Kun Rahkamuija Turkuun lähti

Ai että tätä onnen päivää! Tunnen itseni aivan multimiljardööriksi, koska kun joulukuun alkupuoli koittaa, joudun varmaan avaamaan uuden tilin, sillä kaikki veronpalautukseni eivät varmasti mahdu vanhalle tilille. Joka muutenkin on toki koko ajan aivan täynnä.

Joulukuussa jumppaan setelisäkillä, enkä nosta enää penkistä, vaan pankista.

Nyt kaikki on varmaan jo lopettanut lukemisen hermostuksissaan, niin voin paljastaa, että oikeesti saan vaan yhden tollasen violetin setelin. Mutta en voi korostaa kuinka innoissani olen, koska en oo varmaan ikinä saanut viittäkymppiä enempää veronpalautuksia ja Rahkaäijä on aina päässyt leuhkimaan isoilla palautuksillaan mulle. Nyt vois kerrankin lähteä johonkin reissuun, kun molemmille tulee sopiva potti. Tämmöset rahajutut on yleensä aika vaiettu aihe blogeissa. Luiskan laukut, satasen reenitrikoot ja maastopyörät on kiltti hammaskeiju muninut tyynyn alle yön aikana, eikä raha ole vaihtanut omistajaa missään kohtaa. Mutta jos joulukuussa Rahkamuija ostaa läskipyörän, sitä ei ole kukaan muninut, vaan violetti seteli on päässyt kiertoon.

Tää häkki on tosi syvältä!

Mutta sitten otsikon aiheeseen! Tamperelainen joutui todellakin nöyrtymään ja lähtemään sunnuntaina Turkuun, koska siellä järjestettiin TUROKin kissanäyttely, johon Leoko osallistui. Mukaan kaappasin vanhan ystäväni Paulinan, jonka kanssa selailtiin lapsena rotukissakirjoja ja piirrettiin kissoja. Luulen, että silloin taisi suosiossa olla pitkäkarvaiset rodut, kuten Norjalainen metsäkissa. Niin se maku muuttuu! Lähdettiin Tampereelta jo kuudelta ja matkalla näkyi vaalimainosten lisäksi muun muassa lauma kauriita ja vähintään tuhat ylinopeuskameratolppaa, jotka oli kaikki sijoitettu noin kolme metriä sen jälkeen kun nopeus putosi satasesta kahdeksaankymppiin. Hupaisa matka siis!

Eka näyttely, niin jännää molempien mielestä!

Näyttely järjestettiin Metsämäen raviradalla  ja vähän ennen määränpäätä ajattelin itsekseni, että aika korvessa nää turkulaiset pitää ravejaan, kun ei näy muuta kun mettää ja maatiloja. Päästiin osoitteeseen ja missään ei näy ravirataa, hevosia kylläkin ja pienen pähkäilyn jälkeen todettiin, että ollaan tosiaan osoitteessa Vanha Tampereentie 235, mutta paikkakunta on Aura. Hups! Aura tai Turku, ei kai sen väliä? Aurajoki on kuitenkin Turussa? Eipä mitään, aikataulu oli laadittu tämän Auran osoitteen mukaan ja turbo punaisena hehkuen kaahattiin maalaisteitä Turkuun ja oltiin kohtuullisen ajalla paikalla, jes!

Leokon sydän hakkasi miljoonaa, samoin omistajan.

Ensin oli eläinlääkärintarkastus ja sitten asettauduttiin omaan häkkiin ja tästä ei mennytkään kauaa, kun jo juostiin häntä viidentenä jalkana tuomarinpöydälle. Kissojen järjestys oli sekoitettu, niin meille tuli vähän hoppu, mutta siellä se tuomari odotti meitä kärsivällisesti.

Ei tää ookaan niin paha, kyllä tästä selvitään!

Mitäs se oli Leokosta mieltä? Hyvä väri, turkki on rodunomainen, kissa oli pesty hyvin(!), lihaksisto näkyi kauniisti, ilme vielä vähän baby face, korvat liian pienet. Nää mää oikeastaan jo tiesinkin, Leoko on hienon värinen ja tosi jäntevä rakenteeltaan, mutta näillä korvilla ei pötkitä pitkälle. :D

Liian pienet korvat? Pitäkään näyttelynne, en ala!

Loppupäivä menikin hengaillessa ja muita kissoja katsellessa. Pyörähdettiin Paulinan kanssa myös Turun keskustassa syömässä ja se oli taas ihan oma reissunsa, kun meikä vähän suhaa kaistojen väliä ja navigoi suuntaa. Olen oikeesti tosi hyvä navigoimaan, paitsi Turussa.

Kyydissä karvaisia lapsia! Tällasia kissanvaunuja näkyi useampikin!

Italialainen tuomari arvioi abessinialaista, joka ei näytä kauheen tyytyväiseltä. 

Sama tuomari valkkaa värin parasta. Menossa riistan väriset abyt. 

Me ei päästy värin parhaan arviointiin, koska punaisia abyja oli paikalla vain kaksi. Leokolla ei myöskään ollut asiaa paneelin, jossa valitaan muun muassa kategorian paras ja näyttelyn paras. Leoko saikin viettää aikansa näyttelyhäkissä ja mun sylissä, jossa sitä kävi lapset rapsuttelemassa.

Leokon aivan ihana sisko Zini, joka oli pieni, siro ja kaunis. Mutta ei juurikaan Leokon näköinen!

Upea valkoinen kissa, jonka rotua en pysty tähän hätään sanomaan, mutta poseerasi meille hienosti häkistään. 

Ja taas abessinialainen! Oli siellä muitakin kissoja kuin abyja ja tuo valkoinen jättiläinen, mutta ne eivät osuneet kuvaan. 

Neljän aikaan oli lupa lähteä ja kerättiin kimpsut, kampsut ja kissat ja huristeltiin Tampereelle. Herätys viideltä painoi aika pahasti ja paluumatkalla varmaan kaikki muut paitsi kuski torkkui. Leokokaan ei kovin kauaa jaksanut protestoida automatkan epämukavuuksia, vaan hiljeni koppaansa unille pitkän päivän jälkeen.

Kotona odottava Leo sai tuliaseksi repusta pilkistävän vihreän viuhkalelun. 

Sisälle päästessä vapautin Leokon kopasta, mutta Leo olikin sitä mieltä, että reissussa ollut kaveri haisee oudolle ja alkoi erikoinen välttely ja sähinä, jota jatkui pitkälle eiliseen. Nyt ilmeisesti reissun hajut on jo hävinnyt Leokosta, koska maassa on rauha ja kissoilla hyvä tahto. Ja ensimmäinen ruuseke on saatu, vau! Saa nähdä jatkuuko Leokon näyttelyura vielä, hieman kyllä kiinnostaisi kuulla mitä jäbästä sanotaan, kun baby face on kasvanut vähän isommaksi.

Rahkaäijä vaatii vieressä, että senkin rakkaasta laitetaan vielä kuva loppuun! Saamansa pitää! Äijä löysi eilen jostain Rauta-Soinin romukasasta meidän autotallisaliin lattian eli valtavan rullan kumimattoa. Sitä on ainakin riittävästi! Kuva ei anna rullan jättimäisyydelle oikeutta. Vaatii vielä vähän pesemistä kylläkin, ennen kuin tuossa viitsii jumpata. :D

Taas tässä käy näin, että mun pitäis olla jo menossa töihin ja tässä istun edelleen. Ääk! Mutta nyt meen, kattilat ei voi enää odottaa myyjäänsä!