sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Painava sana ja kevyt lähtöfiilis

Meillä luetaan ahkerasti Aamulehteä ja alkuviikosta tässä taloudessa aiheutti vähän puhinaa lehden pääkirjoitus, jossa provoiltiin, kuinka polkupyörät tarvitsevat rekisterikilvet ja maastopyöräily tuhoaa luontoa. (En löytänyt tekstiä Aamulehden nettisivuilta, mutta Tampereen Polkupyöräilijöiden Facebook-sivuilla on tekstistä skannattu kuva ja sen voi tsekata tästä.) Rahkaäijä aina uhoaa avautuvansa milloin mistäkin Aamulehden yleisönosastoon, mutta nyt pääkirjoitus herätti niin suuria tunteita, että Rahkaäijä naputti vastineen ja se julkaistiin eilen mielipideosaston paraatipaikalla. Vaikka kaikki lukevat Rahkamuijaa, joku ei varmasti lue Aamulehteä, joten tässä tulee Rahkaäijän teksti. 

"Pyöräily tarvitsee paremmat olosuhteet, ei valvontaa

Minun on pakko oikaista pari asiaa pyöräilyä koskien eilisen pääkirjoituksen osalta, vaikkakin se oli luonteeltaan todennäköisesti tarkoitettu lähinnä ylläpitämään vastakkainasettelua eri tiellä liikkujien kesken näin talvella, kun kansa taittaa matkansa lähinnä moottoriajoneuvoilla pakkasen ja tappajasepelillä päällystettyjen kevyenliikenteenväylien takia.

Yleisin syy siihen että pyöräilijä rikkoo jotain liikennesääntöä, ei ole valvonnan puute, eikä edes välttämättä välinpitämättömyys, vaan pyöräilyä koskevien liikennesääntöjen monimutkaisuus ja huono liikennesuunnittelu. Tampereen keskustassa asiointi polkupyörällä siten, ettei tule rikkoneeksi yhtään liikennesääntöä on lähestulkoon mahdotonta asiantuntijallekin. Ellei sitten taluta jokaisen risteyksen tai muun epäselvän kohdan yli ja taita matkaa täten jalankulkijana.

Mielestäni pyöräilijöiden syyllistäminen olisi lopetettava ja ruvettava nostamaan esiin liikennesuunnittelun virheitä, jotka ajavat pyöräilijät rikkomaan lakia, usein jopa tietämättään. Lisäksi tieliikennelaissa olisi otettava paremmin huomioon erilaiset pyöräilijät. Vaikka hitaan jopokuskin on mukava ja turvallinen taittaa matkaa kevyenliikenteen väylällä jalankulkijoiden kanssa ei se ole välttämättä turvallinen väylä nopeammille pyöräilijöille. Nykyaikaisilla kevyillä ja nopeilla pyörillä on helppo taittaa matkaa reilusti yli 30km/h keskinopeudella, huippunopeuksien ollessa jopa yli 60km/h. Suurin osa pyöräilijöistäkin tietää, etteivät tuollaiset vauhdit kuulu kevyenliikenteenväylälle, tällöin vaihtoehtoina on joko ajaa hiljempaa, tai rikkoa lakia ja ajaa ajoradalla kevyenliikenteenväylän sijasta.

Jos polkupyöräily mielletään hitaaksi, vaikeaksi ja vaaralliseksi se ei pysty kilpailemaan autoilua vastaan tapana kulkea kaupungissa, tällöin pyöräilyn terveys ja ympäristöhyödyt jäävät saavuttamatta ja ihmiset istuvat tympeinä peltikipoissaan. Tämän takia pyöräilykulttuuri tarvitseekin vähemmän ja selkeämpiä sääntöjä ja myös edelleen lisää sitä kiehtovaa vauhtia.

Myös maastopyöräilyn kanssa oltiin vähän niin sanotusti metsässä. Jos urheilutermit ovat toimittajalle vieraita, kerrottakoon vielä sen verran, että maastopyöräily on laji, jossa edetään metsässä olevia polkuja pitkin pyörällä. Tämä ei siis vaadi polkujen raivaamista erikseen miksikään reiteiksi, polut ovat jo reittejä. Maastopyöräily ei myöskään tuhoa luontoalueita, minkä ansiosta se onkin jokamiehenoikeuksien turvin sallittu kaikille ja kaikkialla.
Perinteisen maastopyöräilyn lisäksi on toki erilaisia maastopyöräilyn alalajeja, joita varten voidaan rakentaa suorituspaikkoja. Näitä Tampereelta jo löytyykin varsin mukavasti jo moneen eri lajiin, mutta suurin osa maastopyöräilystä tapahtuu silti ihan luonnon omia polkuja pitkin ilman sen kummempaa hämminkiä."

En voi muuta sanoa, kun että niin just prkl! Tänään oli lehdessä myös Tampereen polkupyöräilijöiden vastine pääkirjoitukseen ja mun mielestä on mainio asia, että useammaltakin taholta reagoidaan tuollaiseen lehden kylvämään vastakkainasetteluun. Tampereella on vielä pitkä matka oikeaksi pyöräilykaupungiksi ja esimerkiksi Jyväskylästä kannattaisi ottaa mallia, siellä moni juttu toimii.
Mua huvitti kaikkein eniten pääkirjoituksessa kohta, jossa maastopyöräilyä titureelattiin uusimmaksi urheilumuodoksi. Jep, aivan uusi ja juuri Suomeen saapunut laji!

Me harjoitettiin eilen tätä uutta urheilumuotoa läskipyörien kanssa. Mukaan houkuteltiin myös pari kapearenkaista maastopyörää Hervannasta, mutta jäällä oli mainiosti tilaa ajaa vaikka neljä rinnan. En voi tarpeeksi korostaa, kuinka upea keli oli. Yhteen ääneen pohdittiin, että ne jotka pelkää pakkasta, jää paitsi tästä käsittämättömän komeasta talvisäästä!
Kato äiti, ilman käsiä!
Aivan ihana saunamökki ihan pienellä saarella!
Ajeltiin Hervantajärvellä ja vähän metsässä ja toisellakin pikkujärvellä. Reissulla riitti äksöniä yhden lenkin tarpeiksi, oli vähän kaatuilua ja perään hyökänneitä koiria ja kävipä mulle niinkin, että metsässä risu tökkäsi sieraimeen ja vuodatin kunnon veret nenästäni. Ei ollut edes paperia mukana, mutta sama kai se on paidan hihaan niistää, kun kaikki jäätyy heti. :D Huomattiin myös, että kovista pakkasista huolimatta pieniin järviin laskevat ojat eivät ole välttämättä riittävän jäässä, joten olkaa tarkkana siellä lenkillä järvien läheisyydessä, ettei varpaat kastu. Meillä ei kastunut, kun huomattiin ajoissa! Kaikenlaisista kommelluksista huolimatta meillä oli aivan hillittömän hauska lenkki ja porukassa pyöräily on parasta!
Superharvinainen yhteispyöräilykuva meistä. Sanoinko jo, että aivan mahtava pyöräilykeli?
Tänäänkin vähän pyöräilyvarvasta kutitteli, mutta ohjelmaa oli muutenkin aivan tarpeeksi. Huomenna Rahkabiili starttaa kohti pohjoista matkalaisina mä ja Rahkaäijä ja matkatavaroina läskipyörät ja laskettelusukset. Kuusamosta on tullut mulle melkein päähänpinttymä ja nyt vihdoin loppuu haaveilu ja pääsen sinne. Tähän Kuusamo-fantasiaani olennaisesti liittyy se, ettei mökki ole missään Rukan juurella, vaan ihan keskellä metsää hiljaisuuden ja pimeyden ympäröimänä. 
Ettei mikään vain unohtuisi! Varsinkaan paistin____pannu tai uima____housut.
Reissun päätarkoitus on viettää yhteistä parisuhdeaikaa, mutta eipä me oikein paikallaankaan osata olla ja luvassa on varmaan taas aika sporttinen viikko. Ohjelmassa on pyöräilyn ja laskettelun lisäksi myös moottorikelkkailua, salitreeniä ja ehkä myös ratsastusta islanninhevosilla, kunhan ei ole liian kova pakkanen hepoille. Kumpikaan meistä ei ole koskaan ratsastanut ja odotan issikkaretkeä kauhun ja innon sekaisin tuntein. Juuri tänään naurettiin, että kunpa vaan lähdettäisiin rantalomalle etelään, niin ei tarvisi pakata puolta omaisuutta mukaan. Itsehän pakkasin suunnilleen kaikki vaatteeni mukaan, ettei vaan tule kylmä. Tämän viikon pakkaset on ollut tosi hyvää harjoitusta, ettei lähdetä ihan soitelleen sotaan kesävaatteissa. Tänään on siis pakattu ja siivottu urakalla. Lisäksi palkattiin eräs raavas voimanostaja tänne meille asumaan reissun ajaksi, että talo pysyy pystyssä ja kissoilla on seuraa ja ruokkija. Mun lomalle lähdöstä ei tulisi mitään, jos en voisi luottaa siihen, että Leksoilla on kaikki hyvin meidän poissaolon ajan. 
Juotiin äsken kakkukahvit sen kunniaksi, että kaikki on pakattu. 
Meidän mökki on tosiaan jossakin susien ja karhujen keskellä, joten en vielä tiedä miten blogin päivittäminen onnistuu sieltä. Ehkä onnistuu, ehkä ei, se jää nähtäväksi. Instagramiin kuitenkin tulee kuvia ja tunnelmia reissun varrelta, joten siellä @rahkamuija seurantaan! Ihan vinkkinä äiskälle ja anopille, jotka eivät ole Instagramissa, että myös nettiselaimella voi katsella sovelluksen kuvia. Rahkamuijan kuvat löytyy täältä!

Tästä illasta tulee vielä piiiiitkä, kun odotan vaan huomisaamua ja lähtöä. Silloin ollaan jo perillä, kun auto kaartaa kotikadulta pois ja päästään matkaan!

16 kommenttia:

  1. Voi vitsi mikä sattuma, mun isä on kotoisin Kuusamosta :D Hyvää matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, sä olet siis varmasti saanut nauttia Kuusamon maisemista useasti! :) Kiitos!

      Poista
  2. Mukavaa lomaa ja toivottavasti pääsette ratsastamaan, se on ihan huippukivaa hommaa! :) T: ponityttö 4ever

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen täysin missannut kaikki ponityttöilyt tähän asti, mutta ehkä sen voi vielä alottaa. :D

      Poista
  3. Nyt oon kateellinen!! Issikointi ja moottorikelkkarointi on ihan parhautta! ☺️ Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moottorikelkkarointi on kyllä parasta talvipuuhaa ever! Vähän toi issikointi jännittää, mutta uskoisin siitä tulevan huippukivaa!

      Poista
  4. Hyviä pyöräilykelejä ja hyvää matkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitti! Toivottavasti täällä etelässäkin on ens viikolla hyvät fillarikelit. :)

      Poista
  5. Menkää vaan ratsastaan issikoilla! Me käytiin isän kanssa syksyllä lapissa. Isä ei ole koskaan ratsastanut mutta katsonut aina kentän laidalta mun ratsastustunteja, joten osas hyvin ratsastaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me mennään, jos vaan kelit suosii! Kivaa, että teidän isäkin pääsi kokeileen vähän sun harrastusta. :) Olin iloisesti yllättynyt, kun Rahkaäijä lupasi tulla mukaan ja vielä oikeinkin innokkaana!

      Poista
  6. Nyt oli kyllä AL:llä täysin päätön pääkirjoitus. Täällä rannikolla on käyty myös ajoittain kiivasta keskustelua keskusta-alueen pyöräilystä (joskus ihan syystäkin), mutta tämä oli kyllä pohjanoteeraus. Jos kirjoituksen oli tarkoitus olla provo, niin täällä ainakin osu ja uppos. Argh! Mutta onneksi Rahkaäijän vastine oli saanut kunnolla palstatilaa, hyvä kirjoitus! :)

    Mukavaa reissua rahkapoppoolle! Käykää ehdottomasti issikoimassa, mahtava kokemus ja toivottavasti pääsette tölttäämään! Itse ainakin vaihdan koska tahansa etelän löhöilylöman pohjoisen aktiivilomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin jaksetaan vääntää aina keskustassa ajamisesta ja omalla kohdalla olen ratkaissut asian niin, että en mene keskustaan pyörällä. Liian vaivalloista.

      Vähän päästiin tölttäämään ja nauroin joku kerta, niin hauskaa! Veikkaan, että meidän etelän löhöilyloma vaihtuisi aika äkkiä etelän aktiivilomaksi, kun löydettäisiin lähin pyörävuokraamo. :D

      Poista
  7. Niinkun siis mitä?? Siis ei oo todellista tuo AL:n pääkirjoitus! Miten tommoista puppua voi kirjoittaa asialehteen (alan jo epäillä?)? Mulla nousee kierrokset tuommoisesta perättömyyksien levittämisestä, kele >:| Pisteet Rahkaäijälle napakasta vastineesta!

    Mahtavaa Kuusamon reissua teille, tulee varmasti hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ihan luokatonta laittaa tuollaista pääkirjoitukseen, joka "edustaa lehden yleistä linjaa". Ja kirjoittajan nimeä ei tietenkään ole. Rahkaäijä veti kyllä hyvän tekstin vastineeksi!

      Poista
  8. Kuten joku tuolla facessa oli pääkirjoitukseen kommentoinutkin: huonon yleisöosastokaman tasoa tuo pääkirjoitus. Todella epäkypsää tekstiä, kuin liikaalellityn pikkulapsen kiukuttelua.

    Miten tuo koiratakaa-ajo alkoi? Mä pidän tosta syystä meidän koiraa auki ainoastaan tarkkaan harkituissa tilanteissa. Pari kertaa on koira katsonut pidemmällä menevää pyörää sillä silmällä mutta rauhoittui (ja sai pannan kaulaan aika äkäseen) onneksi heti kun karjahdin. Ei tulisi mieleenkään pitää auki jos samalla polulla näkisin menevän muitakin, kun koskaan ei voi tietää kuka pelkää.

    Ja tuo risu nenässä: auts!! Mieti että niiden kaikkien oksien joukosta se yksi risu löysi just sun sieraimeen :D Musta tuntuu että jotain noin epätodennäköistä vois sattua ihan hyvin mullekin. Pitäiskö ostaa arpoja useammin?

    Hauskaa reissua! Ihan mahtavaa että löytyi luotettava kissanvahti, koska mikään ei kruunaa lomaa niin hyvin kuin tieto että elukoilla on kaikki hyvin, niinkuin sanoitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri näin. Perustelut ihan kateissa ja lapsellista vänkäämistä muutenkin!

      Me ajettiin sellaista pienempää tietä ja jossain vaiheessa erään postilaatikon vieressä oli sellanen "täällä vartioin minä" -kyltti. Ilmeisesti juuri siitä talosta järven rannasta koira sitten lähti meidän perään hirveetä kyytiä. Luultavasti olisi tullut vaan tervehtiin, mutta meistä kukaan ei ollut varsinainen koirakuiskaaja, niin ei oltu ihan vakuuttuneita sen hyvistä tarkoitusperistä.

      Joo siis kuinka huono tuuri voi käydä, että pystyy risu osuun sieraimeen? :D Juuri olin ottanut naaman edestä kypärähupun pois ja heti osui. Mä yritän ostaa arpoja ihan säännöllisesti, mutta en ikinä voita mitään. Pyh!

      Leksat varmaan pistäis koko talon remonttiin tylsyyksissään, jos niillä ei olisi ketään ihmistä täällä. Oli mahtava palata kotiin, kun tiesi, että kaikki on hyvin ja seinät pystyssä. :)

      Poista