Jo joskus vuosi sitten huomasin, että Jyväskylän pyöräilyseura JYPS kouluttaa pyöräilynohjaajia yhteistyössä Suomen pyöräilyunionin kanssa. Ilmottauduin jo viime syksyn kurssille, mutta se meni päällekkäin muun muassa Nordic pro-kisojen kanssa, niin lykkäsin pyöräilynohjaaja uraani vielä hetken tälle keväälle. Menneenä viikonloppuna alkoi uusi koulutus ja siellä mä olin! Ja niin oli myös Rahkaäijä, joka myös inspiroitui pyöräilynohjaajakoulutuksesta. Koulutus pidettiin Jyväskylässä Kansalaistoiminnankeskus Matarassa.
|
Sitten kun olen pyöräilynohjaaja, voin vetää lenkkiä vaikka maailman ympäri! |
Suurin osa osallistujista oli pyöräilyseurojen aktiiveja, jotka olivat vetäneet tai haluaisivat vetää yhteislenkkejä. Mun motiivi koulutukseen lähtemiseen oli puhtaan kiinnostuksen lisäksi eväiden saaminen Ratareisi-tapahtuman järjestämiseen ja myös se, että toisinaan me Rahkaäijän kanssa pyöritellään mahdollisuuttaa pistää pystyyn joku pyöräilyyn liittyvä bisnes. Eikä mikään koulutus mene koskaan hukkaan!
|
Muistiinpanot lauantailta. Sunnuntaina keskityin polkupyörien ja voimanostajien piirtämiseen. Opin parhaiten kuulemalla ja näkemällä, siksi muistiinpanot on vähän turhia. |
Viikonlopun aikana käsiteltiin muun muassa pyöräilynohjaajan tehtäviä, vastuuta ja turvallisuusjuttuja, sivuttiin fysiologiaa ja käytännössä harjoiteltiin ohjaamista pienten tehtävien avulla. Ohjaamisharjoitukset tehtiin pareittain ja yllättäen mä ja Rahkaäijä oltiin pari ja tehtävänä oli opettaa pyöräilyä vasta-alkajille. Yllättävän vaikeaa, koska kyseessä on ihan perustaito, jonka itsekin on oppinut joskus 20 vuotta sitten. Meidän oppilaat eli muut kurssilaiset olivat lisäksi varsin taitavia, pyöräilytunteja kun oli takana kaikilla varsin runsaasti. Samaan tyyliin harjoiteltiin muun muassa alamäessä ajamista, jarruttamista ja kääntymistä.
|
Ohjaajaharjoittelija ja innokkaat oppilaat. |
Ohjaamisharjoituksia varjosti se pieni tosiseikka, että ulkona oli aivan jäätävän kylmä ja vielä lisäksi kävi tuuli. Väkisin alkoi varpaita vähän paleltamaan. Sen takia lauantai-iltana olikin aivan uskomattoman ihanaa päästä hotellihuoneessa saunaan! Yövyttiin hotelli Albassa, joka on Jyväskylän keskustassa. Alba oli ihan uusi tuttavuus meille ja olin etukäteen vähänn skeptinen, että mikäköhän murju siellä meitä oikein odottaa (Kalifornian reissulla opin, että maasta taivaisiin kehuttu hotelli voi olla aikamoinen läävä, sen jälkeen on tullut tehtyä joka hotellissa lude-tsekkaus ennen tavaroiden levittämistä.:D) mutta Alba oli todellinen yllättäjä! Huone ja hotelli ylipäätään oli tosi siisti ja hienolla paikalla. Aamupalakin oli erittäin hyvä, voin suositella!
|
Yöllä järven jää paukkui! Aikataulusyistä ei ehditty käppäilemään Jyväskylän Golden Gatelle. |
|
Sauna oli erittäin kuuma juttu! |
Koulutukseen kuuluu vielä toinen lähiviikonloppu Jyväskylässä ja loppukoe, jossa testataan ohjaamistaitoja ja -tietoja. Tämän lisäksi settiin kuuluu 10 tuntia harjoittelua ja kuten arvata saattaa, pitää ohjata lenkkejä! Yleensä jätän kaiken vähän viimetippaan, mutta nyt ajattelin aloittaa ajoissa ja siksi ensimmäinen Rahkamuijan vetämä lenkki on jo tänä torstaina 26. maaliskuuta!
Pyöräilykauden avaus Pyhäjärven ympäri torstaina 26. maaliskuuta
Ajetaan leppoisaan tahtiin Pyhäjärven ympäri ja matka on noin 30 kilometriä.
- Lähtö- ja paluupaikka: jättimäisen kumiankan luota Ratinan stadionin vierestä kello 17
- Kesto ja vauhti: noin 2 tuntia, vauhti mitoitetaan osallistujille sopivaksi, mutta ei mennä kovaa!
- Luokitus: 2/helppo (täältä näkee luokituksen kriteerit)
- Pyörä: kaikki muut paitsi maantiepyörä, koska reitillä on myös hiekkateitä.
- Mitä mukaan: Säähän sopivat vaatteet ja kypärä, juotavaa ja pientä evästä, pyörääsi sopiva sisäkumi tai riski siitä, että kävelet kotiin, jos sellaista ei ole mukana. Valo pyörässä tai kypärässä suotavaa, koska ilta alkaa hämärtymään seitsemän aikaan.
- Kenelle sopii: Ihan kaikille, jotka haluaa polkea leppoisaan tahtiin Pyhäjärven ympäri!
- Lenkille osallistujat ajavat omilla vakuutuksillaan, koska Rahkamuija ei aio vakuuttaa osallistujia.
- Osallistuminen on tietenkin ilmainen! (Toivon kuitenkin, että lenkin päätteeksi täytät arviointilomakkeen ohjaustaidoistani.)
- Lisätietojen kyselyt ja ilmottautumiset kommenttiboksiin (Riittää ihan anonyymi kommentti, tyyliin "Tulen mukaan. t. Pirkko") Paikalle voi tulla myös ilmottautumatta, jos ei ole vielä tietoa torstain aikataulusta.
- Lenkille otetaan kymmenen (10) ekaa ilmottautunutta. (Tämä odottamattoman yleisöryntäyksen varalta!)
Näitä meidän harjoitusmielessä vetämiä lenkkejä tulee tässä kevään mittaa lisää, joten ei syytä suruun, jos et pääse mukaan torstaina. Luultavasti vedetään helppoja ja perustasoisia lenkkejä, eli jos tavoitteena on vaikka ensimmäinen Pirkan pyöräily, niin voit tulla ottamaan kilometrejä alle näille meidän lenkeille.
Meillä alko tänään putkiremontti ja ainakin vielä tulee vesi hanasta, mutta saa nähdä miten käy lähipäivinä. Kissat vihaa remonttia jo nyt, koska ne ei saa mennä alakertaan häiritsemään putkimiesten hommia ja karkailemaan avonaisesta alaovesta. Etenkin Leolle tämä oli ihan ylitsepääsemättön vaikeaa ja se karkasi alakertaan aika monta kertaa, vaikka viritin rappusten eteen erilaisia esteitä. Remontti on niin jännää!
|
"Mua ei paljon sun lakanaviritelmät kiinnosta. Meen alas, jos haluan!" |
Leoko onneksi ottaa remontin vähän lunkimmin ja on tyytyväinen siellä missä on ruokaa ja Rahkamuija!
Kuumin kolli -äänestystä muuten johtaa täplikäs Leo!
|
Jes, ei tarvii tehdä mitään kouluhommia, kun en voi liikkua tästä mihinkään! |
Toivotan kaikille hupaisaa ja hauskaa viikkoa! Toivottavasti nähdään torstaina pyörälenkillä!
Sun yberkehittyny ojentaja näkyy kivasti ekassa fotossa. Ooks reenannu sitä erityisesti?
VastaaPoistaPS. Voisin tulla lenkille, mutta väärä city. Hyvä te!
PoistaYberkehittynyt? :D En reenaa ojentajia mitenkään himokkaasti, lähinnä ne saa reeniä punnerrusliikkeissä. Kaiken salaisuus on ehkä se, että mulla ei ole mitenkään superkiinteät käsivarret, niin pieni pehmeys saa ne näyttämään isolta!
PoistaHei, Tampere ei koskaan ole väärä kaupunki, vaan aina oikea valinta!
Eiku tuo foto on vaan hauska. Selästä näkyvä pala näyttää siltä kun olisi megaojentaja. Joo, oon outo.
PoistaJaa ei kun takki peittää osan käsivartta. Mä oonnyt hiljaa.
PoistaSää oot ihan hassu. :D
PoistaHienot muistiinpanot, mulla tuli ihan erilaiset. Antilinssiludemaisesti puutun ryhmäkuvasta, koska olin laittamassa pipon alle pipoa. Tuo lenkkihomma Pyhäjärven ympäri on loistoidea, heti vaan tekemään harjoitukset pois jaloista ;)
VastaaPoistaSä varmaan sitten kirjotit jotain järkevää ylöskin. :D Toivon, että ens kerralla on vähän lämpösemmät kelit, viikonloppuna meinas vähän loppua vaatteet kesken. Näin on, kun pääsee alkuun, niin homma etenee!
PoistaPyhäjärvi näkyy ikkunasta, tulisin varmasti lenkille jos ajelun kohteena olisi saman pyhäjärven kierto mikä näkyy ikkunasta, mutta eri järvi, täältä katsottuna liian kaukana, pirkan pyöräilykin jäänee väliin, ettei jää muiden jalkoihin noin 20km/h vauhdilla ja eksy niin pahasti ettei juhannuksena ole vielä löytynyt siihen parempaan pyöräilytapahtumaan :-)
VastaaPoistaAi että, harmi kun on väärä Pyhäjärvi!
PoistaTurhaan sää vähättelet vauhtias, Pirkassa on paaaljon hitaampiakin polkijoita kun sinä. Mutta totta sinänsä, juhannukseen ei ole kovin pitkä aika siitä, eli ei ole varaa eksyä. :D
Nouu, oispa ollu kiva tulla yhteislenkille! Järjestäkääs lenkki joku la/su niin täältä ois 2 innokasta osallistujaa varmasti tulossa :)
VastaaPoistaVarmasti järjestetään jonain viikonloppunakin lenkki, arkipäivä on varmaan monelle muullekin haastellinen. Ilmottelen näistä lenkeistä kyllä sitten etukäteen! :)
PoistaMulla on yleensä aika samanlaisia muistiinpanoja, kun oon lautamiehenä käräjäoikeudessa. Mä keskityn paremmin kuuntelemaan, kun piirtelen. En yleensä jaksa kirjoittaa kuin luvut ylös, koska oon huomannut, etten ikinä palaa muistiinpanoihini vaan muistan kuitenkin kaiken oleellisen. Niin ennemmin piirtelen kissoja ja kummituksia.
VastaaPoistaOoo, lautamiehenä on varmasti jännää! Vai onko?
PoistaMulla ei kans ole vaikeuksia muistaa tärkeitä juttuja, vaikka en olisi kirjottanut niitä ylös. Hahmotan hyvin kaikkia kokonaisuuksia, niin se auttaa pitään yksityiskohdatkin mielessä. Kissat ja kummitukset on just hyviä ja vielä parempia on kissakummitukset!
Jännä ei ehkä ole kuvaava sana, mutta mielenkiintoista se kyllä on. Ooksä jo 25, kun seuraavan kerran on kunnallisvaalit ja luottamustoimet jaossa? Sinne vaan Tampereen käräjäoikeuteen antamaan oikeudenmukaisia ihmiskauppatuomioita!
PoistaEns vuonna taitaa olla kunnallisvaalit eli joo. Kerran olin käräjäoikeudessa kattelemassa, kun ravintoloitsijat kiisteli siitä, kumpi oli varastanut riisiä kummalta. Siihen olisin vähän halunnut antaa tuomiota. :D
PoistaTäplikästä Leoa äänestin minäkin. Jäin miettimään, onko se nyt sopivaa arvioida kissa miestä kuumemmaksi, mutta kissathan noissa kuvissa poseeraavat, kun taas Rahkaäijästä en ole varmaan nähnyt kuin pyöräilykypärän osittain peittämiä kuvia. Joten toivottavasti äänestystulokset eivät aiheuta Rahkaäijälle mitään itsetunto-ongelmia :)
VastaaPoistaLeo kiittää äänestäsi! Rahkaäijä antoi suostumuksensa olla mukana äänestyksessä. Ja sitä paitsi, voin paljastaa, että Rahkaäijä ja itsetunto-ongelmat ei oikein sovi samaan lauseeseen. :D
Poista