torstai 29. maaliskuuta 2018

Pääsiäisen kärsimystä ja riemua

Syön tässä samalla Kiirastorstain viimeistä ateriaa eli erittäin herkullista hiilisiikaa ja tuossa 30 sentin päässä istuu kaksi silmäparia, jotka yrittää kavaltaa multa osinkoja kalasta. Nyt kun aloitettiin tällainen pääsiäisdiskurssi, niin voin kertoa, että eilen salitreeni oli ajan hengen mukaisesti yhtä kärsimystä. Siinähän pääsi käymään sellainen vahinko, että kuvauspäivän päätteeksi mentiin "ihan hetkeksi" päiväunille ja nukuttiin reilut puolitoista tuntia. Siinä ei varsinaisesti eletä ihmiselämän huippuhetkiä, kun herää puoli yhdeksältä illalla hirveässä päiväunikrapulassa ja edessä on kyykkytreeni. Kysymys kuuluu, että kuka menee päiväunille joskus ilta seiskalta? Niinpä.
Ilme kertoo kuinka tyytyväinen olen, kun pääsen salille kyykkäämään vasta joskus keskellä yötä.
Samaistuin voimakkaasti siihen yhteen nasaretilaiseen, joka kanniskeli ristiä selässään ympäri kylää, ainakin yhtä painava oli mun kyykkytanko. Yleisesti viime aikoina kyykkääminen on tuntunut ihan hyvältä ja treenit jopa nousujohteisilta, ja olen jopa harkinnut salin voimanostokisoihin osallistumista parin kuukauden päästä. Eilinen kärsimys menköön päiväunien piikkiin ja tulostason ylösnousemus jatkokoon!
Mulla ei ollut eilen kuvaushommissa mukana aurinkolaseja, mutta autossa oli yhdet rikkinäiset nopeet, joista puuttui sangat, mutta ilman sankoja ne pysyy päässä vähän huonosti, mutta onneks jesari paikkasi tilanteen tyylikkäästi. Jostain syystä Rahkaäijä vähän nauroi tälle viritelmälle.
Mullahan ei ole tällä hetkellä yhdessäkään pyörässä nastarenkaita ja sekös vasta tekee elämästä jännittävää. Tänään kävin elämässä vaarallisesti läskipyörän kanssa ja välillä oli kyllä pakko taluttaa, kun tiet ja polut oli niin hullun jäisiä. Ainoa pyörä, jossa on nastat, on Rahkaäijän sähkömaasturi, mutta valitettasti en voi ajaa sillä ikinä, koska Rahkaäijä ajaa ite sillä koko ajan. No saan mää sitä välillä lainata. Näin meidän kesken on muuten pakko sanoa, että olen jopa harkinnut oman sähkömaastopyörän hankkimista, ihan vain siksi, että voisin taas ajaa miekkoseni kanssa pyörällä. Rahkaäijä ajaa melkein kaikki lenkkinsä (näin talvella) sähköllä ja mä en ihan pysy läskillä perässä. Olen vannonut, että mä en sähköpyörää tarvi, mutta toisaalta sähkiksellä on aivan huippuhauskaa ajaa ja sitten voitaisiin yhdessä ajella kovaa. En ole vielä Rahkaäijälle kertonut näistä mun pohdinnoista, mutta kohta se täältä lukee tämän ja alkaa varmaan heti speksailemaan mulle sopivaa pyörää. Tässä on ainoastaan se este, että kunnon sähkömaasturi on törkeän kallis ja mä oon törkeän nuuka. :D Huono yhdistelmä.
Tänään elämä häikäisi. Tällä kertaa oli oikein ehjät ja sangalliset blehat, niin ei tarvinut viritellä niitä teipillä kypärään.
Pääsiäinen on siitä kiva, että voi tehdä rauhassa töitä, kun muut lomailee. Me vähän lomailtiin jo viime viikonloppuna ja rentouduttiin meidän vakiolomapaikassa Peurungassa. Meillä oli tosi hauskaa ja teki ihan älyttömän hyvää vaan treenata rauhassa, maata hotellihuoneessa ja syödä. Pitäisi vaan useammin lähteä pois kotoa, kun täällä viikonloppulomailu helposti lipsahtaa työn puolelle. Kuvasin viikonlopusta videon mun YouTube-kanavalle ja se on voi katsoa tuosta. Se on kylläkin englanniksi, mutta varmaan joku kolmasluokkalainenkin ymmärtää meidän yksinkertaiset jutut. :D

Olen tässä alkuvuonna tehnyt vähän videoita kanavalleni, että oppisin enemmän kuvaamisesta ja editoinnista. Tässähän on se hauska, että en ole halunnut täällä blogissa puhua kanavasta mitään, "ettei se paljastu", vaikka tätä blogia lukee ehkä 300 ihmistä ja videoita kattoo useampi tuhat. :D Kumpikohan nyt sitten olisi "salaisempaa"? Haluan kuitenkin pitää blogin ja videot erillään, jo ihan senkin takia, että Rahkamuija kirjoitetaan Tampereen kielellä ja YouTube-kanava on Lontooksi. Lisäksi mä en yleensä jaksa kattoa videoita, joita bloggaajat linkkaa blogiinsa. Silloin kun luen blogeja, haluan tosiaan lukea niitä ja menen sitten erikseen katsomaan videoita tubeen.
Tein tällä viikolla makaronilaatikkoa. Vuoden vaimo -palkintoa odotellessa.
Jään tänne sulattelemaan kiirastorstai-kalaani ja pohtimaan sähkömaasturin järkevyyttä. Oikein mahtavaa pääsiäistä kaikille! Ja tähän sitten kaikkia munavitsejä pitkä rivi. Hööhöhöhööhöh!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti