Tarinatuokio: Kun kissalla flippasi päässä huonoin seurauksin

YouTubessa on ollut jo pidempään muotia storytime-videot, joissa kerrotaan joku dramaattinen tai hauska sattumus elämän varrelta. Yleensä näille storytime-videoille on tyypillistä, että otsikko ja videon kuva lupaa mitä järkyttävintä ja sitä myötä myös kiinnostavinta videomateriaalia. Otsikko voi huutaa "LÄHES MENETIN SORMENI" ja kuvassa on verta, irtosormia ja suolenpätkiä ja varsinaisesta videosta selviää, että leipäveitsi se vähän lipsahti, mutta tilanteesta selvittiin muumi-laastarin parantavalla voimalla.
Eilen saunassa katselin kämmenselässä olevaa pientä arpea ja ajattelin, että voisin työntää lusikkani tähän storytime-soppaan täällä blogimaailmassa. Ajattelin kylläkin pysyä ihan totuudessa, eikä otsikkokaan ole lainkaan liioiteltu. Suomeksi nämä olkoon tarinatuokio-postauksia. Saa käyttää, mutta pakko ei oo!

Tämä varsin värikäs ja vaiherikas tarinatuokio vie meidät melko tarkalleen viidentoista ja puolen vuoden taakse, vuoteen 2001. Olin silloin 10-vuotias ja neljännellä luokalla koulussa. Marraskuun puolivälissä oli jo lunta maassa, siitä oli pitänyt huolen pari viikkoa aiemmin raivonnut Pyry-myrsky. Keskiviikon koulupäivä oli ohi ja menin suoraan koulusta samalla luokalla olleen kaverini luokse. Melkein kaikki meidän pienen kyläkoulun oppilaat kulki taksilla koulumatkansa, kun maalla välimatkat oli pitkiä. Kaverini äiti oli töissä ja isä puuhaili pihapiirissä maatilan töissä. Olimme siis kaksin kaverini kotona ja leikittiin barbeilla. Luokkalaiseni kotona oli portaat, joita ei käytetty, joten rapuille sai viriteltyä hienoja barbien kerrostaloleikkejä.

Leikin lomassa paijaltiin vähän myös kissoja, joita taisi olla ihan useampi maatalossa. Yksi kissoista oli musta ja muistaakseni melko vanha. Ystäväni lähti käymään keittiössä ja istuin kissa sylissä olohuoneen sohvalla. Olin jo noihin aikoihin harras kissafani ja meidän perheeseen oli hankittu Assi-kissa edellisenä kesänä. Silittelin sylissäni istuvaa kisua ja se hiljakseen polki tassuillaan reisiäni. Tiesin hyvin miten kissoja pidetään ja tiedän edelleen, että olin tälle kissalle hyvin hellä, en ainakaan tietoisesti kohdellut sitä millään tavoilla kaltoin tai pitänyt ikävästi tai väkisin sylissä. Hetken sylissäni oltuaan kissa vaikutti siltä, että se on lähtemässä pois ja nostin silityskäteni pois, että kattimatti voi hypätä lattialle.

Kun nostin oikean käteni pois, kissa kävikin täysin arvaamatta kiinni siihen! Luulin ensin, että se leikkii, mutta kun jouduin väkisin ravistamaan kädessäni roikkuvaa kissaa pois, ymmärsin, että tästä on leikki kaukana. Kissa roikkui kädessäni hampaillaan ja repi kynsillään käsivartta. Sain kissan jotenkin irti kädestäni ja saman tien se hyökkäsi uudestaan, tällä kertaan jalkaani. Luin tuohon aikaan kaiken mitä eteen osui ja vain vähän aiemmin olin lukenut Valituista Paloista tarinan naisesta, jonka päälle hyökkäsi puuma luonnonpuistossa Pohjois-Amerikassa. On uskomaton, kuinka hädän hetkellä tulee aivan ihme juttuja mieleen ja muistan kuinka mietin, että tämä on vähän kuin se puuman hyökkäys siinä lehdessä.

Toinen hyökkäys oikeaan jalkaani oli vielä rajumpi, kuin käteen ja huusin ja yritin päästä irti kissan kynsistä ja hampaista. En edellenkään tiedä mitä kaikkea tässä toisessa hyökkäyksessä tapahtui, koska jälki oli niin rumaa, mutta siitä lisää tuonnenpana. Vaikka tapahtumasta on jo yli viisitoista vuotta, muistan edelleen tasan tarkkaan missä kohtaa olohuonetta kaikki kävi. Kun sain kissan jalastani irti, lähdin kohti ovea, joka johti olohuoneesta pois. En kuitenkaan ehtinyt pakenemaan olkkarista, eikä kissa ehtinyt hyökkäämään kolmatta kertaa, kun kaverini tuli keittiöstä kuultuaan huutoni ja karjui suoraa huutoa kissan nimeä ja silloin kissa jotenkin heräsi tai pelästyi ja lähti täysiä juoksemaan pois. Keittiöstä olohuoneeseen ei ollut pitkäkään matka, mutta kaikki kävi niin valtavan nopeasti, ehkä parissakymmenessä sekunnissa tai puolessa minuuttissa, ettei ystäväni tajunnut tilannetta aiemmin.

Kissan aikaan saaman jäljet oli aivan hirveät. Koko oikea kämmenselkäni oli täynnä naarmuja ja haavoja, joista muutama oli selvästi syvempiä. Luulen ainakin, että ne oli ne hampaiden aiheuttamat. Myös käsivarressa oli naarmuja. Oikea jalkapohjani ja sääri oli niin täynnä raapimishaavoja, että en voinut kunnolla astua ja oikeassa pohkeessa jalan sisäsyrjällä oli pahin reikä. Se oli nimenomaan reikä, ehkä noin 2-3 senttiä pitkä ja 1-1,5 senttiä leveä haava, josta ikään kuin puuttui palanen ja muistan täysin elävästi, kuinka reiässä näkyi sellaisia palloja. Lihashan se siellä näkyi syvässä haavassa. Mulle on edelleen aivan valtava mysteeri, miten kissa voi saada sellaisen aikaiseksi.

Kissahyökkäyksen jälkeinen loppupäivä on vähän haalistunut shokin ja vuosien myötä unohduksiin, mutta äiti muistaa nämä, varmaan ikuisesti. Kaverini aikuinen veli tuli puhdistamaan haavat ja laittamaan niihin laastareita. Soitin äidilleni töihin ja olin kuulemma melko hädissäni, että jalassa näkyy palloja, mutta äiti ei vielä hoksannut tästä nerokkaasta kuvailusta, kuinka syvä haava oli. Äitini ei päässyt lähtemään töistä heti ja iskä oli iltavuorossa, joten lähellä asuva pappani tuli hakemaan minut pois kaverin luota ja olin mummulassa siihen asti, kunnes äiti tuli. Tästä mummulareissusta en muista mitään. Kun äiti tuli hakemaan meikän mummun ja papan hoivista, olin aivan valkoinen ja kylmissäni, shokkia vähän pukkasi. Se sai äitini aavistelemaan, että nyt ei ole ihan pikku raapaisu tytöllä ja kurkkasi sen jälkeen pohkeen haavaa ja tajusi, että tässä ei nyt Muumi-laastarit jelppaa tarpeeksi. Lisäksi jalkapohja ja käsi oli ihan turvoksissa. Äiti soitti terveyskeskukseen, että täällä on nyt lapsi ihan revittynä kissan jäljiltä ja meidän täytyy tulla lääkäriin, niin vastoonoton täti oli huokaissut, että "kai teidän sitten pitää", kun varmaan ajatteli, että kissa on pikkuisen raapaissut, turha sitä varten on lääkäriin tulla. 
Matkalla lääkäriin heitettiin mun alle kouluikäinen pikkuveli sukulaisille hoitoon ja lähdettiin terveyskeskukseen. Lääkäri oli aivan järkyttynyt, että miten kissa voi saada aikaan tällaista jälkeä, eikä ollut kuulemma koskaan nähnyt mitään vastaavaa kissan aiheuttamana. Lääkäri oli aika rempseä ja kehotti tappamaan tuollaisen hullun kissan. Pohkeen kuoppa kursittiin kokoon tikeillä ja taisin saada myös jäykkäkouristusrokotuksen ja antibioottikuurin, ettei eläimen puremasta aiheudu mitään ongelmia jälkikäteen.

Tähän tapahtumasarjaan erikoisen lisätwistin toi vielä se, että seuraavana yönä alkoi kova myrsky, jota Janika-myrskyksikin kutsuttiin. Olin loppuviikon koulusta pois, koska en pystynyt kävelemään tai pitämään kädessä kynää ja pääsin mummulaan hoitoon. Janika roiski reilusti lunta tuulen kanssa ja katkaisi sähköt kylän jokaisesta kämpästä. Olin tavallaan vähän kateellinen koulukavereille, kun he saivat kouluruuaksi näkkileipää ja kylmiä nakkeja, koska ruuanlaitto koululla ei onnistunut. Sähköt oli poikki meillä peräti kaksi vuorokautta ja meille ei tullut sinä aikana vettä porakaivosta. Kissahaavoja piti kuitenkin suihkutella, ettei ne tulehdu ja pääsin sitten suihkuun naapureille, joille tuli pintakaivosta omalla paineella vähän vettä.

Ihan kun yhdessä kissan raatelemassa lapsessa ja kahden vuorokauden sähkökatkossa ei olisi ollut tarpeeksi riesaa ja harmia, sattui torstai-yönä vielä yksi aika pelottavakin juttu. Isäni oli tosiaan iltavuoroviikossa töissä ja ajoi Tampereelta kotiin aina puolen yön jälkeen. Koko torstain oli myrskynnyt ja ajokeli oli edelleen yöllä erittäin huono, lunta satoi ja tuuli kovaa. Viimeiset viisi kilometriä meille kotiin on kiharaista "rallitaipaletta", jossa on mutkaa toisensa perään. Yhden tällaisen mutkan jälkeen tiellä oli myrskyn kaatama suuri kuusi, jota päin isäni ajoi pimeydessä. Huonojen olosuhteiden takia vauhti oli melko hillitty, joten hän selvisi törmäyksestä ilman vammoja. Matka kuitenkin päättyi siihen, auto romuna ja puu keskellä tietä. Juuri kun iskä pääsi ulos autosta, kuului valtava rysähdys, kun toinen kuusi kaatui auton toisella puolelle peräkonttia viistäen. Hätäpäissään iskä soitti äitille, mutta ei oikein saanut sanottua mitään. Siinä meidän äiskäkin säikähti pahemman kerran, kun keskellä yötä kuuluu puhelimesta vain myrskyn ääni. Jo toinen shokkipotilas reilun vuorokauden sisään. Kun tilanne selkeni, taas kerran kultainen pappa tuli paikalle ja raivasi yhdessä iskän kanssa puut pois maantieltä ja hinasi auton pois.

Lisäjännitystä tähän autoepisodiin toi se, että samaisena torstaina päivällä iskä oli lähettänyt vakuutusyhtiöön kaskovakuutuksen irtisanomisilmoituksen autostaan. Heti perjantaina aamulla hän kuitenkin soitti vakuutusyhtiöön, että voitte repiä sen paperin, kun saapuu perille, tässä on vähän tilanne päällä. Lopputulema oli se, että autossa oli kasko voimassa, kun sen kohtasi kaatuneen puun maantiellä. Huh!

Näinä äksönintäyteisinä päivinä koitin toipua vammoistani ja etenkin henkisistä vammoista. Tykkäsin kissoista niin paljon ja sitten kissa hyökkää päälleni. Siinä oli vähän sulateltavaa. Alkuun vähän väistelin meidän omaa Assi-kissaakin, mutta hiljalleen luottamus kissoihin palautui. Tämä kuitenkin opetti, että joskus kissa voi olla arvaamaton ihan ilman syytäkin ja se pitää tiedostaa. Raatelija-kissakin sai pitää henkensä. Tarina kuitenkin kertoo, että kissa ehkä jotenkin aavisti, että nyt ei mennyt hyvin, koska tapahtuneen jälkeen se oli hukassa monta päivää.  Luokkakaverini äiteineen toi mulle tosi hienon Nalle Puh -piirrustussetin muutama päivä tapahtuneen jälkeen ja kovasti olivat pahoillaan tapahtuneesta. Eihän se kenenkään vika ollut, eikä siitä sen suurempaa polemiikkia tullut. Luulen, että tapahtunut kuitenkin jollain tapaa viilensi minun ja kaverini välejä. Kyllähän sen nyt ymmärtää, olihan siinä aika paljon draamaa kahden 10-vuotiaan tarpeiksi.

Tämä marraskuinen viikko viisitoista vuotta sitten on edelleen meidän perheen kestopuheenaiheita ja aina säännöllisesti palataan siihen, kuinka Annilla näkyi lihat sääressä, kun kissa hyökkäsi ja oli niin hirveä myrsky ja sähköt poikki monta päivää ja iskäkin ajoi puuta päin. Oikein naurattaa, että miten oli mahdollista, että tämä kaikki tapahtui ja vielä melkein yhtä aikaa. Mutta käsi sydämellä vannon, että tässä tarinassa ei ole pätkääkään värikynää, totta joka sana!

T'ässä oli tarinatuokio perjantain ratoksi. Jos olet kohdannut tappajakissoja, kärvistellyt pitkiä aikoja sähkökatkossa tai törmännyt kaatuneeseen puuhun, kommentoi alle! Saa kommentoida muutakin, oikeastaan ihan mitä vaan!

Hyvää viikonloppua!