Ei ihan, mutta melkein!

Huhhuh mikä päivä eilen! Yritin nukkua aamulla mahdollisimman pitkään, että kisavaaka olisi pian ja ei tarvisi kauaa olla ilman aamupalaa. Olin kuitenkin ylhäällä kuin tikka 7.38, kun Rahkaäijä heräsi. Kotipuntari näytti vajaata 62 kiloa, joten söin vähän aamupalaa ja puuhailin kaikkea, että kisaa tarvisi ajatella mahdollisimman vähän. Yhdeksän jälkeen ei enää kestetty ja kerättiin kamat ja lähdettiin hiihtelemään salille päin. Kävin kurkkaamassa kisavaakalla, että painon kanssa ei ole mitään hätää ja lähdettiin vähän ostoksille. Rahkaäijä oli nappanut jostain pienen flunssanpoikasen mukaansa, joten käytiin hakemassa apteekista Strepsilsejä ja tavailtiin ihan tärkeänä ADT:n listaa, ettei lääke vaan ole kiellettyjen listalla. Ei ollut. Viime kisoissa syötiin vaakan jälkeen subia ja taas mentiin samalla kaavalla ja käytiin hakemassa subit matkaan. Otin ekstra-aurajuustolla omani!

Tehkää mulle 2 metriä pitkä leipä, ny on meinaa nälkä!

Takaisin pelipaikoille päästessä kello oli jo niin paljon, että melkein sai astella suoraan puntariin. Mulle vaaka näytti kaunista lukemaa 62,5 kiloa. Muistaakseni kahdessa edellisessä kisassa olen painanut 61,45 ja 61,95 kg.

62,50 kg, pitäisköhän ottaa penkistä saman verran?

Kyykky jännitti mua aivan sairaasti (kuten koko kisa muutenkin) ja lämmittelyissä jalat tuntui jotenkin voimattomalta. Tunnelma kuitenkin parani lämppäsarjojen edetessä ja totesin, että 90 kiloa aloitukseen on varmasti just passeli.

Jaa-a, mitenköhän kulkee?

Mää ja mun 90 kiloa aloitti kisan ja eka nosto tuli varmasti ja siististi ylös. Toiseen nostoon pyysin kympin korotuksen. Satanen oli tavoitteena ja halusin sen jo tokaan nostoon. Ajatuksena oli, että voin ottaa sen kolmannella yrityksellä uudestaan jos feilaan ja jos satku on kevyt, voin korottaa viimeisellä. 100 kiloa nousi hitaasti ja pikkusen rumasti, mutta se riitti. En nostanut kolmatta nostoa ollenkaan, koska en halunnut ottaa siitä mitään voimia syövää nostoa, kun satkukin oli jo aika työn takana.

100 kiloa, pelkkää iloa. Höhö!

Penkkiin lähdin tosi hyvin mielin ja heti lämmittelyissä tiesin, että tänään kulkee. 50 kiloa tuntui suunnilleen tyhjältä tangolta ja siitä oli hyvä lähteä kisanostojen kimppuun.

Joko tässä pääsis nostaan häh?

 Ekassa nostossa oli 55 kiloa ja se oli aivan ilmainen. Tokaan korotin 5 kilolla ja myös 60 kg tuli ylös erittäin siististi. Olin haaveillut mielessäni 62,5 kilon nostamisesta ja sen pyysinkin tankoon viimeiseen nostoon. Ja sehän nousi! Tuuletukset olivat varmasti näkemisen arvoiset!

Se on siinä!

Oon treenannut salilla yli neljä vuotta ja aina unelmoinut, että joskus nousee penkissä oma paino. En voi tarpeeksi korostaa, kuinka suuresta saavutuksesta tässä oli kyse. Ehkä en olekaan enää mikään ihan toivoton penkkaaja!

Nostajia oli kisassa yhteensä 21, niin välille meinas olla ruuhkaa lämmittelyissä. 

Lähdin penkistä ihan voittajafiiliksellä maveen. Maastavedon lämmittelyissä joku vähän kiristeli ristiselässä, mutta lämmittelyt oli muuten ihan ripeitä ja hyvin tuntui kulkevan. Olin pyytänyt ekaksi raudaksi varman 120 kiloa ja se tuli kuin vettä vain. Siitä alkoikin psyykkaaminen kohti isompia malmeja. Kuuntelin repeatilla Sabatonin Soldier of 3 armies -kappaletta ja steppasin ympäriinsä. Sydän hakkas jotain viittäsataa ennen toista nostoa ja 130 nousi ihan hyvin. Ei ehkä mikään maailman nopein, mutta siisti. 137,5 kiloa olisi riittänyt 300 kiloon, mutta pyysin tankoon 140 kiloa, koska olin päättänyt, että se nousee. Ennen vikaa nostoa hoin itteleni, että voi vähän painaa, mutta se nousee ja olin aivan varma nostosta. Olin aivan absoluuttisen psyykkaantunut ja ajattelin, että nyppään sen vaan pois ja sen on siinä.

140 kiloa ja maan liian suuri vetovoima. 

Tasan tuon verran eli ehkä kolme senttiä sain tangon irti lattiasta ja vaikka kuinka kiskoin, se ei noussut. Tajusin, että mun on pakko luovuttaa, koska en mää tässä koko päivää voi sitä kannatella käsissä, kun ei kerran nouse. Olin aivan järkyttynyt, etten saanut rautaa ylös. Siis suorastaan hölmistynyt ja pyöristynyt. Hetken aikaa tuntui aivan epätoivoiselta ja vähän yritin itkuakin vääntää, mutta jo viiden minuutin päästä ajattelin, että mikäs hätä nyt tässä on. Kisa meni muuten hyvin, mutta yks yritys epäonnistui. Mun mielestä on aika turha lähteä spekuloimaan, että olisiko 137,5 kg noussut, koska olin päättänyt nostaa 140 kiloa, mutta siihen ei ollut paukkuja. Nyt kun jälkeenpäin katson totuutta silmiin, syksyn treenissä ei yksikään maastavetosarja tai reeni luvannut 140 kilon ykköstä. Kerran nostin hikisen 2x130 kiloa, mutta se painoi aika pirusti. Olin vaan päättänyt, että nyt nousee 140, mutta ilmeisesti siihen tarvitaan päätöksen lisäksi myös voimaa.

300 kiloa jäi 7,5 kilon päähän, mutta sen lisäksi, että yllätyin 140 kilon lattiaan jäämisestä, yllätyin myös siitä, kuinka vähän "tappio" lopulta harmitti. Nyt ei harmita enää oikeastaan ollenkaan. Kyykyn onnistuminen ja penkin megayllätysonnistuminen oli niin makeita juttuja, että kisa jäi ehdottomasti plussan puolelle. Seuran kisoissa on myös aina mahtava tunnelma ja tsemppi aivan katossa, niin ei siitä oikein huono mieli voi jäädä. Ja ekstakiitos Elisalle, joka tuli kannustamaan mua, arvostan! Olen myös tosi iloinen seurakavereiden menestyksestä, hyvä Jenni, Kaisa ja Minna! Kunniamaininnan saa Rahkaäijä pikkuveli, joka me saatiin houkuteltua kisaan parin viikon varoitusajalla ja joka veti todella tyylikkään ekan kisan, 8/9 kisanostoa hyväksyttiin!

Tästä junnusta olen tosi ylpeä!

 Tässä vielä kokooma siitä, miten tähänastinen lyhyt urani voimanostokisoissa on mennyt:

Kisa                                 kyykky          penkki          mave           yhteistulos
Joulukuu 2014                 85 kg              55 kg           120 kg         260 kg
Toukokuu 2015               90 kg              52,5 kg        135 kg         277,5 kg
Joulukuu 2015                 100 kg            62,5 kg        130 kg         292,5

Ennen kaikkea mä olen tyytyväinen, että kisa on nyt ohi, koska varsinkin viimeset pari viikkoa kisa oli mielessä koko ajan ja kisapäivä on mulle aina varsinainen koettelemus, kun jännitän niin paljon. Olen ihan luokattoman kova jännittämään tämmösiä juttuja ja joka kerta ajattelen, että koskaan ennen ei ole jännittänyt yhtä paljon. Nyt pääsee tekemään treenejä ilman mitään paineita ja fillarillakin ajattelin taas polkea vähän enemmän. Nyt huomaan myös, että alle kahden viikon päästä on joulu ja huomenna töissä alkaa uusia kivoja juttuja. Ei tämmösiä pikkujuttuja ole ehtinyt yhtään miettimään!

Eilen pikkujouluissa aloin jo suunnittelemaan seuraavaan painoluokkaan siirtymistä, kun sain sipsikulhot eteeni. Eiköhän se 140 kiloa nouse, jos itsekin painaa yhtä paljon. :D