perjantai 14. syyskuuta 2012

Reipasta ruokaa viikonlopuksi

Mun mielestä ruokapostaukset on yleensä melko tylsiä ja nyt sorrun tähän tylsyyteen itekin. Mutta siihen on ihanainen syy, nimittäin itämainen lohi! Tai itse asiassa, ei tää ole itämaista nähnykään.
Oon ihan täynnä kaikkia uunilohia ja paistettuja ja savustettuja lohia, mutta tää resepti uppoo. Alunperin tais olla jossakin Fit-lehdessä, mutta tästä on tullut melkein eri ruoka, koska köyhyys käskee. Ensimmäisen kerran, kun suunniteltiin tekevämme tätä, tuo todellinen talousnero Lauri nurisi koko Citymarket-reissun, kuinka kalliita kaikki aineet tähän lohisafkaan on. Noh, lopputulema oli se, että kaikki ihanaiset kasvikset, kuten paksoi ja sokeriherneet jäi pois, ja lohen alle meni alkuperäisistä ehdotelmista vain paprika ja kevätsipulin korvaava purjosipuli.:D Tällä köyhäilyversiolla ruoka on jatkossakin tehty monta kertaa ja nää ainekset taitaa kaikki löytyä lähikaupasta. Monia lohen valmistaminen pelottaa, mutta ei siinä ole mitään kauhistuttavaa ja tarjouksesta sitä löytää halvemmalla kuin kanaa.
Itsehän käytän tässä pilkkomisvaiheessa viiltosuojahanskoja, ettei satu
mitään ikäviä turmia.:D
Osta näitä kaupasta:
2-3 paprikaa
yks purjosipuli
halpaa lohta niin paljon kun aiot syödä
pari chiliä (ei pakollisia, jos ei maistu)
pieni pätkä tuoretta inkivääriä (ostin n. 4 cm pätkän sitä, maksoi 5 senttiä)
yks lime (pese hyvin, ennen kuin raastat kuoren)
seesamiöljyä (huonompaa hiihtokenkää, jos ei seesamin voimakkaasta mausta tykkää, ite voisin vaikka juoda  tätä suoraa pullosta.:D)
50-100 gr cashewpähkinöitä, mitä enemmän sen parempi
korppujauhoja (jätä pois, jos harrastat jotain karppauspelleilyä)
korianteria (tuo lisää itämaishenkisyyttä, itse en käytä)
soijakastiketta

Pilko öljyttyyn uunivuokaan paprikat, sipuli, chilit, inkivääri ja mahdolliset lisäyllätykset, mitä keksit, esim. joku kaali toimii varmaan hyvin. Hakkaa pähkinät pieneks (tehosekottimella tulee mukavaa jauhoa) ja lisää niiden sekaan pari ruokalusikallista korppujauhoja, raastettu limen kuori ja 1/2- 2 rkl seesamiöljyä ja sitten pieneks silputtu korianteri.
Siinä ne omega-kolmoset pötköttää!
Heitä lohi (josta on nahka poistettu) uunivuokaan kasvisten päälle. Sitten tuo ihanainen pähkinätahna, jota sitäkin vois vetää ihan sellasenaan, levitetään lohen päälle. Koko komeuden päälle voi vielä vähän pirskotella seesamiöljyä. Sitten seuraa piinallisin vaihe, kun täytyy nälkäsenä odottaa, että ruoka kypsyy uunissa (200 astetta) puolisen tuntia, kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella tuohon aikaan jos lohifile on kovin ohut tai paksu. Mutta onneks sitä voi välillä vähän vilasta, näyttääkö kypsältä. Kun lohi on poistettu uunista, päälle voi vielä lorotella soijakastike-limen mehu -sekotuksen. Ja eikun  syömään!

Kiinnostiko ruokapostaus ketään? Onko lohi hyvää? Iskeekö seesami? Miten maailma makaa? Kerro!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti