Tsuidaduida, osaat sä uida?

Tänään piti olla pyöräilypäivä, mutta Rahkaäijän läskipyörän huollot jäi vähän vaiheeseen, kun eilen ostettu eturatas olikin pyörään sopimaton. Vaikka pyörää on joka sormelle, tänään mikään niistä ei ollut oikein iskussa ja piti keksiä jotain korvaavaa puuhaa. Melkein jo epätoivoinen Rahkaäijä ehdotti, että lähdetään uimaan. Miksi nämä hyvät ideat tulee aina pyhäpäivinä, kun kaikki paikat on kiinni? Mutta Kangasalan uimahalli Kuohu olikin auki! Kangasalle ajaessa mietittiin, että uimahalli on joko aivan täynnä porukkaa tai melkein tyhjä ja totuus oli lähempänä jälkimmäistä ja hyvä niin.
Jo kotona päätin, että uin 750 metriä. Tämä matka siksi, että se on triathlonin sprinttimatkan uintiosuus ja kyllä sen verran räpiköi koska vaan, vaikka ei olisi uinut muuta kuin käsipohjaa moneen vuoteen. Ajattelin, että aikaa siihen varmaan voi mennä hetki, mutta muuten se on helppo rasti. Väärin! Olin jo 200 metrin jälkeen ihan poikki. Rahkaäijä oli asettanut omaksi tavoitteekseen 1000 metriä ja hengästyneenä huikkasi jossain vaiheessa ohimennessään olevansa maailman huonoin uimari. 550 metriä uin melkein yhtä kyytiä, mutta viimeiset 200 metriä pulikoitiin vähän rauhallisemmin.

Kesällä 2012 kokeilin pari kertaa snorklausta ja heti perään vuonna 2016 menin uimahalliin. 

Viimeisellä parinsadan metrin matkalla kokeiltiin myös miten sukeltaminen sujuu. Rahkaäijä näytti mallia kuinka homma hoidetaan ja sukelsi hetkessä 25 metrisen altaan päästä päähän. Jos en ole mikään uimamaisteri, niin varsinaisesti sukeltaminenkaan ei kuulu ydinosaamiseeni ja pysyin pinnan alla hädin tuskin kahdeksan metriä. Viis sukeltamisesta, koska sain uitua tavoitematkani, kuten myös Rahkaäijä, joka kovasti ihmetteli miten jaksoi uida 1,5 kilometriä järvessä triathlonin perusmatkalla muutama vuosi sitten.

Tässä kuvassa yritän pyydystää ahvenia paljain käsin. 

Uintiosuuden jälkeen Rahkaäijä otti kolmen metrin hyppytornin haltuun ja läsäytti sieltä kunnon pommin veteen. Altaan reunalla oli kaksi poikaa, joiden kuulin kommentoivan Rahkaäijän hyppysuoritusta ja sitä seurannutta veden roiskumista ytimekkäästi "TSUNAMI!". Mää kävin pari kertaa leiskauttamassa näyttävät hyppysuoritukset ponnahduslaudalta ja varmaan koko Kangasala veti silloin henkeä ihastuksesta.
Koottujen pellehyppyjen jälkeen kokeiltiin neljän metrin altaassa pohjaan sukeltamista. Rahkaäijälle se nyt ei ole homma ei mikään, koska äijä on viettänyt puolet nuoruudestaan uima-altaan pohjassa uppopallopeleissä, mutta mä en ole ihan yhtä rento syvänmerensukeltaja. Rahkaäijä sanoi mulle, että menee pohjaan katselemaan kun mää harjoittelen. Joo-o, siellä se istui altaan pohjassa snorkkeli päässä ja katseli mun pyrkimyksiä päästä koskettamaan altaan lattiaa. :D Vihdoin pääsin hipaisemaan pohjaa ja äkkiä ylös, kun korvat meinasi räjähtää. Rahkaäijä kirjaimellisesti heitti mulle haasteen altaan pohjalle ja kolmannella yrittämällä sain haettua kumisen renkaan pohjasta. Jes! Heitettiin yläfemmat ja lähdettiin lämpöiseen terapia-altaaseen pelleilemään.

Rahkaäijä tarjosi korvapuustit uimahallin kahviossa.

Kun pulikoinnin jälkeen mutusteltiin pullaa, pohdiskeltiin, että meillä on tosi usein tällaisia pieniä tavoitteita ja haasteita liikunnan saralla. Sen ei tarvitse olla mitään sen ihmeellisempää, kuin 750 metriä uintia sadan vuoden uintitauon jälkeen tai vähän vaikeamman paikan ajaminen maastolenkillä. Kun tällaiset tavoitteet saavuttaa, saa hyvän mielen ja huomaa, että hei, minähän pystyin! Meillä käydään varsin usein tämäntyylinen keskustelu:
Rahkamuija: Enks mää ollutkin aika hyvä, kun ajoin siitä pyörällä/kyykkäsin niin hyvin/sukelsin pohjaan asti?
Rahkaäijä: Joo, olit kyllä tosi hyvä! Olin kyllä ylpee!
 Mä olen sellainen, että jään fiilistelemään. että olinpa hyvä, kun sain tehtyä ja harvoin jään jumiin mihinkään huonoon suoritukseen. Esimerkiksi tämän päivän uintireissuista jäi tosi hyvä mieli, kun tavoitematka tuli täyteen ja sukelsin pohjaan asti. Ei ole mun tyyliä jäädä mietiskelemään, että olinpa kyllä hidas ja huono uimaan. Salitreeneissäkin se menee niin päin, että yksi hyvä sarja voi tehdä reenistä hyvän, mutta yksi huono sarja ei tee siitä huonoa.

Uimisen jälkeen on aina kauhea nälkä ja tortillat upposivat hartaassa hiljaisuudessa.

Tortillojen ja päikkäreiden jälkeen keksin, että nyt teen jostain kastanjoille, joita ostin jostakin tuntemattomasta syystä kaupasta tällä viikolla. Pesin ne, tein viillot päähän ja laitoin seisoskelemaan karkeaan suolaan uunivuokaan.

Älä tule paha kastanja, tule hyvä kastanja!

Kastanjat oli uunissa reilut parikyt minuuttia ja luulin saavani jotakin jumalaista herkkua, joka kiidättää meidät suoraan makujen seitsemänteen taivaaseen. Joka paikassa käskettiin syödä kastanjat voivaahdon kanssa, mutta voita ei nyt valitettavasti ollut tarjolla. Rahkaäijäkin tuli saaliinjaolle ja alettiin yhdessä teurastamaan näitä herkkukönttejä. Valitettavasti meidän maalaiset makunystyrät ei tavoittanut kastanjoiden hienostunutta makua, koska mun mielestä ne maistu lähinnä joltain raa´alta ja jauhoiselta perunalta ja syötävää oli ehkä kaksi grammaa per kastanja. Kokeilin jopa laittaa voinmakuista popkorni-maustetta kastanjan sisuksen päälle, mutta makuelämys ei siltikään puhutellut. Vähän oli kyllä outo juttu, erikoisinta "ruokaa" mitä olen hetkeen maistanut.

Nyt tulee vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi pitkästä aikaa vanha kunnon kysymyspatteristo! Just sun pitää vastata ja varsinkin jos et ole koskaan ennen kommentoinut, niin nyt on aikasi! Patteristo tulee tässä:
Koska olet viimeksi käynyt uimahallissa? Osaatko leipoa korvapuusteja? Mikä oli edellinen onnistumisesi liikunnan saralla? Pitääkö tortillalätty lämmittää ennen kuin pistää täytteet siihen? (Tämä on ikuisuuskiista meillä!) Mikä on erikoisin ruoka, jota olet koskaan maistanut? Kerro, ole hyvä!