sunnuntai 26. marraskuuta 2017

10 asiaa Rahkamuijasta, joita et ehkä tiennyt

Mä tykkään lukea blogeista erilaisia listoja ja paljastuksia ja niinpä päätin runoilla postauksen asioista, joita et ehkä tiedä Rahkamuijasta. Jos tiesit nämä kaikki jo etukäteen, olet ehkä Rahkamuijan äiti tai isä. :D

1. Olen palkittu pelinkehittäjä
Kun olin viidennellä luokalla koulussa, Taloudellinen tiedotustoimisto järjesti koululuokille kilpailun, jossa piti keksiä peli ja sen säännöt heidän pelikorteilleen. Pelikorteissa oli muistaakseni erilaisia ammatteja ja kortteihin liittyi jotenkin Piksu Pingviini. Meidän opettaja ehdotti tähän kisaan osallistumista ja mä keksin, että voitaisiin tehdä pelikorteista lautapeli, jossa pitää kerätä ammatteja, ja kehiteltiin sitten muiden meidän koululaisten kanssa pelille säännöt. Ehdotus lähti kilpailuun ja muistelisin, että osallistuluokkia tai kouluja taisi olla lähes sata. Meidän omaperäinen lautapeli-idea kuitenkin voitti ja saatiin palkinnoksi matka Helsinkiin. Palkintotilaisuus järjestettiin Educa-messujen yhteydessä Messukeskuksessa. Palkintojenjakotilaisuudesssa oli mehua ja keksejä ja saatiin hieno kunniakirja kehyksissä voitosta koulun seinälle. Kun meidän kyläkoulu lakkautettiin muutamia vuosia myöhemmin, kunniakirja kulkeutui meille kotiin, koska joku opettaja muisti, että olin tässä projektissa aivoina.

2. Työskentelin haudankaivajana
18-vuotiaana olin kesätöissä hautausmaalla. Oikeasti en kaivanut hautoja, vaan istutin kukkia ja leikkasin nurmikkoa päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, jonka nimesin kalmisto-Ferrariksi punaisen värin takia. Haudat kaivettiin pienellä kaivurilla ja kerran kävi niin, että kaivuri louhasi vahingossa jonkun sähköpiuhan poikki ja hautausmaan ruumiskylmiöstä katkesi sähköt ja ulkolämpömittari näytti noin +27 astetta. Siinä tuli kaivuripojille vähän kiire saada virta taas kulkemaan!

3. Minua pyydettiin hiusmalliksi
Joskus vuosia sitten istuin kavereiden kanssa Tammerkosken rannalla ja joku vieras nainen tuli juttelemaan ja pyysi mua hiusmalliksi johonkin hiusmallikisaan tai vastaavaan tapahtumaan. Mun hiukset oli juuri värjätty ja muutenkin tykkäsin niistä, niin kieltäydyin. Kaverini, joka istui vieressä, kuitenkin suostui, mutta se oli ilmeisesti megalomaaninen virhe, koska ei lainkaan pitänyt tukastaan leikkauksen ja värjäyksen jälkeen. Onneksi en mennyt!
Olen aina toivonut sylikissaa. Nyt mulla on sellainen. Leo tunkee syliin jatkuvasti.
4. Lukiossa vihasin videoiden editoimista
Kävin lukion viestintälinjalla ja osa viestintälinjan kursseista oli pakollisia kaikille linjalaisille ja yksi näistä oli editointikurssi. Siis joku maailman huonoin ja tylsin kurssi ja opettajakin oli aika kuiva tapaus ja olin varma, että en koskaan tule tarvitsemaan mitään editointitaitoja yhtään missään. En todellakaan ala leikkaamaan mitään videoita ainakaan työkseni. Hehheh, kuinkas sitten kävikään? Se on aivan vissi ja varma, että jos uhoaa, ettei tarvitse jotain taitoa elämässään, se tulee varmasti vastaan jossakin vaiheessa. Opettelin editoimaan sitten myöhemmin.

5. Pidän Johnny Cashin musiikista
Löysin Johnny Cashin musiikin jo vuosia sitten ja pidän siitä kovasti. Yksi hauskimpia muistoja meidän häämatkalta on, kun pienessä San Simeonin kylän motellissa esiintyi aito ja elävä Elvis, joka meidän pyynnöstä lauloi Cashin Ring of Firen ja Folsom Prison Bluesin.

6. Autoin poliiseja ratkaisemaan rikoksen 
Meillä kävi varkaita, kun olin tokaluokalla. Hulmuvahelmaisten käsityökauppiaiden mukaan lähti muun muassa streot, kannettava cd-soitin, mun rahapussi (!!!) ja VHS-videosoitin. Poliisit kävivät ja ottivat sormenjälkiä tv-tason lasisesta ovesta ja sain näyttää valoa taskulamppua sillä välin, kun konstaapeli huiskutteli sormenjälkijauhoa oveen. Myöhemmin rosvot jäivät kiinni tehtailtuaan muita vastaavia pikarikoksia ja mummojen huijaamisia ja mun urhea taskulampun piteleminen oli ehkä merkittävässä roolissa siinä, että rikolliset saatiin telkien taakse.

7. Arto Nyberg pyysi minua vieraakseen ohjelmaansa
Joskus puolitoista vuotta sitten olin töissä ruokatauolla ja siellä soitteli Arto Nyberg -ohjelman tuottaja, joka kyseli mua saman viikon Artoon vieraaksi. Hydraulic Press Channel -villitys oli alkanut muutama kuukausi sitten ja ajatuksena oli ilmeisesti puhua siitä ja tästä blogistani. Mun PR-silmä kuitenkin heti näki, että nyt sinne pitää laittaa Rahkaäijä puhumaan HPC-juttuja ja niinpä lounastauon aikana diilasin ukon tulevan sunnuntain suoraan lähetykseen ja soitin miehelle, että meet sitten sunnuntaina telkkariin. Se oli fiksu veto ja vielä nykyäänkin moni muistaa Rahkaäijän Arto-esiintymisen.
Rahkamuija Instagramissa @rahkamuija.

8. Päässäni on kalju kohta
Kun olin 6-vuotias, päästäni tukan keskeltä leikattiin pois syntymämerkki. Lääkäri valheellisesti väitti, että hiukset kasvaa takaisin leikattuun kohtaa, mutta näin ei tapahtunut ja päässäni on noin 4 senttiä pitkä ja reilun sentin leveä kohta, jossa ei tukkaa ole näkynyt 20 vuoteen. Tämän takia mulla ei ole koskaan ollut keskijakausta hiuksissa, vaan oikeastaan aina etutukka. Sivujakaus voisi ehkä olla, mutta ainakin etuhiuksilla tämä pikkukalju on helppo peittää, eikä muutenkaan häiritse mitenkään, mitä nyt Rahkaäijä siitä aina välillä vitsailee.

9. Menin 21-vuotiaana naimisiin
Tämä nyt ei todellakaan ei ole mikään salaisuus tai yllätys, mutta kun asiaa alkaa makustelemaan, kuulostaa tosi oudolta, että joku 21-vuotias menee naimisiin. Itsekin aina yllätyn tästä faktasta. En suosittele kenellekään, jos ei todella tiedä mitä on tekemässä. Mä tiesin, eikä ole kaduttanut sekuntiakaan. Sitä paitsi kuulostaa hienolta, että on ollut viisi vuotta naimisissa. :D

10. Olen dokumentti-tähti
Mietin, että keksinköhän vielä jonkun turhantärkeän faktan tähän ja tämä itsestäänselvin meinasi jäädä. Kesällä 2016 meihin otti yhteyttä dokumenttikuvaaja Yleltä, joka aikoi tehdä dokkarin tubettajista ja kysyi voidaanko me olla mukana. Suostuttiin ja kuvaaja seurasi meitä muistaakseni yhteensä kuutena päivänä. Jossain vaiheessa epäilin jo, että tuleeko dokkari koskaan ulos, mutta Ylellä tehdään vaan antaumuksella ja verorahoja säästelemättä viihdettä ja Tubetähdet-dokumentti on nyt Yle Areenassa ja tulee televisiosta tulevana tiistaina 28.11. klo 20 ykköseltä. Mun mielestä dokkari antaa meistä ihan hauskan, rouhean ja melko realitisen kuvan. Harmi vaan kun dokkari on niin lyhyt, vain puoli tuntia, monta hyvää juttua (kuten meidän mummu) ei mahtunut mukaan. Mukana on myös Mansikkka ja Nelli Orell ja monta kissaa. Tähän otettiin varmaan vain tubettajia, joilla on kissoja. Kissojen takia kannattaa jo katsoa! Tästä pääset katsomaan dokkarin Areenassa.

Tässä oli kymmenen juttua Rahkamuijasta, halusit tietää tai et. Koska olen pohjattoman utelias, niin nyt muutkin voisi vähän paljastaa juttuja itsestään! Kommentoi ainakin yksi vähemmän tunnettu totuus itsestäsi, niin pääsen urkkimaan muidenkin elämää!

6 kommenttia:

  1. Tiesin nämä kaikki! Voisin kertoa vielä 10 lisää...;D

    VastaaPoista
  2. Olen toinen niistä ketä vielä tulevan Juhannuksen 2018 jälkeen on ajanut (toivottavasti) ratareidessä kaikkina viitenä vuotena vähintään 100 kierrosta, ensi kesänä ehkä nojapyörällä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäpä mielekiintoinen fakta, en olisi ikinä arvannut Jarmo! :D

      Poista
  3. Late valittu vuosisadan tamperelaiseks :D teillä on kokoajan jotain pientä menossa, huomaan. Joko kilahtanut hattuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kato olla pyörät pyörimässä koko ajan! Ainakaan tommosten Moron äänestysten takia ei tartte leuhkaks tulla. :D :D

      Poista