Kaikenlaista, mutta enimmäkseen kissoja

Tällä viikolla tapahtunutta:
Maanantaina maadotin kesämökillä ja luin läpi kaikki vuoden aikana rästiin jääneet Valitut palat, soudin Kapalokoskelle, joka ei ole oikeesti koskea nähnytkään ja laitoin saunan jälkeen papiljotit päähän. Kaikki oli tosi ihanaa.

Mmmm, mustikkamaitoa! Mummi yritti tarjota talkkunaa sekaan, mutta en huolinut.

Tiistaina pyöräilin mökiltä kotiin 105 kilometriä, ja ei muuten kulkenut yhtään! Oli kuuma ja huonot maisemat ja juotava oli koko ajan lopussa ja jätskipaikkoja liian harvoin ja ahteria puudutti ja kilometrit ei yhtään vähentynyt, vaikka kuinka poljin. Pyöräileminen ei ollut ihanaa, mutta kotiin pääseminen hikisen reissun jälkeen oli.

Okei, välillä oli hienojakin maisemia!

Keskiviikkona kävin aamulla salilla ja kun olin aloittamassa pystypunnerrusta, jotain muljahti hartian suunnalla, eikä pää kääntynyt enää kunnolla loppupäivän aikana. Loman jälkeen oli kuitenkin kiva mennä töihin takaisin. Mutta olin aivan shokissa, kun tajusin, että aurinko alkaa jo laskea, kun pääsen yhdeksältä töistä. Vähän oli kananlihaa havaittavissa, kun poljin sortseissa ja t-paidassa töistä kotiin.

Onkohan Torni-hotellilla koskaan mitään ulkonäkökomplekseja, koska se on kuitenkin tommonen aika paksu Näsinneulaan verrattuna? Tai harmittaakohan Näsinneulaa, kun kaikki menee nykyään vaan Torni-hotellin baariin katteleen maisemia?

Torstaina soitin läpi kaikki maailman (tai ainakin Tampereen) hierojat, että saisin hartiatuskaan jonkun helpotuksen. Täyttä oli, mutta Hervannasta Valentia-Fysiolta löytyi aamupäivälle aika. Ja kas, tuskat olivat poissa käynnin jälkeen. Mulle on tärkeetä, että hieroja ei ole mikään tönkkö ja jäätävä nihkeekäsi, vaan sellanen mukava ja luonteva. Juuri sellasta oli eilen, meinaan mukavaa ja miellyttävää. Menen toistekin.

Kyykkääjäkansalainen Rahkamuija hyvää päivää! Omassa salissa on se(kin) hyvä puoli, että voi pitää aivan säädyttömän lyhyitä sortseja reenatessa. 

Perjantaina elikkäs tänään olen käynyt kyykkämässä ja kokkaillut ruokaa ja iltapäivällä polkaisen vielä ansaitsemaan hieman taskurahaa töihin. Sellaista on tapahtunut tällä viikolla.

Pari kissaa tohon vielä mahtuisi!

Elokuun alussa tuli vuosi siitä, kun Leo tuli meille. Ja syyskuun alussa Leoko on ollut vuoden meillä. Mihinkään en näitä katteja vaihtaisi, on ne niin mainioita tapauksia!

En mää sun ruokaa vaani, pois se minusta!

Mä tiesin etukäteen millasia abessinialaiset on, mutta mitään henkilökohtaista kokemusta ei bengaleista ollut ennen Leoo ja se on kyllä eriskummallisin kissa, jonka tiedän. Leo on mitä ihmeellisin hybridi leppoisaa kotikissaa ja villipetoa ja se kumpi on enemmän valloillaan, vaihtelee suuresti. Leolla meni tosi kauan, ennen kuin se sopeutui meihin ihmisiin ja vasta joskus keväällä se alkoi selkeesti osottaan, että me ollaan sille jotain muutakin kuin ruuan antajia. Välillä puhutaankin, että Leo sai taas hellyyspuuskan, kun se tulee samaan huoneeseen ja alkaa naukumaan ja puskemaan ja jos se osaisi puhua, varmaan huutaisi, että rapsuta mua! Näiden hellyyskohtauksienkin aikana ei kuitenkaan ole syytä käydä liian läheiseksi, Leo määrää itse sen paljonko on sopivasti rapsutusta ja läheisyyttä. Leoo on ihan turha yrittää pussailla samalla tavalla kun Leokoo, muuten sen lähtee karkuun. Sylikissaakaan siitä koskaan tuskin saa, mutta ei tarvitsekaan.

Ihanaa, kaurapuuron jämiä!

Leo on aivan järkyttävä dyykkari ja yleensä sen löytyy tiskipöydältä nuolemassa lautasia. Vaikka kuinka huuhtelisi astiat ruuan jälkeen, niistä löytyy varmasti jotain mukavaa makua vielä nuoltavaksi. Yleensä se myös vahtii ruokapöydällä, että tippuisko lautaselta jotain ruuan jämiä. Joku on nyt varmaan tosi järkyttynyt, kun kissa on pöydällä ja muuta epäsopivaa, mutta näillä mennään meillä. Leo kuitenkin ymmärtää perääntyä, kun napakasti sanoo EI. Joskus Leon villipeto kuoriutuu esiin, kun kyse on lihasta ja jos jostain syystä se saa napattua itselleen esimerkiksi pussin sulamassa ollut ruokaa, kannattaa olla aika tarkkana jos aikoo mennä väliin. Leoko tietää myös, että hyvien lihojen kanssa kannattaa juosta karkuun ja sen on turha yrittää ottaa Leon ruokakupista mitään, koska sitten muristaan.

Leon päiväunipaikat on ruokapöytä ja keittiön pöytä. Vaihtelee sen mukaan, mihin aurinko paistaa.

Leosta tulee otettua enemmän kuvia, koska sillä on jotenkin aina niin tyhmät puuhat, jotka on saatava ikuistettua. Se on aina kova osallistumaan kaikkiin kodin puuhiin ja tuijottaa vieressä, kun tiskataan tai huolletaan pyörää. Tässä taannoin kävi nuohooja ja Leo oli tietysti mukana nuohoamassa.

Miten mun pienestä olkapääkisusta kasvoi noin iso mötkö?

Leoko on edelleen semmonen mammanpoika, ettei mitään rajaa. Aina kun tulen pyörän kanssa sisälle alaovesta, se juoksee hölkkää rappuset alas ja yleensä hyppää suoraan mun olkapäälle. Samoin kävi, kun tultiin Åren reissulta, heti eteisessä se huomasi tilaisuutensa tulleen ja tuli kyytiin. Öisin sen on pakko päästä nukkumaan meidän kanssa ja kun Leokolle iskee keskellä yötä hellyyskohtaus, siltä ei säästy kukaan. Yleensä kannattaa piiloutua kokonaan peiton alle, koska korvat, nenä ja silmät on vaarassa joutua nuolemisen ja näykkimisen kohteeksi. Me aina nauretaan Leokolle, kun se kävelee sellasta rundia sängyssä. Molempian naamojen yli, toista laitaa jalkoja kohti ja toista takaisin ja taas tallustelemaan tyynyille. Eilen illalla meillä oli hauskaa, kun sanoin, että Leokon yötouhuista tulee mieleen Benjaminin Young and restless -kappale ja sen jälkeen Rahkaäijä kaivoin Youtubesta Fröbelin palikoiden Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet varpaat -hoilotuksen. Se kuvaa Leokon yöllisiä reittejä täydellisesti.

Jaahas, oliskos siellä yläilmoissa jotain kiintoisaa?

Leoko oli jo pentuna erittäin paljon ruuan perään ja on edelleen. Ekoina viikkoina meillä se välillä oksenteli, kun raukka ahmi pieneen mahaansa ihan liikaa ruokaa. Nykyään pakkiin uppoaa jo vähän enemmän safkaa, mutta silti Leokolle ei tosiaan kannata järjestää mitään "All you can eat" -seisovaa pöytää, koska se söisi aivan miten paljon tahansa. Jos Leo viimeistelee aina Rahkaäijän puurolautasen aamuisin, Leoko nuolee mun rahkakipon puhtaaksi. Ja jäätelö, se vasta ihanaa onkin!

No olihan siellä. Esimerkiksi huippukiinnostava hattuhylly, mihin Leoko hyppää olkapäältä aina kun saa tilaisuuden.

Hei kaveri, tuu alas sieltä, kun mää en osaa hypätä sinne.

Leksat tulee ihan uskomatton hyvin toimeen ja se on kiva juttu. Moinen ei ole mikään itsestäänselvyys kaikissa kissakodeissa ja kissoilla voi olla joskus melko viileätkin välit. Välillä tietysti täälläkin karva pöllyää, kun haetaan vähän asemia, mutta yleensä Leo ja Leoko on tosi hyvässä sovussa ja kaverin vieressä on aina mukavan pehmeetä ja lämmintä nukkua. Ja jos on pahaa ruokaa, sitä voi syödä samalta lautaselta. Mutta jos taas puhutaan broilerin sydämistä, silloin on parasta syödä ihan omasta kupista ja vahtia tarkkaan, ettei kukaan vaan pölli sydämiä itselleen.

Kato nyt noita.  Ei tähän tarvitse varmaan mitään enää lisätä.