Mutaa ja kylmiä kylpyjä - Extreme run 2014

Perjantaina tää muija juhli synttäreitään ja aloitin päivän leipomalla hämähäkkimuffinseja, jotka ihastuttavan ulkonäkönsä lisäksi maistuivat uskomattoman hyvältä. Muffinsit lähtivät iltapäivällä mukaan Sipooseen, josta Team TEHO Sport oli vuokrannut mökin viikonlopuksi.

300 grammaa suklaata ja 200 grammaa voita, ei voi tulla pahoja!

Vaikka kaikki tiekyltit ja paikkojen nimet olivat toisella kotimaiselle, selvisimme porukasta ensimmäisenä perille ja pihassa meitä vastaan saapui herttainen vanha rouva, joka esitteli taloa meille. Netistä löydetty vuokramökki osottautuikin 200 neliön kartanoksi meren rannalla ja viisi makuuhuonetta, kaksi keittiötä ja neljä vessaa juuri ja juuri riitti tiimillemme. :D

"Hei anteeks, mutta olisko lainata karttaa? Meinaan ton talon."

Pihassa oli savusaunakin, mutta sitä ei päästy testaamaan.

Siinä se on, meri! (Näyttää yllättävän paljon järveltä tällasen maalaisen silmään.)

Rakastuin paikkaan heti ensisilmäyksellä ja kun vuokranantaja oli vetäytynyt omaan, tuplasti suurempaan kartanoonsa, kokkasimme täyden varustuksen keittiössä, pistettiin pianokonsertot soimaan ja illallistettiin ruokasalissa ja ihailtiin merta. Kana ja makaroni ei maistunut lainkaan arkiselta niin hienossa ympäristössä!

Skool!

Illan tullen myös muut joukkueen jäsenet plus valokuvaaja Tinke saapuivat paikalle ja mansioonista löytyi jokaiselle mieleinen huone, mutta me tietenkin kaapattiin ensimmäisenä "master bedroom", jossa oli oma kylpyhuone.

Herrasväki ei ehtinyt yhtään rentoutumaan makuhuoneen mukavissa nojatuoleissa.

Päivän asu Extreme Runiin. Kaikilla oli samanlaiset paidat ja varmaan puolet porukasta oli käynyt ostamassa Lidlistä shortsit ja kompressiosukat, niin myös minä.

Lauantai-aamuna kulmahuoneemme kaikista ikkunoista pösöttävä Sipoon aurinko herätti meidät juoksupäivään, jota oli odotettu pitkään ja hartaasti. Vaikka voisi kuvitella, että kymmenen hengen porukassa olisi hirveä häsläys ennen lähtöä, pääsimme lähtemään tosi sujuvasti peräti vartin ennen aikataulua. Autolla Jumboon ja Jumbosta bussilla Hakunilaan, johon oli viritelty massiivinen Extreme Run -kisakeskus. Tästä eteenpäin valokuvat on ottanut joukkueen hovikuvaaja Timo Kananoja.

Takapenkin terroristit

Pari tuntia vaan fiilisteltiin tunnelmaa, panikoitiin lähtöä, jonotettiin vessaan, pohdittiin viime hetken asuvalintoja ja spekuloitiin lähtötaktiikkaa.

Cheece! Viime toukokuussa kerättiin jengi kasaan ja siitä lähtien ollaan treenailtiin kerran, pari kuukaudessa yhdessä, tavoitteena Extreme run.

Varmaan puolet juoksijoista oli pukeutunut jotenkin, etenkin hullut hatut oli suosittuja.

Pojat meni samaan kuvaan jonkun radiojuontajan kanssa, josta en ollut koskaan kuullutkaan.

Tästä radiojuontajasta olen kuullut, mutta Rahkaväki kuuntelee vaan Ylen kanavia, niin Jaajo jäi nyt ilman yhteiskuvaa Rahkamuijan kanssa.

Tolla logo-äijälläkin pitäis olla joku hattu päässä!

Tyylikästä herrasväkeä riitti.

"...Joo ja sit me mennään tonne ja otetaan kyynerpäät avuks ja tönitään kaikki sivuun ja juostaan voittajina maaliin."

Vihdoin kello 13 päästiin matkaan ja fiilis oli aika huikea juuri silloin, kun monta tuhatta juoksijaa lähti samaan aikaan. Me oltiin jossakin ehkä ensimmäisen kolmanneksen joukossa lähdössä, kun ajateltiin, että vältetään pahimmat ruuhkat ensimmäisillä esteillä. Ruuhkaa oli silti ja välillä mentiin melkein kävelyvauhtia, kun porukkaa oli kun pipoo!

Luulot pois heti alussa, kun ensimmäisenä oli ylämäki.

Ensimmäinen este oli iisi putkien ylitys, mutta jo toisesa tai kolmannessa esteessä pääsi konttamaan mutaan. Ekalla mutaesteelle vielä vähän himmailin, mutta myöhemmin möyrin liejussa ihan estoitta. Reitillä oli pidempiäkin pätkiä, joilla oli vähemmän esteitä ja toisinaan niitä oli hyvinkin tiheästi. Ensimmäinen joen ylitys oli aivan hirvittävä shokki, koska vesi oli oikeasti varsin viileää ja lätäkkö oli niin syvä, että oli oikeasti pakko uida. Muutamia kiipeilyesteitä oli myös rakennettu matkalle ja autojenkin yli hyppittiin. Mun ehdoton suosikki oli vaahto"este".

Autonrengasesteitä oli paljon ja usein. 

Jaana ui joessa riatlonistin varmuudella.

Juosten tullaan ohi!

Vihreät paidat oli helppo tunnistaa kuraisesta joukosta.

Tuntuuko sinustakin joskus siltä, että päätäsi kiristää virtahepo?

Äkkiä pois täältä! 

Oikeanpuolimmainen kaveri näyttää ihan siltä, että se on saanut vapaudut vankilasta -kortin.

Tälle kuvalle naurettiin eilen porukalla. Juha selvästi nauttii joesta, kun tollain korvia myöten pitää mennä.

Pappismieskin kävi vähän kasteella.

Teki tosi paljon mieli ryöstää toi vihreä iso silinteri, just mun tyyliä! Tai ainakin vihreä.

Olis kannattanut käydä reenaamassa siellä leikkipuiston kiipeilytelineellä. 

Vesku (oikealla): Otetaan hei pojat oikein iso hali! Juha (vasemmalla): Eh. Oot kyllä aika kuranen, ei ehkä.

Väliposeeraus!

Läpyt sille! Tarzanin tukka taitaa olla homeessa.

Rahkaäijälle 100 tyylipistettä.

Käytiin vähän vaahtobileissä.

Mä olisin ollut jo ihan valmis vetäytymään suihkuun ensimmäisen kahdeksan kilometrin kierroksen jälkeen, mutta juoksemaan oli tultu, joten toisella kierrokselle vaan! En varmaan pysty huijaan ketään, jos sanon, että koko juoksu oli helppoa ja mukavaa. Varsinkin toinen kierros otti tosi koville, alamäet ja epätasainen maasto verotti polvia aika kovalla kädellä ja joen yli uiminen söi naista joka kerralla. 12 kilometrin kohdalla tuntui, että tää ei muuten lopu ikinä, mutta 14,5 kilometrin kohdalla tultiin jo maalialueelle kiertämään viimeisiä esteitä ja tunnelma kohosi jo varsin korkealle. Viimeisen kerran joen yli, vähän kiipeilyä ja vielä kylmäaltaaseen ja maalisuora häämötti!

1809, onnennumero! 

Vielä jalka nousee, hop hop!

Tän piti olla joku jäähileallas, mutta se olikin uutisankka. Tai sitten jää oli jo sulanut.

Tulisko sillain hyljetekniikalla ylös?

Yhdessä lähdettiin, yhdessä tullaan maaliin!

Wuhuu! Loppuaika oli 2 tuntia ja 27 minuuttia.

Onnea ja kiitos!

Mitä, eikö tää olekaan suklaata?! Nyt mua on huijattu pahemman kerran.

Olihan se nyt oikeesti aika rankkaa, mutta maalissa oli helppo hymyillä. Suihkun kautta suunnattiin bussiin ja Jumboon shoppailemaan syötävää. Alkunälkään meni kroisantti ja pari karjalanpiirakkaa ja mökillä vielä kanapastaa ja Camillan pitsasta reunat. Voisin syödä pelkkiä pitsan reunoja, mmmm! Viikatemie... eikun siis nukkumatti huhuili koko illan luokseen ja parista välipäikkäristä huolimatta mentiin varsin aikasin nukkumaan. Tänä aamuna ihan todellakin tuntui siltä, että jotain on tullut tehtyä. Nyt vaan ruokaa, unta ja venyttelyä, niin nämä extreemit jalkatuskat ovat vain muisto parin päivän päästä.

Kiitos Team TEHO Sport, me tehtiin se!