Mokia ja onnistumisia kisoissa

Lauantailla 23. toukokuuta mun kalenterissa luki KISAT, ja firman pileet ja Euroviisut. Jälkimmäisiä en edes lopulta katsonut, mutta muuten tämä odotettu päivä meni hyvin! Olin laittanut itselleni myös takarajan, että kaikki koulujutut pitää olla tehtynä tähän viikonloppuun mennessä ja aikataulu piti!

Eilen järjestettiin siis HH Gymillä Tampereen voimanostoseuran jäsenten väliset voimanostokisat. Mulla ei ollut kisa-aamun painopaniikkia, joten söin aamupalan ihan normaalisti ja valmistauduin nostohommiin makaamalla sohvalla ja katselemalla mavevideoita. Punnitus alkoi salilla yhdeltätoista, mutta sitä ennen tehtiin pieni markkinointitempaus Pirkkahallin pihassa. Sieltä oli starttaamassa Tour de Tampere -maastopyöräajot ja käytiin vähän lätkimässä mainoksia autojen tuulilaseihin. Koitin rohkaista kaikkia tapaamiani ihmisiä tulemaan juhannuksena vähän pidemmälle "lenkille", kunhan selviää Tdt:sta. Alle neljä viikkoa! Tsekkaa lisää täältä!

Näitä tuli taas muutama jaettua. Ja uudestaan Pirkan pyöräilyssä parin viikon päästä!

Mainospommituksen jälkeen köröteltiin HH Gymille Nekalaan. Kohta pääsikin vaa´alle ja mulle virallinen kisavaaka näytti lukemia 61,95 kiloa, peräti 1,05 kiloa alle painoluokan rajan. Rahkaäijällä meni vähän kireämmälle vaakan kanssa. Miesparka ei ollut juonut puoleen vuorokauteen pisaraakaan, koska halusi päästä alle 83-kiloisiin kisaamaan. Vielä alkuviikosta paino oli yli kolme kiloa enemmän, joten janoisia ja nälkäisiä hetkiä oli riittämiin. Lopulta kisavaaka kuitenkin näytti 100 grammaa alle painorajan.

Vähän tais tyttöjä jännittää, kun oli aika hervoton meininki ennen kisaa! Jennillä oli ekat kisat ja sitä ainakin vähän tärisytti. Kuva Susanna Mäkinen.

Ensin oli pelkkä penkkikisa, jonka jälkeen alkoi voimanostokoitos. Nostajia oli paikalla sen verran runsaasti, että kisaajat oli jaettu kahteen ryhmään, ettei aika nostojen välillä venynyt holtittoman suureksi. Ekana oli kyykky ja mulla oli selkeä suunnitelma nostaa 85, 90 ja 95 kiloa. Eka nosto oli ihan helppo ja siihen loppui jännitys ja tuntui hyvältä, että tästä tää taas lähtee! 90 kiloa oli jo vähän painavampi, mutta tuli hyvin ylös. Niin tuntui alkuun myös 95 kiloa lähtevän ylös, mutta sitten tapahtui jotain ja koko pakka hajosi ja kyykky kaatui eteenpäin ja varmistajat nappasivat kiinni, ettei ole koko eukko kohta lattiassa.

Ei se ainakaan ilmeestä jää kiinni! Tässä 85 kilon eka nosto. Kuva Susanna Mäkinen.

Kyykyn tulokseksi jäi siis 90 kiloa ja olin siihen ihan kohtuullisen tyytyväinen, koska se on oma aiempi ennätykseni, enkä ysivitosta ole nostanut koskaan ennen. Heti mun perään kaverini Jenni teki aika sykähdyttävän satkun kyykyn, niin oma epäonnistuminen ei juuri haitannut, koska oli niin hulvatonta katsella Jennin voitontansseja.

Huhuu, onko salin henki kotona? Eräällä meni epäonnistuminen nostossa vähän tunteisiin ja siinä tuli sitten seinään pieni reikä. Tuossa kohtaa olikin vähän turha kulma, lisää tilaa salille!

 Penkkihommelit ei napannut mua laisinkaan ja toivoin jo vaan, että se olisi ohi. Päätin ottaa kolme turvallisen varmaa nostoa ja viimeisellä 55 kilon tuloksen, mutta kuten jo aiemmin opimme, kaikki suunnitelmat eivät aina ihan toteudu.

Penkissä on se mukava, että pääsee välillä tollain lepuuttaan vaaka-asentoon. Kuva Susanna Mäkinen.

Tein viimeisessä nostossa niin tyhmän mokan, etten melkein pysty edes kertomaan siitä. (Videoo en tosiaan edes aio katsoa siitä.) Nosto oli aika tiukka ja jotenkin sitten hätiköin homman niin, että läsäytin tangon ylhäällä suoraan telineisiin kuuntelematta tuomarin Rack-käskyä, johon noston saa lopettaa, kun kädet on suorina. Hävetti jotenkin ihan älyttömästi, kun menin mokaamaan noston niin tyhmään virheeseen. En menettänyt siinä kuin 2,5 kiloa, mutta menetetty ylpeys oli paljon pahempi kolaus. :D

Moi, mun nimi Lahkanuija ja en oo koskaan kuullutkaan semmosta läk-komennosta! Voihan pelkele!

Penkin jälkeen vähän harmitteli ja harmitteli myös Rahkaäijän puolesta, joka ei saanut tulosta penkistä, kun viimeisen päivän rajuhko painonveto oli vienyt voimat. Vähän siinä pyörittelin ja mietiskelin, että mitenköhän tästä itteni kasaan, mutta sitten tuli aika vahva deja vu -olo. Joulukuussa ensimmäinen kisani meni aivan samalla kaavalla, sekä kyykystä että penkistä viimeinen nosto hylätty. Kun muistin tämän, fiilis jotenkin nousin ja päätin kerätä tsempit maveen. Lämmittelyiden aikana tein päätöksen, että lasken aloituspainoa viidellä kilolla 125 kilosta ja se oli hyvä päätös, koska ensimmäinen veto oli aivan järkyttävän helppo ja antoi kunnon itseluottamuksen. Otin maastavetoon sellaisen taktiikan, että psyykkasin joka nostoon yksin yleisön puolella musiikit korvissa ja keräsin raivoa. Virallinen mavepsyykkausbiisini on ollut tämän kevään Korpiklaanin Ievan polkka, joka nostattaa samantien sellaiset adrenaliinipölyt, ettei voi mennä mikään vikaan.

. Ihan itsekin yllätyin siitä millaseen raivon tilaan sitä pystyy itsensä ajamaan, kun oikeen valmistautuu. Ennen toista nostoa karjaisin aika huolella ja se kuulemma herätti vähän pelästystä yleisössä ja 130 kiloa tulikin ihan nätisti ylös. Olin etukäteen suunnitellut, että voisin ottaa kisoissa uuden ennätyksen eli 135 kiloa. Tiesin, että se nousee, jos vaan pää kestää. Kuuntelin Ievan polkkaa aivan täysillä ennen vikaa nostoa ja hoin itelleni, että "sä osaat tän, sä niin osaat tän". Päässä ei ollut yhtäkään ajatusta siitä, että epäonnistuisin. Tiesin, että nyt tää vaan niin onnistuu. Taas hillittömällä karjumiselle kehään ja repimään tankoa ylös. Videolla käytetään äärimmäisen rumaa kieltä, eikä se sovi lapsille, eikä herkille. Varsinkaan herkille. Pyydän kiinnittämään huomiota vasemman puoleisen tuomarin ilmeeseen suorituksen jälkeen.

Että sitä fiilistä, kun tajusin, että nyt muuten nousee. Niin parasta! Olin etukäteen ihan varma, että alan itkemään, kun saan vikan maven ylös, mutta jotenkin poikkeuksellisesti kyynelkanavat pysyivät kiinni. Siitä on vasta kaks kuukautta, kun nostin 130 kiloa. Kun kaikki asiat menis elämässä aina yhtä hyvin eteenpäin kuin maastaveto!

Kellään ei tän jälkeen ollut varmaan ehjiä tärykalvoja. :D Eikä mulla ääntä. Kuva Susanna Mäkinen.

Jaa miten niin vähän teatraalisia nää mun tuuletukset? Melkein tekis mieli piirtää Paintilla siivet selkään.

Vika maastaveto kyllä pelasti kisani ihan totaalisesti, eikä penkkikoomailutkaan haitannut sen jälkeen enää yhtään. Päivän tulosrivi oli 90+52.5+135 eli yhteensä 277,5 kiloa. Se on 7,5 kiloa vähemmän kuin olin suunnitellut. Toistan jälleen itseäni, mutta kaikkea ei voi suunnitella etukäteen. Yhteistulos on kuitenkin 17,5 kiloa enemmän kuin joulukuun kisoissa. Silloin rivi oli 85+55+120. En voi kieltää, etteikö tuo maastavedon 15 kilon lisäys pistää vähän hymyillyttämään. Naisten 63-kilon sarjassa SM-kisojen tulosraja on luokkaa naurettavan pieni (ihan oikeesti!) ja nyt kun tää oli ensimmäinen virallinen kisa lisenssillä, tarkoittaa se sitä, että voin mennä SM-kisoihin alkuvuodesta. Sinne mennään ja nostetaan yhteistuloksena 300 kiloa. Se on päätetty!

Mitäs me kultamitalistit! Kummankaan sarjassa ei kylläkään ollut muita osanottajia, mutta se ei lainkaan himmenä suorituksen arvoa. En voi kun hattua nostaa Jennin ekan kisan 270 kilon yhteistulokselle!

Nyt kuitenkin alkoi virallisesti mun pyöräilykausi. Maantiepyöräily, maastopyöräilyä, alamäkipyöräilyä, kaikkea mahdollista. Sitä olen kaivannut koko kevään! Katotaan sitä penkkiä sitten vähän syksymmällä. :D

Ja Poni-pyöräilyä, se on parasta! Kukkakin meni ihan vinoon, kun niin kovasti kävi tuuli.