tiistai 13. joulukuuta 2016

Kuvakuulumisia

Selasin puhelimesta löytyneita kuvia ja otokset kertoivat varsin kattavasti viime päivien puuhista. Tässä tulee kuulumiset kuvien muodossa!
Viime viikolla kuolasin Lidlin mainoslehdestä kuorrutettuja manteleita, mutta kaupassa ne paljastuivatkin mantelikekseiksi. Siinähän se lukee paketissa, että wafer (=vohveleita), mutta en pystynyt näkemään sitä, kun olin niin lumoutunut näistä. Pistin napakan palautteen Lidlille harhaanjohtavasta mainonnasta!
Yksi viime päivien kohokohdista oli se, että YouTuben tekemässä YouTube Rewind 2016 -videossa käytettiin hydrauliprässiä ja Rewind-bannerikuvassa on vihreä prässi. Aika hienoa, että YouTube on noteerannut asian vuosimuistelossaan!

Kuvattin Fazerille pientä mainospätkää ja meillä on kaikki nurkat täynnä turkinpippureita. Syödään niitä varmaan vielä vuonna 2051. Tai sitten tänä vuonna kaikille sukulaisille on luvassa tulisia joululahjoja.

Sininen hetki meidän kotikadulla. 
Viikonloppuna kuvailtiin ulkona lämpökameralla. Tää on jotenkin poikkeuksellisen kiva kuva!



Cyclocrossissa ei ole nastarenkaita, mutta ilmankin pärjää, jos ajaa vähän ennakoiden, eikä tee liian tiukkoja käännöksiä. Nastakumit on kuitenkin hankintalistalla. Harmi, että maailman parhaat nastarenkaat eli Icepiker Prot eivät mahdu  pyörimään tässä pyörässä. 

Pukkasi vähän migreeniä, niin pötkötin vaan salilla. Pitänee lähiaikoina kirjoittaa postaus tästä migreeniasiasta, se kun lienee tuttu juttu monelle muullekin. 

Talvimaisemia Näsinneulasta. Päästiin käymään Näsinneulan näköalatasanteella, joka on yleensä kiinni yleisöltä. Ylhäällä tuuli noin 100 metriä sekunnissa ja sormet jäätyi välittömästi, jos otti hanskan pois. Maisemat olivat kuitenkin sen arvoiset!

Kyllästyin paleleviin varpaisiin, joten ostin huopikkaat.  Lämpimien varpaiden lisäksi tuntuu hyvältä, että kengät on tehty Suomessa ja vielä Jämsässä!
Tampereella kaikki on suurempaa, joulupallotkin. 



Melkein kuin olisi Bremenin joulutorilla, mutta Tampereella. 
Mun puhelin on täynnä kuvia sohvista, kylppärin kaapeista ja keittiönpöydistä, koska Niina-ystävä on muuttamassa ja ollaan jo viikkotolkulla speksailtu tulevan kämpän sisustusta. 



Kävin morjestamassa Aitoon aidointa muijaa eli Reettaa ja meidän puuhat on aina tosi järkeviä. 
Kuvattiin salilla videota. Toista se oli ennen, kun treenivideot filmattiin pokkarilla käsivaralta ja editoitiin Windows moviemakerilla. 

Nämä on water marbleseja eli vesihelmiä ja ne on kiehtovin juttu pitkään aikaan. Ensin ne on nuppineulan pään kokoisia palleroita, mutta kun ne laittaa veteen, ne turpoaa marmorikuulan kokoisiksi. Meillä oli niitä yhtä videota varten kolmen litran kattila puolillaan ja sain päähäni, että haluan lajitella ne väreittäin. Näyttää niin harmoniselta, sielu lepää! 
Leoko se jaksaa kiehnätä olkapäällä vaikka loputtomasti. Varsinkin jos on toiveita seuraavasta ateriasta. 
Tässä oli sekalaisia paloja meidän arjesta. Kuvista on aina kiva katsoa, että mitä kaikkea on tullut tehtyä ja siksi niitä pitäisi ottaa paljon enemmän, varsinkin kun puhelimella se on niin helppoa. Tällainen kuvakokoelma on myös hauska koota blogiin, toivottavasti se oli myös kiva lukea ja katsella!

3 kommenttia: