Hurja tyttö Hämeessä

Sunnuntaina havahduin kello 7.20 siihen, että Leoko yriti kynsin kaivaa tiensä makuuhuoneen oven läpi ja se oli aivan passeli hetki herätä. Siitä tunnin ja vartin päästä olin jo pyörän päällä ja eturengas osoitti kohti etelää. Aiemmin viikolla olin päättänyt, että tällä kertaa junan tai auton sijaan valitsen kulkuneuvoksi pyörän. Toki matka Tampereelta Hämeenlinnan eteläpuolelle Turenkiin olisi voinut sujua vähän nopeammin neljän renkaan tai raiteiden päällä, mutta pyöräileminen on paljon hauskempaa ja sitä paitsi aivan ilmaista!
Jo ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen olin valmis siirtymään VR:n asiakkaaksi, koska polkeminen ei tuntunut sujuvan yhtään. Kankku oli aivan tulessa edellispäivän maailmanlopun maastavetoreenistä ja selässäkin joku lihas kramppasi, urheilujuomasta tuli liian vahvaa ja maisemat olivat liian tuttuja. Onneksi kyse oli vain siitä, etten ollut vielä päässyt ajamisen makuun ja pian homma muuttui hauskaksi, ellei peräti mukavaksi!

Hotellihuonekin olis ollut vaan 55 euroa, jos olisi alkanut liikaa ramaseen tauolla. 

Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja kevyt tuuli puhalsi selän takaa ja kohta olinkin jo ensimmäisessä taukopaikassani, eli Pälkäneen Aapiskukolla. Tähän mennessä matkaa oli taitettu reilun 30 kilometrin edestä, eli kolmannes matkasta oli jo poljettu. Aapiskukolla täytin vesipullot ja otin ensimmäiset höröt energiageelistä ja kyllä taas kulki sen jälkeen. Tuuli vähän yltyi, mutta sillä ei ollut mitään väliä, koska se oli edelleen myötätuuli. Pitkähihainenkin oli pakko heittää pois, kun keli kävi suorastaan trooppiseksi! (Tässä vaiheeessa lääpäisin myös aurinkorasvaa olkapäihin ja käsivarsiin, mutta osumatarkkuus oli ilmeisen heikko, koska käsivarret kärvähti. Auts.)
Tasaisin väliajoin tuli muita pyöräilijöitä vastaan ja niitä morjestelin iloisesti lapa pystyssä ja kaikki moikkasivat myös takaisin. Meno oli vallan leppoisaa ja maisemat aivan häkellyttävän kauniita. Näytin varmaan joltain hätääntyneeltä pöllöltä, kun pää pyöri jatkuvasti, mutta kaikki vedet ja peltoaukeat oli pakko nähdä!

Voisko joku antaa mulle blogiyhteistyönä järvenrantatontin tai edes oman saaren?

Tällaisella yksinäisellä pyörämatkalla on paljon aikaa ajatella kaikenlaista. Kuten minne olen menossa, tänään ja tässä elämässä? Miksi elän ja poljen? Jätin kuitenkin tällaiset maailmankaikkeuden syvimmän olemuksen pohjaa ruoppaavat ajatukset muille ja funtsin lähinnä seuraavaa taukopaikkaa ja sen antimia ja sitä kannattaakohan seuraavana päivänä mennä Linnanmäellä Viikinkilaivaan, jos joku heittääkin kuuman päivän kunniaksi pehmisoksut syliini.

Puolivälissä ollaan! Lahdentie jätetty taakse ja matka jatkuu Hämeenlinnan tietä.

Puolen tunnin välein imasin vähän lisää geeliä kitusiin ja taas hetken jalka pyöritti vähän tehokkaammin. Olin kaavaillut jäätelötaukoa 60 kilometrin kohdalle, mutta kappas vaan, keskellä Kanta-Hämeen kauneutta ei ollutkaan minkään sortin jäätelökioskia, kahvilaa tai kuppilaa ja Rönnvikin viinitilakin oli ohitettu jo 10 kilometriä sitten. Sieltä kun olisi hakenut juomapullot täyteen, viimeistään Aulangon kohdalla ei olisi enää tien leveys riittänyt tälle polkijalle.
Hämeenlinnaan ei ollut enää kuin reilu kympin matka, joten päätin kestää sinne asti ja hyräilin vain mennessäni jotakin Olavi Uusivirran kipaletta "Minä olin yksinäinen virvaliekki, hurja poika Hämeestä".

Kattokaa nyt tätä, eipä ehtis tätäkään maisemaa ihailla kovin kauaa, jos kaahaisi autolla ohi. 

Nälkä ja näännytys ei koskaan kuitenkaan voi olla niin hirveä, ettei malttaisi poiketa tieltä katsomaan pörröisiä eläimiä. Vähän ennen Aulankoa Metsäkylän tilalla on alpakoita ja siellä mää nenä kiinni aidassa ihastelin niitä muiden lasten kanssa. Ihanan pöhkön näköisiä eläimiä, ei varmaan pahemmin Kreikan kriisi ja muutkaan ikävyydet niitä paina!

Töttöröö, täällä me vaan hengaillaan. Luin muuten äsken, että alpakoiden kanssa voi harrastaa agilitya!

Vihdoin saavutin Hämeenlinnan ja oli selvää, että nyt ei ruokailuksi riitä mikään salaatti. Niinpä navigoin itseni Rossoon ja tilasin broileripastan, joka oli aivan järkyttävän hyvää ja tuhtia kamaa, nam! Ja lisäksi tarjoilija oli poikkeuksellisen ystävällinen ja mukava, joten lähdin Rossosta tosi hyvällä mielellä maha täynnä.

Ensin vähän pelkäsin, että tässä on aivan liian vähän ruokaa, mutta laatu korvasi määrän. 

Viimeiset 15 kilometriä Hämeenlinnasta Turenkiin keskinopeus oli varmasti matkan kovin, kun virtaa oli hyvin ja halusin päästä pian perille. Viimeisellä etapilla tajusin myös, että matkan varrella oli harvinaisen vähän ylämäkiä ja mäkiä ylipäätään, tasaista puurtamista!
Puoli kahden jälkeen olin perillä kohteessa ja taukoineen aikaa reissuun oli kulunut vähän päälle viisi tuntia. Ajoajaksi laadukas Lidlin matkamittari näyttii 3 tuntia 49 minuuttia, matkaa kertyi 95,4 kilometriä ja vauhti oli tasan 25 km/h.
Majapaikassani oven avasi kummityttö, jonka ensimmäisen kysymys oli "Söiksää matkan aikana mitään?" Tärkeimmät asiat ensin.

Röyh. Se viimenen jäätelö tais olla vähän liikaa. 

Eilinen päivä kului helsinkiläisten Särkänniemessä eli Lintsillä ja kyllä vanhakin jaksaa vielä innostua vempaimista. Harmi vaan, että seuralaiseni oli noin puoli metriä liian lyhyt kaikkiin hauskoihin laitteisiin. Kiersin siis yksin Kingit, Salamat, Ukot sun muut kieputtimet, eikä Viikinkilaivassakaan kukaan yrjönnyt päälle!
Parasta kuitenkin koko päivässä oli se, että olin aivan ylivoimaisen hyvä Sea life -pallopelissä ja voitin sen kolme kertaa putkeen. Palkkioksi tästä urotyöstä sain Hai-pehmolelun, jonka toin tuliaiseksi Rahkaäijälle.

Vielä kun olisin vähän voittanut lisää, olisin saanut jättihain!

Hauskinta haissa oli se, että Rahkaäijä keksi sen muistuttavan klassikkopeli Wacky Wheelsin hai-hahmoa. Siis se peli, jossa eläimet ajaa autoilla kilpaa ja ampuu toisiaan siileillä. Aivan paras!

Kohta tästä tuleekin lentokala, kun Leo antaa haille kyytiä!

Eilen illalla mää ja pyörä palattiin kotiin maailmankiertueelta junalla. Pyörän kuljettaminen etenkin lähijunassa on kätevää, ellei näppärää, eikä vitosen maksukaan aivan kohtuuton ole. Vielä kun pyöräkin saisi opiskelijalen!

Raiteita pitkin kotiin!

Tämän(kin) reissun jälkeen en voi kun suositella kaikenlaista pyörämatkailua. Sopii muistaa, että ei se matka tapa, vaan vauhti, joten leppoisalla kesäretkellä ei tarvitse rikkoa mitään keskariennätyksiä, vaan nauttia kesästä, maisemista ja taukopaikoista!

Nyt pitkästä aikaa vanha kunnon kysymyspatteri, juuri sinun pitää vastata! Mikä on ollut sun paras pyörämatka? Onko tänä kesänä jo käyty huvipuistossa? Tuleeko Viikinkilaivassa huono olo? Ottaisiko mielummin alpakan vai oman saaren? Oletko koskaan pelannut Wacky Wheelsiä? Kerro!