Kylillä on jo juorut lähteneet liikkelle, että Rahkamuija on poistunut vaivihkaa maasta ja viettää leppoisia eläkepäiviään Panamalla, kun ei blogi päivity, mutta tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa ja tulin kumoamaan nämä harhaiset huhut! No mitäs se internetin pidetyin rahkalähettiläs on sitten puuhaillut lokakuun aikana, kun ei ole blogia naputeltu?
On tapahtunut seuraavia asioita:
|
Pötkötin yhtenä sunnuntaina Into-koiran kanssa ystäväni Reetan sohvalla. Mää rakastan halia ja pussailla muiden koiria, vaikka en omaa välttämättä haluaisikaan. |
|
Kuukauden merkittävimpiin tekoihin kuuluu se, että korjasin maailmasta vääryyden. Ratinan kauppakeskuksen parkkiin oli 2 tonnin painoraja ja laitoin tästä juttuvinkkiä Moroon, koska iso osa autoista painaa enemmän, että voiko tosiaan olla. Ja virhehän siellä tosiaan oli. 2 tonnin merkin sijaan ovella pitäisi olla 3 tonnin merkki ja tämä tullaan korjaamaan! |
|
Vietin kolme päivää elämästäni Finnbuild-messuilla Helsingissä. |
|
Ja sitten kuukauden paras juttu! Samaisilla messuilla oli Ruukin osastolla leuanvetokilpailu ja kävin heti messujen ensimmäisenä päivänä repimässä 10 leukaa. Ihan älytön suoritus siihen nähden, että olen vetänyt viimeksi yhtä paljon joskus neljä vuotta sitten. Rakennusalan messut eivät ilmeisemmin olleet mitkään leuanvetäjien kokoontumisajot, koska kymmenen leukaa riitti kisan voittoon ja sain palkinnoksi 200 euron lahjakortin XXL:ään. Nyt en millään keksi mitä ostaisin sieltä! |
|
Höhöö, kattokaa! Pääsin Rakennuslehden kanteen. Oon läpinäkyvä kummitus, huhuu! |
|
Työni parhaita puolia on ahkera ulkoilu. Oppiipa pukeutumaan säällä kuin säällä! |
|
Viime viikolla pyörähdettiin Helsingissä Valmentaja-elokuvan ensi-illassa. Oli ison maailman meininkiä ja ilmasta paukkumaissia, kyllä kannatti lähteä! |
|
Annan elokuvalle arvosanaksi 3/5. Ihan ei yltänyt Wolf of Wall Streetin tasolle, mutta kyllähän siinä aika kului mukavasti Sarasvuon nousuja ja (t)uhoja katsellessa. |
|
Syyslomaviikolla vein kummitytön Superparkiin ja siellä vasta aika riensi! Pidin kylläkin enemmän Rush-trampoliinipuistosta, jossa riehuttiin kesällä. |
|
Viikko sitten tehtiin ihana naisten metsäretki Annin, Sarin ja Ashleyn kanssa. Paistettiin nuotiolla nakkeja ja vaahtokarkkeja ja naurettiin kanadalaisen Ashleyn kokemuksille salmiakista, saunasta ja saunavihdasta. Ashley epäili, että saunavihta on joku suomalaisten sairas "50 shades of Sauna" -hommeli. |
|
Pidin Helsingin messuviikolla palauttavan treeniviikon salilla ja ai ettien että, kuinka vaikea sen jälkeen on aina nousta takaisin treenin pariin. Kevyen viikon aikana motivaatio jotenkin pääsee sulamaan ihan kokonaan ja takaisin rutiinin palaaminen on hirveän tappelun takana. Jo kauan sitten päätin, että kyykkään tämän vuoden loppuun mennessä 5x5x100 kg, joten siitä saan taas motia jatkaa kyykkyhäkissä hengailua. |
|
Meidän sijoitusasunto on melkein valmis ja käytiin tekemässä tällä viikolla siihen jälkitarkastus, kun varsinaisessa muuttotarkastuksessa löydettiin niin monta vikaa, että meinasi tarkastuslomakkeesta rivit loppua kesken. Mutta nyt kaikki on kunnossa! |
|
Kämpästä tuli tosi kiva ja vuokralainen (kuvan henkilö ei liity. :D) pääsee muuttamaan asuntoon ensi viikolla. |
|
Yhtenä ulkokuvauspäivänä oli aivan maaginen valo! |
|
Julkaistiin viime viikolla video, joka ylitti harvinaisesti uutiskynnykset kotimaassakin ja tähän mennessä videolla on jotain 4,5 miljoonaa katselua. Voi vanne, että tuntuu mainiolta, kun onnistuu pitkästä aikaa pistämään ulos kunnon hitin! |
|
Myös Kauppalehti teki jutun videosta ja se on lehden nettisivujen viikon luetuin uutinen. Kovaa bisnestä, kun Kauppalehdessäkin noteerataan. :D |
|
Perjantaina saimme jälleen haistella raitista ulkoilmaa, kun kuvattiin 9 tuntia Orimattilassa pommijätkien kanssa. |
|
50 kiloa dynamiittia riittää vähän isompaankin jysäykseen! |
|
Eilen Rahkaäijän sisko piti juhlat laavulla ja polkaistiin Rahkaäijän ja veljensä kanssa paikalle sähköpyörillä. Ihan järkyttävän kylmä ajokeli! |
|
Juhlissa ei tarvitse aina pönöttää skumppalasi kädessä, voi myös tehdä hampurilaisia nuotiolla ja viettää mukavaa aikaa hämärässä laavussa. Kunhan on sankarin näköiset pileet! |
|
Käytiin tänä aamuna lyhyellä lenkillä rapessa syksyaamussa. Tuntuu, että tänään aikaa on loputtomasti, kun siirrettiin kelloja. Mutta yleisesti olen kesäajan suuri kannattaja. On enemmän valoisaa aikaa harrastaa iltasella. |
|
Rahkaäijällä on menossa maailmanlopun painonpudotus, koska ukkeli aikoo penkata joulukuussa 83-kiloisten sarjassa. Täksi päiväksi Rahkaäijän laihiskalenterissa oli tankkauspäivä ja sitä juhlistettiin sushibuffetissa. Mä oon tukenut Rahkaäijää tässä projektissa niin, että en ole käynyt yksin mättämässä buffeteissa ja olen juossut hänen kanssaan rappusia kerran viikossa. |
Jos ei muuta, niin olen ainakin viettänyt menneinä viikkoina paljon aikaa ulkona. Mikäs siinä, ulkoilma piristää, eikä ainakaan tarvitse istua läppärin edessä sisällä. Ulkoilut tulee varmasti jatkumaan läpi talven niin harrastusten kuin ammatinharjoittamisen merkeissä! Mutta nyt on kuitenkin aika lähteä harjoittamaan kyykkylihaksia kuntosalille. Kiitos kun luit (tai edes katsoit kuvat) ja heippa!
:-)
VastaaPoistaEntäs Kissat?
Ei hitsi, en laittanut yhtään kissakuvaa! Mutta he voivat oikein hyvin. :)
PoistaHyvä juttu että Leo & Leoko voivat hyvin.
Poistaparkkihallissa ei tuo 3000kg ole vielä tarpeeksi, toisaalta tahtoisi Hummerin pyörien lisäksi ja silloin vaaka näyttäisi yli 3000kiloa, no vieläkään ei Hummeria niin ei tuokaan haittaa :-)
Kerrassaan täydellistä jos pyöristä ottaisi nuo sähköt pois, ei nuoret reippaat ja energiset ihmiset vielä sähköä tarvitse avuksi, iso riski että oppii laiskaksi liian helpolla.