torstai 9. marraskuuta 2017

Mieletön viikonloppu Monster Jamissa!

Juuri nyt nautin Valtion Rautateiden palveluista jossakin Oulun ja Ylivieskan välissä, mutta palataan vielä ihan vähän viikonloppuun ja Helsinkiin. Perjantaina aikaisin lähdettiin peräti kahdella autolla kohti Hartwall Arenaa ja Monster Jamia. Tosi huimaa, mutta myös tosi rankkaa, nyt on ensimmäinen päivä viikonlopun jälkeen, kun en ole kuolemanväsynyt. Tässä vähän kuvia viikonlopulta!
Monster Jamin tuottaa amerikkalainen Feld Entertainment, jonka tapahtumia on myös esimerkiksi Disney on Ice -showt. Jenkit oli hirvittävän tarkkoja kaikista asioista ja perjantain treeneistä ei saanut ottaa mitään kuvia ja videoonkin piti pyytää lupa, samoin kuin tämä kuva piti hyväksyttää heillä.
Kolme päivää ja 28 tuntia Hartwall Arenalla. Ei tunnu missään! Nämä kaikki hienot kuvat postauksessa on ottanut Antti Kunnari.
Showssa oli mukana kuusi autoa ja tässä niistä Zombie. Lähes koko viikonlopun sai kulkea kuulosuojaimet päässä, koska autot piti aivan järkyttävää meteliä. Koska autot kulki jatkuvasti sisään ja ulos avoinaisesta ovesta, takatiloissa oli jäätävän kylmä ja kaikki tavarat aivan hiekkapölyssä. Siitä oli glamour kaukana!

Vaikka päivät oli muuten pitkiä, ruokapalvelu pelasi hienosti ja jatkuvasti oli hyvät ruuat tarjolla. Amerikkalaiset olivat saaneet selkeästi toivoa listan, kun yhtenä päivänä oli mac&cheecesiä ja ribsejä.

Meidän väliaikashowssa oli mukana myös Myytinräjäyttäjät Sami ja Henri, jotka on aikamoisia velikultia. 

Monster Jam -esityksiä oli kolme ja ennen jokaista showta oli varikkoparty, jossa pääsi näkemään autot läheltä ja tapaamaan kuskit. Lapset pääsivät myös itse prässäämään legon meidän puristimella.

Legon prässäys olikin yllättävän suosittu varikkoparty-ohjelmanumero ja prässille oli jatkuva jono. Viikonlopun aikana lapset prässäsivät yli 450 Lego-palikkaa.

Monster Jamin väliajalla oli meidän aika hypätä esiin varjoista ja vetää väliaikashow.

Viimeisessä showssa, josta nämä kuvatkin ovat, yleisö oli mukana aivan täysillä. Se fiilis oli jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen kokenut, enkä varmaan ihan heti tule kokemaan.

Show alkoi prässäämisellä, puristin räjäytti keilapallon ja pelikortit. Amerikkalaiset olivat huolissaan, että kortteja ei vaan lennä yleisöön asti, vaikka yleisö sai osansa autojen ruopimasta savesta.

Yksi omasta mielestäni hienoimpia juttuja showssa oli tynnyrien ampuminen ilmaan. Se oli niin yllättävä, näyttävä ja erikoinen juttu ja toimi hienosti livenä.
Perjantaina meidän kenraaliharjoitukset meni kaikin puolin päin prinkkalaa ja siellä myös toinen tynnyreistä oli ladattu niin vauhdikkaaksi, että turvavaijeri katkesi ja tynnyri oli ihan viittä vaille Hjalliksen hallin kattorakenteissa. Harjoituksen jälkeen saatiin monsterilaista käsky jättää pari juttua pois esityksestä, jotka oli liian isoja/vaarallisia/työläitä siivota, mutta esitys ei siitä juurikaan kärsinyt. Parani lähinnä, kun aikataulu vähän väljeni.

Hallin seinillä pyöri Hydraulic Press Channel -tekstit ja logo ja olin tästä ihan haltioissani jo perjantaina. Tuntui hienolta!
Meidän showt vaan parani loppua kohden ja viimeinen oli ylivoimaisesti paras. Meidän neljän kemiat pelasi hyvin yhteen showssa ja uskoisin sen olleen ihan viihdyttävä ja hauska kokonaisuus. Meillä on jo suunnitelmia, että voisi tehdä vastaavia isoja juttuja muissakin tapahtumissa jatkossa.
Usko tai älä, kaksi kiloa vehnäjauhoja voi posahtaa näin näyttävästi. Henrilla ja Samilla oli mukana kivenkova pommi- ja ilotulitetiimi ja ilman heitä esityksestä ei olisi tullut mitään. Kaikki pelasi upeasti ja räjähdykset lähtivät juuri silloin kuin pitikin!

Koko tanner oli kuin pommituksen jäljiltä meidän esityksen jälkeen, mutta niinhän se pitääkin! Oli suuri riemu ja nautinto olla areenalla esiintymässä, eikä se varsinaisesti jännittänyt mua yhtään, ennen ensimmäistä esitystä olin eniten huolissani, että miten saadaan kaikki valmiiksi kentälle 10 minuutissa. Mutta kun tiimi toimii, niin hommat saadaan varmasti tehtyä!
Vikassa showssa yleisössä oli myös Sari ja miehensä Antti. Ekassa esityksessä oli meidän iskä ja toisessa kavereita. Se on entistä mukavampi esiintyä, kun tietää, että yleisössä istuu joku tuttu. 

Viimeisen esityksen jälkeen oli vaan niin iloinen, helpottunut ja hyvä fiilis. Kaikki showt saatiin vedettyä kunnialla läpi ja syksyn suururakka on ohi. Kuten Rahkaäijä sanoi, tuntuu ihan siltä, kun saisi elämänsä takaisin. Niinpä! Tämä oli meille erittäin tärkeä ja iso projekti ja elokuusta, kun tämä pistettiin vireille, tuntuu olevan ikuisuus. Nyt voi taas keskittyä ihan muihin juttuihin. Monster Jamin jälkeen ei ole vielä hirveästi ehtinyt huokaista, koska maanantaina me juostiin palaverista toiseen Helsingissä ja tultiin illalla kotiin ja lähdettiin keskiviikko-aamuna Ouluun ja kun tästä reissusta selvitään, on auton nokka taas kohti Helsinkiä. Pian nämä pari hullunmyllyviikkoa on kuitenkin ohi ja voi välillä nukkua omassakin sängyssä ja viettää ehkä vapaapäivän tai pari. Mutta hoidetaan ensin nämä työt, sitten voi huokaista!

4 kommenttia:

  1. Jo pelkkä lukeminenkin hengästyttää, varmasti aivan mahtavaa jos olisi ollut paikanpäällä.

    Isot peukut :-)

    VastaaPoista
  2. Elätte elämäänne täysillä, ja niin pitääkin!
    MEGA ONNITTELUT Rahkalan väelle kaikesta siitä riemusta mitä olette meille seuraajille antaneet, olkoon VOIMA kanssanne!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS ESA! Täysillä eletään ja koitetaan pysyä vauhdissa mukana. :)

      Poista