Imurihommia eli ekaa kertaa kasvohoidossa

Jokin aurinkokunnan kappale heilahti tänään varmasti pysyvästi vinoon, koska kävi jotain todella outoa. Nimittäin minä, Rahkamuija, kävin ensimmäistä kertaa ikinä kasvohoidossa. Kyllä! Tämä on niin kertakaikkisen erikoinen juttu, että ajattelin jakaa nämä tuntemukset tuoreeltaan tänne blogiin.

Mun elämässä prioriteettilistan kärkisijoista ei ole koskaan taistelleet sellaiset seikat kuin ihonhoito tai meikkaaminen. Ei vaan jotenkin kiinnosta. Joskus on tosi mahtavaa näyttää hyvältä ja meikatulta, mutta ei niin mahtavaa, että jaksaisin keräillä mitään purkkeja vessan kaappiin. Ja mitä tulee kasvohoitoon tai kosmetologikäyntiin, ei vaan ole tullut mentyä. Sitä paitsi olen epäillyt, että siellä alkaa hirveä hiillostus siitä miten yleensä hoidan ihoa ja veikkaan, että vastaus "öö, en paljo mitenkään" ei herätä riemunkiljahduksia kosmetologissa. Sama kun hammaslääkärissä on ihan hanurista käydä, kun aina alkaa se sama jankutus, että käytätkö hammaslankaa ja miks juot liikaa Pepsi Maxia ja miks nää kaikki leegot on ihan vinossa ja täällä on ainakin kuus viisaudenhammasta, mitkä pitäis poistaa. Jos maksan jostain palvelusta, en halua, että mua arvostellaan siellä. :D

Ja onhan tommonen naamahoidossa ravaaminen nyt vähän turhamaista vielä kaiken päälle. Siksi en olekaan ihan varma, miten päädyin alkuviikosta varaamaan ajan itselleni HydraFacial-kasvohoitoon. En koskaan lue mitään blogien meikki- tai kauneuspostauksia, mutta silti olen lukenut tästä maagisesta imurihoidosta, joka imee kaiken sonnan pois naamasta. Jos finnien puristeleminen on ihanaa, niin mites sitten ajatus imurista, joka ahnaasti imaisee sisuksiinsa mustapäät, finnit, kuolleen ihon, talipallot, koppakuoriaiset ja kaiken muunkin pois ihosta? Kyllä, siitä olen vähän salaa unelmoinut.

Etukäteen kotona googlettelin esim. "miten ollaan kasvohoidossa" kun ajattelin, että ehkä paljastan jotenkin amatöörimäisyyteni tekemällä jonkun moukkamaisen virheen. No miten siellä nyt ollaan, siinä vaan maataan ja möllötetään. Ei kai sen kummempaa!
Imuriunelmat mielessä menin sitten kosmetologille sovittuun aikaan ja ensimmäiseksi käteen lyötiin lista kaikista mahdollisista sairauksista ja epämääräisyyksistä, jotka voisivat estää tai haitata hoitoa. Ei ollut AIDSia eikä mitään muutakaan tarjolla olleista karuista vaihtoehdoista. Ei muuta kuin pitkälleen petiin pötköttelemään, kuten olin netistä lukenut. Kosmetologin oma naama oli muuten käsitelty photoshopilla, eikä siinä ollut yhtään mitään mitä olisi voinut imuroida.
Alkuun esitettiin heti paha kysymys. Minkälainen hoito tähän on tehty viimeksi? Just tätä mää tarkotin, välittömästi alkaa hirvee tentti. Vastasin vaan nokkelasti "ei nyt pitkään aikaan oikein mitään". En jaksanut tarkentaa, että tarkemmin sanottuna 25 vuoteen ei mitään.

 Kun homma pääsi vauhtiin, kosmetologi selosti aina uuden vaiheen tullessa, että mitä tököttiä sitä seuraavaksi imuroidaan naamariin ja siitä pois ja hänen ääneensä oli erittäin miellyttävä. (Lue seuraava lause erittäin rauhallisella ja mukavalla äänellä): Seuraavaksi laitan kasvoillesi tätä rotanmyrkkyseruumia ja sen jälkeen tämä syanidiampulli saa hetken aikaa vaikuttaa, jonka jälkeen lisäämme hieman imua tähän Wurthin teollisuusimuriin. Vaikka kosmetologi olisi sanonut juuri noin, olisin vaan nyökytellyt ihan tyytyväisenä, kun kuulosti niin mukavalta ja tehokkaalta.

Ikävä kyllä itse imuri ei ollut yhtään niin tehokkaan oloinen kun olin fantasioissani kuvitellut. Ajattelin, että puoli poskea imeytyy imuriputkeen ja kaikki mustapäät lähtee kerrasta kävelemään. Mutta ei, imu oli varsin hento. Aloin tässä vaiheessa jo epäilemään, että olikohan tämä nyt kaiken unelmoinnin ja rahan väärti. Itse imurivehje muuten kuulosti aivan meidän robotti-imurilta Nepulta, eli siitä täydet kymmenen imuripistettä! (Kyllä, meidän imurilla on lempinimi.)

Kun ei ole aikaisemmin tullut juostua tuolla kosmetologilla, en ole ennen funtsinut sitä tosiseikkaa, että koko operaation ajan joku vieras ihminen läppii naamaa. Ei ihan kaikki pääse koskettelemaan mun naamavärkkiä ja sitten joku tekee sitä kolme varttia. Outoa!
Kun imuroinnit oli ohitse, laitettiin vielä vähän jotain ihanaa kosteuttavaa ainetta, joka ei tuntunut lainkaan ihanalta. Tiedätkö sen tunteen, kun laitat ihan rohtuneisiin huuliin jotain lirua kosteusvoidetta hätävarana? Tai kun kädet on tosi kuivat ja laittaa niihin kosteusvoidetta, niin alkaa kunnon kirvely ja polttelu? Vissiin hiukan pintakuiva iho.

Hoidon jälkeen naama myös näytti aivan samalta miltä tuntui, eli silmien kuoppia lukuunottomatta koko pärstä oli aivan tulipunanen. Näytin joltain Hiroshiman ydinonnettomuuden uhrilta.
Ydinlaskeumavammat laantui kuitenkin aika nopeasti ja naama oli normaalin kirjava jo puolen tunnin päästä. Olen koko illan ravannut peilin äärellä ja tehnyt analyysia naamarin tilasta. Ja arvaa mitä? En huomaa suurta eroa entiseen. Iho tuntuu vähän sileämmältä käden alla, mutta kaikki mustapäät on jäänyt edelleen hengailemaan mestoilleen.
Mikä on siis tuomio? Imurointitunnelma ja lopputulos ei nyt ihan kohtaa yli sadan euron hinnan kanssa. Ei ole wörtti. Eikä edes Wurth. Hööhöhööhöh, vitsi oon hauska.  Aavistelin jo etukäteen, että olisi kannattanut ostaa vaikka koko rahalla Flaxi-raaputusarpoja tai maapähkinävoita. Flaxeista sentään voi voittaa jotain ja maapähkinävoista saa tarpeellista kyykkymassaa. Mulla on sellainen kutina (naamassa), että pysyttelen tästäkin lähtien pimeällä puolella näissä kasvohoitohommissa ja kerran viikossa saunan jälkeen kuorin ihon juuriharjalla ja mäntysuovalla ja levittelen voita kasvoille, kun alkaa kiristämään.

Maailman laiskimmat urheilijat

Hyvä on, hyvä on. Ei me olla mitään urheilijoita Rahkaäijän kanssa, mutta laiskoja ollaan ainakin, se on varma! Tai ainakin erittäin mukakiireisiä.

Öö, mikä tämä paikka on? Onneks on edes tämä tanko mihin voin nojata, koska muuten kaatuisin, koska oon niin vetelä ja laiska.

Oli melkosen erikoinen työviikko. Tehtiin varmasti joku ennätys, koska meillä kävi porukkaa Vaasasta (melkein ulkomailla!), Yhdysvalloista, Iso-Britannista ja Saksasta. Vähän on vaikeeta keritä salille podaan, kun jatkuvasti ravaa jotain porukkaa tuvan täydeltä. Rauhottusivat ny, ei me nyt niin erikoisia olla, että kannattaisi jostain Los Angelesista asti tulla tänne!
 Tänään ei käynyt ketään vieraita ja käytiin hiukan pyörittelemässä cyclocrosseilla. Nastoille oli kysyntää! Tuo olosuhde oli jo sellainen, että läskipyörällä ilman nastoja olisi voinut olla vähän epämukavaa.

Kaukajärven jäällä. Pilkkijät sanoivat, että teräsjäätä on 20 senttiä.

Ei tämä ihan Icespiker Pron tasoinen rengas ole, sen huomasi esim. peilijäällä, jossa jääpiikittäjä tarraa kiinni kuin tauti, mutta tämä vähän lipsuu ja ruopii.

Aurinko, älä vaan paista, en olisi halunnutkaan.

Mun pyöräilytakin vetskari on rikki, joten ennen lenkille lähtöä hätäkorjasin sen maalarinteipillä, ettei taas aukea kesken kaiken. Tuossa muutaman sadan metrin päässä olisi XXL, josta voisi käydä hakemassa uuden, mutta ärsyttää ostaa uusi takki rikkinäisen vetoketjun takia. Lahjon ehkä anopin vaihtamaan tähän vetoketjun.

Vähän jäi leuka vajaaksi pyörä lisäpainona.

Toisin kun Rahkaäijällä. Sillä on ehkä kevyempi pyörä ja lyhyempi vetomatka ja mitä näitä nyt onkaan. :D

Tänään Aamulehdessä joku todellinen hauskuuttaja vaati polkupyöriä verollepantavaksi. Suunnittelin jo tuonne veneen alle muuttamista, kun menen konkurssiin kaikkien pyörieni kanssa. Alamäkipyörän muuten ajattelin myydä, eli laita viestiä jos Konan Operator kiinnostelee. (Myyn sen muutenkin, en siis harhaisessa pyöräveron pelossa.)

Jokaista tunnin lenkkiä vastaan voi istua ainakin tunnin sushibuffetissa palautumassa. Mun piti tehdä joskus postaus kaikista Tampereen sushiravintolaista, mutta vahingossa jumituttiin tähän yhteen.

Vähän jo odotan, että tämä erittäin epäkelpo pyöräilytalvi loppuisi, niin pääsisi ehkä taas fillaroinnin makuun. Vähän tympäisee, kun lunta on kunnolla ehkä viikon ja sitten kaikki muuttuu tappavaksi luistinradaksi ja/tai loskaksi ja sitten kaikki sulaa pois ja tämä sama noin kolme kertaa talven aikana. Mulle riittäisi jo tämä talvi. Yksi kevät tilaukseen kiitos!

Epäsuositut mielipiteet

Viime aikoina on ollut kovassa nosteessa tällaiset epäsuositut mielipiteet postaukset, joissa tuodaan ilmi ajatuksia ja asioita, jotka ei kaikkien mielestä ole kovin hyvässä huudossa. Tästä lähtee mun epäsuosittujen mielipiteiden kimara!

1. Blogien epäsuositut mielipiteet ei oikeasti ole epäsuosittuja.
Suurin osa näistä postauksista on täynnä latteuksia, jotka oikeasti ei edes ole epäsuosittuja. Esimerkiksi mielipiteet "Starbucks on yliarvostettu" tai "Kalliit merkkilaukut on järjettömiä" eivät nyt varsinaisesti ole kovin epäsuosittuja, koska noin joka toinen kadunkulkija on asiasta samaa mieltä. Oikeasti epäsuosittuja mielipiteitä voisi olla vaikka seuraavat: "Kaikki maahanmuuttajat pitäisi karkoittaa" tai "Vanhukset on oksettavia" tai "Imetys pitäisi kieltää julkisella paikalla". Ymmärrät varmaan eron. Mutta onhan se nyt aivan selvää, että kukaan järkevä ihminen ei kirjoita näin radikaaleja mielipiteitään blogiinsa tai seurauksena on kuorma-autollinen vihaista palautetta ja ikuinen boikotti. Jatkan tätä latteuksien linjaa, mutta koitan olla edes vähän särmikkäämpi.


2. Maantiepyöräilijät on vähän koppavaa sakkia.
Sellaiset true-maantiepyöräilijät, joilla on pyörä ja sponsoritrikoot samaan sävyyn, eivät pahemmin morjestele lenkillä vastaan tullessa. Muutenkin meno on vähän nokkavaa. Triathlonistit taas on ihan eri sakkia, mutta ei siinä paljoa voi pipa päätä kiristää, jos meinaa uida neljä kilometriä putkeen. Samanlainen jako muuten on vähän maastopyörämaailmassa. Etujousitetuilla xc-pyörillä kihnuttavat kaverit on vähän takakireitä, mutta täpäri- ja läskikuskit on lepposia!

Kuvituksena kissoja, koska se on suosittu (ja ainoa oikea) mielipide, että kissat on parhaita. Leo on juuri alkamassa syömään taas yhtä laskua.

3. Suomessa ollaan katkeria köyhille.
Asia, jota vuodesta toiseen jaksan hämmästellä. Suomalainen asenneilmapiiri köyhyyttä kohtaan on käsittämättömän kova. Ei löydy sellaista köyhää, josta ei Suomen kansa löydä jotain vikaa. Jos ei ole liikaa lapsia tai laiskuutta työnhaussa, niin sitten on ainakin liian iso asunto tai televisio tai omistaa auton ja silloin ei voi olla yhtään köyhä. Oikeastaan kukaan ei voi olla köyhä, jos ei asu veneen alla ja syö pahvia elääkseen. Se on niin helppo lyödä lyötyä.


4. "Hurahtajat" on epäillyttäviä.
Suhtaudun varauksella ihmisiin, jotka innostuu vuoronperään kaikista mahdollisista ihmedieeteistä ja muotiruokavalioista. Milloin putoo Fitlinet ja Juiceplussat ja milloin gluteeniton ruokavalio pelastaa ja ensi viikolla paleo on kova sana ja sitten ollaan vegaaneja pari viikkoa, mutta sitten Jutan uusi ruokavalio käskeekin syömään jauhelihaa, niin sitten on aika aatteen väistyä ja Putte-possulta pitää lähteä henki. Mutta hedelmäsokeri on aina paha. Paitsi jos sitä on niissä Juiceplussan mehuissa. Hurahtaminen ei tee kenestäkään huonoa ihmistä, mutta kevyesti silti epäilen tällaisen ihmisen arvostelu- ja harkintakykyä ja medialukutaitoa.

5. Vesimeloni on pahaa!
En vaan pidä. Vetistä ja sellainen ikävä koostumus.

Leokon lempinukkumapaikka (meidän sängyn jälkeen) on kylppärin penkillä. Ihan ihme paikka, mutta takana hohkaa patteri.

6. En kannata ratikkaa!
Okei, seuraavan kerran, kun astun ovesta ulos, niin puoli Tamperetta odottaa mua erilaisten astaloiden kanssa pihalla ja palaa halusta hakata mut, mutta silti kirjoitan tämän. Mä en olisi rakentanut ratikkaa, jos olisin sen päättänyt. Mielestäni se on kallis, hidas, kankea ja palvelee vaan osaa tamperelaisista. Sanon tämän, vaikka ratikkapysäkki tulee (ilmeisesti) melkein kohdalle. Mua nyt jo raivostuttaa, kun kävelytie lähikauppaan eli Prismaan on suljettu, vaikka tienpätkällä ei ole tapahtunut mitään neljään viikkoon. Mä en halua edes tietää millainen muuttuva labyrintti keskustasta ja muusta ratikkareitistä tulee pyöräilijöille seuraavaksi viideksi vuodeksi. Ratikka on kuulemma nykyaikaa, mutta mun mielestä nykyaikaa olisi panostaa vaikka pyöräilyolosuhteisiin ja pyöräilymyönteiseen liikennesuunniteluun. Just sayin´.

7. Rakastan sushi-inkivääriä!
Se limainen inkivääri, jota tarjoillaan sushin kera. Aaaahh, niin hyvää! Voisin ostaa sitä purkillisen kotiin ja napsia silloin tällöin.


8. Introvertteily ja erikoisherkkäily menee jo vähän yli.
Jos blogeja on uskominen, ainakin kaikki bloggaajat on erityisiä lumihiutaleita, jotka kokee maailman kauniimpana ja herkemmin kuin kukaan muu. Ihmisiä on erilaisia ja välillä tulee mieleen, että mikä pakko on diagnosoida jokainen johonkin lokeroon ja varsinkin tehdä siitä erittäin iso numero. Muodikkaista introvertti-vouhotuksista saa myös sen käsityksen, että ekstrovertit on jotain puupökkelöitä, jotka ei tunne mitään ja eikä välitä muista ihmisistä, kun korostetaan kuinka vain introvertin tunnemaailma voi olla niin uskomattoman rikas ja herkkä ja he lukevat muita ihmisiä kuin avointa kirjaa. Tässä ei tarvitse varmaan edes mainita sitä erään tv-ohjelman perhettä, jossa kaikki oli niin uskomattoman introvertteja ja herkkiä ja koskettavia, että edes kouluun ei voinut mennä. Voisin toki itsekin ottaa kaikki irti tästä trendistä ja kirjoittaa postauksen siitä, kuinka mieheni on varmasti erityisherkkä, koska hän ei kestä sitä, jos jauhan purkkaa samassa huoneessa. Tai sitten vaan mässytän vähän liian äänekkäästi.

Yks päivä Leoko tuli söpöstelemään mun olkapäälle ja oli pakko ottaa kuva.

9. En halua käyttää rahaa sisustamiseen.
Ymmärrän täysin elämäntapasisustajia ja kodinlaittajia ja muita kotoilijoita, mutta mä en ole sellainen, enkä halua käyttää rahojani sisustukseen. Meillä on joku Rahkaäijän vaarin 40 vuotta vanha sohva, joka ei ole erityisen mukava tai kaunis, mutta mulle ei tulisi mieleenkään käyttää mitään tonnia uuteen sohvaan. En edes ikinä istu sohvalla. Paitsi nyt. Jos jostain saan käytetyn ilmaiseksi, niin ehkä sitten. Myöskään maaninen keittiön remontointi ei putoa mulle. Pystyn kuitenkin myymään huonekaluja erittäin sujuvasti niitä haluaville. Vaikka ei itse ikinä ostaisi tonnin sohvaa, on tyydyttävää saada joku muu ostamaan sellainen.

10. Robin on hyvä artisti!
En tiedä, tykkääkö kukaan muu yli 15-vuotias Robinista, mutta mä tykkään. Ehkä vielä musiikkia enemmän fiilistelen jäbän menestystä ja hyvä asennetta. Toivon, että joskus vaikka työkuvioiden kautta voin tavata nuoren miehen ja vaihtaa pari sanaa.

Siinä oli kymmenen mielipidettä, joista kaikki ei varmaankaan ollut samaa mieltä, sehän oli jutun juoni. Jos olit kaikista kymmenestä samaa mieltä, käsken Rahkaäijän kirjoittamaan seuraavan osan ja silloin ollaan jo todella epäsuosittujen mielipiteiden äärellä, sillä Rahkaaäijän kylmän realistinen maailmankuva ei jätä ketään kylmäksi. :D
Kannattaa muistaa, että yleensä tällaiset epäsuositut mielipiteet on melko vähän läsnä arkielämässä. Esimerkiksi meillä kotona ei puhuta koskaan politiikkaa, koska edustamme varsin eri laitoja, mutta silti avioliitto on onnistunut aivan hyvin jo vuosien ajan. "Väärä" mielipide ei tee kenestäkään läpeensä pahaa ihmistä. Kerran myytiin moottoripyörä jätkälle, joka kulki maihareissa ja pilottitakissa ja olkkarin seinällä oli valtava natsilippu. Miehen erikoinen maailmankatsomus ei kuitenkaan muuttanut sitä faktaa, että hän oli oikeasti varsin mukava ja kaupat sujui hyvin. Joskus kannattaa yrittää nähdä muutakin kuin se väärä mielipide. Kumpikaan ei todennäköisesti muuta omaa mielipidettään, mutta siitä huolimatta toinen voi olla ihan kiva. Tai ainakin edes siedettävä.

Olitko jostakin samaa mieltä? Entä alkoiko jokin kohta ärsyttää? Kerro kommenteissa!

Työntäyteinen torstai

Herätyskello ei soi kovin usein meidän taloudessa, mutta eilen se soi ja aivan liian aikaisin. En pidä minkäänlaisesta aamuhössötyksestä, joten sovin Rahkaäijän kanssa jo edellisenä iltana, että mua ei saa sitten hoputtaa aamulla,ehdin kyllä, vaikka aamun aikataulu on vähän tiukka. Sovittiin, että lähdetään 8.15, mutta kattilat(?!) ja grillipihdit(??) oli hukassa, niin päästiin starttaamaan vasta 8.23. Ehdittiin kuitenkin parahiksi katsomaan auringonnousu.

Sieltä se aurinko nousee, yhtä varmasti kuin eilen ja huomennakin.

Kuvataan iso osa Beyond the Press -kanavan videoista maalla mun mummulassa, ettei naapurit täällä kaupungissa hermostu. Sinne suunnattiin eilenkin, kun oli kuvauksia luvassa. Kun odotettiin auringon nousemista ja valoisaa, Rahkaäijä irrotti Näsijärven jäästä pari isoa könttiä jäätä kuvauksia varten.

 

Maalla kuvauksissa iso apu on mun iskä, joka auttaa meitä aina jos tarvitaan. Eilen miehet kampesivat yhdessä jääpalat pois järvestä.

Jääoperaation jälkeen tehtiin nopeasti yksi oma video (joka epäonnistui, koska ei meidän idea toiminutkaan käytännössä) ja sen aikana "ranchille" saapui myös meidän vieraat. Päivän agendana oli tehdä videoita sekä meidän kanavalle, että Duudsonien englanninkieliselle The Dudesons -kanavalle. Ollaan aiemminkin tehty Duudsonien kanssa yhteistyötä ja niiden kanssa homma toimii.

Yksi tärkeimpiä juttuja on suunnitella video ennakkoon hyvin, jotta kuvaukset sujuu jouhevasti.

Tämä video tehtiin maalla sen takia, että siinä käytettiin ilmatykkiä ja samurai-miekkaa. Se on aika varma, että naapureiden lisäksi kuvauksista kiinnostuu myös poliisi, jos aletaan omakotialueella ampumaan tykillä hedelmiä ja huitomaan samurai-miekalla.

Duudsoni-Jarppi miekan ja puukon kanssa. Itse en alkaisi haastamaan riitaa tän pohjalaisen kanssa.

Siellä missä tapahtuu, on myös mummulan kissa Nelli. Epäilen hieman, että Nelli on vähän huomion perään, koska sen pitää aina tunkea mukaan, kun kamera pyörähtää päälle.

Kun miekkakuvaukset oli saatu purkkiin, lähdettiin lämmittelemään mummun luokse. Meidän mummu on perinteikäs maalaistalon emäntä, jolle on suuri kunnia-asia, että jokaiselle tilalle eksyvälle keitetään kahvit. Oli tulija sitten kylän vakiojuoppo tai tv-stara, niin mummu kutsuu kahville. Siellä keittiön pöyreän pöydän ääressä jokainen vieras on tasa-vertainen, aivan yhtä odotettu ja arvokas. Kun tehtiin reilu kuukausi sitten Fazerin mainoskuvauksia mummulassa, kuvausporukka oli lähes liikutuksen vallassa, kun pääsivät monen tunnin pakkasessa seisoskelun jälkeen mummun herkkuja notkuvaan pöytään.

Lihapullia, karjanlanpiirakoita, leipää, juustoa, leikkeleitä, pipareita, omenapiirakkaa. Tästä pöydästä ei kukaan lähde nälkäisenä.

Kahvittelun jälkeen otettiin nopea siirtymä Tampereelle, jossa jatkettiin hommia. Aika usein homma menee niin, että tällaisissa kahden kanavan yhteistöissä tehdään molempien kanavalle sisältöä, tällä kertaa kaksi videota meille ja kaksi Duudsonien kanavalle.

Trukkiin viritetty moottorisaha. Niin mikä oli?

Kun joku porukka käy meillä kuvaamassa, meille on tärkeetä, että on kuvauksissa on hyvä ja hauska tunnelma ja hommat hoituu reippaasti. Halutaan olla sellaisia tyyppejä, joiden kanssa on kiva ja helppo tehdä töitä.

Unohtakaa se Kokkisota, tää Rahkaäijän ja Jarpin smoothiekisa oli paljon kiinnostavampi!

Kun kaikkien varpaat oli varmasti jäätynyt riittävän monta kertaa, siirryttiin sisälle prässin luokse kuvailemaan materiaalia. Duudsoneilla on yleensä mukana ainakin kuvaaja ja ohjaaja/yleishenkilö, kun taas me tehdään juttuja aika paljon pienemmillä resursseilla ja kalustolla. Oli kyllä kivaa, että oli kerrankin kuvaaja erikseen, niin pystyi itse keskittymään varsinaiseen sisältöön.

Duudsoneista paikalla oli Jarppi, joka on aikamoinen sähkösaapas. Se ei ole juurikaan hiljaa, ainakaan kun kamera pyörii. :D

Yhdeksän tunnin session jälkeen kaikki tarpeellinen oli nauhalla ja Duudsonien porukka lähti takaisin Helsinkiin. Me jäätiin vielä hetkeksi siivoamaan konepajaa ja pihaa. Vielä tänäänkin pihasta kyllä löytyi jotain ananaksen kappaleita, ei niitä illalla pimeässä huomannut kaikkia kerätä pois.

Kotona tein smoothien ja luin Kodin kuvalehteä, jonka mummu antoi mukaan. KK on varmaan mun lempilehti ja osin sen takia mummu sitä tilaakin, että saa antaa mulle kaikki lehdet, jotka on jo lukenut.

Kaikkineen työntouhua riitti kellon ympäri ja kotona litkin smoothieta ja yritin ymmärtää mitä lehdessä luki, aivot nimittäin kävi melkoisen hitaalla pitkän päivän jälkeen. Illala poikettiin vielä Postissa hakemassa pari pakettia ja nopeasti kaupassa, josta Rahkaäijä osti lähinnä täytettä uuteen toimistojääkaappiinsa, joka saapui postipaketilla.

Falloutia pelanneet ymmärtää tän jutun. Ja mä, koska tämä niin seikkaperäisesti mulle selostettiin.

Kauppareissun jälkeen vielä saunottiin ja hömpöttelin vähän kissojen kanssa. Kodin Kuvalehdessä muuten luki, että lemmikkien kanssa leikkiminen ja niille juttelu edistää onnellisuutta. Ostan tämän väitteen täysin.

Tyypillinen tilanne meillä. Kissoille on annettu ruokaa, niin Leoko hyökkää heti saaliin kimppuun ja Leo kursailee hetken, mutta syö lopulta sekä oman ruokansa että kaverin jämät.

Päivän päätteeksi oli tyytyväinen olo, kuvaukset meni hyvin ja saatiin paljon aikaan ja pääsin käymään myös kotopuolessa samalla. Unta ei tarvinut juurikaan houkutella, pitkä ja toiminnantäyteinen päivä takasi kunnon nuijanukutuksen.
Se oli sellainen torstai. Duudson-porukan lähdettyä mietin, että voisi sitä helpompiakin töitä olla, mutta tämän hauskemmaksi ei voi duuni juuri muuttua!

Läskit nakurannalla

Ulkona tulee kovaa ja vähän ripottelee myös vettä, niin nyt on oivallinen hetki päivittää kuulumisia täältä lämpöiseltä maapallon puoliskolta, eli tarkemmin sanottuna Lanzarotelta.
Maanantaina ajeltiin vuokra-autolla saaren eteläkärkeen Playa Blancaan ja vuokrattiin sieltä läskipyörät muutamaksi tunniksi. Toki tästä meidänkin kaupungista olisi saanut pyörät vuokralle, mutta haluttiin nimenomaan paksupyörät ja täällä pyörällä olisi lähinnä voinut sahata rantabulevardia edestakaisin.
Pyörät oli erittäin asialliset ja kahden pyörän vuokra neljältä tunnilta pulitti yhteensä 40 euroa.  Pyörävuokraamo oli kaupungin laidalla ja aivan vuokraamon vierestä lähti useita reittejä rannikolle ja ylemmäs kukkuloille. Seutu oli niin sanotusti taajama-alueen ulkopuolelle ja siellä sai polkea vapaasti missä halusi.

Läskeissä oli joustokeula ja Jumbo Jimin renkaat, jotka kylläkin meni vähän tukkoon märästä hiekasta. Pyörässä oli muutenkin laadukkaat osat, joten se oli todellakin vuokrahintansa väärti.

Vuokrapyörällä ei saanut mennä mereen, mutta sitä ei varmaan lasketa, jos aalto vähän hipaisee rengasta.

Tarjolla oli paljon hienoja polkuja ja pitkiä nousuja ja laskuja.

Juuri kun Rahkaäijä ääneen haaveili keitaasta, mäen takaa esiin ilmestyi kahvila, jossa oli ihana levähtää ja elpyä kokiksen ja jätskin kanssa.

Tällä rannalla ei pahemmin ollut ruuhkaa, mutta lähes kaikki auringonottajat ja uimarit olivat alasti. Kyseessä oli siis joku epävirallinen nakuranta. Muutenkin täällä otetaan paljon aurinkoa yläosattomissa, mutta ne on yleensä jotain satavuotiaita brittimummoja, jotka on kärventynyt auringossa jo varmaan siihen aikaan, kun nää saaret on syntynyt tulivuorista.

Kapearenkaisella maasturille eteneminen olisi ollut todella työlästä, koska vähän hikee pukkasi myös läskillä hiekalla polkiessa. Kyllä paksupyörä on nimenomaan lumelle paras!
Sahattiin rantoja ja kukkuloita edestakaisin reilut kaksi tuntia. Maisemat oli aivan käsittämättömän upeita! Vuosi sitten tähän aikaan poljettiin läskeillä Rukan maisemissa ja nämä maastot ja näkymät veti kyllä helposti vertoja Pyhävaaran lumikenkäreiteille.

Hiekkaa, kalliota, kivikkoa. Kyllä kelpaa ajaa läskillä!

Playa Blancan paksupyöräilijät

Parin tunnin jälkeen palattiin autolle ja pyöriteltiin vielä vähän aikaa Playa Blancan rantabulevardia edestakaisin, mutta molemmat alkoi olemaan jo kevyesti uupuneita, niin vietiin pyörät takaisin ja lähdettiin etsimään majakkaa. Jos jossakin on majakka helposti saavutettavissa, siellä olen myös minäkin!

Faro de Pechiguera, 50 metriä korkea ja käy ja kukkuu. Tai siis vilkkuu.

Valittelin viimeksi, että hyviä ravintoloita on ollut vähän haastavaa löytää. Ravintoloita tässä 10 kilometrin säteellä on varmasti satoja, mutta monia vaivaa se vika, että ne koittavat olla yleisravintoloita, jotka tarjoavat aivan kaikkea brittiläisestä aamupalasta sushiin ja burritoista pastaan. Eikä valintaa varsinaisesti helpota se, että tyyliin joka ravintola on saanut neljä tai viisi tähteä Tripadvisorissa. Syytämme tästä brittejä, jotka on aivan innoissaan, jos ravintola tarjoaa halpaa kaljaa ja friteerattuja ruokia. Nyt ollaan kuitenkin saatu muutama positiivinen osuma, kun ollaan valittu  rafloja, jotka selkeästi keskittyy johonkin, eikä tarjoa kaikkien maailman keittiöiden ruokia. Maanantaina vedettiin hyvät (mutta kalliit) sushit Puerto Calerossa läskipyöräilyn jälkeen ja eilen illalla mäsäytettiin mainiossa intialaisessa tässä meidän kylällä.

Otettiin molemmat tällainen lautanen ja vielä vähän muutakin, niin tarjoilijan ilmeestä saattoi tulkita, että tilaus oli suht iso kahdelle ihmiselle. Täällä alkaa ehkä kulkea legenda kahdesta kalpeasta suomalaisesta, jotka syö aivan tolkuttoman paljon.

Maanantai-iltana poikettiin muuten myös salilla tässä meidän lähistöllä ja se oli varsin eksoottinen kokemus. Paikan nimi oli Power House Gym Lanzarote ja valittiin se sillä perusteella, että siellä oli kuvien perusteella kyykkyhäkki. Ja todentotta, päästiin kyykkäämään, koska kyykkyhäkillä ei pahemmin ollut ruuhkaa. Sen sijaan vinopenkit, selkälaitteet ja käsipainoalue oli tiheään miehitetty. Nopealla analysoinnilla tuli selväksi, että trendi on se, että miehet treenaa lähinnä selkää, rintaa ja hanskoja ja naiset pomppii crosstrainerissa tai tekee jumalattoman määrän eristäviä liikkeitä pakaroille. Salilta löytyi kuitenkin kaikki tarpeellinen ja hyvin pystyi treenin tekemään, mutta tänään koitetaan silti löytää toinen sali. Tuolla salilla soi nimittäin musiikki niin uskomattoman kovalla, että siellä ei pystynyt puhumaan. Ehkä on ajateltu, että salilla on kiva käydä etkoilemassa ja pumppaamassa hanskat turvoksiin ja siitä on hyvä lähteä sataman kapakoihin liehittelemään turistinaisia.

Mulla ei ole kuvia salilta, mutta toi palmu tavallaan muistuttaa paikallisia treenaavia miehiä. Muhkeita yläosasta ja varsin ohuita alakropasta.

Tämän aamupäivän ohjelmistossa oli käynti paikallisessa Ikeassa ja ruokaostokset Lidlissä ja sen jälkeen vähän merenalaisia näköaloja. Rahkaäijä pääsi toteuttamaan suuren lapsuudenunelmansa ja käytiin sukellusveneajelulla. Sukellusvene lähti liikkelle Puerto Caleron satamasta ja se ihan oikeasti meni veden alle, peräti 30 metriin asti, eikä vain lillunut pinnan tuntumassa.

Rahkaäijä se siellä kapteenin paikalla ohjailee venettä. Oli siellä ihan oikeakin kapteeni, joka turvallisesti vei meitä pohjalla.

Ikkuna takana oli lukuisia seuralaisia.

Sukellusvene pyöri kolmisen varttia pohjassa ja opas kertoi englanniksi ja norjaksi(!?) aluksesta ja kaloista ja muusta vedenalaisesta maailmasta. Pohjassa oli parikin hylkyä ja sukelluksen puolessa välissä paatti parkeerattiin pohjaan ja kuin tyhjästä veneen viereen ui pari sukeltajaa, jotka alkoivat ruokkia kaloja. Sen jälkeen kalaruuhka ikkunan edessä oli taattu!

Tämä kaveri on pidetty. Tulee ihan mieleen paikalliset kulkukissat, kun ruokin niitä satamassa.

Jaossa olevat eväät haistoi myös aivan törkeän kokoinen keihäsrausku, joka tuli hengailemaan sukeltajien luokse. Se oli pyrstön kanssa varmaan kolmen metrin pituinen ja halkaisiltaan yli metrin. Ei varsinaisesti tulisi mieleen mennä halailemaan moista otusta, mutta sukeltaja tuntui olevan hyvää pataa veijarin kanssa ja yhdessä ne kiersivät ympäri sukellusvenettä, jotta kaikki varmasti näkivät tämän jättimörön ja saivat myös kuvan.

Me käytiin eilen meressä uimassa, mutta siellä ei onneksi näkynyt tuollaisia rauskuja. Olisi tullut muuten aika kiire pois vedestä.

Jos joskus on asiaa Lanzarotelle päin, kannattaa ehdottomasti laittaa eurot riviin ja käydä sukellusveneajelulla, oli se niin hieno kokemus. Ja saatiin vielä mukaan todistukset siitä, että ollaan oltu sukellusveneajelulla. Laitan ne jääkaapin oveen heti kotona!
Huomenna on viimeinen kokonainen päivä täällä ja paraikaa tutkitaan, että mitä meillä on vielä näkemättä ja kokematta. Voisin helposti jäädä tänne toiseksikin viikoksi, ei varmasti tulisi tylsää!

Kissojen saarella

Terveisiä täältä Luoteis-Afrikan saaristosta eli Kanariansaarilta. Tarkempi lokaatio on Lanzarote ja Puerto Del Carmen. Perjantaina päivällä päästiin tänne ja nyt en muista edes kovasti pinnistelmällä, että miltä se pakkanen tuntuu. Varmaan vähän ikävältä. Täällä sen sijaan kelit on kohdallaan ja palmut huojuu tuulessa. Pölinät sikseen, tässä tulee vähän tunnelmia kuvien muodossa!

Meidän kirkko.. eikun siis talo.

Näyttää kivalta, mutta uima-altaan vesi on hyvällä tuurilla 12-asteista.

Päivällä lämpötila on 19-21 astetta ja illalla ja yöllä viidentoista kieppeillä. Tarkenee!

Oltiin kyllä niin loman tarpeessa, mutta kummasti jo pari päivää aurinkoa ja jatkuvia päiväunia elvyttää.

Ekan illan auringonlasku.

Voisin ostaa täältä talon ja maalata sen punaiseksi. Saisin varmaan välittömästi maastakarkoituksen yhteiskuntarauhan rikkomisesta.

En pääse millään irti siitä, että Rahkaäijä muistuttaa jotenkin Aku Ankkaa tässä kuvassa. Tuolla jossain meren takana toisella rannalla on Marokko. 

Juoksin tuon hatun perässä jatkuvasti. Uiminen uimarannoilla on ollut koko viikonlopun kielletty tai ainakaan sitä ei suositella, kun on niin kova tuuli.

Ollaan kokkailtu ruokaa jonkin verran itse kämpällä ja tarvikkeet on totta kai haettu paikallisesta Lidlistä. Paikalliset ravintolat sen sijaan ei vielä on varsinaisesti vakuuttanut. Täällä on joku kunnon raflakartelli, koska kaikissa on samat ruuat samaan hintaan. Tuon Jo Nesbon kirjan muuten löysin tän meidän majatalon kirjahyllystä. Siellä oli pari kirjaa suunnilleen kaikilla eurooppalaisilla kielillä.

Ja nyt niihin kissoihin. Täällä on aivan älytön määrä kissoja kulkemassa siellä sun täällä. Tämä ihan pikkuinen kaveri (näytti ehkä 15 viikkoa vanhalta), tuli eilen morjestamaan meitä, kun syötiin satamassa.

Sitten se toi siskon ja veljenkin paikalle, kun heitin sille yhden kinkun palan.

Kissat pötkötteli siellä täällä auringon lämmittämillä laavakivillä.

Kissat on vähän arkoja, mutta tulee kyllä hakemaan omansa, jos on jotakin syötävää tarjolla.

Kissoja on kaikenlaisia, mustia, valkoisia, naamiolla, raidoilla, pilkuilla. Ihan kaikenlaisia kissoja. Haluaisin tuoda kaikki matkalaukussa kotiin.

Tänään ostin Lidlistä kissojen herkkutikkuja ja toin niitä kavereille satamaan. Tilanne oli suorastaan jo uhkaava, kun yli kymmenen kissaa pyörii ympärillä ja odottaa herkkuja. Vaikka kissoja rakastankin, olen tyytynyt vain katselemaan näitä katteja ja rapsutan kotona sitten omia kissoja.

Pimeää tulee joskus seitsemän aikaan ja illalla vasta kaupunki herää eloon, kun turistit lähtee syömään ja juomaan ravintoloihin. Uskomatonta kyllä, lentokentän jälkeen ollaan kuultu suomen kieltä vain kerran, lähinnä tässä kaupungissa tuntuu olevan britti- ja saksalaisturisteja.

Tänään ajeltiin Timafayan kansallispuistoon ja joku pimeä voima pakottaa meidät aina kiipeämään korkeimman näköisen mäen päälle. Meni hiekkaa kenkään.

Timanfayan alueella on silmänkantamattomiin laavakivitasankoja, jotka näyttää tosi rajulla kädellä kynnetyiltä savipelloilta.

Uskomatonta kyllä, ison hiekkakasan päällä kasvoi näin vehreitä puskia, alhaalla sen sijaan ei kasvanut mitään.

Poikettiin myös Mirador Del Rion näköalapaikalla, josta näkyi pieni La Graciosan saari. Siitä kun lähtisi uimaan jonnekin eteenpäin, pääsisi Kanadaan, kun tarpeeksi jaksaisi kauhoa.

Reissun suuri silmänkääntötemppu oli laavakiviluolassa, jossa erittäin kuiva ja tylsä opas varoitti menemästä liian lähelle tätä erittäin syvää pudotusta. Sen jälkeen hän pyysi jotain naista heittämään kiven kuilun pohjalle, ja molskahdus paljasti meille, että kyseessä onkin vesilammikko, jonka heijastus näyttää todella syvältä kuilulta. Uskomaton juttu.

Tänään käytiin juoksemassa rantabuleverdilla ja suunniteltiin uimareissua mereen sen jälkeen, mutta jänistettiin kuitenkin. Täältä ei kuitenkaan lähdetä ilman meriuintireissua, se on päätetty. Tässä on onneksi vielä reilusti päiviä jäljellä.

Tähän päättyy kuvauutiset täältä kissojen ja laavakivien maasta tällä erää. Huomenissa on suunnitelmana vuokrata jostakin läskipyörät ja ehkä myös mennä salille, koska tähän mennessä joulu, lauantai ja sunnuntai on estänyt meidän salivierailut.
Terveisiä sinne pakkaseen, muista laittaa pitkät kalsarit huomennakin!