Aivan hullu päivä -raportti Porin kisoista!

Tästä alkaa pitkä, jännittävä ja vaiherikas reportaasi voimanostokilpailuista, jotka kamppailtiin Porissa eilen lauantaina 14.10. Samalla tämä on Rahkamuija-blogin 700. postaus!

Palataan ajassa taaksepäin kisaviikon alkupuolelle. Me lähdettiin maanantaina muutamaksi päiväksi Teknologia-messuille hommiin. Tämä oli sellainen keikka, että otettiin se aika pikaisella aikataululla, vaikka ei olisi yhtään mahtunut kalenteriin. Joskus voisi sanoa ei. Tiukat aikataulut aiheutti tietysti vähän hermojen kiristymistä koko reissun ja muutenkin feng suit ei ollut ihan kohdallaan tällä matkalla. Syytän tästä Helsinkiä, joka saa mut nykyään aivan superstressaantuneeksi. En vaan siedä sitä liikennettä ja ruuhkia ja pysäköintipaikkojen etsintää ja ihmismäärää ja koko kaksi ja puoli vuorokautta siellä satoi käytännössä taukoamatta. Argh! Oon aivan liian maalaistyttö viettääkseni siellä pidempään kuin päivän. :D

Ilmeeni, kun olen kolmatta päivää Helsingissä ja juon vettä painonvetoa varten. Ei naurata.

Nukuin alkuviikon huonosti ja idea koko kisasta alkoi tuntua aika masentavalta. Mutta kuin taikaiskusta kaikki stressi ja huono fiilis hävisi, kun pääsin keskiviikko-iltana kotiin! Olin aloittanut jo keskiviikkona messuilla ylettömän vedenlipittelyn, koska paino oli pikkusen yläkanttiin painoluokkaan nähden. Ei kovin paljoa, maanantai-aamuna kilon verran. Mutta siinä oli kuitenkin kilo liikaa. Torstaina vedenjuonti jatkui ja varmuuden vuoksi en syönyt kauheasti mitään kuitupitoista, ettei se junttaisi suolenmutkaan painoksi. Perjantaina aamupäivällä vähensin vedenjuontia ja kitkuttelin perjantain aika vähäisin nestein. Ei se lopulta ole niin vaikeaa, kun voisi kuvitella. Mulla oli perjantai-iltana paino vain vajaan kilon verran ylitse, niin join vähän ennen nukkumaanmenoa ja yö meni ihan hyvin lukuunottomatta painajaista, jossa olin menossa voimanostokisoihin, mutta joku asemies ampuikin mua päähän. Ei hyvä.

Lauantai-aamuna kotivaaka näytti armollisesti 62,7 kiloa ja nautiskelin hitaasti yhden proteiinipuddingin. Rahkaäijä jäi kotiin nukkumaan, koska oli päättänyt jo aiemmin viikolla, että ei osallistu kisoihin. Lisäksi loppuviikosta jostain hyökkäsi vielä (mies)flunssa, joka sinetöi päätöksen. Mullakin tuli kurkku vähän kipeäksi perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta onneksi vasta juuri ennen kisaa, eikä yhtään aiemmin, niin se ei häirinnyt nostamista. Nyt onkin sitten nenä tukossa ja kurkussa kunnon kaktus.

Nappasin aamulla autooni naapurista Niinan, joka oli luvannut lähteä mulle huoltajaksi kisoihin. Kateellisena katselin, kun Niina lipitteli matkalla vesipullostaan vettä. Melkein eksyimme matkalla, kun itsevarmasti ajattelimme, että ei tässä mitään navigaattoreita tarvita kun Pori on niin pieni kylä. Silti saavuimme juuri parahiksi kisapaikalle Power Team Porin salille, kun punnitus oli alkamassa. Kohteliaasti naiset punnittiin ekana ja pääsin toisena punnitukseen. Tiesin, että varoja ei hirveämmin tule olemaan, joten heittelin ihan kaikki vaatteet pois alushousuja lukuunottamatta. Vaaka pysähtyi lukemaan 62,85 kg ja silloin pääsi syvä helpotuksen huokaus! Jostakin syystä toimitsija kuitenkin pyöristi painon 62,8:aan, vaikka näin ei tulisi voimanostokisojen punnituksessa toimia.

Joo syökää te vaan raejuustoo, mullon lakuja!

Lähetin heti puntari-väliaikatiedot Rahkaäijälle ja aloin pistämään piknikiä pystyyn salin sohvanurkkaukseen. Siellä jotkut tosibodarit veteli puuroja raejuustolla ja kananmunia ja mun eväät koostui lähinnä juusto-metvursti-leivistä ja Osmosal-mehusta. Kävin perjantaina ostamassa Osmosalia, että punnituksen jälkeen saa suolat tasapainoon. Olin syönyt suht hyvin koko painonvedon ajan, joten nälkä ei ollut aivan korventava, jano oli tietysti aikamoinen. Mulla oli kirkkaana mielessä edellinen reissu Poriin helmikuussa 2016, jolloin jouduin vetämään painoa vielä enemmän ja punnituksen ja syömisen jälkeen iski aika paha olo. Nytkin odottelin huonoa oloa saapuvaksi, mutta se ei onneksi tullut ja olo pysyi ihan skarppina ja hyvänä ennen kisaa.

Tältä näyttää, kun ei ole juonut vuorokauteen ja sitten saa yhtäkkiä juoda niin paljon kuin haluaa. Hullukshan siinä tulee!

Kilpailu alkoi kahdeltatoista ja yhdentoista jälkeen aloin soutelemaan soutulaitteella ja muutenkin vähän herättelemään itseäni nostokuntoon. Niina haki mulle juotavaa ja vaihteli painoja tankoon, kuten reippaan huoltajan kuuluukin. Kyykky tuntui lämmittelyssä ihan hyvältä ja aloituspainoksi olin tilannut 100 kiloa. Mä ja Niina käytiin automatkalla läpi mun kisasuunnitelmaa, että millaisilla painoilla aloittaisin ja mitä toka ja kolmas nosto ehkä tulisivat olemaan.

Power Teamin salilla on tosi hyvät puitteet lämmittelyyn, tilaa ja tankoja riittää.

Vihdoin kisa pääsi starttaamaan ja olin neljäntenä nostovuorossa. Ensimmäinen kyykky 100 kiloa tuli varmasti ja nopeasti ja kävi syvällä. Eka kyykky kannattaa ottaa aina aika varman päälle ja varsinkin pitää huolta, että syvyys on kohdallaan, ettei tuomareille jää mielikuvaa, että tämä nostaja kyykkää vähän vajaita ja sitä kannattaa kytätä. Kakkosnostoon lastattiin 105 kiloa, eikä mitään ongelmia tässäkään nostossa. En ollut nostanut salilla syksyn aikana enempää kuin 105 kiloa, joten täyttä varmuutta ei ollut, että miten viimeinen nosto kulkisi. Siihen pyysin kuitenkin suunnitellusti 110 kiloa, joka sivuaa vanhaa ennätystäni. Nosto oli ihan hyvä ja syvä, mutta kaatui pikkusen eteenpäin ja nostin sen niin sanotusti väkisin. Kolme valkoista lätkää nousi ja kyykystä tulokseksi 110 kiloa. Kaikki kolme nostoa hyväksyttiin 3-0.

Vanhaan tuttuun porilaiseen tyyliin kisa eteni suht verkkaisesti, koska nostajia oli paljon. Kyykyn jälkeen oli reilusti aikaa syödä ja ihmetellä maailman menoa, ennen kuin oli järkevää aloittaa penkin lämmittelyt.

Keskittymistä kyykkyyn.

Porin kisa helmikuussa 2016 on ollut mulle sellainen myyttinen onnistuminen, jota olen fiilistellyt monta kertaa jälkeen päin. Silloin sain kaikki yhdeksän nostoa tehtyä hyväksytyksi ja tein uudet ennätykset kyykyssä, vedossa ja yhteistuloksessa. En paljoa valehtele, jos sanon, että se on yksi parhaimpia onnistumisiani koskaan. Vaikka sovin itseni kanssa, että aloitan ihan puhtaalta pöydältä, en voinut olla vertailematta tätä kisaa edelliseen Porin  reissuun. Silloinkin kyykkäsin 110 kiloa ja toivoin vain, että tälläkin kertaa hyvä tunnelma jatkuu mahdollisimman pitkään.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen jälkeen kaikki nostajat olivat saaneet tehtyä suorituksensa ja pienen tauon jälkeen oli penkin vuoro. Penkkipunnerrus oli lähtenyt kulkemaan salilla vasta ehkä puolitoista kuukautta ennen kisaa, mutta pääasia, että kulki! Hyvästä penkkivireestä johtuen olin itsevarmasti pyytänyt aloitukseen 60 kiloa. Helppo ja varma! Mun taktiikka penkissa oli se, että otan toisella kierroksella 62,5 kiloa ja sen jälkeen päätän, nostanko lainkaan viimeistä yritystäni. Jos kuuskakkonen olisi painava, jättäisin penkin siihen ja säästäisin voimat maastavetoon. Jos se olisi taas kevyt, koittaisin uutta ennätystäni 65 kiloa.

Vettä vähän, niin penkki kulkee!

Niinpä punnersin 62,5 kiloa ja tankon ollessa rinnalla tunsin paineiden katoavan ja nosto oli vähän raskas. Itse olin sitä mieltä jo lämmittelyissä, että tänään ei ole kuusvitosen päivä. Toisen noston jälkeen Niina ja meidän seuran Matti olivat kuitenkin sitä mieltä, että 65 kiloa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Niinpä vähän epäröiden pyysin korotuksen, mutta suoraan sanottuna en oikein uskonut, että saan kuusvitosen ylös. Kolmannen noston aika ja tangossa siniset kiekot ja lukot. Ah, mikä näky!
Tanko tuntui käsillä kevyeltä, kevyemmältä kuin edellinen nosto. Vasta kolmannella nostolla tuntui, että yhteistyö käsilleantajan kanssa sujui täydellisesti. Sillä on yllättävän iso merkitys, kuka tangon antaa ja miten. Laskin tangon rintaan ja merkin jälkeen aloin punnertamaan niin perkeleesti ja vastoin kaikkia odotuksiani se nousi!! Nosto hyväksyttiin 3-0 ja voitontanssini tuli suoraan sydämestä!

 Penkin jälkeen oli aivan epäuskoinen olo, mitä täällä tapahtuu?! Millä järjellä penkkasin juuri 65 kiloa, jota kokeilin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten Sell Gameseissa?! Noston jälkeen laitoin Rahkaäijälle viestin "PENKKI 65 KILOA!" Rahkaäijä oli nostostani vielä melkein enemmän yllättynyt, kuin minä.

Etukäteen olin vannottanut Niinalle, että sen tehtävänä on sitten tsempata mua, kun penkin jälkeen tulee väsyminen ja haluan lähteä kotiin, kuten aina käy kisassa. Poikkeuksellisesti olin kuitenkin ihan hyvissä voimissa ja fiiliksissä penkkipunnerruksen jälkeen ja söin reilut eväät tässä välissä.

Tilasin uudet vetosukat Annin Voimakaupasta. Supernopea toimitus, voin suositella!

Nämä kisapäivät on mulle älyttömän raskaita, koska jännitän monta tuntia putkeen. Kun penkkijännityksestä on selvitty, alkaa maastavetojännitys, joka on pahin kaikista. Siinä on vinha perä, että kisa alkaa vasta kun tanko lasketaan lattialle. Alettiin lämmittelemään maastavetoa yhdessä Sinin kanssa, joka kisasi ylemmässä sarjassa eli 72 kiloisissa. Kumpikin oli yksin sarjassaan ja tsempattiin toisiamme kovasti. Niina vaihteli taas painoja tankoon ja kyttäsi kelloa mun puolesta, että milloin kannattaa ottaa seuraava lämmittely. Vedon lämmittelyt tuntui yllättävänkin hyvältä, eikä viimeinen lämppäykkönen 110 kiloa painanut juuri mitään.

Mikäs tässä vetoa lämmittelemässä. Hyvin kulkee!

Mun kohdalla huoltajan yksi tärkeimpiä tehtäviä on katsoa, että olen maastavedossa oikeaan aikaan lavalla, koska menen niin syvään "psyykkauspsykoosiin", että en näe enkä kuule yhtään mitään. Aloitukseen olin pyytänyt 120 kiloa, jonka tiesin kevyeksi ja varmaksi raudaksi. Mulla oli jo maastavedon lämmittelyiden jälkeen sellainen olo, että tää tulee olemaan mun päivä. Se tunne vahvistui entisestään ensimmäisen noston jälkeen, joka oli tosi helppo. Etukäteen Niinan kanssa puhuttiin, että ekaan nostoon 120 kg, sitten 130 kg ja viimeiseen 135-140 kiloa riippuen siitä miltä kakkosnosto näyttää. 130 kiloa nousi myös nopeasti ja ripeästi ja varmistin vielä Niinalta ja Matilta, että paljonko pistetään seuraavaan ja vastaus oli 140 kiloa. Se niin kauan jahdattu 140 kiloa, nyt oli revanssin paikka!

Pullistelin vielä itsevarmasti lämmittelyissä. Kuva Eero Niemelä

Mua itketti jo kakkosnoston jälkeen, koska vaan tiesin, että 140 kiloa tulee. Ennen vikaa nostoa istuin lattialla nurkassa ja kuuntelin mun vakiovetobiisiäni eli Korpiklaanin Ievan polkkaa. En tiedä mikä siinä kappaleessa on, mutta se lietsoo mut aina oikeaan mielentilaan. Kun Niina tuli sanomaan, että kohta on aika mennä lavalle, tuntui, että meniköhän tää psyykkaus jo aivan yli, kun päässä vaan humisi ja sormia pisteli ja kädet tärisi. Kunnon adrenaliiniryöppy! Jostain pään sisältä yritti tunkea sellainen ajatus, että mitäs jos se ei nousekaan, mutta työnsin ajatuksen kylmästi pois. Kun tanko oli valmis ja rymistelin lavalle, huusin, että tänään se tulee! Aloin vetämään ja tanko irtosi lattiasta ja jossain ennen polvea ajattelin, että voi morjes, kun tää painaa! Ei siinä oikein auttanut kun vetää niin pirusti ja helpotuksen tunne oli valtaisa, kun sain tankon ylös ja asennon ojennettua.

Kun tuomarit näytti vedolle kolme valkoista lätkää, käännyin pois ja menin lattialle kyykkyyn itkemään. Mää oon kaksi vuotta haaveillut 140 kilon nostosta ja nyt se tuli. Siinä hetkessä myös purkautui koko kisan jännitys ja helpotus yhdeksän onnistuneen noston suorasta. Aivan uskomaton tunne, ei ole oikeasti parempaa fiilistä olemassa! Tasan yhden kerran mulla on ollut sama fiilis ja se oli helmikuussa 2016 Porin kisoissa. Sattumaako? En usko. Porissa on jotain taikaa.

Menin vielä vähän takahuoneeseen nyyhkimään lattialle, kun olin niin shokissa.

Saldona oli siis penkistä ja maastavedosta ja yhteistuloksesta (315 kg) uudet enkat ja kyykkykin sivusi vanhaa ennätystä. Ei vaan olisi voinut mennä paremmin! Joskus viime viikolla mietin, että jos eteen osuu aivan hullu päivä, niin unelmarivi olisi 110-65-140 ja sieltä se tuli.  Mä en voi tarpeeksi korostaa, kuinka tärkeä tämä kisa oli mulle. Siihen kulminoituu niin paljon. Tolkuton määrä treeniä menneeltä kolmelta kuukaudelta ja uskoa siihen, että pystyn samaan kuin ennenkin ja ehkä vielä parempaan. Kun edellisen kerran Porissa tein uuden yhteistulosennätyksen (307,5 kg) elin ihan eri elämää. Sellasta tavallista elämää. Siitä vain pari viikkoa, niin kortit jaettiin uusiksi ja tuli täyskäsi ja elämä muuttui yhdessä yössä oudoksi YouTube-elämäksi. Se vain tarkoitti sitä, että aikaa eikä varsinkaan energiaa ollut yhtään tavoitteelliselle voimanostolle ja treeni muuttui aika paljon kuntoiluksi.

Tuulettelin suurieleisesti vielä kisan jälkeen palkinnonjakoja odotellessa. Kuva Eero Niemelä

Se on kylmä fakta, että on vaikeaa olla samaan aikaan 24/7 yrittäjä ja panostaa täysillä treeniin. Tämä kisalauantai oli mun toinen vapaapäivä melkein neljään viikkoon, että aika limiitillä mentiin nytkin.  Mutta nämä kisat olivat mun tavoite kolme ja puoli kuukautta ja priorisoin elämän niin, että pystyin antamaan tähän kaiken, mitä pitikin. Tässä syksyllä tuntuikin, että en ole tehnyt viikkoihin muuta kuin töitä ja treenejä. Ei ollut ihan helppoa joka viikko, mutta palkonto oli kaiken vaivan arvoinen. Olen myös edelleen tyytyväinen, että niinä aikoina, kun treenit on ollut täysin toisarvoinen juttu, olen kuitenkin käynyt salilla, vaikka sitten vain kerran tai kaksi viikossa. Se auttoi tosi paljon, kun lähdin kesällä rakentamaan nostokuntoa uudelleen.

Ja sitten superiso kiitos Niinalle, joka huolsi ja tsemppasi mua koko pitkän päivän. Olet kultaa! (Niina kyllä sanoi, että se ei aio lukea tätä postausta, koska eli tämän päivän jo kertaalleen. :D :D) Oli myös tosi mahtavaa, kun kisassa oli niin paljon muitakin Tampereen Voimanostajien tyyppejä ja kaikki tsemppasi toisiaan ja ihana, kun kaikki tuli onnittelemaan mua vikan vedon jälkeen. Parasta!

Käytiin eilen illalla kisan jälkeen syömässä meidän ystävien luona ja olin vaan niin rikki päivän henkisistä ja fyysisistä rasituksista, että makasin sohvalla Manu-kissan kanssa. Manuel painaa jotain 9 kiloa. Se on tuplat meidän Leokoon verrattuna. :D

Tänään menen vielä saunomaan ja paljuun IKEA-ystävien kanssa ja sen jälkeen alkaa aivan armoton paukutus. Seuraava kuukausi tulee olemaan aika tiukkaa settiä, koska Monster Jam lähestyy uhkaavasti ja sen jälkeenkin kalenteri on aika tukossa. Mutta antaa tulla vaan, mä teen kaikki työt mitä eteen osuu! Tänään mä kuitenkin vielä leijun omassa erinomaisuudessani ja fiilistelen kaikkien aikojen kisaa, huhhuh!

Kaveri lähetti kuvan Helsingistä, kun oli bongannut meidät Monster Jamin mainoksesta.

Kirjotin tätä postausta varmaan yli kolme tuntia, aikamoinen eepos. Jos luit kokonaan, niin huuda HEP kommenttiboksiin. Ja jos et lukenut, en tiedä menititkö kovinkaan paljoa. :D Mutta joka tapauksessa kaikille mahtavaa sunnuntain jatkoa ja tsemppiä ensi viikkoon!