torstai 19. joulukuuta 2013

Bodypukki - luukku 19

Pyysin vaihtelun vuoksi joulumuoria vähän kirjoittelemaan ajatuksiaan laihdutuskuuristani ja koko päivähän siinä meni, kun muori käytti tehokasta ja uudenaikasta yksisormijärjestelmää ja poisti tekstin vahingossa ainakin neljä kertaa.

"Aika ihmeissäni olin, kun Joulupukki yhtäkkiä halusi ruveta kuntoa kohottamaan. Mikäs tässä olisi ollut ollessa, jo useampi vuosisata menty ilman diapeetesta ja muita etelän vitsauksia. Vähän on puheenaiheet loppuneet kesken, kun toinen vaan istuu tietokoneen ääressä ja katselee pikini vitness -tyttöjen takamuksia tai on lenkillä tai kuntosalilla. Ruokapöydässäkin on vaisu tunnelma, kun ukko vetää vaan kinkkua punajuurella ja punajuurta kinkulla, eikä mikään minun kokkailu kelpaa. Omalle vyötärölle on tainnut siirtyä ne kaikki pukilta lähteneet kilot, kun jonkunhan ne piparit, tortut ja laatikot on syötävä. Yritin olla mieliksi ja tein piparkakku-ukon, jolla oli komeat käsilihaset, mutta kuulemma liikaa sokeria. Seuraavana päivänä tein joulutorttuja, johin pistin päälle porkkanasosetta ja raejuustoa, ei kelvannut nekään. 
Enkä myöskään pidä yhtään siitä valmentajasta, Joika Morottajasta, mies repii mennessään ovenakarmit, kun on niin harteikas ja on vielä paha suustaankin. Iloinen olen sitten, kun tämä hömpötys loppuu. Pidempään en kyllä katselisi, tai menisin tinkaamaan shamaanilta avioeron!"

P.S. Rahkamuija vastaa huomenna kaikkiin kommentteihin, nyt se menee nukkuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti