

Uniasian lisäksi on ruvennut ratkomaan rappiota myös sillä, että tällä viikolla päätin radikaalisti vähentää sokerin käyttöä ainakin arkipäivinä. Ruokailukuvioni ovat aina varsin rentoja, mutta joku raja rentoudellakin. Ihan joka päivä ei ole pakko syödä puolikasta pussia Pandan lakumixiä ja jokaiselta kauppareissulta ei tarvitse ostaa jäätelöä. Kuulostan ihan joltain pahemman luokan addiktilta, mutta nyt on menossa kolmas päivä ilman ylimääräistä sokerilatausta. Tänään ja eilen on särkenyt päätä koko päivän ja olen aivan varma, että kamppailen tässä parhaillaan ankarien vieroitusoireiden kanssa.

Rappioita on niin monenlaisia, mutta pointtina tässä on omista tutuista elämäntavoista lipsuminen. Fakta jota kukaan ei voi kieltää, on se, että kun syö hyvin ja tarpeeksi, on hyvä olo ja kun tähän lisää liikunnan, on vielä parempi olo. Treenin jättäminen väliin sen vuoksi, ettei jaksa, on mulla 95 prosentissa tapauksista aivan naurettava tekosyy, koska sportin jälkeen on aina viisi kertaa virkeämpi olo ja yleensä se reeni lähtee kyllä kulkemaan, kun sen vain saa aloitettua.  Treeni kuitenkin lopulta tässä rappion aikana on kärsinyt vähiten, koska ollaan me treenattu lähes normaali määrä, mutta laadusta voi olla montaa mieltä. Ja kaikkia kivoja pyöräilyjä ollaan tehty tosi vähän, mm. maantiepyörillä tänä vuonna tasan nolla lenkkiä. Yksi hyvä pointti on se, että ennen meidän elämän lähes mielenkiintoisin asia oli liikunta ja kaikki sen ympärillä tapahtuva, ja nyt onkin yhtäkkiä kaikkea muutakin mielenkiintoista, niin toki se näkyy jossakin.

Nyt pistän ajatusta ja keskittymistä siihen, että syön tarpeeksi, riittävän usein ja monipuolisesti ja pyhitän liikunnalle aikaa, niin homma alkaa pyörimään. Olen rakastanut tätä kevättä kaikkine hässäköineen tosi paljon, mutta rappiota en, se vaan tuli siinä sivuoireena. Mutta korjausliikkeen ei pitäisi olla kovin vaikea, pitää vaan tehdä asiat niin kuin ennenkin. Ei kuulosta vaikealta! Vaikka huomenna voisi aloittaa?