SELL Games 2016 - tiukka taisto!

No niin, nyt tulee huippujännittävä kisasepustus eilisestä SELL Games -voimanostokilpailusta. SELL Games on siis kansainvälinen korkeakouluopiskelijoiden urheilutapahtuma, jossa on useita eri joukkuelajeja, mutta myös voimanosto ja painonnosto kuuluu lajirepertuaariin. Mä en tällä hetkellä opiskele, mutta sain osallistua, koska valmistuin viime vuonna kandiksi. SELL Games järjestetään vuorotellen Suomessa, Virossa, Latviassa tai Liettuassa ja tänä vuonna oli Suomen vuoro isännöidä kisat ja mikäs sen mukavampaa, kuin osallistua kansainvälisiin kisoihin Tampereella.

SELL Games athlete!

Heräsin eilen aamulla seitsemän aikaan ja melkein heti kun sain silmät auki, suuntasin puntarille. Meidän neuvolavaaka näytti noin 63,5 kiloa. Vaikka olin ilmoittautunut yli 63 kiloisten sarjaan eli olisin voinut painaa vaikka 200 kiloa, päätin tämän viikon alussa, että kyllä tässä kilpailuhenkeä on sen verran, että vedän pois kaiken, mitä helposti saan. Joten perjantain eväät oli taas varsin yksipuoliset eli helposti sulavat ja iltaa kohti lakkasin juomasta.
Kaikki oli valmiiksi pakattu jo perjantai-iltana, joten hoputin Rahkaäijää syömään aamupalansa, että päästään lähtemään kohti Nääshallia ja punnitusta. Pääsinkin vaakalle melkein heti Nääshalliin saapumisen jälkeen ja vaaka näytti 63,85 kiloa, mikä oli ehkä vähän odotettua enemmän. Mutta olo oli tosi hyvä, toisin kuin helmikuussa punnituksen jälkeen Porin kisoissa, jossa voin melko huonosti ennen kisan alkua. Alkuviikosta vaaka näytti vielä lähemmäs 66 kiloa, joten sain nesteistä pois noin kaksi kiloa (jotka olivat varsin ratkaisevat kaksi kiloa...).
Punnituksen jälkeen imuroin eväitä naamariin ja kävin ilmoittamassa telinekorkeudet ja aloin pikkuhiljaa lämmittelemään. Aloin lämmittelemään joskus yhdeksän jälkeen ja olin siinä vaiheessa vielä ihan unessa. Ei tähän aikaan kuulu vielä treenata!
Sanon varmasti tämän ennen jokaista kisaa, mutta koskaan ei ole jännittänyt kisa yhtä paljon. Piinallinen jännitys alkoi jo perjantaina ja piti mua tiukasti otteessaan koko ensimmäisen lajin eli kyykyn.

Hyi kun jännittää! Kuva Eero Niemelä

Kyykyn aloituksessa mulla oli 102,5 kiloa ja se oli ihan hyvä nosto, joskin hieman varovainen. Mua oli kisassa koutsaamassa seuran valmentaja Teemu, joka teki samalla Varalaan valmentajatutkintoon kisanäyttöä. Sen lisäksi, että mun perässä kulki Teemu, touhuja katseli siis myös hänen opettajansa Varalasta. Mutta siis Teemun kanssa pohdittiin yhdessä kaikki korotukset ja seuraavaan pyysin 107,5 kiloa, koska haaveilin 115 kilon viimeisestä nostosta, koska tässä joku aika sitten 110 kiloa tuli treeneissä ihan ilmaiseksi.

Tämä on se hetki, kun ajatukset pitää olla kasassa, koska kohta mennään kyykkyyn! Kuva Eero Niemelä

Toinen nosto 107,5 oli aikamoista räpeltämistä ja se meni hylkyyn syvyyden takia ja taisin vähän hätäillä myös telineisiin palaamisen kanssa. Se oli tosi vaikean tuntuinen nosto muutenkin ja oikein pelästyin, että mitäs tässä nyt kävi. En varmaan mennyt tarpeeksi vauhdilla alas ja siksi kyykky taisi jäädä vähän vajaaksi. Syvyyden suhteen oli melko tiukka tuomarilinja ja paljon kyykkyjä meni hylkyyn syvyyden takia. Mutta tiukka linja on sama kaikille, joten asia ratkeaa kyykkäämällä tarpeeksi syvälle.
Tiesin, että tänään ei todellakaan ole 115 kilon päivä ja tilattiin viimeiseen nostoon 110 kiloa. Kun odotin viimeistä nostoa, mietin vaan, että mitähän tästäkin nyt tulee. Omaa nostovuoroon vieressään odotti myös toinen naisnostaja kevyemmästä sarjasta ja kuulin sivukorvalla, kun hän sanoi huoltajalleen jotakin siihen suuntaan, että "mulla on nyt tosi hyvä fiilis tästä! Tiedän, että toi viimenen tulee." Mullekin tuli tästä jotenkin hyvä pössis ja päätin, että nyt tsemppaan kunnolla tähän viimeiseen kyykkyyn. Se tulikin ihan nätisti ylös ja oli huomattavasti helpompi nosto, kuin edellinen. Kyykystä siis tulokseksi 110 kiloa!

"Joo siis mää oon ihan unessa vielä. Kato nyt, tossakin on unihiekkaa." Kuva Eero Niemelä

Kyykyssä en jotenkin päässyt tunnelmaan kiinni ja haukottelin koko ajan ja meininki oli muutenkin vähän unelias. Jännitys helpotti jotenkin vasta kyykyn jälkeen, vaikka yleensä pääsen kisatunnelmaan heti ekan noston jälkeen. Syitä voi olla monia, mutta yksi oli ainakin se, takahuoneessa vallitsi oikea ison kisan tunnelma, eikä siellä heitetty läppää yhtä vapautuneesti, kuin seuran omissa kisoissa. Jokainen keskittyi omaan hommaansa.

Onneksi lavamiehet oli kuitenkin seuran kisoista tuttuja tsemppaajia. Kävin kisan jälkeen kiittämässä keskellä istuvaa Anua, koska hän tsemppaa aina niin hyvin ennen nostoa lavalla. Kuva Eero Niemelä. 

Vaikka kyykyssä oli pientä koomailua, penkki tuntui heti lämmittelyissä hyvältä ja tuntui siltä, että tänään voisi kulkea. Aloituspainoksi olin valinnut varman 57,5 kg. Se tuli hyvin ylös, vaikkakin selkä ei ollut ihan tiukkana ja rinnalla tapahtui joku erikoinen pompautus. Meidän kaikkien yllätykseksi nosto oli hyväksytty 3-0 ja seuraavaan vain pakka tiukemmaksi. Vasta viime aikoina olen opettellut penkkaamaan ykköset niin, että joku antaa tangon käsille. Jos alan itse nostamaan tankoa telineestä, kertaalleen tiukaksi saatu selkäpaketti ja sitä myöten koko nostoasento hajoaa. Eli nyt kisoissakin tanko annettiin käsille ja se toimi hyvin. Kakkosnostossa tankoon oli lastattu voimassaoleva ennätykseni 62,5 kiloa, mutta en pitänyt sitä erityisen pahana vastustajana. Se olikin melkein täydellisyyttä hipova nosto mulle ja kaikki meni putkeen.

Penkkaustekniikkani ja asentoni menee koko ajan parempaan suuntaan, terveisiä Markukselle! 

Viimeisessä nostossa oli siis luvassa uudet ennätysraudat 65 kiloa. Kun sain tangon käsilleni, mietin vaan, että eihän tää paina mitään! Laskin tangon ja nostomerkin saatuani lähdin nostamaan ja kyllähän se painoi, mutta ajattelin, että kyllä tää tästä nousee. Mutta tango oli vähän vinossa ja sitä myöten koko nosto kärsi niin paljon, että 65 kiloa jäi vielä haaveeksi. Vasemmalla puolella rintalihaksessa tuntui myös jotain tapahtuvan, joten ihan hyvä, että lopetin nostamisen, ennen kuin kävi jotakin ikävää. Penkkiin tulokseksi 62,5 kiloa. Hyvä! 65 kilon yritys ei jäänyt harmittamaan yhtään, kun tiedän, että toisena päivänä ja tarkemmalla nostolla se tulee kyllä.

Talkkia koipiin ja mave-keskittyminen päällä. 

Yleensä tekee mieli lopettaa kisat penkkiin ja lähteä kotiin, kun iskee kisaväsymys, mutta tällä kertaa lähdin ihan hyvällä fiiliksellä maastavetoon. Mun ei tarvinut paljon mitään ajatella itse takahuoneessa, kun Teemu lateli milloin ja paljonko nostan lämmittelynostoja ja näin oli myös maastavedossakin, jonka lämmittelyissä Teemu kellotteli mun nostoja.
Vetoon olin tilannut ensimmäiseen nostoon painoa 125 kilon verran ja se oli vähän huolimaton ja varovainen vetäisy ja noston jälkeen Teemu ja Rahkaäijä tokaisivat, että jos laittaisit vyön sitten seuraavaan vetoon. Ai niin!
Käyn aina kisoissa ihan kierroksilla maastavedon aikana ja keskityn vaan psyykkaamaan itseäni, mutta syystä tai toisesta en tällä kertaa päässyt sellaiseen maastavetohurmioon ja kuuntelin vaan musiikkia ihan rauhassa ja koitin pitää pään kasassa. Toka veto 132,5 oli jotenkin tosi vaikea, sellainen kuin yleensä viimeiset vedot on. Sen jälkeen hautasin haaveeni 140 kilon viimeisestä nostosta ja Teemu taisi mun puolesta päättää, että 135 kiloa otetaan vikaan. Päätin ennen vikaa vetoani, että tää vedetään nyt kunnialla ja lopetetaan kisa tyylikkäästi. Oli ihan hillittömän siistiä mennä tekemään kisan viimeistä suoritusta, kun yleisö kannusti ihan täysiä. Vetoon tulokseksi 135 kiloa!

Nousi! Hangon keksikään ei voisi olla iloisempi! 

Kun sain hupparin päälle ja siirryin katsomoon, Rahkaäijä veti mut luokseen ja kuiskasi, että jos seuraava nostaja ei onnistu mavessaan, mää saan hopeeta. Olin aivan, että mitäääh?!? Teemu oli jossain vaiheessa sanonut mulle, että olen kiinni hopeassa, mutta ingnoorasin sen siinä vaiheessa ihan täysin, kun yritin vaan saada omat nostoni tehtyä. Mulle selvisi myös vasta kisan puolivälissä, että mulla onkin vain kolme vastustajaa, kun yksi oli jättänyt tulematta.
Kilpakumppanini viimeinen maastaveto jäi lattiaan, mikä tarkoitti sitä, että sijoituin toiseksi! Kisa käytiin Wilksin pisteissä, eli kolmanneksi tullut nosti kiloissa enemmän kuin minä, mutta kevyempänä kisaajana mulla oli paremmat pisteet. Mä en ite huomannut katsoa tulostaulukkoa missään vaiheessa, mutta ero kolmanneksi tulleeseen oli kaksi pistettä eli aivan naurettavan vähän. Jos olisin painanut vaikka kilon enemmän, olisin tullut kolmanneksi. Pieni painonveto kannatti!

Aitoo hopeeta on!

Tässä on videokooste päivän vikoista nostoista. Rahkaäijä teki sen meidän Beyond the Press -kanavalle ja ei ole kyllä ennen 40 000 ihmistä katsellut videota mun nostoista.

Ihan kaikki ei mennyt kisassa putkeen ja parempiinkin tuloksiin olisi ollut saumoja. Olen kuitenkin tosi tyytyväinen kisaan, sain tehtyä ihan hyvän tuloksen ja mitalikin irtosi. Kevät on ollut aikamoista hullunmyllyä ja reeni on valittettavasti kärsinyt siitä. Yhtään treeniä ei ole jäänyt tekemättä, mutta ne on tehty äkkiä jossain välissä, kun on ehditty ja samalla keskittyen jo johonkin aivan muuhun. Eli nyt on taas aika nostaa voimanostotreenit prioriteettilistalla ylemmäs ja myös pitää fokus siinä, mitä ollaan salilla tekemässä.
Jokaikinen kerta kisa-aamuna olen sitä mieltä, että tämän jälkeen en kisaa, koska tämä on aivan liian jännittävää, mutta tänään olisin taas aivan valmis valitsemaan kisakalenterista seuraavat kisat. Ensi lauantaina on seuran kilpailut HH Gymillä ja kyllä mä jo vähän harkitsin, että voisin penkkikisaan osallistua. Seuraavat voimanostokisat on varmaan sitten syksymmällä tai viimeistään SM-kisat joulukuussa. Voimanosto on aika pahasti vienyt mennessään!

Otin vielä loppulämmittelyt kisan jälkeen. Jäi lattiaan. Kuva Eero Niemelä. 

Samaan aikaan Rahkaäijä otti kuvan toisesta suunnasta. Viime postauksessa kyselin vinkkejä kisakampaukseen ja Minttu antoi inspiraation tähän kampaukseen.  

Mulla on tosi hyvä mieli siitä, kuinka mahtavat kannustusjoukot yleisössä huusi. Rahkaäijän lisäksi tsemppiä paikalla oli antamassa Niina-ystävä, Rahkaäijän sisko ja veli, mun äiti ja iskä ja mun työkaveri. Se on aina siistiä mennä lavalle, kun yleisöstä kuuluu kannustushuutoja just mulle. Meidän äiti ja iskä ei ole ennen ollut katsomassa mun kisoja ja nyt sain ne huijattua paikalle ja äiskällä oli ääni melkein käheänä kisan jälkeen, kun se niin huusi. :D Kunnon eläytymistä! Kannustamassa ollut Niina laittoi juuri viestin, että sai hirveän treenimotivaatiobuustin eilisestä. Niin siinä käy!

Eilinen päivä jatkui Hydraulic press channelin parissa (timantin puristaminen oli taatusti yhtä jännää kuin mitkään kisat ikinä!) ja firman bileet illalla kruunasi päivän. Tänään olo on erittäin väsynyt ja jumisempi, mutta aika onnellinen. Sain hei hopeamitalin, ei hassumpaa!