maanantai 17. syyskuuta 2012

Lomonosovin jääkarhut

Sunnuntaille oli suunnittella kunnianhimoinen maantiepyörälenkki, mutta kipeitten kurkkujen takia suunnitelma haudattiin ja tilalle tuli huutokauppareissu. Lähdimme Mouhijärvellä suurin odotuksin ja rehvakkain elkein. Paikan päälle päästessä vallitseva tunnelma oli pettymys, tavaraa oli melko vähän ja se oli joko ihan roskiin valmista roinaa tai venäläistä posliinia. Oli kippoa, kappoa, koiraa ja kirahvia. Pelkäsimme, että hinnat karkaa ihan pilviin, jos paikalla sattuu olemaan posliinifaanatikkoja. Noh, pelko osottautui vääräksi ja pian bongasimme posliinieläinten joukosta jääkarhuja. Lauri muisti isänsä kirjahyllyssä komeilevan pari istuvaa jääkarhua ja kohta saimmekin puhelintoimeksiannon huutaa mukaamme isot seisovat jääkarhut. Posliinieläimet eivät juuri kiinnostaneet huutokauppakansaa ja isot Lomonosovin jääkarhut pääsivät mukaamme 50 euron kappalehintaan, voisin jopa väittää, että melko halvalla. Lisäksi huusimme vielä "vauva"jäärkarhun mukaan jengiin.

Jääkarhut miellyttävät myös omaa silmääni yksinkertaisessa ylväydessään. Harmi vaan, että tuollaiset hienoudet eivät ihan pääse oikeuksiinsa, jollei niillä ole kunnon tilaa, joten meille ne eivät oikein voisi muuttaa. Rahkaäijä seniorin jääkarhukokelma sai mainion täydennyksen ja me hyvää harjoitusta huutokauppakamppailuihin.
Ohessa vielä veret seisauttava päivän asu -kuva, joka kilpailee tyylikkyydessään vuoden prätkämimmi -palkinnosta.:D
Tyylilyyli ja syksyn hitti bikertakki, eiku mites se meni...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti