lauantai 9. kesäkuuta 2018

Koskaan ei oo oikee aika saada räkätautia!

Mä en ole käynyt kertaakaan kisojen jälkeen salilla ja niistä on nyt jo kaksi viikkoa. Kisa-aamuna oli jo vähän kurkku karhea ja sain flunssan sinkin yliannostuksesta huolimatta. Myös viime kisojen jälkeen oli aivan sama homma, että sairastuin välittömästi kisan jälkeen. Sattumaako? Ehkä jotenkin kroppa taistelee siihen asti, että saa kovan suorituksen tehtyä ja luovuttaa sitten.
Harmittelin, että tulipa räkätauti nyt huonoon saumaan, kun viime viikolla meille tuli Jenkeistä vuokralle hidastuskamera ja kuvauksia oli valmisteltu monta viikkoa ja varsinaiset kuvauspäivät oli varsin intensiivisiä. Sitten mietin, että ihan aina on väärä aika flunssalle. Vai tuleeko mieleen koska viimeksi olisit funtsinut, että tulipa tämä maailmanlopun räkä ja kuume nyt tosi sopivaan aikaan, onneksi tuli juuri nyt!?
Kuulosuojaimet on eri hyvä tyyny, kannattaa kokeilla! t. Leoko
Viime viikon lopussa hurrasin jo, että tauti ohi ja eikun pyöräilemään. Ajoin kolme varttia ihan kevyesti, siis oikeasti kevyesti, mutta ilmeisesti olin tulkinnut tervehtymisen ihan väärin ja pyöräilystä jäi päälle yskä ja tulin uudestaan kipeäksi. Oi miksi? Tän viikon alussa tilanne oli siis sama kuin edellisen viikon alussa eli nokka ihan tukossa ja vähän kuumeinen olo. Ei mennyt kovin hyvin omasta mielestä!
Leot nukkuu päivisin erittäin sikeästi, koska öisin on niin kova kiire pyydystää ulkohäkissä kaikkia hyönteisiä.
Viime viikolla oli tosiaan hidastuskamerakuvaukset ja tällä viikolla päälle on painanut kahden asiakastyön deadline ja näistä johtuen en ole pystynyt pitämään yhtäkään kokonaista saikkupäivää ja se on tosi ärsyttävää. Toki esimerkiksi alkuviikosta lähinnä editoin ja hoidin muita toimistohommia, mutta silti olisin vaan halunnut lötkötä sohvalla kissojen kanssa. Yrittäjänä ehdottomasti ärsyttävintä on se, että kukaan ei oikein pysty sitä sairaslomapäivää paikkaamaan (ainakaan meidän hommissa) ja aikataulut menee pieleen ja heti kun on vaan tarpeeksi voimia, pitää tehdä tekemättömät ja kaikki muutkin hommat ja päivät venyy hullun pitkiksi. Toki sairastumisiin ja muihin voi aina varautua tekemällä videoita puskuriin, mutta näille viikoille osui vaan huonosti juuri tärkeät kuvaukset ja tilaushommat.
Tämä oli sitä aikaa kun viime viikolla saatiin kuvaukset purkkiin ja kesäflunssa ei ollut tehnyt vielä uutta tulemistaan.
Vieläkin on kaikki röörit ihan tukossa ja kuulostan kolmannelta Nylon Beatin jäseneltä, mutta muuten olo alkaa olemaan jo varsin kohtuullinen. Haaveilin aiemmin viikolla, että lauantaina menen sitten salille, mutta ehkä mä vielä säästelen huomiseen, ei meinaan maistu enää kolmas viikko puolikuntoisena.
Kuka kertoisi Leokolle, ettei kissat yleensä nuku näin? :D
Ratareiteen on enää kaksi viikkoa ja se on ihan hullu juttu! Just äsken oli viime juhannus ja nyt on taas. Mitä täällä tapahtuu?! Nyt saisi vaihteen vuoksi olla hyvät kelit kiitos! Ja miksei olis, huhannus on kuitenkin tunnettu hellekeleistään ja poutasäästä. :D Ilmoittautumisia saa muuten pistää sisään kiitos!

Nyt tää räkäjengi jatkaa vielä vähän työhommia tänään ja sitten illaksi rantasaunaan maalle!

3 kommenttia:

  1. Nyt vaan paranemisia. Täälläkin ollaan yritetty mainostaa Juhannusta ja sen parasta tapahtumaa vähänkin kaikille jotka voisivat jotenkin olla pyöräilystä kiinnostuneita.

    Jos pitäisi valita paras aika sairastumiselle olisi se ehkä joku lokakuun loppu marraskuu. Pimeää, kylmää ja kuraista.
    Kesällä ei ehtisi sairastaa yhtään.

    Täällä seuraavan 13 päivän projekti olisi saada askarreltua nojapyörään jonkinlainen niskatuki, saattaisi helpottaa jos tulisi yritettyä pitkää ajomatkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä tuo Juhannuksen keli ei näytä yhtään hyvältä, mutta kyllä se siitä ehtii petraantumaan vielä! Ensi viikolla tapaamme jälleen!

      Poista
    2. 272,1km se ajetaan oli sää mitä oli...

      2 viikon loma loppu ja ei nukuta yhtään, aamulla kyllä todennäköisesti nukuttaisi...

      Poista