torstai 12. toukokuuta 2016

Kisajännitystä ja Duudsoneita

Ou-ou, reilut puolitoista vuorokautta ja meikä on taas kisalauteilla esittelemässä voimiaan.  Reenit on mennyt ihan tavallisen kivasti, mutta pää ei ole oikein pitkään aikaan ollut mukana treeneissä ja se olisi aika olennainen juttu. Voimanosto vaatii lopulta tosi paljon henkistä kanttia, että pystyy ja uskaltaa nostaa. Mutta mä luotan siihen, että ehdin sitten perjantain ja lauantain välisenä yönä kelailemaan tätä kisa-asiaa tarpeeksi, kun en saa unta. Vaikka yrittää mennä kuinka rennoin rantein kisoihin, aina jännittää. En pidä sitä kuitenkaan huonona asiana. jännitys on sitä kisatunnelmaan virittäytymistä. Joka kerta, kun saa ensimmäinen kyykyn suoritettua kisassa, jännitys katoaa ja pääsee kunnolla fiilikseen.
Jaa aloituspainot pitäis päättää? Siinä vasta kysymys!
Sell games -kisojen voimanostoskabat alkaa siis lauantaina kello 10 Nääshallissa ja sinne voi tulla katteleen ja kannustaan, jos kansainväliset voimanostomittelöt kiinnostaa. Mun sarjassa on huhujen mukaan suomalaisten lisäksi yksi latvialainen, niin saadaan kunnon internaationaalinen kilpailu aikaan, melkein kuin Euroviisut! Naisissa on kaksi sarjaa, yli ja alle 63 kiloa ja kisa käydään siis pistekisana, eli eniten kiloja nostanut ei välttämättä voita. Mä kisaan yli 63 -kilosissa tällä kertaa, mutta luultavasti paino kisavaakalla on kuitenkin aika lähellä 63-64 kiloa. Tässä olisi tietysti ollut sauma aloittaa kunnon sikabulkki, kun on kerran vain taivas rajana painosluokassa. Ens kerralla sitten!
Ehkä olen sittenkin huippukunnossa. Tai sitten ihan latvasta laho. :D
Vaikka valmistautuminen ei ole ollut kuin oppikirjasta, lähden hyvillä mielin kisamaan ja keskityn tekemään mahdollisimman hyvän kisan tällä kunnolla mitä nyt on. Mulle on tulossa myös äänekästä kannustusjoukkoa paikalle, niin ei tartte ainakaan hiljaisuudessa nostella. Rahkaäijä päätti jättää nää kisat väliin, joten sekin voi keskittyä vain mun huoltamiseen ja kannustamiseen. Yksi asia pitää taas kuitenkin päättää vielä ennen lauantaina. Miten laitan kisatukan tällä kertaa?

Sitten asiasta aivan toiseen. Saatiin eilen kunniavieraita, kun Duudsonit kävin vähän kyläilemässä meillä. Jonkun aikaa sitten Duudsonien taustatiimistä otettiin yhteyttä ja kysyttiin, että halutaanko tehdä muutama video Duudsoneiden kanssa. Jaa, että halutaanko?!
Paikalle pärähti Duudsoneiden Suomen osasto eli HP ja Jarppi. 
Oli varsin hauskaa seurata, kuinka yhtäkkiä koko lähitienoo suorastaan heräsi eloon, kun Duudsonit saapuivat meidän pihaan ja HP pysäköi Posse-autonsa kadunvarteen. Siellä taisi Whatsapp-ryhmät käydä kuumana, koska parhaimmillaan meidän pihan liepeillä pyöri lähemmäs 15 isoa ja pientä fania. Kaikkien pikkupoikien lisäksi kuvia meidän vieraista tulivat räpsimään myös aikuiset ja hämmästys oli varmaan aika suuri, kun kaikki miettivät, että mitä ihmettä Duudsonit tekee täällä. Veikkaan, että tähän mennessä aika monelta naapurilta on Hydraulic press channel mennyt pahasti ohi.
Ensin ne kurkki tuolta kadulta, sitten tallin takaa nurmikolta ja koko ajan lapset hiipivät lähemmäs. Kuvausporukka oli meillä lähes viisi tuntia ja koko sen ajan muutama noista pikkujätkistä pyöri nurkissa ihmettelemässä Duudsoneita. 
Homman nimi oli tosiaan se, että kuvattiin pari videota Duudsonien Youtube-kanavalle ja pari meidän kanavalle. Ideat oli etukäteen valmiiksi mietitty ja niihin oli valmistauduttu hankkimalla kaikki tarpeellinen tavara. Mä tietysti pidän salaisuuden verhon kiinni, enkä paljasta, mitä kuvattiin. Mutta sen vaan sanon, että tuli aivan hillittömän hyvää settiä molemmille kanaville!
Ennen kuin mitkään kuvaukset alkoivat, piti tietenkin ottaa virallinen yhteiskuva.
Sain eilen aamupäivällä idean, että teen muovailuvahasta Jarpin ja HP:n kaksoisolennot ja hainkin sitä varten lisää muovailuvahaa Prismasta. Kun elävät mallit saapuivat paikalle, päästin sisäisen vahataitelijan valloilleen ja tein molemmista vahaukot. Äijät ja etenkin HP oli ihan fiiliksissä muovailuvahamuotokuvistaan, mutta ne joutui silti prässiin. Lopputulos on nähtävissä, kun videot ilmestyvät.
Jarppi. Toisessa kädessä on tietysti vain neljä sormea. 
HP. Muistuttaa etäisesti Jeesusta
Oli ihan valtavan inspiroivaa ja upeaa tehdä hommia näin kovan luokan ammattilaisten kanssa. Duudsonit on tehnyt varmasti satoja ja taas satoja kuvauksia, mutta silti jätkät oli aidosti innoissaan tästä. Vaikka videot, tv-ohjelmat ja leffat ovat työtä, ei kuvauksien tarvitse tuntua työltä. Meillä oli aivan huippuhauskaa ja se varmaan myös näkyy videoilla!
Siinä jotain ulkona kuvataan, mutta leikkasin sen jutun pois ja piirsin tilalle muurahaisia. 
Pitkän kuvausillan jälkeen saatiin kaikki tarpeellinen purkkiin tai lähinnä muistikortille ja melkein tuli sellainen olo, että nytkö tämä hauskuus jo loppuu? Tämä oli ehdottomasti hienoin juttu, minkä tähän mennessä olen kokenut meidän Youtube-kanavan takia. Olihan sen Discovery Channelin vierailukin ihan jees, mutta tässä oli sitä jotain!
Saatiin Duudsoneilta lahjaksi pullo ja kirja. Kirja on jo aloitettu ja pullo korkataan ehkä sitten, kun miljoona tilaajaa paukahtaa rikki. 
Ei voi olla muuta kuin valtavan kiitollinen siitä, että tämmösiä juttuja tapahtuu elämässä nyt. Mutta kuten sanottu, nyt nautitaan ja painetaan kovaa duunia ja katsotaan mitä kaikkea tässä vielä tapahtuu! Lupaan pitää teidän kärryillä kaikista käänteistä!

8 kommenttia:

  1. Hei iik, mulla on vähän samanlaisia fiiliksiä kisojen lähestymisen suhteen! Mulla on ekat kisat tulossa viikon päästä lauantaina, joten en tiedä tavallaan yhtään mitä odottaa. Toki treenattu on hulluna ja vähän jo aloituspainojakin mietitty, mutta lähinnä kauhistelen epäolennaisuuksia, kuten nostopuvun alta kuultavat kalsarin saumat ja hiusongelmat (letti jää kyykyssä tangon väliin, ponnari painaa penkatessa ja nuttura ei siis NIIN sovi!) Mutta ehkäpä se, kuten sanoit, ekan kyykyn jälkeen rupea sujumaan. Mun paino on kiikun kaakun kahden luokan välissä, joten en ole jaksanut stressata, luultavasti fläsäpetterinä mennään niistä siihen isompaan luokkaan. Sitten ei auta kuin nostaa enemmän :D Onnea matkaan, pidän peukkuja sen minkä omalta jänskäyrjöämiseltäni ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiik, ekat kisat!! Ai että, muistan sen hirveen jännityksen mikä oli ennen ekoja kisoja. Eiku hetkinen, se onkin sama jännitys joka on ennen joka kisaa. :D Ekaan kisaan ehkä kaikkein tärkein ohje on, että kuuntele merkit. Siinä lähtee helposti hötkyileen, eikä muista kuunnella nostokäskyjä. Eli ihan rauhassa vaan ja kuuntele mitä tuomari sanoo.

      Toi tukkajuttu on kyllä niin paha. Viimeks mulla oli sellanen pikkymyynuttura ja joskus on ollut myös kaks lettiä. Pitää harkita tarkkaan, kun kesken ei voi vaihtaa kampausta.
      Niin paljon tsemppiä ekoihin kisoihin, ajatuksella teet,sää osaat!

      Poista
  2. Ai että, meillä onki si kovat skabat lauantaina! :D

    VastaaPoista
  3. Tee saparonutturat ja ole vähän niin kuin tää pieni kisu: http://www.lily.fi/sites/lily/files/user/45/2014/10/miau4.jpg

    Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin hyvä idea, että tällä mentiin! :)

      Poista
  4. Pois turhat jännitykset kilpailukokemusta on jo vähäsen ja niin paljon kaikkia vieraitakin käynyt ohjelmia tekemässä että siihen alkaa tottua kuitenkin jo.

    Sitten voisi ehkä vähäsen jännittää jos Yhdysvalloista tulisi viestiä että Obama haluaisi Suomen vierailulla tulla katsomaan missä murskattiin joku pieni juttu valkoisen talon sivuille... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me puhuttiin just, että onkohan Obama yhtään kehunut Niiniställe meidän Youtube-kavanaa, kun Sauli oli siellä käymässä. :D

      Ihan hyvin meni kisat, vaikka jännitti kamalasti!

      Poista